Arvostelussa Bayonetta

Enkelit ja demonit

Lokakuussa ilmestyvän Bayonetta 2:n ollessa Wii U:n yksinoikeus, on julkaisijana toimivalta Nintendolta hieno ratkaisu tuoda konsolille samassa yhteydessä myös yli neljä vuotta sitten Xbox 360:lle ja PS3:lle julkaistu ensiosa. Näin veteraaneille tarjoutuu tilaisuus verestää muistoja ja vastaavasti uudet pelaajat saavat mahdollisuuden tutustua Platinum Gamesin luomaan tiukkaan nahka-asuun – tai vaihtoehtoisesti prinsessa Peachin mekkoon tai Linkin tunikaan – verhoutuvan Bayonetta-noidan historiaan ennen kakkososan kimppuun hyppäämistä.

Juoni tai Bayonetta-hahmon menneisyys ovat kuitenkin pienimpiä mahdollisia syitä koskea peliin, sillä pelaajan huomion varastavat täysin muut seikat. Äkkiseltään pelin tarinaa voisi kuvailla kliseiseksi ja täysin päättömäksi. Bayonetta kärsii aina yhtä trendikkäästä muistinmenetyksestä ja reissaa lähes kaikkialla maan ja taivaan välillä mystisen menneisyytensä selvittämiseksi. Mukana häärää satunnaisia sivuhahmoja, joista mainittakoon ainakin noitia ja isänsä kuolemaa tutkiva, yli-innokas Luka-toimittaja sekä helvetistä aseita roudaava, möreä-ääninen kauppias Rodin.

Onneksi peli ei ota itseään täysin vakavasti, vaan pikemminkin asiat vedetään japanilaiseen tyyliin kunnolla överiksi aina päähenkilöstä lähtien. Bayonetta tiedostaa maagiset ja erityisesti ulkoiset voimavaransa, eikä kehittäjätiimi ole malttanut olla muistuttamatta niistä tasaisin väliajoin. Välianimaatioiden kamerakulmat ovat tarkasti valitut ja Bayonettalla on jopa muutama kameran räpsäykseen ja poseeraukseen päättyvä liikesarja. Noidan ulkomuodosta väännetään vitsiä pitkin peliä, joten mistään ei voi varsinaisesti loukkaantua.

Sama ylilyövä tyyli jatkuu toimintaosuuksissa, jotka ovat pelin sujuvinta antia. Saadakseen vastauksia kysymyksiinsä, joutuu Bayonetta kohtaamaan Raamatun ja keski-ajan maailmoista innoituksensa saaneita monenmuotoisia olentoja aina enkeleistä kerrostalon kokoisiin puolijumaliin. Pienemmät viholliset ilmestyvät yleensä aaltoina ja pomotaistelut koostuvat useista vaiheista.

Vastustajien mättämiseen kuluu paljon aikaa ja kymmenen minuutin yhtäjaksoinen nappien hakkaaminen käy työstä, mutta siitä huolimatta olo on kuitenkin aina levollinen tason päätyttyä. Tästä on kiittäminen mainioita kontrolleja ja Bayonettan kymmeniä mahdollisia liikkeitä, jotka vielä muuttuvat käytettävän aseen mukaan. Erityisen paljon taisteluissa on apua aikaa hidastavasta Witch Time -kyvystä, joka aktivoidaan väistämällä vihollisen hyökkäys viime tingassa. Lisäksi witch timea käytetään hyödyksi muutamassa kevyessä puzzlessa. Mikään ei ole myöskään nautinnollisempaa kuin repiä Witch Time -combon päätteeksi muinaispedolta pää irti näyttävällä climax-lopetusmanööverilla. Jokaisen kentän päätteeksi annetaan vielä kokonaisarvosana, johon lopetusliikkeiden viljely, katkeamattomat liikesarjat ja osumien välttäminen vaikuttavat. Perfektionistit tähtäävät tietysti platinapokaalien keräämiseen jokaisesta tasosta.

Vaikka toimintakohtaukset ovat ensiluokkaisesti toteutettuja, ne harmillisesti keskeytyvät muutaman kerran pitkään välivideoon tai usein äkkikuoleman aiheuttavaan, nopeita refleksejä vaativaan reaktiotestiin. Välivideot voi halutessaan ohittaa, mutta se ei onnistu yhdellä painalluksella, vaan start-napista avataan ensin ikkuna, josta liikutaan skippaamisen kohdalle ja sitten vielä vahvistetaan valinta toisessa ruudussa.

Turhan vaivalloiseksi on tehty myös toisesta napista aukeava varusteruutu; tajusin vasta tarinan puolivälissä, että voin asettaa käyttöön kaksi asetta kerralla, esimerkiksi ruoskan käsiaseeksi ja pistoolit jalkaterän jatkeeksi. Myös parantavien yrttien valmistaminen ja ristiohjaimella niiden selaaminen tuntuu välillä kömpelöltä ottaen huomioon Wii U:n kosketusnäytöllisen GamePadin, joka näytti yllättäen aina samaa kuvaa kuin televisio. Yrttien tai aseiden klikkaaminen suoraan näytöltä olisi syventänyt intensiivisiä taisteluita ennestään ja vähentänyt ylimääräistä valikkokikkailua.

Yhteenveto

Bayonettan imelä huumori vaatii tietynlaisen mentaliteetin, mutta sen toiminta on ensiluokkaisen sujuvaa. Pidemmän päälle vaihtelua, erityisesti puzzleja, voisi olla enemmän, sillä nappeja saa takoa putkessa lähes jokaisessa kentässä.

Hyvää:
– Pomotaistelut ja kontrollit
– Ylilyödyt lopetusliikkeet ja huumori

Huonoa:
Pelin ikä näkyy muutamissa epäloogisuuksissa

Harvinaisen sulava toiminta lennättää Bayonettan pitkälle.

Arvostelu julkaistu alun perin IGN Suomessa.

Bayonetta
Alusta:
Wii U, (PS3, X360)
Ilmestynyt: 24.10.2014
Kehittäjä: Platinum Games
Julkaisija: Nintendo