Arvostelussa Kirby’s Return to Dream Land Deluxe

Uudelleenpaluu Unimaahan

Nintendo-fanien suosikki pinkki pallerohahmo Kirby elää leveästi. Viime vuoden Kirby and the Forgotten Land oli sekä Kirbyn ensimmäinen oikea 3D-tasoloikka, että yksi Switchin vuoden kohokohdista muutenkin. Lisäksi HAL Laboratoryn veijarit keksivät laittaa pyöristyneen Kirbyn rullaamaan pitkin herkkuvuoria Dream Buffet -minipelikokoelmassa. Nyt luvassa jälleen on hieman perinteisempää tasohyppelyä 2011 Wiille alun perin ilmestyneen Return to Dream Landin päivitetyn version parissa. Miltä paluu kaksiulotteiseen loikintaan tuntuu, ja onko Deluxe-versio nimensä veroinen?

Pelin tarina on kirbymäisen yksinkertainen: Popstar-planeetalle aukeaa mystinen portaali, josta ilmestyvä ilma-alus tekee pakkolaskun planeetan pinnalle. Kirby, katu-uskottava Bandana Waddle Dee, sekä vanhat antagonistit Dedede ja Meta Knight löytävät ilma-aluksesta Magolor-nimisen olennon, joka pyytää sankareilta apua aluksensa korjaamiseen. Positiivisuuden perikuvina Kirby ja kumppanit suostuvat tietysti oitis auttamaan. Aluksen osien sekä polttoaineena toimivien energiakuulien kerääminen onnistuu joko yksinpelinä Kirbyn ohjaksissa tai moninpelissä jopa kolmen kaverin kanssa, jolloin mukaan saadaan eriväristen Kirbyjen lisäksi aiemmin mainittu pahiskaksikko ja Bandana Waddle Dee.

Uusioversiota on päivitetty niin ulkoasua kuin kontrolleja myöten vastaamaan pinkin palleron tuoreimpia seikkailuja, ja mukaan on lisätty kaksi täysin uutta kopiokykyä. Mecha-Kirby näyttää siistiltä ja ampuu lasersäteitä, ja uudessa hiekkamuodossa yhdistyvät vanhojen vesi- ja piiskakykyjen parhaat puolet. Aiempaa sarjakuvamaisempi taidetyyli miellyttää ainakin omia silmiäni, ja monet huomaamattomammat pikku-uudistukset parantavat yleisesti pelituntumaa ja käytettävyyttä.

Return to Dream Landin erottaa muista Kirby-peleistä superkyvyistä, jotka ovat turboahdetun tehokkaita versioita sankarin normaaleista voimista. Tuoreempien Kirby-seikkailujen erikoiskykyihin verrattuna kaikki superkyvyt eivät tee suurta vaikutusta, vaikkakin säde- ja jääolomuodoilla temppuilemalla tarjoutuukin mahdollisuus lähestyä suoraviivaista tasohyppelyä luovemmasta näkökulmasta. Kaksiulotteinen universumi tuntuu hieman liian pelkistelyltä Forgotten Landin loistavan 3D-loikan jälkeen, mutta pääpelin kentät ovat helppoudestaan huolimatta hyvin rakennettuja.

Magolorilla rooli myös pääjuonen ulkopuolella, sillä Deluxe-versiossa on mukana reippaasti täysin uuttakin pelattavaa lisäsisältöä. Näkyvin uusi lisäys on uusi epilogi, jossa pelihahmona toimii Magolor pääpelin tapahtumien jälkeen. Magolor-lisäosa on mielenkiintoinen lisäys, sillä siniviitan kykyarsenaali on alkuun melko vaatimaton, ja sitä kasvatetaan roolipelimäisesti vihollisia pieksämällä ja kenttiä tutkimalla ansaittavilla taikapisteillä. Epilogi on tavallista Kirby-seikkailua taistelupainotteisempi, ja peli palkitsee pitkien kombojen suorittamisesta lisäpisteillä.

