Arvostelussa Sonic Racing: CrossWorlds

Ulottuvuusrepeämä

Tasaisen luotettavana ajopelitehtaana tunnetuksi tullut Sumo Digital toimi Segan Sonic Racing -sarjan luottokehittäjänä kolmen osan verran. Sarjan huippuna voidaan pitää kakkososa Sonic & All-Stars Racing Transformedia, jossa kisaltiin maalla, merellä ja ilmassa Sonicin ja lukuisten muiden Segan omistamien maskottihahmojen kanssa Shinobin Joe Musashista Super Monkey Ballin apinoihin. Olipa mukana myös vierailevia tähtiä Disneyn Wreck It-Ralph -elokuvasta, Valven Team Fortressista ja jopa oikean maailman kilparadoilta ammattikuski Danica Patrickin muodossa. Switchille julkaistu kolmas osa menestyi kaupallisesti vähintään yhtä hyvin kuin Transformed, vaikka se saikin kritiikkiä ainoastaan Sonic-hahmoihin kutistuneesta rosterista sekä lentokone- ja veneilyosuuksien poistamisesta.

Sonic Racing: CrossWorlds palaa lähemmäs kehutun Transformedin tyyliä, vaikka pelin takana onkin Sumon sijaan Segan oma Sonic Team, jolla on huomattavasti vähemmän ajopelikokemusta. Kaikki CrossWorldsin aloitusradat ja -hahmot ovat peräisin Sonic-sarjasta, mutta joukkoon on ehtinyt liittyä jo ilmaiseksi jaettava virtuaalipoptähti Hatsune Miku. Myös loput tämän ja ensi vuoden alussa lisättävät hahmot on jo paljastettu, mutta Minecraft-, Mega Man-, TMNT– ja Paavo Pesusieni -aiheisista kiinnostavista sisältöpaketista joutuu maksamaan pitkän pennin. Personan Joker ja Like A Dragonin Ichiban ovat sentään ilmaisia, mutta eivät nykytietojen mukaan sisällä Hatsune Mikun tavoin pelisarjoihin liittyviä ratoja.

Valtaosa radoista on ajettavissa nelipyöräisen ajoneuvon tai leijulaudan (!) perustilassa. Sellaiset radat, jotka eivät sisällä lainkaan lentely- tai veneilyosuuksia, ovat profiililtaan ja oikoteiltään yllättävän samankaltaisia, vaikka taustagrafiikat ja tien pinnoitteet vaihtaisivatkin väriä. Mario Kart -esimerkein valikoimasta puuttuu toistaiseksi muun muassa hiekkainen rantabaana ja 90 asteen käännöksiä sisältävä linnarata. Muutama Transformedin kaltainen kokonaan lentokonetilassa käytävä kilpailu ei olisi ollut myöskään pahitteeksi, vaikka pelimekaanisesti lentely ei kovin jännittävää olekaan. Transformediin verrattuna CrossWorldissa liidetään paljon lyhyempiä matkoja ja yleensä vain suoraan eteenpäin, joten vähäisten esteiden ohittaminen ja turborinkuloiden läpi liitäminen ei ole siksi haaste eikä mikään. Veden päällä ladataan driftiboostin sijaan hyppyä, jota voi hyödyntää lisävauhtia tuovan tempun tekemiseen tai offroad-alueen läpi oikaisemiseen. Temppuilu onnistuu hyppyreiden päältä ajamisen jälkeen pyörienkin päällä.

Enemmistö radoista perustuu modernimpien 3D-Sonicien maailmoihin Green Hill Zonen kaltaisten klassikoiden sijaan. Tunnistin melkein kaikki ympäristöt niistä peleistä, joita olen itse joskus pelannut, mutta vähemmän sivistyneen Sonicin ystävän näkökulmasta olisi kiva asia, jos ennen kisan alkua kerrottaisiin pienellä logolla, minkä pelin maisemiin alue sijoittuu. Ehkä jopa parjattu Sonic and the Secret of Rings saisi uusia faneja, jos useampi pelaaja tietäisi myrskyisän merirosvokentän olevan siitä peräisin.

Liian itseään toistavaksi kaahailu ei käy missään vaiheessa. Pelaajamäärän nostaminen 12:een sekä tuplaesineiden ja ylipäätänsä tehokkaampien apuvälineiden lisääminen tarkoittaa sitä, että aseilla melkein yhtä paljon vaikutusta lopputulokseen kuin useimmissa Mario Kart -peleissä. Tavoittamattoman etumatkan repiminen ensimmäisellä kierroksella on käytännössä mahdotonta, kun jälkijoukot eivät saa enää käsiinsä pelkästään miinoja ja kaikesta ohi lentäviä hanskaohjuksia. Epäreiluksi en tasapainoa silti missään nimessä syyttäisi.

