Arvostelussa SEGA AGES Wonder Boy: Monster Land

Ihmemies MacGyverin poika

Jo vuonna 1986 taipaleensa videopelikentällä aloittanut Wonder Boy ‑pelisarja nousi uuteen kukoistukseensa pari vuotta sitten loistavan Wonder Boy III: The Dragon’s Trapin uusioversioinnin myötä. Moni Wonder Boy ‑pelejä koskaan nähnytkään taho ihastui täysin tähän persoonalliseen toimintaroolipelin ja tasoloikan yhdistelmään tietämättä, että ihmepojan edesottamuksia ihasteltiin jo vuosikymmeniä aiemmin. Kun rauta on kuumaa, on sitä taottava, ja tästä ilmielävä todiste on loisteliaan SEGA AGES ‑julkaisulinjaston tuorein nimi, Wonder Boy: Monster Land.

Pelin juoni on melkeinpä Tolkienin tasoista kerrontaa. Ensimmäisen Wonder Boy ‑pelin tapahtumien jälkeen sankari on aloittelemassa normaalia elämää, kunnes ilkeä MEKA-lohikäärme päättää muuttaa Wonder Landin huomattavasti paremmin kielen päällä soljuvampaan Monster Land ‑muotoon. Koska kukaan Wonder Landin asukkaista ei omaa minkäänlaista rohkeutta saatikka tasoloikinta- ja taistelutaitoja, lankeaa pelastusoperaatio jälleen Wonder Boyn kapeille pikseliharteille.

Wonder Boy: Monster Land on millintarkka käännös pelisarjan toisesta osasta. Jo vuonna 1987 kolikkopelihalleihin ilmestynyt peli jatkaa ensimmäisen Wonder Boyn viitoittamalla tiellä, ottamatta vielä kuitenkaan mukaan kolmannen osan muuntautumiskykyjä ja metroidvania-tyylistä rikospaikoille palaamista. Peli on vasemmalta oikealle sekä hieman ylä- ja alasuuntiin juoksemista loikinnalla höystettynä, mutta mukana on ensimmäisen pelin tapaan myös hahmon ja tämän kykyjen kehittämistä. Ihmepoju aloittaa matkansa jälleen pelkissä alushousuissa, perustason miekka toisessa kädessään. Surmatuilta vihollisilta sekä ympäristöistä voi kerätä talteen kultakolikoita, joita pystyy käyttämään pelin lukuisissa kaupoissa. Kauppojen mitä mielenkiintoisempien myyjien valikoimista löytyy muun muassa saappaita pelihahmon jalkatyöskentelyä parantamaan, kilpiä ammusten torjuntaan, haarniskoja antamaan enemmän kivunsietokykyä ja totta kai aina tarpeellisia parannusesineitä sekä loitsuja. Pelin voi läpäistä ilman ainoaakaan ostettua lisäapua, jos halajaa aivosoluja tuhoavaa haastetta.

Wonder Boy: Monster Landin vaikeus ei suinkaan johdu pelkästään haastavista vihollisista tai kinkkisistä loikintakohtauksista. Pelin kontrollit ovat liukkaat kuin Crocsit märällä lattialla, eikä hyppyjen kanssa ole paljon aikaa empiä kenttien aikarajoitusten takia. Lisää aikaa tiimalasiin voi poimia luonnosta, mutta liian pitkään ei sivupoluilla siltikään kannata harhailla.

Koska kyseessä on SEGA AGES ‑julkaisu, kuuluu pakettiin muutakin kuin vain peli ihan perinteisessä muodossaan. Mukana on hieman haastavampi pelitila, jossa peli vie pelaajan keräämän kullan parempaan talteen kuoleman korjatessa. Normaalisti kultavarasto säilyy koskemattomana, ja rahaa on mahdollista jopa grindata säästöön, mutta tässä pelimuodossa ei vastaavaa helpotusta ei ole. Muut pelimuodot ovat pisteiden keruuta ja haastetiloja, joiden parhaat tulokset tallennetaan verkkoon, joten 2–3 tuntia viihdyttävä peruspeli saa hieman lisää lihaa luidensa ympärille.

Audiovisuaalisesti Wonder Boy: Monster Land on aika lailla sitä, mitä odottaa saattaa vuonna 1987 ilmestyneeltä peliltä. Spritet ovat sympaattisen kömpelöitä ja musiikki on midipimputtelua, ilman kovinkaan hyviä kappaleita tällä kertaa. Jähmeä ohjaus on myös muinaisjäänne kultaiselta 80-luvulta, mutta huonompiakin toteutuksia on olemassa, joten retroreliikki ei ole kuitenkaan täysi fiasko kontrollien osalta.

Yhteenveto

Wonder Boy: Monster Land on harmiton ja mauton fossiili Segan varhaisilta vuosilta. Se ei hehku sitä syvyyttä ja charmia, mitä pelisarjan pelit alkoivat saamaan osakseen kolmannen osan myötä, mutta jos haluaa tutustua Ihmepojan varhaishistoriaan, on tämä ykkösosaa parempi tapa tehdä tutkimustyötä. Pikkurahalla SEGA AGES ‑uusiojulkaisu on leppoisa parin päivän retroviihdyke, mutta mieluummin kannattaa sijoittaa vuonna 2017 ilmestyneeseen Wonder Boy III:n uusioversioon, joka on mahdollista pelata myös vanhoilla grafiikoilla.

Hyvää:
– Haaste on mukavan 80-lukulaista

Huonoa:
– Laiskat kontrollit
– Tylsyys ja yllätyksettömyys