Arvostelussa Super Monkey Ball: Banana Rumble

Parempi uudistaa kuin apinoida vanhaa

Muutama vuosi sitten Super Monkey Ball oli vielä sarjana täysin kuollut ja kuopattu, mutta jonkin ihmeen kaupalla Sega päättikin herätellä sarjaa hiljalleen erinäisten uudelleenlämmittelyjen muodossa. Vaikka fanit halusivatkin eniten kahden ensimmäisen osan remasterointia, ei se kenties ollutkaan paras vaihtoehto ottaen huomioon pelin saaman vastaanoton. Nyt apinapallon vuoro on vieriä eteenpäin, sillä Banana Rumble on modernin Monkey Ball -sarjan ensimmäinen täysin uusi osa, joka ei yritä imitoida sellaista, mihin ei kykene, vaan rakentuu omien vahvuuksiensa ympärille.

Perusteet eivät ole muuttuneet ensimmäisestä osasta tahi viimekertaisesta Banana Mania -remakekokoelmasta; pääidea on edelleen kallistaa analogitikulla tai halutessaan gyrolla maailmaa, jotta pallon sisälle suljettu apina vierisi maaliin. Banana Rumble tuo sarjaan uuden lisäyksen Spin Dash -nopeustehosteella, jota voi hyödyntää esimerkiksi ylämäissä tai ovelissa oikoreiteissä. Painamalla B:n pohjaan ruudulle ilmestyy analogitikulla ohjattava nuoli, jolla valitaan lentosuunta, ja jota päin apina laukaistaan kun napista päästää irti. Mitä kauemmin liikettä lataa, sen kovemman tehostuksen saa. Periaatteessa uusi liike taistelee sarjan perusideaa vastaan kokeiluksi jääneen hyppynappulan tavoin, sillä pelaajan tulisi ohjata maailmaa eikä apinaa. Mekaniikka sopii silti yhteen uusien kenttien kanssa kummastuttavan hyvin ja tekee kokemuksesta tuoreen. Onhan vanhalla tyylillä ehditty läpäistä jo jokusen sataa uniikkia kenttää lukuisien pelien sisällä.

Puhtaasti vanhojen osien fanien ei kannata innostua liikaa, sillä fysiikat ja ohjattavuus ovat mahdollisesti suoraan Banana Maniasta kopioitu tai en ainakaan itse huomannut mitään selvää eroa. Kameraa voi edelleen onneksi liikuttaa oikealla tatilla. Liikkuminen ei ole alkuperäisiin verrattuna aivan yhtä herkkää, ja kaikista tilanteista selviää modernilla vapaan 360-asteen analogitikulla. Yllättävää kenties on se, että fysiikat eivät ole millään muotoa ongelma, sillä ne toimivat omassa kontekstissaan… erinomaisesti! Aiemmissa remake-julkaisuissa pelaajaa turhautti aina kun uudet fysiikat eivät toimineet vanhojen kenttäesteiden kanssa oikeaoppisesti, mutta Banana Rumblen haasteet on toteutettu paremmin nykyisen pelimoottorin ympärille. Modernin Monkey Ballin pelaaminen ei ole tuntunut koskaan yhtä luotettavalta. Jos fysiikkamoottoria ei saa replikoitua täydellisesti vanhojen kenttien ympärille, on fiksumpaa tehdä kokonaan uudet haasteet.

