Arvostelussa Orbitals

Avaruudessa pelikaveri todellakin kuulee huutosi

Peliala on vuosien aikana saanut osakseen monenlaisia tuomiopäivän ennustuksia, jopa ihan alan sisältä ammatti-ihmisten suusta. Käsikonsolipelaamisen piti olla aivan kuollut älypuhelinten ja mobiilipelien nostaessa päätään 2010-luvun taitteessa ja VR-pelaamisenkin piti laittaa joidenkin mielestä ohjain sekä näyttöpääte muinaishistoriaan.

Yksinpelienkin piti olla jossain vaiheessa aivan kuollut juttu, ja verkkopelaamisen vallankumouksen myötä kenenkään ei pitänyt pelata enää 2020-luvulla moninpelejä jaetulla ruudulla. Viimeksi mainittu profetia on kumottu jo muutamaan otteeseen länsinaapurista ponnistavan Hazelight Gamesin toimesta, joka on tuonut EA:n tuella markkinoille peräti kolme erinomaista kaksinpelattavaa tarinaseikkailua. Studion debyyttipeli A Way Out on onnistunut välttämään Nintendon konsolit, toisin kuin It Takes Two ja Split Fiction. Näitä kolmea peliä suunnittelemassa ollut Jakob Lundgren on sittemmin siirtynyt nousevan auringon maahan osaksi Shapefarm-nimistä tiimiä, jonka ensijulkaisu Orbitals muistuttaa kaikin puolin Hazelight Gamesin tekeleitä – pienillä Japani-mausteilla.

Viime vuoden The Game Awardsissa maailmanensi-iltansa saanut Orbitals kiinnitti pelaavan kansan huomion ulkoasullaan. Peli näytti kauniisti piirretyltä interaktiiviselta japanilaisanimaatiolta, ja trailerissa se pyöri jopa keskeltä poikki jaetusta peliruudusta huolimatta todella sulavasti. Ulkoasu oli uudelta tiimiltä täysin tietoinen valinta, sillä Shapefarm halusi erottua pääjehujensa aiempien studioiden julkaisuista, jos ei nyt varsinaisesti pelillisesti, niin ainakin visuaalisesti. Tämän alleviivaamiseksi avustamaan palkattiin ihan oikeissa animepiireissä meritoitunut Massket-animaatiotalo.

Tarina ei kerro, osallistuiko kyseisen animaatiostudio myös Orbitalsin käsikirjoittamiseen, mutta kovinkaan paljon perustason avaruusoopperoista yhteistyöseikkailu ei onnistu erottumaan. Pelattava pääkaksikko (Maki ja Omura) sinkoilee pitkin erilaisia avaruusmaisemia keräillen kasetteja, jotka vahvistavat myös NPC-hahmojen asuttaman kotialuksen suojakilpiä. Tavoitteena on pitää avaruusalus turvassa uhkaavasti lähestyvien kosmisten seinien puristukselta.

Tarinan keskeisimmät hahmot ovat ammattitaitoisesti ääninäyteltyjä, ja kovimmat animepuristit voivat tietenkin valita nipponin kielen audiovalikosta. Tähän muka pakolliseen toimenpiteeseen ei kuitenkaan ole ihan täyttä tarvetta, sillä homma toimii niin hyvin englanniksi.

Orbitalsia ei ole edes mahdollista pelata läpi yksin, joten jaettu ruutu on alati läsnä. Kummallakin hahmolla on oma puolikkaansa, ja kumpikin pelaaja on vapaa tekemään omalla ruudullaan mitä lystää. Kun Maki-pelaaja ohjailee avaruusalusta, voi Omura kuluttaa aikaa vaikka aluksen sisällä reaktiominipelien luona, vaikka etenemisen kannalta hyödyllisintä olisikin aluksen tykkitornin ohjaaminen. Toinen pelaaja joutuu omalta ruudultaan ”piirtämään” vesiruiskulla toiselle pelaajalle turvallista reittiä toiselle ruudulle keskelle laavaa.

Yleensäkin parivaljakon saumaton yhteistyö on miltei pakollista etenemisen kannalta. Erilaisten aivopähkinöiden ja tasoloikintaongelmien ratkaiseminen vaatii pelaajilta tiimityötä ja aika lailla pakon edessä myös suullista kanssakäymistä. Ehkä paras esimerkki kahden kuvakulman hyödyntämisestä kohtaus, jossa ykköspelaaja joutuu omalla ruudullaan ”piirtämään” vesiruiskulla turvallista reittiä laavan läpi toiselle. Asioiden miettiminen ääneen vieressä istuvan kaverin kanssa on toki pelin pääydin, mutta verkko-ominaisuuksiakin tuetaan.

