Arvostelussa Pronty

Apua! Olen kala!

Metroidvania on se peligenre, joka on ehkäpä eniten hyötynyt indiepelien kansansuosioon noususta. Super Metroidin ja Castlevania: Symphony of the Nightin parissa kasvaneet ovat meidän pelaajien onneksi perustelleet omia pelistudioitaan, joiden tuotantolinjoista pusketaan ulos tasaiseen tahtiin pelattavaksi mitä parhaimpia genren edustajia. Kahden hengen intohimoprojekti Hollow Knight on ehkä se viime vuosien tunnetuin ja menestynein indietuotantoarvoilla kehitetty moderni metroidvania, joka on toiminut innoittajana lähes yhtä monelle pelille kuin 90-luvun Nintendon ja Konamin mestariteokset. Parisen vuotta ötökkäritarin pienen suuren seikkailun jälkeen päivänvalon nähnyt Pronty on vihdoin uiskennellut myös Switchille, mutta pysyykö kaavasta poikkeava 2D-metroidvania pitkään pinnalla?

Hollow Knightin visuaalinen ilme yhdistetään Prontyssa jatkuvasti läsnä olevaan haikean yksinäiseen tunnelmaan. Pronty on vedenalaisen suojeluslajinsa viimeinen edustaja, jonka tehtävä on pitää huolta post-apokalyptisen maailman vesistöistä. H2O-universumi on täynnä erilaisia vaaroja, jotka ovat ottaneet planeetan vesistä vallan suojelijoiden vähentyessä ajan mittaa, joten työtä riittää enemmän kuin tarpeeksi. Ihan täysin yksin ei sympaattinen vesimönkiäinen joudu kuitenkaan vastuullista tehtäväänsä suorittamaan. Takavuosina vesien suojelijoita kouluttanut tekoäly on vahvasti mukana opettamassa pelin kontrolleja ja muita ohjaimella toteutettavia jippoja, ja Prontyn vierellä ui jatkuvasti Navi-keijun tyylisenä äänenä sekä kursoria seuraavana taisteluvälineenä toimiva mekaaninen miekkakala nimeltään Bront.

Meressä tapahtuvaksi seikkailuksi Pronty on toiminnallisesti yllättävän pätevä peli. Vapaasti joka ilmansuuntaan vedessä liikkuvat kidukselliset rähinöitsijät pääsevät paukuttamaan toisiaan monipuolisilla iskuilla sekä väistöliikkeillä. Uusia temppuja niin taisteluihin kuin pelissä etenemiseenkin avautuu tietysti pelimaailmaa tarkemmin koluamalla, mutta myös pomotaisteluita voittamalla. Vastavirtaan uimisen mahdollistavia voimia, vihollisiin hakeutuvia erikoisiskuja, ketjutettavia väistöliikkeitä… Muun muassa näihin törmätään Prontyssa aikanaan.

Mariaanien hautaan väkivalloin upotetut viholliset jättävät jälkeensä valuuttaa, jota voi sitten kuluttaa alueiden karttojen osteluun, ylimääräisiin osumapisteisiin ja muihin Prontyn ominaisuuksiin vaikuttaviin asioihin. Ihan täysin genren suurklassikoiden joukkoon peli ei kuitenkaan pääse siinä varsinaisessa metroidvania-aspektissa. Peli on aika ajoin ehkä jopa hieman liiankin lineaarinen, mikä ei ole koskaan hyvä asia tämän genren peleissä, etenkään silloin kun tutkittavana niinkin pieni pelialue kuin maailman valtameret ja niiden pimeimmät kolkat.