Perinteinen esteratataiturointi on Banana Rumblen parasta astia, ja nyt sitä voi halutessaan pelata myös netin välityksessä myös kaverin kanssa. Tarinassa etsitään uuden Palette-apinatytön kadonnutta isää, ja 10 kentän välein seuraa maisemanvaihdos ja noin minuutin mittainen kevytmielinen välinäytös, mutta ei koskaan mitään sen ihmeellisempää, ei edes pomotaisteluita. Uusia ratoja on kuitenkin huimat 200 kappaletta, joista tarinatilassa läpäistään puolet. Lopputekstien jälkeen avautuu vielä vanhojen maailmojen vaikeimmasta päästä olevia kenttiä, jotka eivät ole onneksi pelkkiä remix-versioita aiemmista, vaan muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta aina täysin uusia tasoja. Tuttu Monkey Ball -kenttäsuunnittelufilosofia on tallessa, joten niin perinteiset labyrintit, kapeat käytävät kuin pientä pulmapelimäisyyttä mukanaan tuovat hullunkuriset ja apinoita heittelevät mekanismit ovat jälleen kehissä. Super Monkey Ball 2:n ystävät ovat varmasti mielissään jokaisen pause- ja play-medianapin nähdessään…

Vaikeusaste nousee tarinatilan aikana hitaasti mutta luotettavasti. Veteraanit saattavat torkahdella ensimmäisten 50 kentän aikana, mutta niistä selvittyään todellisuus alkaa iskeä hiljalleen ja viimeistään viimeisessä maailmassa, jossa jäin itse jumiin erässä kentässä niin pahasti, että käytin pelin aputoimintoja hyväksi ensimmäistä kertaa. Samaa ei tarvinnut tehdä Banana Blitz HD:n eikä Banana Manian aikana koskaan. Banana Rumblea varten apukeinoja on muutettu, sillä nyt valittavana ovat ajan taaksepäin kelaaminen, opastavat ilmanuolet sekä mallisuorituksen näyttävä haamupallo. Aputoimet auttoivat minua oppimaan haastavan kentän läpäisytavan, mutta olisin toivonut vielä mahdollisuutta nähdä esimerkkisuoritus videomuodossa, sillä vauhdikasluontoisissa kentissä nuolien ja haamun perässä seuraaminen on vaikeaa. Kentän voi myös sivuuttaa kokonaan, jos sitä ei pääse millään edes avustuksilla läpi.

Vaikeustaso on kaikin puolin loistava tämänkaltaiselle pelille; tarinatilassa ei vielä mahdottomia vaadita ja jokainen voi selvitä loppuun asti, mutta haastetta on tarpeeksi sitä kaipaaville. Helpoista kentistä saa myös mielenkiintoisempia vaihtoehtoisilla lisätehtävillä, joissa tulee läpäistä taso tiukemman aikarajan sisällä, kerätä kasaan tietty määrä banaaneja tai löytää yksi erityisen ovelasti tai hankalasti sijoitettu kultainen banaani. Kultabanaanit tekevät alkupään kentistä jopa yllättävän haastavia, ja joissain tapauksissa vain muutamaan sekuntiin typistetty aikarajoitus pakottaa keksimään epätavallisia oikoreittejä. Kaikkia lisähaasteita ei onneksi tarvitse koskaan suorittaa samalla kertaa ja niistä olisi lähtenyt muutenkin ilo, jos ne olisivat oikeasti saavutettavissa vahingossa tavallisella pelaamisella.

Kaupasta voi ostaa apinoille parempaa päällepantavaa ja myös uusia pelihahmoja, jotka voivat olla muitakin nisäkkäitä. Hahmoilla ei ole kuitenkaan ainoastaan kosmeettisia eroja. Toiset kiihtyvät tai liikkuvat nopeammin, kääntyvät vaivattomammin tai tarkempien liikkeiden teko on helpompaa. Myös Spin Dash -toiminto toimii kaikilla hieman eri tavalla. Pelasin jokaisen maailman ensin eri hahmolla, kunnes päädyin käyttämään nopeinta YanYan-apinaa. Olisin arvostanut paljon, jos hahmoa olisi voinut vaihtaa lennosta kesken kentän poistumatta päävalikkoon, kun tavallisessa tilassa ei kuitenkaan lasketa enää elämiä, eikä kokonaista maailmaa ole muutenkaan pakko läpäistä yhdellä ja samalla hahmolla. Tietyt kentät ovat varmasti helpompia oikealla hahmolla ja pikavaihtaminen olisi saanut käyttämään kaikkia hahmoja monipuolisemmin.