Verkkopelaaminen onnistuu niin lähiverkossa kahden Switch 2:n välillä kuin kauempaakin. Mikä parasta, kanssapelaajan ei tarvitse edes omistaa peliä. Orbitals-isäntäkonsoli voi lähettää pelin sisältä kutsun toiselle pelaajalle, joka pääsee mukaan eräänlaisen demoversion turvin. Myös GameShare-puhelu on vaihtoehto, mutta ihan saumattomasti yhden pelin pelaaminen kahden ongelmanratkojan voimin ei kuitenkaan toimi. Sulavimmillaan verkkopeli pyörii silloin, kun molemmilla pelaajilla on omat kopionsa pelistä.

Peli itsessään on teknisesti oikein hyvää laatua, vaikka piskuinen Switch 2 ei lähtökohtaisesti vaikutakaan ykkösalustalta kahden erilaisen kuvakulman ja ympäristön renderöintiin. Kontrollit toimivat napakasti, ja pelin suurimman vetonaulan eli vanhan anime-estetiikan kanavoimisessa on onnistuttu erinomaisesti. Välianimaatiot ovat todellista silmäkarkkia.

Avaruusmaailmoissa yhdistellään kivasti käsin piirrettyjä elementtejä sekä tyylikkään säästeliäästi mukaan heitettyjä teknisempiä visuaalisia tehosteita. Hahmot liikkuvat juuri niin kuin liikuteltavissa olevien kasarianimehahmojen voisi kuvitella liikkuvan: ei täysin saumattoman liikeanimaation turvin, vaan huomattavasti alkeellisemmin. Tässä tapauksessa ratkaisu istuu erinomaisesti pelin estetiikan kanssa yhteen.

Sama pätee myös muihin pelimaailmassa liikkuviin asioihin, joiden animoinnissa on nähtävissä vanhan ajan animelle ominaista rosoisuutta ja mutkien suoraksi vetämistä – nimenomaan hyvällä tavalla. On kuitenkin valitettavaa, ettei muista hahmoista ole oikein juttuseuraksi pelaajille, joten maailman salaisuuksiinkaan ei päästä kovin syvällisesti sisälle. Onneksi sentään eri planeetoilla majailevat ulkoavaruuden mönkiäiset onnistuvat ihan vain eleillään ja temppuiluillaan nostamaan hieman hymyä huulille.

Orbitalsin isoimmat murheenkryynit koskevat kampanjan lyhyttä kestoa ja ripauksen verran liian helppoa vaatimustasoa. Kahden osaavan pelaajan käsissä lopputekstit rullaavat ruudulla jo kuuden tunnin pelailun jälkeen. Toki tämänkaltaiset yhteistyöpelit ovat parhaimmillaan silloin, kun niitä pelaa kokeneempi pelaaja yhdessä kokemattomamman kaverin kanssa. Tällöin luonnollisesti pelituntejakin kertyy lisää, kun haastavimmat pulmailut eivät enää ratkeakaan sormia napsauttamalla.

Yhteenveto

Jos haluaisi kirjoittaa maailman lyhyimmän peliarvostelun, voisi sanoa, että Orbitals on yhdistelmä Hazelight Gamesin aiempia julkaisuja sekä Studio Ghiblin animaatioista tuttua piirrosjälkeä. Onneksi asia ei ole kuitenkaan ihan näin yksioikoista, sillä näiden mainittujen elementtien alta paljastuu kuitenkin ihan hauska yhteistyöseikkailu.

Ja vaikka peli ei Hazelightin tekele olekaan, jatkaa Orbitals studion menestyspelien kaavaa onnistuneesti. Kimppapulmailu on paikoin oikeinkin kekseliästä, mutta ei hirveän haastavaa, jos pelaajakaksikolla on vähänkin enemmän pelaajataustaa takanaan. Audiovisuaalisilta ansioiltaan Orbitals nousee ihan Switch 2:n tarjonnan kärkipäähän tyylitellyllä, mutta sitäkin toimivammalla estetiikallaan.

Jos tykkäät It Takes Twosta ja kyseisen ruotsalaisstudion muista peleistä, tulet pitämään myös Orbitalsista. Jos tykkäät vanhan koulukunnan avaruusanimesta, tulet pitämään myös Orbitalsista. Jos tykkäät molemmista mainituista, ei ole kahta sanaa siitä, etteikö Orbitals maistuisi.

Hyvää:
– Visuaalisesti upeaa jälkeä
– Kekseliäimmät pulmat viihdyttävät
– Hyvin kirjoitetut päähahmot

Huonoa:
– Hieman liian lyhyt
– Voisi tarjota hieman enemmän haastetta
– Verkkopeli ei toimi ihan jouhevasti kuin pitäisi