Arvostelussa Super Monkey Ball Banana Mania

Apinaa koijataan?

Super Monkey Ball -sarja on yltänyt kunnioitettavaan 20 vuoden ikään. Lähes täsmälleen yhtä kauan on kulunut apinapallon menestyksekkäistä vuosista. GameCubelle ensin ilmestyneet Super Monkey Ball 1 ja 2 ovat klassikoita, jotka palvelivat tasapuolisesti kaikentasoisia pelaajia. Ensinnäkin pelkkä ajatus läpinäkyvän pallon sisään teljetystä apinasta keräilemässä banaaneja pitkin esteratoja on niin simppeli ja pöhkö, ettei sääntöjä tarvitse selittää yhtään pidempään. Iloisen aurinkoisesta ilmeestään ja ainoastaan ohjaustatin liikkeeseen perustuvista kontrolleistaan huolimatta pelit myös haastoivat pelaajaa, sillä vain harva Monkey Ball -taituri on nähnyt pikselintarkkaa suorittamista vaativan Master-tason lopputekstit. Ja mikäli alati kapenevia ramppeja pitkin rullaaminen ei onnistunut, oli raivoa mahdollista purkaa nyrkkeilykehässä, keilaradalla tai golf-kentällä, tietysti edelleen pallon sisällä.

Ykkösen ja kakkosen jälkeen kehiin tulivat liikkeentunnistinkikkailut, entistä helpommat radat, alkuperäistä ideaa vastaan sotinut hyppynappi sekä muovisen ylisöpöön suuntaan mennyt graafisen ilmeen uudistus. Fanit elättelivät kuitenkin toiveita vanhaan tyyliin palaamisesta jossain vaiheessa. Sega vastasi remasteroimalla jostain syystä ensin Wiin huonomaineisen Super Monkey Ball: Banana Blitzin, mutta ilmoitusta kahden ensimmäisen osan uudesta tulemisesta ei tarvinnut odottaa kauaa. Banana Mania -lisänimeä kantava julkaisu on uutta pelimoottoria varten ehostettu ja lisäsisällöllä terästetty kokoelma rakastetuimpien Monkey Ball -pelin parhaista paloista. Kuola valui jo suupielissäni, kun kuulin herkkukattauksen hinnan olevan vielä alle 40 euroa, mutta lopulta käsiini toimitettiin raaka banaaniterttu.

Banana Manialla on ulkoisesti erittäin vähän yhteistä alkuperäisten pelien kanssa. Minimalistisen keltaiset valikot peräisin Banana Blitz HD:n graafisen suunnittelijan kynästä, mikä ei ole huono asia, mutta karkkimaisten pastellisävyjen paluusta apinoiden karvoihin ja ympäristöihin en ole yhtä iloinen. Uusi kuuluttajaääni on oikeastaan yhtä hyvä kuin alkuperäinenkin, mutta uudistunut soundtrack kuulostaa siltä, kuin joku olisi laittanut soimaan tuttujen melodioiden päälle varastosta kaivetun albumin Segan ylijäämämusiikkia. Vaikka vanhojen Monkey Ball -kappaleiden enemmistö onkin itseään toistavaa jumputusta, oli äänimaailmassa ennen sentään ripaus arcade-hallien tunnelmaa. Mahdollisuus ostaa apinoiden retroasut ja alkuperäiset kenttämusiikit erikseen oikealla rahalla on kultainen kädenpuristus lähinnä Segan kirjanpitäjien suuntaan. Se siitä houkuttelevasta budjettihinnasta…

Toki puhtaasti pelaamalla, banaaneita keräämällä ja vapaaehtoisia haasteita suorittamallakin on mahdollista avata Sonicin, Tailsin, Yakuzan Kiriyun ja Jet Set Radion Beatin kaltaisia lisähahmoja, hassuja hattuja ja laseja sekä tietysti roskaa Photo Modeen. Vierailevat tähdet ovat tosin jostain syystä mykkiä ja pelattavissa vain yksinpelitiloissa, mutta hauskana yksityiskohtana esimerkiksi Sonic-hahmot napsivat talteen banaanien sijaan sormuksia. Hello Kittyn ja Segan retrokonsoleiden (!) kaltaiset erikoisemmat hahmot lukeutuvat ikävä kyllä myös maksumuurin taakse lukittuun sisältöön.

Yksinpelikenttien kolme ensimmäistä vaikeustasoa, Super Monkey Ball 2:n tarinatila ja kaikki 12 minipeliä ovat heti pelattavissa. Lisäksi avattavien yksinpelitilojen joukossa on muun muassa kentän lähtöpaikan ja maalin paikat päittäin vaihtava pelimuoto, leijuvat banaanit tappaviksi muuttava asetus ja kokoelma ainoastaan PlayStation 2:lle ja Xboxille ilmestyneen Monkey Ball Deluxen erikoiskenttiä. Mutta mitä tapahtuu laadulle, kun määrän painoarvo nousee?

