Arvostelussa Future Knight

Elektroniikkapelit ovat nyt myös tulevaisuutta

Varttuneempaan ikään ehtineet videopelailijat muistavat varmasti vielä 90-luvulla isossa suosiossa olleet LCD-taskupelit. Mustavalkoisilla nestekidenäytöillä varustettuja alkeellisia pelielämyksiä myytiin etenkin elektroniikkavalmistaja Tigerin toimesta aivan hillittömiä määriä, likimain kaikilla mahdollisilla lisensseillä aina ”oikeista videopeleistä” piirrossarjoihin ja elokuviin. Nyt tätä pikkuruisten näyttöjen ysärinostalgiaa tuodaan isoille ruuduille espanjalaisten indieniilojen toimesta.

Future Knight on iberialaistaustastaan huolimatta Japanin populäärikulttuurista ja etenkin aikuisille suunnatuista animeista inspiraatiota ammentava, sivusta kuvattu run & gun -peli. Juoni on aivan todellisen häröä kamaa sekopäisestä hahmokatraasta alkaen. Punaisena lankana pelaajalla on vain kahdeksan tuntia aikaa pelastaa maailma, ja jokainen kenttä edustaa tarinassa yhtä tuntia. Kampanja itsessään sujahtaa läpi reilusti alle kahdeksassa tosielämän tunnissa, joten ihan reaaliajassa ei tätä outouksia täynnä olevaa maailmaa pelasteta. Läpäisyn jälkeen kentissä voi käväistä vielä uudelleen etsimässä kolmenlaisia keräiltäviä asioita, mutta mitään isompaa uudelleenpeluuarvoa ei ole.

Sekopäisen maailman pelastaminen tapahtuu Mega Man- ja Contra-peleistä tutulla tavalla, eli juoksemalla kentissä vasemmalta oikealle ja ammuskelemalla hengiltä melkeinpä kaikkea mikä vaan liikkuu, samalla hieman tasoloikkaa harrastaen. Niin loikinta- kuin ampumisrefleksejä ei missään vaiheessa ärsytetä täysin huippuunsa, mikä on sääli, sillä pelin nimikkohahmo tarjoaisi raamit monipuolisemmallekin taitotasoloikinnalle. Tulevaisuusritari ampuu aseellaan kahdeksaan eri ilmansuuntaan ja osaa kuolemattomuusfreimejä tarjoavan keikahduksen, jolla pääsee myös ahtaammista kohdista eteenpäin. Lisäksi hahmon taitoihin lukeutuu myös lähitaisteluliikkeitä sekä kyky leijua hitaasti alas korkeista pudotuksista. Miinuspuolena partasuu ei osaa hypätä kovin korkealle, eikä ole muutenkaan erityisen ketterä.

Hätä ei ole kuitenkaan tämän näköinen, sillä oikeanpuoleisen ohjaustatin nykäyksellä sankarin vatsasta hyppää esiin nokkelasti nimetty Two-More-limamöhkäle, jonka seinähyppyjen ja syöksytekniikan avulla on mahdollista päästä myös korkeammalla sijaitseviin paikkoihin. Super Meat Boyn kaukainen serkku osaa hieman myös puolustautua, mutta yksikin vaivainen osuma aiheuttaa paluun edelliselle välitallennuspisteelle. Onneksi Future Knightin saa kutsuttua takaisin paikalle yhdellä napinpainalluksella. Two-Morea käytetään yksittäin eniten ylimääräisten esineiden keräilemiseen, mutta loppupään kentissä kahden hahmon välistä synergiaa tarvitaankin jo sitten ihan kunnolla. Nämä kohdat ovatkin pelin parasta ja kekseliäintä antia.

Jotta voidaan puhua oikeasti laadukkaasta run & gun -pelistä, on toiminnan ja kontrollien pelattava raudanlujasti yhteen. Valitettavasti Future Knight hieman kompuroi molemmilla osa-alueilla. Lähtökohtaisesti kaikki toimii, mutta liikkeissä on nähtävillä pientä laiskuutta etenkin silloin, jos pelaaja päättää d-padin sijaan käyttää analogitattia hahmon ohjaamiseen. Two-Moren seinähyppyjäkään ei voi nostaa aivan videopelien seinähyppelymekaniikkojen parhaimmistoa käsitteleville listoille.

Mega Manit ja Contrat eivät vaadi pelaajalta aivan hevikitaristin sorminäppäryyttä, mutta jopa niihin verrattuna Future Knight tuntuu ihan yleisellä tasolla liian hidastempoiselta. Pelin ainoa vihollistyyppi tulee tutuksi jo muutaman ensimmäisen kentän aikana, eivätkä pomotaistelutkaan tarjoa mitään kovin ikimuistoista haastetta, vaikka presentaatioltaan ne varsin kekseliäitä ovatkin.

Future Knightia tosiaan pelataan vanhat hyvät ajat mieleen tuovan ”nestekidenäytön” läpi, ja vaikka viholliset lentelevätkin kuollessaan hauskasti ruudusta ulos ja varjostukset kiinteissä esteissä ovat juuri sellaisia, joita muistan Tigerin peleissä ja legendaarisen oranssissa Game & Watch Donkey Kongissa olleen, ei tästä graafisesta tempusta oteta ihan kaikkea irti. Mielenkiintoinen ja omaperäinen kikka kaikesta huolimatta.

Visuaalisen nokkeluuden vastapainoksi pelin äänipuoli on sitten jotain ihan muuta. Psykedeelisen yksinkertaiset pimputukset muuttuvat kenttä kentältä härömpään suuntaan, ja vaikka ne tavallaan sopivat välillä täysin yli ymmärryksen menevään pelimaailmaan ja tarinaan, ovat musiikit kovimpiakin lastenlaulukorvamatoja hirveämpiä rallatuksia. ”Rallatus” onkin tässä tapauksessa enemmän kuin osuva sana, sillä soundtrackin yhteydessä käytetään termiä ”electro acapella”. Suurin osa äänistä on siis todella tehty suulla, ei piipittävillä elektroniikkapiireillä, vaikka moni sellaista peliltä luultavasti odotti.

Yhteenveto

Future Knight on kovin kaksijakoinen tapaus. Kekseliäs ulkoasu yhdistettynä monipuoliseen pelattavuuteen menettää hieman terävintä kärkeään kamalan soundtrackin ja hieman liian verkkaiseksi jäävän toiminnan johdosta. Jos haastekäyrää olisi saanut pari napsua ylemmäs ja pelin kestoa hieman pidemmäksi, olisi tässä ollut run & gun -retrofiilistelijöille oikein mainio tapaus nautittavaksi. Historiantunneilla taidetaan kertoa muista videopeliritareista.

Hyvää:
– Ulkoasullisesti nokkela
– Ominaisuuksiltaan monipuolinen pelihahmo

Huonoa:
– Ärsyttävä musiikki
– Kontrolleissa on pientä tahmaa
– Vain parin tunnin kesto