Arvostelussa Fire Emblem: Fortune’s Weave

Jumalaiset olympialaiset

Fire Emblemin nousu yhdeksi Nintendon lippulaivoista 3DS- ja Switch-aikakaudella tarkoittaa sitä, ettei strategiasarjasta puhuta enää vain Smash Bros. -miekkailijoiden tasolla, vaan klassikkosarjan pariin hyppääminen on helpompaa kuin koskaan esimerkiksi Nintendo Switch Onlinen retrotarjonnan kautta. Fire Emblem ehti Switch 2:lle jo ennen uutta Zeldaa tai Marioa, joten Fortune’s Weavella on isot saappaat täytettävänä konsolia myyvänä yksinoikeuspelinä.

Fortune’s Weave sijoittuu samaan universumiin Switchille ilmestyneen Three Houses -osan kanssa, mutta Fodlánin sijaan seikkaillaan viereisellä Dagdan mantereella. Pääkaupunki Dagsionissa on alkamassa Heroic Games -gladiaattoriturnaus, jossa valtakunnan mahtavimmat soturit kamppailevat maineen ja kunnian lisäksi yhdestä toiveesta, jonka Dagdaa hallitseva Soleil-jumala on luvannut toteuttaa. Voittoa tavoittelevat myös pelin neljä päähahmoa, joilla on myös omat henkilökohtaiset syynsä astua areenalle.

Neljän Flame Lord -kunnianimellä palkitun hahmon matkaa käsitellään pelin ensimmäisessä osiossa, joka on jaettu neljään eri kampanjaan, joiden välillä voi halutessaan myös hyppiä. Hieman sinisilmäinen Cai-nuorukainen osallistuu kisoihin pelastaakseen kuolemaantuomitun isänsä, Fodlánista laivalla saapunut Dietrich etsii mahdollisimman vahvaa vastustajaa kuolemaan johtavaa kaksintaistelua varten, naapurikuningaskunnan kuningatar Theodora yrittää palauttaa kansansa jumalan pyhät maat, ja kaunaiseksi kasvanut Leda pyrkii kostamaan isänsä kuolemaan johtaneen salaliiton.

Yksittäisen sankarin ensimmäinen osio on kestoltaan vanhanmallisen Fire Emblemin pituinen, vaikkakin jälkimmäisillä kerroilla ylimääräistä tekemistä jouhevoitetaan merkittävästi esimerkiksi valinnaisilla kokemusbonuksilla. Kampanjoiden päärakenne on sama: ensin kerrotaan syy päähenkilön matkalle, sitten kerätään kokoon tiivis luottotiimi. Kaikki karsintamatsit käydään pääkaupungissa, välillä käydään muualla tekemässä hahmon omia tehtäviä ja viimein taistellaan areenan mestaruudesta. Kampanjat jakavat osittain samat areenataistelut, mutta muissa tarinatehtävissä eroja on sen verran enemmän, että alkutarinoita jaksaa pelata useamman putkeen. Three Houses -pelin vastaaviin kampanjoihin verrattuna Fortune’s Weaven tehtävät poikkeavat enemmän toisistaan.

Tarinatehtävien väliin on tungettu valtava määrä pikkutekemistä massiiviselle maailmankartalle. Jokaisella sankarilla on oma minimekaniikkansa: Leda kiertää esiintymässä kaupungeissa, Cai viljelee vihanneksia ja pyydystää ratsuja, Theodora kerää sotilaita pataljooniin ja Dietrich kaksintaistelee. Sivutehtäviä tekemällä aukeaa niin voimakkaampia hahmoluokkia, uusia rakennuksia Dagsioniin kuin päivityksiä kauppoihin. Kartalla samoillessa törmää myös luolastoihin, kauppiaisiin ja vihollisiin, joten tekeminen ei varmasti lopu heti kesken. Kaupungissa kannattaa liehitellä myös muiden klaanien taistelijoita liittymään omaan sakkiin. Kaikkia mahdollisia hahmoja ei kannata edes yrittää rekrytoida yhden kampanjan aikana, mutta jos lahjusten jakamisen laiminlöi kokonaan, seuraa tiimin pienuuden kanssa jossain vaiheessa ongelmia. Lahjojen jakamista ei voi myöskään automatisoida mitenkään, toisin kuin esimerkiksi kokemuspisteiden keräämistä. Sivutekemisen määrä ahdistaa välillä etenkin silloin, kun aikaa seuraavaan matsiin on pidemmälti.

