Arvostelussa Mario Kart World

Salty Salty Speedway

Mario Kartit keikkuvat vuodesta ja konsolisukupolvesta toiseen kuukauden myydyimpien pelien listoilla globaalisti, mutta yksikään niistä ei ole ollut osa uuden Nintendo-konsolin julkaisutarjontaa ennen Switch 2:n Mario Kart Worldia. Sana ”World” viittaa kilpa-ajosarjan uusimmassa osassa yhtenäiseen maailmaan, jonne kaikki pelin radat sijoittuvat. Idea on viety niin pitkälle, ettei esimerkiksi Choco Mountain ole enää pelkkä valikkokuvake tai staattinen taustakuva, vaan sinne voi oikeasti ajaa valtatietä pitkin suoraan Mario Bros. Circuitin bensa-asemalta. Tarkkaan suunniteltu maailma on Amerikan Nintendon Doug Bowserin mukaan yksi syy myös sille, miksi Mario Kart World on Nintendon ensimmäinen 80 euron pelijulkaisu, jonka mukana ei toimiteta lisäohjaimia tai muovihärveleitä. Itse en aivan jaa samaa ajatusta, vaikka kisojen aikana sattuvien kommellusten osalta World onkin yksi hauskimmissa Mario Karteista.

Vapaasti tutkittava maailma on melko iso. Minkäänlaista tarinaa se ei kuitenkaan kätke sisälleen, vaan hiekkalaatikko toimii samaan aikaan sekä pelin saloja esittelevänä tutoriaalina että odotusaulana, jonne palataan jokaisen verkossa käydyn kilpailun jälkeen. Ympäri karttaa on ripoteltu sinistä kytkintä painamalla käynnistyviä pikahaasteita, jotka opettavat huomaamattomasti muun muassa, miten ajoneuvoa kannattaa kontrolloida ilmalentojen aikana ja kuinka tärähdyksien vuoksi aaltoilevilla vesialueilla tehdään temppuja vauhdin lisäämiseksi. Onpa mukana myös tehtävä, jossa siepataan pellolla laiduntavia lehmiä lentävällä ufolla.

Tehtävien tekeminen onnistuu ainoastaan offline-tilassa, mutta verkkokisojenkin välissä on mahdollista etsiä kysymysmerkkipaneeleja ja ilmassa leijuvia medaljonkeja, joiden luokse pääsemiseksi on keksittävä, miten lähialueen ympäristöä hyödynnetään oikeaoppisesti stunttien tekemiseen. Itse en tosin jaksanut tutkia karttaa enää sen jälkeen, kun sain suoritettua hienon Wario-profiilitarran avanneen tehtävän. Tarroja kertyy lopulta saavutusten tavoin sadoittain tarrakirjaan, mutta koska kokoelmalla ei voi ylpeillä edes Switch 2 -kavereille, jää kirja käyttämättömäksi sen jälkeen, kun oma suosikkikuvake on avattu.

50 pelihahmon valikoima on ilahduttavan monipuolinen, vaikka ainakaan alkajaisiksi joukkoon ei lukeudu The Legend of Zeldan Linkin ja Animal Crossingin Isabellen kaltaisia vierailevia tähtiä. Putkimiesten ja prinsessojen kaltaiset vakionaamat saavat Worldissa seuraa monesta karting-radoilla debyyttinsä tekevästä Mario-universumin sivuosahahmosta, mutta Nintendo ei ole valinnut mukaan pelkästään Goomban ja vasaraveljen kaltaisia itsestäänselvyyksiä. Avattavien hahmojen erikoisimmasta päästä ovat muun muassa Moo Moo Farmin Lehmä isolla L:llä sekä Super Mario Worldissa ensimmäistä kertaa esiintyneet Swoop-lepakko ja Fish Bone -kalanraato. Myös Super Mario 64:n ja GameCuben Sunshinen edustus on vahvaa. Kun kerta tulvaportit ovat avoinna, keksisin helposti ainakin kymmenkunta lisää Sienivaltakunnan asukasta, jotka ansaitsisivat kutsun peliin. Tilaa olisi myös Super Mario Odysseyn uusille hahmoille.

Uusia kuskeja avataan kahdella tavalla: pelaamalla läpi botteja vastaan käytäviä cup-turnauksia tai altistumalla oikeassa paikassa jonkun toisen kuskin käyttämän kristallipallon vaikutukselle, joka muuttaa kaikki lähistön kilpailijat muutamaksi sekunniksi samaksi hahmoksi. Avattavan romppeen virkaa toimittavat myös ruokakasseista paljastuvat teema-asut, joita ei ole kuitenkaan saatavilla ”kakkosluokan” hahmoille, joten Goomba kääntää rattia aina alastomana Mario-pelaajien juhliessa viereisellä kaistalla cowboy-hatut ja pilottilasit päässään.

