Parhaat saunat videopeleissä

TOP 10

Suomalainen saunaperinne tunnetaan myös maailmalla, mutta miten on videopelimaalmojen laita? Erilaisia näkökulmia ainakin riittää, mitä tulee eri peligenrejen ja kehittäjien kotimaiden määrään. Japaniin sijoittuvissa peleissä saunan löytää lähes jokaisen kylpylän yhteydestä, mutta etenkin fantasiapeleissä saunarakennuksia pystytetään pieniin kyliin. Paras sauna on tietysti sellainen, joka ei toimi pelkästään staattisena taustagrafiikkana. Listasimme kymmenen kiinnostavinta näkemystä virtuaalisaunasta.

10

Persona 4

Ilmestynyt: 2008 | Alusta: PS2, Vita, Win

Persona 4:n saunakenttä on neliömetreiltään niin iso, että Helsingin Löyly ja muut vastaavat saunakompleksit jäävät kauas toiseksi. Sillä miksi tyytyä vain yhteen saunaan, kun niitä voi pinota peräkkäin monikerroksiseksi luolastoksi? Kenttä alkaa jostain höyryävän laudelabyrintin uumenista kantautuvalla eroottissävytteisellä dialogilla, joka hämmentää myös pelin sankarijoukkoa. Ihmettelyyn ei jää kuitenkaan montaa minuuttia aikaa, sillä lämmöstä nauttiva machodemoni täytyy saada nalkkiin. Kärkisijaa Atluksen roolipeli ei kuitenkaan ansaitse, sillä luolastoa kutsutaan saunan sijaan kylpyläksi (bath house).

9

River City Ransom: Underground

Ilmestynyt: 2017 | Alusta: Win, Linux, Mac

”Wanna sauna?” kysytään yhden putiikin valtavassa kyltissä keskellä River City Ransom: Undergroundin vilkkainta kauppakujaa. Kanadalaiset kehittäjätkin tietävät, että saunominen palauttaa staminaa, mutta terveyshyödyistä nauttiminen ei ole ilmaista. Tarvittavat kolikot on ensin kerättävä mukiloimalla katutappelijoita tai läheisiä parkkiautomaatteja. Moninpelissä saunan hyödyt on mahdollista jakaa kaverin kanssa maksamalla tuplahinta. Alastomien pikselihahmojen saunomisrituaaleihin kuuluu erikoinen pyyhetanssi.

Saunalla on beat ’em up -pelisarjan sisällä muutenkin pitkät perinteet. Jo alkuperäisten japanilaiskehittäjien River City Ransom -pelissä (NES, 1989) oli mahdollista parantaa omaa hyvinvointia saunassa. Speedrun-piireissä ensimmäiseen saunaan juoksemisella on oma Sauna%-ennätyskategoriansa.

8

Sleeping Dogs

Ilmestynyt: 2012 | Alusta: Win, Mac, PS3, PS4, Xbox 360, Xbox One

Alun perin Activisionin True Crime -sarjan kolmanneksi osaksi suunniteltu Sleeping Dogs ilmestyi lopulta Square Enixin avustuksella itsenäisenä pelinä. Pelissä toimitaan peitetehtävissä kiinalaisten rikollisorganisaatioiden sisällä. Yhdessä tehtävässä pelihahmo Wei Shen ajautuu ensin nyrkkitappeluun vain pyyhkeet päällä kaakelipintaisesta höyrysaunasta nautiskelevien pikkurikollisten kanssa. Tätä seuraa hyvin suomalaiselta kuulostava puukkotappelu isokenkäisemmän johtajan kanssa. Älä liukastu ja lyö päätäsi tulikuumaan kiukaaseen!

