Arvostelussa Super Mario Odyssey

Hattutemppu

Kolmiulotteisten tasoloikkien perustat luotiin 20 vuotta sitten Nintendo 64:n ilmestyessä. Monet taistelivat uuden teknologian kanssa, mutta jostain syystä Nintendo onnistui heti Super Mario 64:llä. Toinen vastaava klassikko on Raren Banjo-Kazooie. Uutta tulemista tekeviä 3D-loikintoja verrataan näihin pioneereihin yhä, mutta harva yrittäjä on päässyt laadullisesti lähelle. Kerran konsolisukupolvessa kummisedän täytyy palata näyttämään, miten onnistuneita tasohyppelyitä tehdään. Switchin Super Mario Odyssey on erinomainen peli. Odyssey ei ole mikään genren suuri uudistaja, mutta se on Wiin Galaxyja ja GameCuben Sunshinea rohkeampi Marion modernisointi.

Mario-pelien juoni on perinteisesti ollut täysin yhdentekevä, eikä Odyssey poikkea tästä kaavasta. Bowser on innostunut tällä kertaa viemään prinsessa Peachin vihille, ja Mario yrittää tietysti estää suunnitelmat. Fiksuna kosijana Bowser on hommannut prinsessahäihin kruununkin, joka vain sattuu olemaan sellaiseksi muuntautunut, elävä Hattuvaltakunnan asukas. Pelin alussa Marion mukaan lyöttäytyy myös samasta paikasta kotoisin oleva Cappy-aave, joka ottaa loikkasankarin ikonisen punaisen lätsän muodon.

Cappy esittelee pelaajalle ilmalaivan, jonka avulla jahdataan Bowseria ympäri maapallon oloista planeettaa. Pysähdyspaikkoina toimivat kuningaskunniksi ristityt maailmat, joista kerätään talteen laivan purjeisiin puhtia puhaltavia kuunsirppejä. Kuutamoita on pelissä yhteensä lähes tuhat, mutta pelin läpäisyyn riittää vain 124 kappaleen löytäminen, eikä tähän temppuun kulu montaa tuntia. Seuraavan kentän avaamiseen maailmankartalla ei siis tarvitse tehdä kaikkia tehtäviä, vaan vain murto-osa riittää. Kolmella kuulla palkitsevat pomotaistelutkin voi halutessaan ohittaa, sillä tarvittava määrä kertyy kasaan muillakin tavoilla suoritusjärjestyksen ollessa vapaa. Vaikeimmat kuut on piilotettu hoksottimia ja tarkkoja tripla- sekä seinähyppymanöövereitä vaativien reittien taakse. Toisaalta iso osa kuutamoista näkyy jo kaukaa, tai NPC-hahmot ojentavat ne suoraan käteen.

Kenttiin on piilotettu myös kolikoita, joille on keksitty pitkästä aikaa myös hyödyllistä käyttöä. Lanteilla voidaan ostaa kuita ja uusia pukuja, jotka liittyvät jotenkin kuningaskunnan teemaan tai viiksivallun aiempaan historiaan. Tietyt henkilöt eivät edes suostu puhumaan ennen kuin Mario ilmestyy paikalle esimerkiksi keittiömestarin asussa. Kuolemista ei myöskään rankaista enää game overilla ja elämien menetyksellä, vaan verottaja vie kukkarosta 10 kultakolikkoa. Kuun löytymisen jälkeen pelaajaa ei potkita takaisin tehtävävalikkoon aiempien 3D-Marioiden tapaan, vaan seikkailu jatkuu suoraan. Näiden ratkaisujen ansiosta tempo pysyy nopeana, ja yhdistettynä kerättävän määrään Odyssey tuntuu enemmän banjomaiselta collect-a-thonilta, mutta erittäin modernilta sellaiselta.

Kenttä- ja hahmosuunnittelu on kaikin puolin loistavaa. Odysseyhyn on luotu valtava määrä hurmaavia uusia hahmoja, joita edustavat esimerkiksi aavikkomaan mariachi-luurangot ja ruokamaailman haarukkakansa. Bowserin pesue on korvattu naureskelevalla jänisnelikolla, jota kylläkin löylyttää mielellään. Pomojen joukossa on paljon muitakin yllättäviä ja uusia otuksia, jotka tosin toistavat samaa tuttua ja helppoa kolmen osuman kaavaa.

