Arvostelussa Beautiful Desolation

Karu maa

Vuonna 1976 Maapallon elämä mullistui. Keskelle valtamerta ilmestyi yhtenä yönä massiivinen monoliitti, joka oli täynnä ihmiskunnalle tuntematonta teknologiaa. Ihmiset ottivat Penroseksi nimetyn tukikohdan hallintaansa, ja kansainvälisellä yhteistyöllä myös avaruusteknologian salat alkoivat avautua. Jo muutamassa vuodessa kopioiduilla Penrose-innovaatioilla saatiin pidennettyä ihmisten elinikää, lopetettua Afrikan nälänhätä ja otettua ennennäkemättömiä sotilaallisia edistysaskelia. Kansan keskuudessa alkoi kuitenkin kuulua huolestuneita ääniä kehityksen hedelmien epätasaisesta jakamisesta ja aggressiivisesti vastarinnan murskaavasta Penrose-säätiöstä.

Penrosen salaisuuksista on kiinnostunut myös tutkivaksi journalistiksi ryhtynyt Mark Leslie, joka sattui menettämään puolisonsa autokolarissa samaan aikaan monoliitin ilmestymisen kanssa. Kyydin merilinnoitukselle mies saa säätiölle vartijana työskentelevältä Don-veljeltään. Kaksikon hämäräkeikka päättyy kuitenkin lyhyeen, sillä Penrosella on vastassa turvallisuusrobottien armeija. Kahinoinnin keskellä käynnistyy jonkinlainen portaali, joka imaisee veljesparin sisäänsä. Seuraavan kerran Mark ja Don heräävät mustelmilla postapokalyptisessa Etelä-Afrikassa, jota hädin tuskin tunnistaa ihmisten joskus asuttamaksi valtioksi. Järjestystä ylläpitävät sotilasmechat, joita tottelevat erilaiset kyberneettiset mutantit ja puhuvat työkoneet. Pilvenpiirtäjien ja kukoistuksen tilalla on villiintynyttä luontoa, ruostetta ja palavia tynnyreitä.

Vain harva robotti vihamielinen ihmisiä kohtaan, vaikka elinympäristö onkin pilalla. Moni kone on omaksunut ihmismäisen ajattelutavan, mikä on johtanut heimoutumiseen ja eri kulttuurien välisiin kärhämiin. Mark, Don ja seuraan lyöttäytyvä Pooch-robottikoira alkavatkin pohtia, voisiko tulevaisuuden ja rikkonaisen veljessuhteen korjata ennen kotiin palaamista. Kolmikon tärkein apuväline on kannettava tietokone, joka pitää kirjaa keskusteluista, tehtävistä ja tärkeitä ovikoodeja sisältävistä dokumenteista. Klassiseen seikkailupelityyliin pelaajaa ei pidellä turhaan kädestä kiinni. Juuri tästä syystä tietokoneen pitäisi olla helposti käytettävä, mutta näin ei valitettavasti ole. Näppäinkuvakkeet ovat Switchillä epäselviä, eikä tiedostojen selaaminen ja Pirkka-Pip-Boyn valikoissa liikkuminen ole erityisen intuitiivista konsoliohjaimella.

Vaikka Beautiful Desolationissa uhkaillaan töpselin irti vetämisellä ja aseilla niin pelihahmon kuin robottisotilaidenkin puolesta, ei pelissä ole minkäänlaisia pelattavia kamppailukohtauksia. Lähelle päästään vain kertaalleen tapahtuvalla noppamittelöllä ja sivutehtäviin kuuluvilla 3 vs. 3 -matematiikkapeleillä, jotka nekin käydään virtuaalisella areenalla. Minipeliin on mahdollista avata muutamia uusia vastustajia ja yksiköitä suorittamalla tiettyjen alueiden tehtäväsarjat loppuun. Peli ei suoranaisesti tarvitse väkinäisiä taisteluita, mutta mahdollisuus ratkoa konflikteja esimerkiksi nopilla olisi ollut piristävä vaihtoehto.