Battle-tilan takaa löytyy viisi jaetulla ruudulla tai netissä pelattavaa minipeliä, kuten perinteistä kilparallia ja aseilla höystettyjä lajeja, joissa kerätään kilpaa esineitä ja lahdataan tai vältellään muita apinoita. Tarkkuuslentely, golf, biljardi ja monet muut klassikkominipelit loistavat poissaolollaan. Toisin kuin aiemmissa Monkey Balleissa, hyödynnetään Banana Rumblen kaikissa minipeleissä pääasiallisesti pääpelin mekaniikkoja ja fysiikoita.

Minipelit voivat teoriassa toimia oikeassa porukassa, mutta valitettavasti ruudunpäivitys puolittuu niissä kaikissa, mikä sai minut palaamaan nopeasti yksinpelitilojen pariin. Pudotus ruudunpäivityksessä yksinkertaisesti tuntuu ja näyttää näin nopeatempoisessa mätössä kamalalta. Minulla oli vaikeuksia löytää peliseuraa verkosta ennen julkaisua, mutta en usko edes täyden 16 osallistujan aulan kääntävän hupimittaria kaakkoon, jos tavoitteena on vain kerätä eniten banaaneja areenalta parin minuutin sisällä ja pallot lähinnä kolhivat toisiaan välillä.

Moninpelin ulkopuolella Banana Rumble näyttää hyvältä, omaa toimivan äänimaailman ja pyörii kelvollisesti. Yksinpelitiloissa tähdätään sulavaan 60 kuvaan sekunnissa ja siinä myös pysytään käsikonsolitilassa valtaosan ajasta. Tietyissä tasoissa on kuitenkin huomattavissa toisia enemmän pientä nykimistä ja epätieteellisten kokeiden perusteella useammin tv-tilassa pelatessa. Muutoin ainoa selkeä tekninen vika koskee Switchin herättämistä unitilasta, sillä esimerkiksi yön jälkeen peliin palatessa joutuu aina odottamaan liioittelematta 30 sekuntia ennen kuin peli ottaa minkäänlaisia näppäinkomentoja vastaan. Osa pelaajista ehtii varmasti sulkea pelin kokonaan kuvitellen sen jäätyneen.

Yhteenveto

Super Monkey Ball: Banana Rumble on paras uuden sukupolven apinapallopeli ja muutenkin toimivin Monkey Ball -kokemus sitten PlayStation Vitan Banana Splitzin jälkeen. Se on ensimmäinen osa, joka ei herätä välittömästi vanhojen fysiikoiden kaipuuta, on täynnä erinomaisia haastavia kenttiä ja sisältää runsaasti myös bonussisältöä. Tarinatilan läpäisee noin viidessä tunnissa, mutta hauskuus oikeastaan vasta alkaa sen jälkeen. Banana Rumble ei ole yhtä hiottu tai mekaanisesti syvällinen peli mitä alkuperäiset GameCube-klassikot olivat, mutta omassa liigassaan se on huippusuorittaja, nopeatempoinen, haastava ja miellyttävän arcademielinen koitos, jonka pariin palaan todennäköisesti vielä monta kertaa tänä kesänä.

Hyvää:
– Nopea ja tyydyttävä peruspelaaminen
– Erinomainen ja sopivan haastava kenttäsuunnittelu
– Spin Dash tuo vaihtelua ja uutta ulottuvuutta
– Kenttien lisätehtävät
– Miltei kaikki pelimuodot ovat pelattavissa netin välityksellä

Huonoa:
– Unitilasta herääminen kestää liian kauan
– Pelattavaa hahmoa ei voi vaihtaa lennosta
– Keskinkertaiset Battle-minipelit
– Pienet ruudunpäivityksen nykimiset