Arvostelussa Velocity 2X

Johtaako vauhti voittoon vai kuolonkolariin?

Avaruusräiskintöjä ja sivustapäin kuvattuja toimintatasohyppelyjä on enemmän kuin sieniä sateella, mutta niiden yhdistelmä on huomattavasti eksoottisempi tapaus. Alkujaan 2014 Playstation 4:lle ja Vitalle julkaistu Velocity 2X pyrkii kuitenkin osoittamaan, että nopeatempoinen tasohyppely ja avaruusaluksen ohjastaminen voi onnistua yhden pelin sisällä. Lunastaako Velocity 2X:n Switch-versio kulttiklassikon statuksen, vai unohtuuko se nopeammin kuin pystyy sanomaan ”Philosophiae Naturalis Principia Mathematica”, jonka oppeja peli yrittää vältellä kaikin mahdollisin keinoin?

Velocity 2X:n päähenkilö on luutnantti sekä ässäpilotti Kai Tana, jonka kaukaisen galaksin alienit ovat siepanneet omiin hämäriin tarkoituksiinsa. Kain tavoitteena on karata pahamaineisen vokh-muukalaislajin selleistä sekä auttaa estämään rauhanomaisiin jintindoihin kuuluvan ystävänsä Ralanin kansan tuhon. Matka vie vokhien kotipaikkakunnan kautta aina aurinkokuntaan asti, mutta tarina on suoraan sanottuna melko tylsää ja yllätyksetöntä soopaa, jonka ainoa tarkoitus tuntui olevan antaa Kaille jokin syy hurjastella vihollistukikohtien käytävillä aluksia räiskien.

Kenties kiinnostavin puoli Velocity 2X:ssä on sen tapa yhdistellä ylhäältä kuvattua räiskintää sekä sivuttain rullaavaa tasohyppelyä. Useimmat kentät on rakennettu kummatkin toimintamallit huomioiden, joten pelaaja pääsee säännöllisesti niin avaruusaluksen puikkoihin kuin juoksentelemaan tukikohtien käytävillä. Kailla on käytettävissään monipuolinen valikoima kykyjä, joista merkittävimpiä ovat aluksen laseraseistus ja Kain omat laserpyssyt sekä teleportaation mahdollistava kyky. Apostolin kyydillä teleportaatio onnistuu vain lyhyen välimatkan päähän, mutta raketti pystyy matkaamaan vapaammin paikkojen välillä. Seinät eivät ole mikään ongelma, kunhan muistaa reagoida riittävän aikaisin nopeasti lähestyvään esteeseen.

Tehtävät on jaettu karkeasti kahteen tyyppiin. Osa tehtävistä on hyvin nopeatempoisia pyrähdyksiä, ja toisissa keskitytään enemmän tutkimiseen. Kaikissa kentissä alus voi edetä vain yhteen suuntaan, mutta pelaaja voi jättää ympäri karttaa pisteitä, joihin voi matkustaa takaisin teleportaation avulla oman halun mukaan. Tutkimuspainotteisissa kentissä on kytkettävä tiet tukkivat kilvet pois päältä räjäyttämällä eri puolilla kenttää sijaitsevia kytkimiä oikeassa järjestyksessä, joten paikasta toiseen siirtyminen osoittautuu nopeasti välttämättömäksi kyvyksi. Harmillisesti pelin loppupuolella sama kaava alkaa jo maistua puulta, sillä tehtävien välillä ei ole riittävästi vaihtelua. Onneksi vauhdikas toiminta pitää otteessaan melko pitkälle, vaikka olisinkin toivonut aluksen ohjattavuuteen hieman enemmän vauhdin tuntua. Alus nimittäin pysähtyy hetkessä, eikä liikemäärä tunnu miltään edes vauhdin lähestyessä valonnopeutta. Sivultapäin kuvatuissa kohtauksissa tasohyppely maistuu hyvin, mutta vihollisvariaatio on joissain kentissä aika vaatimatonta.