Sanavalinnoilla sen sijaan on vaikutusta. Tavallisissa keskusteluissa on mahdollista valita usein joko suorapuheinen tai diplomaattinen vaihtoehto. Vaikka keskustelulla olisikin vain yksi käsikirjoitettu lopputulema, voi dialogivaihtoehdoilla kalastella joko enemmän taustatietoja, ärsyttää keskustelukumppania tai neuvotella tehokkaasti. Donin, Poochin ja muutaman muun tärkeän sivuhahmon kokema kohtelu vaikuttaa suoraan siihen, mitä pelin loppuyhteenvedossa kerrotaan. Jokainen keskustelu on täysin ääninäytelty, eikä pienessä näyttelijäporukassa ole mitään moitittavaa. Botteihinkin on saatu mukavasti persoonaa erilaisilla Transformers-äänifilttereillä ja afrikkalaisilla aksenteilla. Doom– ja Wolfenstein-säveltäjä Mick Gordonin hyödyntäminen jää taas puolitiehen. Pelin soundtrack listaa 18 kappaletta, mutta kiinnitin huomiota musiikkiin ainoastaan Star Wars -henkisessä kyläbaarissa. Valtaosan ajasta taustalla kuuluu vain hiljaista avaruuspörinää tai askelien ääniä. Missä ovat viidakkorummut ja steampunk-biitit?

Tarinan aikana tehdään myös kolme kappaletta uniikeilla välivideoilla korostettuja suurempia valintoja, joilla vaikutetaan kokonaisten kansojen ja elinympäristöjen tulevaisuuteen. Vastakkainasettelut ovat herkullisia, sillä nokitusten ovat esimerkiksi hengelliset rakentajabotit sekä alistettu ja huumekoukussa oleva heimo. Kumpikin puoli tietysti oikeuttaa suunnitelmansa joko inhimillisellä tai tietokonemaisella logiikalla, mutta ydinaseen laukaisukoodien luovuttaminen toiselle voi tarkoittaa toisen puolen tuhoa ja alueen sulkemista loppupelin ajaksi. Vähemmän spektaakkelimainen kolmas vaihtoehto on mahdollinen tietyissä tilanteissa, mutta sen olemassaolo on huomattava itse.

Dialogivaihtoehdoilla ja erilaisilla loppukohtaloilla kannustetaan pelaamaan peli useamman kerran läpi, mutta ainakin minulle yksi kerta riittää, koska tarina haarautuu muutaman tunnin sijaan ainoastaan muutamaksi ylimääräiseksi minuutiksi. Kaiken lisäksi liikkuminen paikasta toiseen on kamalan työlästä konsolilla. Beautiful Desolationissa tyypillinen tehtävä on noutaa esine tai kaksi toiselta puolelta maailmaa, jotta robotti toteaa ihmisolennon tarpeeksi luotettavaksi kauppatoveriksi. Peli ei kuitenkaan tarjoa mahdollisuutta siirtyä keskustelun jälkeen automaattisesti jo aiemmin vierailtuun kylään, vaan karttavalikko on avattava vähintään kolmesti, ensin teleportille matkaamista varten, sitten alueen valinnalle ja lopuksi vielä halutun kohteen luokse lentämistä ajatellen. Jokaisessa välissä katsellaan tietysti mustaa latausruutua reilun 10 sekunnin ajan. Sankarikolmikon ilma-alus sentään lentää automaattisesti osoitettuun paikkaan, mutta ei tietenkään silmänräpäyksessä.

Maassa pelihahmo juoksee ainoastaan analogitatin avustuksella, mutta matka tyssää helposti näkymättömiin seiniin, joita on vähän kaikkialla. Moni ”oikean maailman” oikoreitti esimerkiksi pienen puron yli on jostain syystä blokattu. Switchin matalampi resoluutio tekee taustagrafiikasta ja polygonihahmoista hieman pikselimäisiä, mutta pieni rosoisuus yhdistettynä maailmanlopun maisemiin voi olla katsojasta riippuen kaunistakin. Bugit ja kaatuileminen edustavat taas sitä rumempaa rosoisuutta. Peli kaatui minulla kahdesti minipeliareenan läheisyydessä ja jumittui kerran latausruutuun ennen keskustelua. Automaattitallennus ei ole kovin aktiivinen, joten varttitunnin takapakkikin tuli tutuksi.

Yhteenveto

Kickstarterilla rahoitettu Beautiful Desolation on peli, joka olisi hyötynyt suuresti isommasta budjetista ja kehittäjätiimistä. Kahden miehen rahkeet riittävät tällä kertaa kelvolliseen tarinaan, mutta mallia olisi kannattanut ottaa vuosituhannen vaihteen pelien sijaan tuoreemmista julkaisuista. Isometristen seikkailupelien genre ei ole Switchillä tällä hetkellä erityisen kilpailtu, mutta etelänaapurissamme valmistellaan jo palkintoja kahmineen Disco Elysiumin käännöstä.

Hyvää:
– Hahmosuunnittelu
– Maailmanrakentaminen

Huonoa:
– Liikkuminen
– Kankea käyttöliittymä
– Liian vähän musiikkia