Mario pomppii ensimmäistä kertaa myös oikeiden ihmisten joukossa New Yorkista inspiraationsa saaneessa New Donk City -kaupungissa. Ihmishahmot eivät onneksi erotu joukosta mitenkään räikeästi eivätkä pulputa englantia ääneen, joten 2000-luvun Sonic-pelien tyyliset kiusalliset hetket on onnistuttu välttämään. New Donk City on muutenkin tasoloikkahistorian parhaiten toteutettuja kenttiä huikeiden korkeuserojen ja yksityiskohtia vilisevien katukylttien myötä. Ja soihan kentässä vielä ensimmäistä kertaa laulettu, mutta kovin svengaava Jump Up, Super Star! -biisi. Kehuja ansaitsevat myös ruostuvien robottien asuttama Wooded Kingdom ja lopputekstien jälkeen avautuvat bonuskentät. Erilaisia kuningaskuntia on pelissä varsin maltillinen määrä, mutta niiden massiivinen koko ja salaovien taakse piilotetut alueet kompensoivat sopivasti. Kenttien koko ja räiskyvät efektit eivät vaikuta pahasti edes tekniseen sulavuuteen tai lataustaukoihin. Läpipeluuni aikana ruudunpäivitys putosi selkeästi 60 FPS:n alle vain muutaman kerran.

Cappy hoitaa tarvittavat keskustelut Marion puolesta, mutta kummitusotus opettaa entiselle putkimiehelle myös uuden tärkeän liikkeen. Nappia painamalla tai ohjainta heilauttamalla Mario ei tee enää pelkästään Galaxysta tuttua pyörähdystä, vaan heittää lisäksi lakin eteenpäin. Lakin päältä on mahdollista ottaa ylimääräinen ponnahdus, mutta vielä tärkeämpänä mekaniikkana lätsällä voidaan ottaa kontrolloitavaksi myös vihollisia. Bullet Bill -luodin muodossa Mario oppii esimerkiksi lentämään lyhyitä matkoja, Cheep Cheep -kalana uiskennellaan nopeammin ja Goombia pinotaan päällekkäin korkeaksi torniksi. Kaappauskyky ei rajoitu pelkästään eläviin olentoihin, vaan virnistyksiä aiheuttavat myös muun muassa katutolppa- ja kaktus-Mario. Taikahattu korvaa kokonaan perinteiset tulikukat, tähdet ja muut laatikoista poimittavat esineet.

Aloitusruudussa suositellaan käyttämään irrallisia Joy-Coneja liikeohjauksen vuoksi, mutta peli tukee myös ohjainkehikkoa ja Pro-ohjainta. Liikkeentunnistus toimii ihan tarkasti, mutta muutama vähemmän käytettävä kikka, kuten hatun viskaaminen yläsuuntaan ja hakeutuvat heitot onnistuvat vain heilautuksilla. Kannettavassa muodossa Joy-Conien ollessa kiinni Switchissä onkin noudatettava pientä varovaisuutta liikkeiden kanssa. Simppelisti toteutetussa kaksinpelissä hattuilusta vastaa apupelaaja. Pientä napinaa aiheuttaa itselleni myös syöksyn sijoittaminen kahden napin yhdistelmän taakse, vaikka ylimääräinen X ja ZL olisivat tähän tarkoitukseen vapaita.

Yhteenveto

Super Mario Odyssey on klassinen 3D-loikinta tuoreilla mausteilla eli kymmenillä erilaisilla Marion muodoilla. Peliä ei kannata kiirehtiä läpi heti, sillä kuningaskunnat kätkevät sisälleen lukuisia hauskannäköisiä hahmoja ja piilotettuja salaisuuksia. Tutkittavaa riittää myös lopputekstien jälkeen. Peli on hyvin aloittelijaystävällinen, eikä kuutamon luokse ole aina vain yhtä oikeaa polkua. Kilpailuhenkistä yleisöä palvelevat minipelit ja lyhyet speedrun-haasteet ranking-listoineen. Olisipa tätä herkkua vielä enemmän.

Hyvää:
– Kenttäsuunnittelu
– Uudet hahmot
– Kolikoilla on viimein käyttöä
– Yllätykset lopputekstien jälkeen
– Musiikki

Huonoa:
– Kontrollit eivät ole täydelliset
– Kuut eivät ole samanarvoisia