7

Yakuza 6: The Song of Life

Ilmestynyt: 2016 | Alusta: Win, PS4, Xbox One

Kriminaalien kanssa painitaan hikisesti myös Japanissa. Hiihtopipoihin naamioituneet Kiriyu-protagonisti ja Nagumo-tekoälytoveri kylvettävät ensin pienempiä roistoja suihku- ja kylpyläosastolla, mutta tehtävän varsinainen kohde piileskelee rauhassa puisen saunan oven takana. Saunan lämpö on liikaa pöhkölle Nagumolle, joka riisuu maskinsa ja paljastaa vahingossa itsensä. Kommentoidaanpa parivaljakon paksua vaatetusta myös lauteilla istuskelevan rikollispomon toimesta, joka heittää löylyä ja viuhahtaa pyyhe lentäen paikalta.

6

Metal Gear 2: Solid Snake

Ilmestynyt: 1990 | Alusta: MSX2, PS2, PS3, Vita, Wii, Xbox 360

Sauna näyttelee merkittävää roolia MSX-tietokoneille julkaistun Metal Gear 2:n puolivälissä. Kylmä sota on päättynyt, mutta vuonna 1999 maailmaa uhkaa kansainvälinen öljykriisi. Pelastajaa toivotaan uusiutuvia energialähteitä tutkivasta tohtori Kio Marvista, joka on kaapattu ja viety Zanzibarin saarelle. Pelastustehtävälle hälytetyn Snaken tehtävänä on etsiä sotilaiden vartioimasta tukikohdasta vaatekaappi ja rintamerkki, joka sulaa paikallisen lapsen mukaan saunan lämmössä avaimeksi. Saunassa päivystää kuitenkin paidaton saunamajuri, joka hälyttää sotilaat paikalle Snaken ilmestyessä sopivasti näkökenttään. Miten kiinnijääminen vältetään? No tietysti ryömimällä piiloon lauteiden alle!

5

Hitman

Ilmestynyt: 2016 | Alusta: Win, Mac, Linux, PS4, Xbox One

Vuoden 2016 Hitman-pelissä on Jeg sauna hende ikke -niminen tehtävä, jossa agentti 47:lle annetaan mahdollisuus suorittaa salamurha Japanin Hokkaidon vuoristokylpylän saunaosastolla. Nokkelimmat varmaan jo arvasivatkin, että erikoisin ja julmin tapa suoriutua missiosta on lukita kohde saunaan ja nostaa hiljalleen lämpötilaa. Itse saunat ovat hyvin pohjoismaalaisen näköisiä sähkökiukaineen ja puisine saunakiuluineen, mutta pelin kehittänyt IO Interactive pitääkin päämajaa Tanskassa. Myös käsikirjoittajat osoittavat kulttuuritietämystä, sillä yksi sivuhahmo kertoo lumihangessa kierimisen piristävän oloa.

”Jeg sauna hende ikke” lausutaan muuten tanskaksi samalla tavalla kuin ”jeg savner hende ikke”, mikä tarkoittaa suomeksi ”en kaipaa häntä”. Tehtävä toistuu myöhemmin ilmestyneessä Hitman 3:ssa.

4

Dragon Quest XI: Echoes of an Elusive Age

Ilmestynyt: 2017 | Alusta: 3DS, Switch, Win, PS4, Xbox One, Stadia

Saunat voivat olla merkittäviä peleissä myös tarinallisesti. Dragon Quest XI:ssä vieraillaan bambujen ja vuorien keskellä sijaitsevassa Hotton kylässä, jonka asukkaat saavat elantonsa kylpylä- ja saunapalveluista. Kylässä pelaajan retkikuntaa tervehtii haiku-runoilla puhuva kylpyläyrittäjä, joka kutsuu seikkailijat heti ensimmäiseksi saunomaan. Puhuttaisiinko Suomi-versiossa kenties kalevalamitalla? Eristäytyneessä kylässä on muutenkin jotain tuttua, sillä siellä asustelee myös karski viikinkisoturi ja punaisesta hiippalakista tunnistettava Veronica-tyttö.