Velocity 2X:n suurimmat ongelmat kanavoituvat ohjaukseen, joka vaatisi kaksi paria peukaloita. Melkein kaikki ohjaimen näppäimet ovat käytössä, sillä niin juoksemiselle, turbolle, teleportaatiolle, eri aseille kuin muillekin kyvyille on omat näppäimensä. Ongelma on siinä, että pelaajan on jatkuvasti vaihdettava oikeanpuoleisen analogitatin sekä etunäppäinten välillä etenkin tasohyppelykohtauksissa, joissa pitää niin hyppiä kuin ampua ympäriinsä. Alukseen palatessa saattaa helposti hämmentyä, sillä ampuminen tapahtuukin aivan toisesta napista. Ohjaus ei koskaan tuntunut kovin intuitiiviselta, joten siihen piti totutella melko pitkään. Koin hallitsevani kontrollit vasta viisituntisen seikkailun loppupuolella, joten ohjauksen suoraviivaistaminen tai sen näppäinasettelun kustomoinnin mahdollistaminen olisivat olleet pelille hyödyksi.

Tekniseltä toteutukseltaan Velocity 2X on onneksi erittäin onnistunut. Peli pyörii poikkeuksetta sulavasti, räjähdykset ovat näyttäviä ja ulkoasu näyttää skarpilta. Vaihtelua olisi tosin voinut olla myös ympäristöissä, sillä hyvin samankaltaiset avaruusasemat näyttävät melko steriileiltä. Musiikkiraita koostuu scifi-teemaan hyvin sopivasta elektronisesta musiikista, mutta välillä tuntuu, että samat kolme kappaletta pyörivät jatkuvalla syötöllä. Jokaista tehtävää edeltävissä tarinapätkissä ei myöskään päästä nauttimaan ääninäyttelystä, mutta se ei ole kovin iso menetys tarinan ollessa muutenkin melko mitäänsanomaton.

Tarinan jälkeenkin Velocity 2X:ssä riittää pelattavaa, sillä mukana on pelin edeltäviin versioihin lisäsisältönä julkaistut Critical Urgency-, Daily Sprint- ja Dual Core ‑paketit. Kenttäpaketit sisältävät enemmän tai vähemmän samankaltaista menoa kuin tarinassa, mutta Dual Core ‑pakkaus laajentaa seikkailun loppupuolella esitettävää kahden aluksen ohjastamista mukavasti. Haastetta kokemus olisi kuitenkin voinut tarjota rutkasti enemmän, sillä peli ei rankaise kuolemisesta käytännössä mitenkään muuten kuin kuluttamalla arvokasta aikaa. Toisaalta se tekee pelistä helposti lähestyttävän mutta toisaalta taas melko helpon. Netin kautta päivittyvät ennätyslistat kannustavat kuitenkin hiomaan omia taitoja.

Yhteenveto

Velocity 2X on kaksijakoinen kokemus. Parhaimmillaan sen nopeatempoinen toiminta on erittäin viihdyttävää mutta pahimmillaan todella itseään toistavaa. Ohjaus vaatii rutkasti totuttelua, mutta kun palaset loksahtavat paikoilleen, on pelin pelaaminen nautinnollista. Tarina sekä äänimaailma jättävät hieman toivomisen varaa, mutta näin toiminnallisessa pelissä ne ovat vain pieniä puutteita. Velocity 2X:n suola on joka tapauksessa kenttien nopea läpäisy ja pelaajien välinen kilpailu, kunhan toisto ei turruta täysin aivoja.

Hyvää:
– Nopea tempo
– Onnistunut tekninen toteutus
– Anteeksiantavainen ja kannustava pelattavuus…

Huonoa:
– …joka näkyy myös kunnollisen haasteen puutteena
– Hankala ohjaus
– Toisto, toisto, toisto

Mitä iloa on vauhdista, jos ajoneuvo ei pysy hallinnassa?

Kiitokset Plan of Attackille arvostelukappaleesta.

Velocity 2X
Alusta:
Switch, (PC, Linux, Mac, PS4, Vita, Xbox One)
Ilmestynyt: 20.9.2018 (Switch), 2.9.2014 (PS4)
Kehittäjä: FuturLab
Julkaisija:
Curve Digital