Cup-tiloissa ja nettipelissä on ratojen välillä uutuutena ”siirtymätaipaleita”, joista jaetaan pisteitä normaalien kisojen tapaan. Pistesysteemi on tosin hieman erikoinen, sillä 24 pelaajan turnauspeleissä voittaja ansaitsee aina 15 pistettä, mutta esimerkiksi sijat 16–18 ovat kaikki neljän pisteen arvoisia. Ajatuksena lienee ollut piste-erojen pitäminen pienenä viimeiseen kisaan asti.

Siirtymäkilpailut ovat sijainnistaan maailmankartalla huolimatta melko samanlaisia, sillä kaikilla välitaipaleilla ajellaan pääasiassa leveitä ja pitkiä suoria pitkin. Tämä tarkoittaa sitä, että porukan pysyessä siistissä nipussa voittajaksi nousee usein se pelaaja, joka nappaa laatikosta eniten turbosieniä ennen viimeistä isoa hiekka-aluetta. Koska kuskeja mahtuu lähtöviivalle peräti 24 kappaletta, ei kaaosta pääse joka kisassa pakoon. Koko kilpailun johtaminen lähdöstä maaliin on moninpelin puolella haastavampaa kuin muissa Mario Karteissa, mutta vielä vaikeampaa on niillä keskipakan kuskeilla, jotka jäävät lopussa pahiten takarivin kovien sienestäjien jalkoihin, eivätkä saa vasaroilla ja triplabanaaneilla kärkeä kiinni.

Pidemmistä siirtymäpätkistä on jalostettu myös kokonaan uusi kilpailuformaatti – Knockout Tour. Lähtöviivalla on Knockout-ralleissakin aluksi 24 kisaajaa, mutta kaikki eivät näe ruutulippua, koska joukosta pudotetaan jokaisella välietapilla neljä hitainta pois, kunnes jäljellä on enää yksi kierros tavallisella kilparadalla neljän finalistin kesken. Pelimuoto on osoittautunut erittäin suosituksi netissä, koska verinen taistelu jatkopaikoista takaa sen, että syke nousee jossain välissä kaikilla pelaajilla sijoituksesta riippumatta. Vaikka pelimaailman rakenne antaisi mahdollisuuden luoda lähes loputtoman määrän erilaisia reittejä, ei Knockout Tourissa ollut julkaisussa kuitenkaan pelattavana kuin kahdeksan eri reittivariaatiota. Tilanne todennäköisesti muuttuu päivitysten myötä.

Perinteisemmissä pariminuuttisissa ja kolmen kierroksen ratakilpailuissa on enemmän yksityiskohtia, mutkia ja kekseliäämpiä oikoreittejä. Vaikka Worldissa ei ole enää Mario Kart 8:n tyylisiä fysiikan lakeja uhmaavia antigravitaatioratoja, voi tietyissä paikoissa hypätä silti siltojen kaiteille tai seinille tekemään muutamaksi sekunniksi temppuja tai oikomaan mutkia. Seinäreitit ovat välillä hyvin piilotettuja ja teknistä suorittamista vaativia, joten Time Trial -ennätysvideoiden katsominen ei ole huono ajatus, mikäli pelistä haluaa saada kaiken irti.

Tälläkin kertaa vähemmälle huomiolle jäävä Battle-pelitila tekee paluun ilmapallo- ja kolikkotaisteluiden voimin. Tavallisten kisojen tapaan myös taisteluareenat sijaitsevat jossain päin Mario Kart -maailmaa, ja ne ovat tietysti reunoiltaan aidattuja. Kasvaneen pelaajamäärän vuoksi areenoiden koko on hieman kasvanut, mutta jostain syystä esimerkiksi monikerroksinen parkkitalo ei ole päätynyt Battle-kentäksi. Ainakin yhdelle tiivistunnelmaiselle sisäkentälle olisi tilausta, sillä kaikki tasot ovat varsin avaria. Visuaalisesti ne ovat kuitenkin hyvin erilaisia keskenään.

Muuten Battle-tilat toimivat samalla tavalla kuin ennenkin yhtä sääntömuutosta lukuun ottamatta: Balloon Battlessa oma peli loppuu välittömästi viimeisen pallon menettämisen jälkeen, jolloin tuloksena on pyöreät nolla pistettä, vaikka olisi ammuskellut eniten muita kilpailijoita. Ei armoa, ei paluuta kummituksena tai pommiautona. Tappion jälkeen erän viimeiset minuutit ajellaan joko rinkiä maailmankartalla tai tuijotetaan tapahtumia Spectator-tilassa, jonka kanssa on otettu jostain syystä takapakkia Mario Kart 8 Deluxesta. Worldissa ohjaaja seuraa kaikissa tilanteissa ainoastaan johtavaa pelaajaa, eikä kuvakulmaa voi vaihtaa itse. Turnausjärjestäjien elämää ei helpota myöskään se, ettei yksityisiä pelejä voi tällä hetkellä ajastaa alkamaan tiettyyn aikaan, eikä mukaan voi liittyä pelkästään pelaamista katsoakseen. Nintendokin taitaa joutua virittelemään omia Mario Kartin mestaruuskisojaan varten valmiiksi 24 videokaapparilaitetta, jotta kaikkien osallistujien kuvakulmat saadaan taltioitua.

