Arvostelussa Pokémon Legends: Z-A

Kukaan ei ole legenda syntyessään

Parin vuoden takainen Pokémon Legends: Arceus oli varsin onnistunut avoimen maailman Pokémon-pelin kokeilu. Kahdeksan salimerkin ja mestarikouluttajan tittelin jahtaamisen sijaan kaikki rakennettiin historiallisen Hisuin alueen Pokémonien nappaamisen ympärille, mikä olikin varsin helppoa ja koukuttavaa puuhaa – varsinkin sen jälkeen, kun pelihahmo pääsi ratsun tai siivekkään Pokémonin kyytiin. Legends: Arceusta seuranneessa Scarlet & Violet -kaksikossa vapaa liikkuminen ei sitten toiminutkaan enää yhtä mutkattomasti, kiitos teknisten ongelmien ja maisemaa rumentaneiden kaupunkien.

Legends-sarjan toisessa osassa ei seikkailla onneksi Pokémon-Kouvolassa, vaan Pariisin kaltaisessa Lumiosen kulttuurikaupungissa, jossa vierailtiin viimeksi Nintendo 3DS:n kuudennen sukupolven Pokémon-peleissä. Ajallisesti Pokémon X:n ja Y:n tapahtumista on kulunut viisi vuotta. Ilkeä Team Flare on kaatunut ja luopunut tuhon kylvämisestä, ja Lumiosen modernisoinnista sekä villien Pokémonien aisoissa pitämisestä vastaa Eiffel-tornin kopion sisällä majaansa pitävä Quasartico-yhtiö. Muita tapahtumapaikkoja ei ole, vaan koko parinkymmentuntinen seikkailu käydään Lumiosen muurien sisällä.

Pelaajan luoma hahmo saapuu suurkaupunkiin turistina ja värvätään heti mukaan paikalliseen Z-A Royale -kilpailuun sekä Quasarticoa järjestyksen ylläpitämisessä auttavaan Team MZ -nuorisojengiin. Yksikään animesarjan hahmolta näyttävä Pokémon-kouluttaja ei tosin vieläkään sano mitään ääneen, vaikka suut välivideoissa varsin realistisesti liikkuvatkin.

Lumiosen suurin uhka ovat megakehittyneet villit Pokémonit, jotka vähät välittävät puisto- ja asutusalueiden välisistä aidoista, mutta X- ja Y-peleistä tutut pitkät herrasmiehet kehottavat seuraamaan myös alueen oman legendaarisen Zygarde-Pokémonin aktiivisuutta, mikä voi olla synkkä ennusmerkki. Pokémon-fanit saattavat muistaa, että Zygarde saa voimansa sadoista irtonaisesti liikkuvista soluista, mikä tekee siitä varsin poikkeuksellisen, mutta samaan aikaan yllättävän vähän peleissä käsitellyn legendaarisen otuksen. Legends: Z-A:ssa Zygarden soluja ei etsitä itse, vaikka ne hyvin keräilyromppeeksi sopisivatkin. Sen sijaan kaupungin kujilta ja talojen katoilta voi poimia talteen rahanarvoisia esineitä, kertakäyttöisiä parannustarvikkeita, taskuriiviöille opetettavia liikkeitä sekä hieman kekseliäämmin piilotettuja ruuveja, jotka ovat vaihdettavissa muun muassa kokemuspiste- ja rahapalkintopotteja pysyvästi korottaviin leluihin.

Jokainen Z-A Royalen osallistuja haaveilee kaupungin parhaalle Pokémon-kouluttajalle myönnettävän A-tason saavuttamisesta. Ranking-listalla edetään taso kerrallaan löylyttämällä älypuhelinsovellukseen ilmestyvä vastustaja, jonka haastaminen onnistuu tosin vasta sen jälkeen, kun pankissa on tarpeeksi pisteitä iltaisin kaduilla järjestettäviltä taisteluringeiltä. Taistelupaikat ovat pystyssä alle kymmenen minuuttia kerrallaan, mutta kaikkia pisteitä ei ole pakko haalia kasaan yhden pelinsisäisen illan aikana, vaikka se mahdollista onkin. Mitä enemmän taisteluita onnistuu voittamaan aikarajan sisällä, sitä suuremmaksi kasvaa rahapalkinnon kerroin.