Pallon liikkeiden kontrollointi tuntuu Switchillä hieman erilaiselta kuin GameCubella, ja siihen on monia syitä Unity-pelimoottorista ja toisenlaisista ohjaimista alkaen. Pallo pysyy aavistuksen verran helpommin hallussa kovassa vauhdissa ja kiihtyy nollasta sataan nopeammin, mutta nämä muutokset saattavat olla jopa tarpeellisia Switchin Joy-Conien rakennetta ajatellen. Uutta on myös oikealla tatilla vapaasti käänneltävä kamera, jonka käyttäytymistä voi hienosäätää asetusvalikossa. Elämiä on loputon määrä, mutta muutaman kuoleman jälkeen peli tarjoaa mahdollisuutta käyttää slow motion -efektiä tai tuplata sokkelon läpäisyyn käytössä olevan ajan. Myös liian vaikean kentän ohittaminen onnistuu, mutta siitä sakotetaan tuntuvalla pisteiden menetyksellä. Alkupään tasot ovat ainakin silmämääräisesti leveämpiä ja täten helpompia, mutta vaikeimmat kentät ovat aivan yhtä raastavia kuin ennen, joten apuvälineiden olemassaolo on ihan hyväksyttävää, jos vaihtoehtona on jumittaminen samassa kentässä useita tunteja. Yksinkertaisempi ykkönen päihittää kenttien yleisessä laadussa liikkuvia esteitä suosivan kakkosen.

Tarinatila ei tuo oikeastaan mitään lisää peliin, koska se on Banana Maniassa toteutukseltaan huomattavasti laiskempi kuin ennen. Kymmenen kentän välein katsellaan lyhyitä välinäytöksiä, jotka olivat vielä kakkosessa tekstitettyjä ja täysin 3D-animoituja. Banana Maniassa nämä pätkät on korvattu halvalla 2D-nukkeanimaatiolla, jotka menettävät myös kaiken huumoriarvonsa tekstityksen puuttumisen vuoksi. Ilkeä paviaanitohtori aikoo kähveltää kaikki maailman banaanit, mutta hyvisapinat nousevat vastarintaan, muuta ei tarvitse tietää.

Fysiikkamoottoriin liittyvien muutosten kanssa pystyy vielä elämään yksinpelin puolella, mutta minipeleissä ongelmat korostuvat rumalla tavalla. Monkey Race -rallikisat muistuttavat eniten tavallisia yksinpelitiloja, mutta niissä karkumatkalle pääsevän pelaajan tehtävä on helpottunut liikaa, kun pallo ei voi karata käsistä, eivätkä peräjoukot hyödy enää riskillä pelaamisesta turbojen kanssa. Myös golf tuntuu pelatessa helpommalta kuin ennen pitkälti samoista syistä yksinpelin aloituskenttien kanssa. Legendaarinen Monkey Target -tarkkuuslentopeli on kuin varjo entisestään, sillä pallo kiitää lähtöramppia pitkin alas jokseenkin luonnottoman näköisesti, eikä tuulta vastaan taistelemisessa ole ilmalennon aikana enää lainkaan realismia. Baseball, tennis, jalkapallo, melonta ja ammunta ovat taas yksinkertaisesti huonoja pelejä, joissa tekoäly huijaa liikaa tai apina ei liiku tarpeeksi sulavasti ohjaimella annettujen käskyjen mukaan.

Ylhäältäpäin kuvattu areenanyrkkeily on pyhässä yksinkertaisuudessaan ja neljän pelaajan voimin kaikkein lähimpänä GameCube-aikaista moninpelihupailua. Keilaaminen ja biljardi loistavat taas monipuolisten sääntövaihtoehtojensa ansiosta. Nettimoninpeliä ei tueta, mikä on hieman kummallinen päätös, sillä esimerkiksi vuoropohjaisissa lajeissa ei tarvitsisi välittää edes verkkoviiveestä. Jokaisella pisteitä tai sekunteja laskevalla minipelillä ja yksinpelitiloilla on kuitenkin omat ranking-listansa globaalille yleisölle ja pelaajan kaveriluettelolle, joten pieni sosiaalinen aspekti on mukana. Parhaista suorituksista voi ladata haamutallenteen, jota voi käyttää apuna kekseliäiden oikoreittien opetteluun.

Yhteenveto

Segalla varmasti tiedettiin, mitä Monkey Ball -fanit pelisarjalta seuraavaksi halusivat, mutta toiveiden toteuttaminen osoittautui oletettua hankalammaksi. Satojen erilaisten pelilautojen uudelleen mallintaminen on ollut varmasti valtava urakka, josta kehittäjätiimi selviytyi kuitenkin lopulta kelvollisesti. Ja jos pallo ei pompi oikeaan suuntaan, löytyy apu useimmiten saavutettavuusvalikon takaa. Asetuksista ei ole kuitenkaan pelastamaan moninpelipuolta. Kakkosketjun vastuulle jääneet minipelit ovat pelattavuudeltaan niin raakileita, että apinoiden syntymäpäivää tekee mieli juhlistaa mieluummin Mario Partyn vastaavien urheilupelien tai alkuperäisen Super Monkey Ballin parissa, joka on Banana Manian julkaisun jälkeenkin edelleen taitoa vaativien kuularallipelien kuningas.

Hyvää:
– Yksinpelikentät
– Ranking-listat
– Pisteillä avattavat lisäherkut

Huonoa:
– Lähes kaikki minipelit
– Ei nettimoninpeliä
– Erikoisimmat hahmot ja klassinen soundtrack ovat maksullista lisäsisältöä

Mutta missä on DOLE?

Kiitokset Koch Medialle arvostelukappaleesta.

Super Monkey Ball Banana Mania
Alusta:
Switch, (Win, PS4, PS5, Xbox One, Xbox Series X/S)
Ilmestynyt: 5.10.2021
Kehittäjä: Ryu Ga Gotoku Studio
Julkaisija: Sega