Magolorin kykyjen kehittäminen painottuu erilaisten hyökkäysten avaamiseen, mutta mukana on myös teleportaatiota, korkeampaa hyppyä ja kilpivoimia. Magolorilla pelaaminen on tarpeeksi erilaista sarjan muihin hahmoihin verrattuna erottuakseen edukseen, ja vihollisten mättämistä suosiva kenttäsuunnittelu tekee epilogista virkistävän kokemuksen. Lyhykäisyydessään epilogi onnistuu tarjoamaan pientä vaihtelua viemättä kuitenkaan liikaa huomiota pääpeliltä. Vastaavaa bonussisältöä on nähty muun muassa Super Mario 3D Worldin Switch-painoksessa, ja näkisin tällaisia kokeiluja mielelläni useamminkin.

Magolor on myös Kirby-universumin kovin sarjayrittäjä. Merry Magoland on vaihtoehtoinen todellisuus, jonne muukalainen on rakentanut huvipuiston minipelikojuineen. Wii-osassa minipelejä oli vain kaksi ilman hienoa hubialuetta. Uusioversiossa minipelien määrä nousee kymmeneen, ja kattaukseen kuuluu myös vanhoja klassikoita Kirbyn historiasta. Paluun tekevät niin alkuperäisen Kirby’s Adventuren Munasieppari, Crystal Shardsin Checkerboard Chase kuin Super Starista tuttu Samurai Kirby -reaktiopeli, jota pääsee pelaamaan myös nettipelissä 99 muuta pinkkiä palleroa vastaan. Minipelit tukevat myös paikallista moninpeliä ja sisältävät saavutuksia täydellisyyden tavoittelijalle. Wii-ajoista muistona ovat myös liikekontrollit, mutta kaikkia pelejä voi pelata myös napeilla.

Huvipuiston pelejä pelaamalla avautuu myös liuta Kirby-historiaa kunnioittavia naamareita, joita voi pukea hahmoille myös pääpelin puolella. Sivupelejä pelaamalla voi myös ansaita matkamuistoesineitä, jotka saa kuljetettua helpottamaan pääpeliä esimerkiksi parannusesineiden tai ylimääräisten kopiokykyjen muodossa. Helpotuksia ei välttämättä tarvittaisi, sillä peli ei ole perusmuodossaan kovin vaikea, ja uusioversioon on tuotu vapaaehtoinen helpotusmoodi, jossa Magolor auttaa nostamalla pelihahmot rotkoista ja jakamalla parannusesineitä.

Yhteenveto

Kirby’s Return to Dream Land Deluxe on onnistunut uusioversio, jonka myötä Wiillä kohtalaisesti menestynyt peli pääsee vielä suurempaan jakeluun. Deluxe-versioon on tuotu runsaasti lisäsisältöä ja parannuksia, ja ne vieläpä mielenkiintoista ja hyvää sellaista. Lapsiystävällinen seikkailu sopii mainiosti ensimmäiseksi Switch-peliksi, mutta se palvelee laajemminkin pikkuhauskaa tekemistä etsiviä moninpelaajia ja Kirby-nostalgikkoja. Uusi ilme saa kehuja, joten Kirbyn uusvanha seikkailu saa itseltäni lämpimän suosituksen, vaikka viime vuoden Forgotten Land vetääkin yhä pidemmän korren.

Hyvää:
– Onnistuneet päivitykset
– Hyvä peruspelattavuus
– Uudet minipelit ja muu lisäsisältö

Huonoa:
– Hieman laimea Forgotten Landin 3D-spektaakkelin jälkeen
– Tylsähköt superkyvyt

”Now with Funky Mode!”

Kiitokset Bergsalalle arvostelukappaleesta.

Kirby’s Return to Dream Land Deluxe
Alusta:
Switch
Ilmestynyt: 24.2.2023
Kehittäjä: HAL Laboratory
Julkaisija: Nintendo