Z-A Royalen taistelut käynnistyvät välittömästi kouluttajien katseiden kohdatessa. Jos vastustajan onnistuu yllättämään selkäpuolelta, saa pelaaja suorittaa ensimmäisen iskun ilman vastarintaa. Perinteisestä poiketen Pokémonit eivät kuitenkaan muksi toisiaan vuorotellen, vaan kaikki liikkeet ovat käytettävissä välittömästi latautumishetken jälkeen. Fire Blastin kaltaiset voimakkaat tärskyt latautuvat ja aktivoituvat tietysti muutaman sekunnin hitaammin kuin heikompi Tackle tai Body Slam, ja vahvoja liikkeitä suosiessa on oltava varuillaan Detectin ja Protectin kaltaisten “imurikykyjen” kanssa. Aiemman Legends-pelin tavoin myöskään Z-A:n Pokémoneilla ei ole yksilöllisiä erikoisominaisuuksia, mistä kärsivät esimerkiksi Gengarin ja Eelektrossin kaltaiset leijuvat Pokémonit, jotka menettävät näin immuniteettinsa maatyypin iskuille. Toisaalta nopeilla vaihdoilla on mahdollista kompensoida heikkouksia jonkin verran.

Liikkeiden tavoin myös parannusesineen käyttämisestä seuraa muutaman sekunnin aikasakko, joten koko tiimiä ei voi herättää henkiin kerralla, mutta verkossa esineet eivät ole käytettävissä. Yleisesti ottaen Z-A:n taistelut ovat aavistuksen verran muita viimeaikaisia Pokémon-pelejä vaikeampia, koska tasoerot eivät kasva pelaajan eduksi heti suuriksi. Mikäli parannusesineiden käyttöä vielä välttelee, voivat pidemmät matsit olla yllättävän tiukkoja.

Uusia Pokémoneja tai alueellisia variantteja Z-A:ssa ei nähdä, mutta moni vanha tuttu saa uuden megaevoluution, minkä lisäksi X:ssä ja Y:ssä esitellyt muodot tekevät paluun. Itse olen aina pitänyt väliaikaisia megamuotoja parhaana tapana tasapainottaa pelikenttää ja tuoda vanhoja Pokémoneja takaisin parrasvaloihin, mutta jostain syystä Game Freak sysäsi idean vuosiksi syrjään kaiken maailman Z-liikkeiden, jättiläis-Pikachujen ja viimeisimpänä hölmöjä päähineitä Pokémoneille lisänneiden kristallien tieltä, vaikka niiden käyttötarkoitus on melkein sama. Ne Pokémonit, joilla ei ole omaa megakiveä, voivat hyödyntää Z-A:ssa samaa kerättävää energiaa perushyökkäysten Plus-versioihin, sopivasti Switch-ohjaimen plussan muotoista painiketta ensin painamalla.

Kaupoissa myytävät megakivet ja tietyt asusteet ovat melkoisen arvokkaita, joten rahalle on Z-A:ssa hyviä käyttökohteita. Kymmenkunta kiveä avautuu myös hakkaamalla pomotaistelumaisia mega-Pokémoneja, ja muutama on lukittu palkinnoksi nettipelin puolelle. Megapomot eivät noudata aivan normaaleja sääntöjä, vaan saattavat poistua vaikka hetkeksi areenan ulkopuolelle ammuskelemaan meteoreja, joita myös kouluttajan on väisteltävä. Pelihahmo voi ottaa vastaan muutaman iskun, ennen kuin ottelu on aloitettava alusta. Erikoistaisteluiden viehätys kuitenkin karisee sitä myötä, mitä enemmän niitä tulee vastaan. Muutama pomo käytännössä kierrättää aiempien liikkeitä eri elementin tunnusväreillä, ja pelin toistuva tapa keskeyttää juonikuviot aina kolmella pakollisella taistelulla on hieman puiseva. Yleensä yksi kolmesta megapomosta on piilotettu muita kekseliäämmin pientä kattoparkouria vaativan esteradan taakse, muiden luokse voi taas marssia melkein suoraan.

