Arvostelussa Duskfade

Vanhat hyvät ajat eivät koskaan enää… palaa?

Mikäli olet varttunut teiniksi allekirjoittaneen tavoin 2000-luvun alussa ja videopelejä edes vähän pelanneessa naapurustossa, et ole todennäköisesti voinut välttyä tutustumasta PlayStation 2:n laajaan 3D-toimintaloikintapelien valikoimaan. Näistä erityisesti avoimempi seikkailu Jak and Daxter: The Precursor Legacy sekä toimintaroolipeli Kingdom Hearts kuuluvat kaikkien aikojen suosikkipelieni joukkoon.

Juuri tästä syystä espanjalaisen indiestudio Weird Belugan kehittämä Duskfade herätti välittömästi mielenkiintoni. Peli ammentaa selvästi vaikutteita useista oman pelimakuni kulmakivistä, ja sitä onkin joissain yhteyksissä kuvailtu jopa Kingdom Heartsin henkiseksi seuraajaksi. Harvoin kuultu väite pitää osittain jopa paikkansa, mutta peli kantaa myös vahvasti omaa identiteettiään.

Espanjalaispelin tapahtumat sijoittuvat Tearfieldin maailmaan, jossa lähes kaikki ihmiset ovat kadonneet. Pienessä Tick Townin kylässä asuu harvalukuinen määrä ihmiskunnan edustajia, mukaan lukien pelattava päähenkilö Zirian, joka yrittää korjata isoisänsä menettämisen jälkeen tulehtuneita välejä Allira-sisareensa. Allira on kuitenkin lukittautunut työpajaansa viimeistelläkseen salaista projektiaan, jossa sattuu valoisa räjähdys, joka erottaa siskokset toisistaan. Myöhemmin Zirian heräilee yksikseen oudossa paikassa ja kohtaa puhuvan Cuckoo-käkikellon, joka paljastuu hänen siskonsa luomukseksi.

Jättimäisestä kellotornista putoamisen ja toisen tajunnanmenetyksen jälkeen parivaljakko havaitsee, että kellotorni onkin ilmestynyt keskelle Zirianin kotikylää ja sen ympärillä vallitsee ikuinen yö. Zirian uskoo, että hänen siskonsa on vangittuna kellotornissa, mutta sen oviaukon lukkoa pidättelee neljä suurta ketjua. Parivaljakko päättää selvittää, minne ketjut johtavat voidakseen murtaa kellotornin oviaukon ja palauttaakseen maailman ennalleen.

Taianomaisissa ympäristöissä päästään muun muassa tutkimaan tulivuoren juurta, vedenalaista kirjastoa, taivassaaren portteja ja aavikon palatseja. Duskfade näyttää Switch 2 -peliksi hyvältä ja äänimaailma luo kenttiin hyvää tunnelmaa, mutta se ei tarjoa kenttäsuunnittelun osalta erityisen mieleenpainuvia hetkiä, koska kentissä liikutaan hyvin pilkotuilla alueilla, ja niissä vietetty aika jää yleensä kovin lyhyeksi. Poikkeuksen tekee seikkailun keskuksena toimiva kotikylä, jonne palataan tasaisin väliajoin.

Kentissä liikutaan vauhdikkaasti syöksy- ja seinähypyillä, ja myöhemmin liikevalikoima kasvaa vielä tartuntakoukulla, kiskosurfauksella ja liitämiskyvyllä. Pelihahmon nopea ja ketterä liikkuvuus muistuttaa hyvin paljon erästä Square Enixin kikkarapäätä, eikä jää epäselväksi, mistä Zirianin aseena toimiva ”kellonviisarimiekka” on saanut vaikutteita. Taisteluosuuksilta ei kannata kuitenkaan odottaa aivan Square Enixin hittisarjan kaltaista toimintaa. Taistelujen luonne on lähempänä zeldamaista tyyliä, eli lyhytkestoisia kamppailuja muun seikkailemisen välissä. Liikkuminen on mukavan nopeatempoista, koska vihollisten mäjäytyksiä on väisteltävä torjuntakyvyn puuttumisen vuoksi aktiivisesti kuperkeikoilla.

Pelimekaniikat pidetään hyvin yksinkertaisena: iskut jaetaan joko kevyihin tai raskaansarjan liikkeisiin, ja hahmon väistöliike hidastaa oikein ajoitettuna aikaa. Myöhemmin avautuu vielä ristiohjaimesta valittavia erikoisiskuja, joiden tehoa voi kehittää kotikylän kaupassa keräiltäviä esineitä ja kristallivaluuttaa vastaan. Jatkuva väistely ja vihollisia päin syöksyminen vaatisi tosin hieman nopeampaa ja tarkempaa kameratyöskentelyä, eikä vihollisiin lukittautuminenkaan toimi aina tarpeeksi tarkasti.

Edellä mainitut ongelmat ja tylsät perusviholliset saavat taistelemisen tuntumaan ennen pitkää pakkopullalta, mutta onneksi pomotaistelut tarjoavat monipuolisempaa haastetta. Pomot eivät ole pelkästään aivotonta napin hakkaamista, vaan ne vaativat enemmän keskittymistä ja testaavat välillä myös tasoloikintataitoja eri vaiheiden välissä.

Yhteenveto

Duskfade tuntuu hyvin kotoisalta ja genren suurimmille ystäville suunnatulta tasoloikinnalta, jonka kentissä riittää paljon salaisuuksia koluttavaksi. Tarina ja kenttäsuunnittelu eivät tehneet minuun suurta vaikutusta, mutta se onnistui viemään minut hetkellisesti ajassa taaksepäin tasoloikintojen kulta-ajalle. Maailma ei ole yhtä avara ja eläväinen kuin Jak and Daxterissa, mutta pelihahmon liikkeessä tuntuu Kingdom Heartsin vauhdikkuus. Kiskojen päällä surffaaminen muistuttaa hyvin paljon Ratchet & Clankin seikkailuja.

Vaikka taistelut eivät vedä vertoja Square Enixin toimintaroolipeleille, täytyy muistaa, että kyseessä on pikemminkin huolella tehty tasohyppely, jota simppelimmät taistelut vain täydentävät. Molempia taitoja osataan myös hyödyntää tyydyttävällä tavalla pomotaisteluissa.

Hyvää:
– Nopeatempoista tasoloikintaa
– Tunnelmallinen pelimaailma
– Haastavat pomotaistelut

Huonoa:
– Taistelut kaipaisivat enemmän syvyyttä
– Laahustava kamera ja epätarkka targetointi
– Perusvihollisten hakkaaminen käy tylsäksi