Ykkösenä ajamisessa on myös oma etunsa, sillä kärkikuljettaja saa valita ensimmäisen kierroksen lopussa portaalin, joka määrää kaikille kuskeille seuraavan osoitteen. Vaihtoehtoja on aina kaksi. Kolmannella kierroksella palataan takaisin aloitusradalle kaikkialla paitsi yksinpelin cup-kilpailujen päätöskisoissa, jotka koostuvat aina kierroksesta kolmella edellisellä radalla. Finaalikilpailun voittajalle jaetaan myös pari lisäpistettä, joten kultajahtia ei tarvitse välttämättä aloittaa alusta yhden epäonnistuneen kisan jälkeen. Maksimitason botit ovat tosin sen verran keljuja kuminauhakuskeja, että reset-tiketeillekin tulee varmasti jossain vaiheessa käyttöä.

Tikettejä maksetaan kisamenestyksen mukaan kaikissa pelitiloissa, ja niillä voi myös avata uusia profiilibannereita ja lievästi menopelin ominaisuuksiin vaikuttavia osia. Lisäksi pelaamisen jatkamiseen kannustetaan laajennettavalla vimpaintaululla, johon voi liimata kuuden pisteen edestä eriarvoisia taitoja, kuten nopeammin latautuvat miniturbot, ilmaiset aloitusaseet, sormusimurin ja esinetuuriin tai huippunopeuteen vaikuttavia modifikaatioita. Suurin osa kyvyistä on käytettävissä myös verkkopelissä silloin, kun käynnissä ei ole teematapahtuma. Hatsune Miku -festivaalin aikana kisoihin osallistuttiin neljän hengen tiimeissä, ja vastaavia ryhmäkilpailuja on tarjolla myös yksinpelin Race Parkin puolella. Aiempien osien kaltaista laajaa haastetilaa ei CrossWorldsissa ole.

Verkkopalvelimet ovat yhteisiä kaikkien CrossWorldsin versioiden kesken, mikä on loistava uutinen pelin pitkäikäisyyden kannalta. Vaikka pelaajia on linjoilla runsaasti, kasvaa odotteluaika kisojen välillä yli minuuttiin, sillä jostain syystä seura arvotaan aina uudelleen ruutulipun heilahtamisen jälkeen. Odotin jääväni Switch-pelaajana pahasti PC-kuskien pakokaasuihin, mutta tuloksiin vaikuttavaa viivettä ja selittämätöntä kaaosta esiintyy lähinnä loppusuorilla. Visuaalisesti Switch-CrossWorlds on tosin niin säälittävä ilmestys, ettei sitä kannata missään nimessä hankkia muiden versioiden sijaan. Ruudunpäivitys on puolet muita versioita huonompi, ja liikkeessä peli näyttää välillä jopa Transformedia ja 2019 ilmestynyttä Team Sonic Racingiä rumemmalta, konsolin julkaisupeli Mario Kart 8 Deluxesta puhumattakaan. Jaetun ruudun moninpelissä oikeaa ajosuuntaa ei meinaa edes nähdä. Sumo Digitalin ratkaisu oli yksinkertaistaa tietekstuureja raudan ehdoilla, mutta CrossWorldsissa monimutkaiset ruudukkokuvioinnit näyttävät ilman 4K-tukea surkeilta pikselikasoilta.

Yhteenveto

Sonicin megafanit arvostavat luultavasti muun muassa Sonic Ridersille ja tuoreemmalle Frontiersille annettua palstatilaa, mutta itse jäin kaipaamaan esimerkiksi Dreamcast-ohjaimen muotoisen veneen kaltaista retrohölmöilyä sekä Jet Set Radion ja Monkey Ballin maailmoihin sijoittuneita ratoja, joilla oli aiemmissa Sumo Digitalin peleissä omat erottuvat teemansa ja musiikkinsa. Ratoja koskevia puutteita luultavasti paikkaillaan DLC:llä, sillä esimerkiksi Paavo Pesusienen vedenalainen Bikini Bottom ja Turtlesien versio Manhattanista kuulostavat ajopeliin loistavasti sopivilta. Julkaisussa CrossWorlds ei lunasta vielä nimessään esiintyvää lupausta eri maailmojen risteämisestä, mutta pelimekaanisesti se on viihdyttävä kilpa-autopeli. Switch 2 -versiota on lupailtu vasta jouluksi.

Hyvää:
– Hyvä ajotuntuma etenkin maksiminopeudella
– Aseista on apua
– Moninpelin alustavapaus
– Mukavasti avattavaa

Huonoa:
– Ei näytä hyvältä Switchillä
– Liian vähän Sega-historiaa
– Pelitilojen ja joidenkin ratojen yksipuolisuus