Pelihahmo ja Erik-niminen matkakumppani keskustelevat puusta ja kivestä valmistetussa saunassa hyvän tovin, mutta juttutuokion keskeyttää eksynyt lapsi. Seuraavaksi juostaankin sitten ympäri kylpylää etsien muksun vanhempia tai sisaruksia. Erillisellä naisten saunaosastolla vieraileminen aiheuttaa saunojissa kauhistuneita reaktioita.

3

Fire Emblem: Three Houses

Ilmestynyt: 2019 | Alusta: Switch | Fintendo: 4,5/5

Nintendon oma Fire Emblem Three Houses esitteli saunomisen maksullisen DLC-passin kautta. Garreg Machin luostarisauna on yksi listan interaktiivisimmista kokemuksista. Saunaan päästäkseen on ensin puhuttava ritarilliselle ”saunapomolle”, jonka luona valitaan mukaan yksi saunakaveri. Saunomalla on mahdollista vahvistaa valitun parin suhdetta ja parantaa kuukauden oppimistuloksia.  Löylyn heittäminen lisää lämpöä, mikä rentouttaa hahmoja lisää. Liian innokas löylymestari saattaa kuitenkin vahingossa ylittää optimilämpötilan, jolloin hahmot alkavat pyörtyillä, ja saunomalla hankitut edut menetetään. Halutessaan minipelin avulla voi siis myös testata, kuka Garreg Machin opettajista tai oppilaista kestää löylyissä pisimpään. Itse sauna näyttää kuin miltä tahansa suomalaisen kylpylähotellin puiselta sekasaunalta.

2

The Witcher 3: Wild Hunt

Ilmestynyt: 2015 | Alusta: Switch, Win, PS4, Xbox One | Fintendo: 4,5/5

The Witcher 3:ssa viihdytään isojen kaupunkien kylpylöissä, mutta päästään pelissä saunomaankin osana Cirin tarinaa. Keskiaikainen ja keskieurooppalainen näkemys saunasta on hieman erilainen, vaikka vettä keskelle kotamaista rakennusta sijoitetuille kiville pelissä lasketaankin. Ennen saunomista Cirin on kuitenkin valittava, kääriikö itsensä pyyhkeeseen vai ei. Vähäpätöiseltä vaikuttava päätös vaikuttaa siihen, mitä kylän juoruilevat rouvat kyselevät saunassa, sillä ilman pyyhettä meneminen paljastaa Cirin haavat ja tatuoinnin. Yksi saunojista on skandinaaviselta kuulostava Astrid, joka on valtavan kiinnostunut Cirin kotiseudun saunaperinteestä. Saunomisen jälkeen tarjotaan mahdollisuutta pulahtaa uimaan ja juoda naisväen kanssa saunajuomat.

1

My Summer Car

Ilmestynyt: 2016 | Alusta: Win

Parhaat virtuaalilöylyt heitetään tietysti kotimaisen Amistechin My Summer Carissa! Kuvitteellisessa Peräjärven kylässä asustavalla pelihahmolla on kotonaan sähkökiuas, joka täytyy napsauttaa päälle itse. Kiuasta ei kannata kuitenkaan unohtaa päälle liian pitkäksi aikaa, sillä talo voi syttyä myös tuleen. Löylyvettä voi hakea ämpäriin suihkun vesihanasta. Saunomisella on terveysvaikutuksia myös My Summer Carissa, sillä löylyissä istuminen lievittää pelihahmon stressiä.

V-käyrä voi kuitenkin kääntyä nousuun sähkölaskun pudotessa postilaatikkoon. Ylimääräiset sähkölaskut voi kuitenkin välttää. Peräjärven keskellä on nimittäin saari, jossa sijaitsee pelihahmon piilopirtti. Sähköttömällä kesämökillä sauna täytyy lämmittää puuklapeilla, jotka on hakattava itse. Ennen venereissua saarelle on tietenkin muistettava käydä Teimon kaupassa ostamassa sopivat saunaeväät.