Omien Pokémonien apua tarvitaan ulkosalla välillä kivien murskaamiseen tai lehtikasojen polttamiseen, mutta otusten selässä ei voi lentää tai ratsastaa Legends: Arceuksen tavoin. Kerrostalojenkin päällä loikitaan siis ihan omin jaloin. Kaupungin päästä päähän juoksemisessa kestää muutama minuutti, ja kun sen on tehnyt muutaman kerran, alkaa pikamatkustuspisteitä olla sen verran paljon, ettei nopeammille liikkumistavoille ole edes tarvetta. Kaduilla päivystää kyllä sitä varten takseja, mutta karttakuvakkeen klikkaaminen ja muutaman askeleen käveleminen on joka tapauksessa nopeampaa kuin autojen metsästäminen.

Legends: Z-A ei ole erityisen kaunis tai teknisesti vakuuttava peli, mutta esimerkiksi vesityypin liikkeiden animaatioissa ja sisätiloissa on nähtävillä huomattavaa edistystä, olkoonkin että kovin monen rakennuksen sisälle ei pääsyä edes ole. Switch 2:lla ruudunpäivitys pysyy sulavasti 60 kuvassa sekunnissa, ja objekteja ei poksahda ruudulle lähietäisyydeltä yhtä häiritsevästi kuin ykkös-Switchillä. Moni asia, kuten taistelualueiden ja pyydystettäviä Pokémoneja sisältävien puistojen rajaaminen aidoilla kielii siitä, että peli on suunniteltu juuri edellisen konsolisukupolven ehdoilla. Pokémoneja on paljon hauskempaa löytää valmiiksi määriteltyjen alueiden ulkopuolelta esimerkiksi roikkumassa puunoksilla tai dyykkaamassa roskiksia, mutta valitettavasti vapaammin kaupungissa saa rellestää vain pari kourallista erilaisia lajeja.

Yhteenveto

Legends: Z-A ei vaikuta aivan yhtä kunnianhimoiselta projektilta kuin pari edellistä Switch-Pokémonia. Vapaasti tutkittava Lumiose on oikeastaan ihan passelin kokoinen ja järkevästi pakattu pelialue, mikä vaikuttaa positiivisesti latausnopeuksiin, mutta se näyttää aika samanlaiselta mistä tahansa ilmansuunnasta katsottuna. Mielikuvitusta olisi voinut käyttää esimerkiksi Pokémonien kansoittamien puistojen suunnittelussa, sillä ne ovat kaikki yhtä jäistä lampea lukuun ottamatta jonkinlaisia kaupunkiviheriöitä. Jännittävin paikka on menneisiin tapahtumiin viittaava museo, jossa on vain yksi vapaaehtoinen sivutehtävä.

Tarina on jaksotettu hyvin ”pelimäisesti”, sillä pari ensimmäistä tuntia Z-A Royalen ylennysmatsien välillä käydään läpi lähinnä tutoriaaleja, ja myöhemmin piestään jatkuvalla syötöllä mega-Pokémoneja. Juoni ei seuraa sitä kaikkein tyypillisintä sankari vastaan pahistiimi -kuviota, mutta pieni lisäpanostus presentaatioon ja erityisesti äänimaailmaan ei olisi pahitteeksi, jotta mestarikouluttajien suunsoitto menisi paremmin ihon alle.

Hyvää:
– Nopeatempoiset taistelut
– Kivalta näyttävät hahmot
– Z-A Royale on hyvä saliotteluiden ja Pokémon-liigan korvike

Huonoa:
– Vähänlaisesti pyydystettävää
– Lumiose on aika mitäänsanomaton tapahtumapaikka
– Ei vieläkään ääninäyttelyä