Verkkopeli-intoa laskee se seikka, ettei voittoja tilastoida, eikä niistä tai ranking-pisteiden keräämisestä palkita mitenkään. Uudet autot avataan kolikoita keräämällä, ja Free Roam -kartan ulkopuolella avattavat tarratkin ovat sidottuja pääasiassa ajettuihin kilometreihin ja tehtyjen temppujen määrään. Tarroja voi liimata kaaran tai mopedin kylkeen tasan yhden kappaleen, joka näkyy myös pienempänä ikonina muille ihmisille pelaajan nimimerkin vieressä samalla tavalla kuin oman kotimaan lippu on näkynyt muissa nettipelillisissä Mario Karteissa. Worldista kansallisuustunnukset puuttuvat kokonaan, mikä on ironista ottaen huomioon pelin nimen. Tärkeintähän ei ole voitto, vaan se, että tietää ainakin päihittäneensä ruotsalaisen kilpakumppanin!

Kustomointivaihtoehtojen vähyys yllättää muutenkin. Menopelien renkaita ja liitelylaitteita ei voi vaihtaa Mario Kart 8:n tavoin, vaan kaikki ajavat samalla tavalla varustelluilla kokoonpanoilla, joilla on kuitenkin paino-, kiihtyvyys-, huippunopeus- ja ohjattavuuseroja. Tietyillä autoilla on hahmokohtaisia erikoisvärejä, mutta vitivalkoisten Baby Blooperien yleisyyden vuoksi toivoisin, että konepeltiin voisi lätkäistä vaikka Marion viikset, kylkeen kisanumeron ja takaspoileriin Bowser Oilin sponsorilogon. Näin hienoimmat tarrat pääsisivät samalla paremmin esille.

Marion pitkää historiaa juhlistetaan myös musiikillisesti, sillä etenkin siirtymäkilpailujen ja Free Roam -maailman taustalla soi paljon uusia sovituksia kappaleista, jotka ovat peräisin muiden Mario Kart -pelien ohella muun muassa Super Mario Worldista, Mario Galaxysta ja ensimmäisestä WarioWare-minipelikokoelmasta. Minulle jäi tosin arvoitukseksi, missä yhteydessä on mahdollista kuulla esimerkiksi Double Dashin Baby Parkin uusi versio.

Yhteenveto

Mario Kart World palaa tavallaan sarjan juurille keskittymällä vierastähtien, sukeltelun ja riippuliitimien valitsemisen sijaan suloisen pyöreisiin Mario-universumin hahmoihin ja itse ajamiseen. Ajomekaniikat sallivat teknisen temppuilun kaikista kilpailuhenkisimmille kaahareille, mutta huomioivat samaan aikaan uudetkin pelaajat erilaisilla ohjausavuilla, jotka saa kytkettyä vaivattomasti päälle ja pois.

Mikäli uusi Mario Kart ja Nintendo Switch 2 kiinnostavat, kannattaa ostaa suosiolla pelin latauskoodin sisältävä konsolipaketti. Tällä tavoin hankittuna pelille jää ”normaali” eli parikymmentä euroa erikseen myytävää kappaletta pienempi hintalappu. Itse en löydä tarpeeksi perusteita Mario Kart -pelin hinnan nostamisessa 80 euroon, koska pelattavaa ei ole ainakaan julkaisussa paljoa enempää kuin edellisessä osassa. Ja vaikka yhtenäinen maailma on hieno, on vastaavanlaisia karttoja nähty jo vuosia sitten ajopelien saralla muun muassa Burnouteissa ja Forza Horizonissa. Uskoakseni Mario Kart Worldia päivitetään kuitenkin jatkossa paljon uudella sisällöllä, koska kartalla on paljon tyhjiä vesi- ja aavikkoalueita, ja esimerkiksi SNES Ghost Valleyn ja Vanilla Laken maisemia hyödynnetään toistaiseksi vähän.

Hyvää:
– Raidetemppuilu monipuolistaa kisailua
– Knockout Tour
– Avattavat asut ovat hienoja
– Musiikki

Huonoa:
– Ei kunnollista ajoneuvojen kustomointia
– Pelaajaprofiilen ja tilastojen kehnous
– Surkea Spectator-tila