Mitkä sitten ovat niitä Prontyn vahvuuksia tässä genressä, jossa nykyisin tuntuu melkeinpä olevan runsaudenpulaa? Vedenalaisen liikkumisen lisäksi Taiwanissa kehitetty peli ilahduttaa suuresti audiovisuaalisuudellaan. Musiikki ei suinkaan ole Pieni Merenneito -leffan kaltaista pimputtelua, vaan erittäin tunnelmallista ambienssimusiikkia, joka on omiaan luomaan yksinäisyyden tunnetta suuren suuressa valtameressä. Pelottavammat konebiitit tuovat hyvää lisätahtia pieneen sinttisankariin verrattuna melkein Krakenin kokoisten pomovastuksien kurmottamiseen, ja kevyemmissä rupattelutuokioissa kuullaan kirkkaampaa kosketinsäestystä. Komeat vedenalaiset valaistus- ja heijastusefektit takaavat sen, ettei eteenpäin tarvitse polskia pimeässä. Vihollisten ulkonäkökin on kaikin puolin kekseliään outoa, ja niinhän sen kuuluu ollakin kartoittamattomassa meressä. Ainoa pieni kauneusvirhe koskee pelille nimensä antanutta hahmoa.

Sympaattinen Pronty itsessään on pelimaailmasta niin härskisti silmille pomppaava elementti, että suunnittelutiimin luulisi unohtaneen jotain. Vaikuttaa vähän siltä, ettei hahmomallia varten ole jaksettu tehdä mitään taustoihin sopivia osia, vaan fisun ensimmäinen versio on sellaisenaan peliin. Pikkuvikojahan nämä ovat, mutta kun kaikki muu pelimaailmassa on todella jylhän näköistä, on hieman outoa jättää itse pääsankari Paint-luonnostasolle. Pelissä pystyy kyllä avaamaan myös toisennäköisiä Pronty-hahmoja, mutta nämä palavat verkkokalvoille ihan samalla tavalla kuin pelin oletusmönkiäinen. Erityismaininnan pelin presentaatiopuolelta ansaitsevat sarjakuvamaiseen muottiin tehdyt välianimaatiot, jotka ovat erittäin komeaa piirrustusjälkeä.

Ihan ötökkämaailman luolastoihin sijoittuvan esikuvansa pelituntilukemiin ei Pronty yllä, sillä sukellusoperaatio on ohi reilusti alle 10 tunnissa. Maailman vesien pelastusoperaatio on yllättävän nopeasti ohi, enkä jäänyt kertaakaan sen kummemmin jumiin pidemmäksi aikaa. Haastekäyrä on pelissä likimain luotisuoraan 45 asteen kulmassa nouseva, joten mitään isompia vaikeuspiikkejäkään ei ole pelaajan matkaa hidastamassa. Vaikeustasoissakin on valinnanvaraa, mikäli pomot tuntuvat lyövän liian lujaa. Availtavaa härpäkettä riittää pelin oman eläinlajilistauksen, uusien Pronty-muotojen, pelin sisäisten haasteiden ja totta kai 100 prosentin läpäisybonareiden muodossa, jotka kannattaa ottaa työlistalle saadakseen 15 eurolle enemmän vastinetta.

Yhteenveto

Pronty ei ole Switchin ensimmäinen eikä edes toinen vedenalainen tutkimusseikkailu, mutta jos pidät BioShockin Rapturen tai Hollow Knightin estetiikasta ja tunnelmasta, sekä siihen päälle vielä hyvistä metroidvanioista, kannattaa peli napata ostoskoriin. Peli kertoo hienon ja harmillisen lyhyen tarinan syvän päädyn ongelmista, ja esittelee sitä kertoessa samalla varsin kekseliäitä pelillisiä ratkaisuja, joilla tehdään eroa kilpaileviin indievanioihin. Pronty on monimuotoisen peligenrensä suurimpia viimeaikaisia yllättäjiä.

Hyvää:
– Erittäin kaunis ulkoasu
– Haastetta juuri sopiva määrä
– Tunnelmalliset musiikit
– Kekseliäät vedenalaiset pelimekaniikat

Huonoa:
– Kestoa saisi olla enemmän
– Metroidvaniaksi aika suoraviivainen