Varsinaisissa tarinatehtävissä päästään kiinni perinteiseen Fire Emblemiin tiukan strategiapelaamisen osalta. Kenttäsuunnittelu ei riko kaavaa ja tarjoa merkittäviä päivityksiä, mutta hahmoluokissa ja vihollistyypeissä on virkistäviä uutuuksia. Itse iloitsin erityisesti gauntlet-asetyypin paluusta ja hevosvaljakoilla jousta heiluttavasta chariot-luokasta. Fortune’s Weave esittelee myös kysymysmerkkejä ilmaan nostavat ”pistoolit”, jotka toimivat kuitenkin hyvänä lisäyksenä maagien asevalikoimaan.

Tärkeimmät hahmot osaavat käyttää lisäksi Blaze Art -kykyjä. Ledan lauluilla voi buffata laajaa kaverijoukkoa, Cai ampuu maagisia liekkejä, Dietrich osaa teleportata tarvittaessa muutaman askeleen pidemmälle ja Theodora viskoo kiviä pitkän matkan päähän. Kykyjen käyttäminen aktivoi Overblaze-tilan, joka voimistaa hahmoa, mutta kykyjen liiallinen käyttö vastaavasti purkaa Overblazen ja laskee hahmon kestopisteitä. Mukana on myös aiemmista peleistä tuttu mahdollisuus kelata vuorokelloa taaksepäin mokien sattuessa, mutta viisareiden kääntelemiseen tarvittavaa resurssia voi käyttää myös jumalten antamiin siunauksiin, joilla boostataan esimerkiksi puolustusta, hyökkäysvoimaa tai liikkuvuutta. Hard-vaikeusasteella pelatessa oikeaan aikaan aktivoitu siunaus voi säästää useita tunteja vieviltä uusintayrityksiltä.

Tarinallisesti Fortune’s Weave tarjoaa hyvin erilaisia kokemuksia valitusta reitistä riippuen. Hyväsydäminen Cai on sopiva valinta ensimmäiseksi protagonistiksi, sillä nuoriso-osasto tarjoaa perinteisen fantasiaseikkailun ja jättää isommat juonikuviot muille reiteille. Dietrichin poppoo on melko eksentrinen, ja liehulettisen miekkamiehen seikkailu tarjoaa myös mehevimmät naurut. Avasin itse seikkailuni Leda-soittajalla, jonka ydinryhmä on kaikkein monipuolisin sekä taistelussa että tarinan osalta. Kostotarinoita on nähty paljon, mutta toteutustapa ja skaala on saatu kohdilleen mainiosti. Theodoran tarina on kuitenkin oma suosikkini, ja se keskittyy kaikista eniten loreen ja isoihin liikkeisiin tarinan taustalla. Isoin kritiikki tarinallisella puolella on support-keskustelujen epätasaisuus. Pelissä on liikaa hahmoja, joilla on todella vähän tekemistä muiden hahmojen kanssa, ja nämä pienet keskustelut ovat olleet itselleni yksi sarjan tärkeimmistä osista taisteluiden ulkopuolella.

Tässä kohtaa on hyvä muistuttaa, että käsittelyssä on ollut vasta pelin ensimmäinen osio. Kunkin aloituskappaleen jälkeen valitulle hahmolle aukeaa sotakaari, jossa kaikki ylimääräinen sivutekeminen on karsittu pois, ja luvassa on haastavia taisteluita todella laajoilla taistelukentillä. Tarinan toinen osio nostaa vaikeusastetta selkeästi ja rytmittää peliä mainiosti ykkösosien pelaamisen välissä. Identtisiä sotataisteluita ei tarvitse kahlata läpi useampaan kertaan, sillä ensimmäisen läpäisyn jälkeen sodan voi skipata muilla hahmoilla, jolloin hahmot saavat kokemuspisteitä sota-ajan koettelemuksista.

Pelin kolmannessa osiossa muistetaan viimein, että ennen neljän päähenkilön esittelemistä pelaaja on ehtinyt luoda itselleen avatar-hahmon, joka ilmestyy välillä avittamaan liekkilordeja kampanjoiden aikana. Viimeisessä pitkähkössä kamppailussa kootaan yhteen kaikki hahmot, jotka pelaaja on jaksanut viedä areenataisteluiden ja sotaepisodin läpi. Kolmas episodi tarjoaa pelaajalle mahdollisuuden hyödyntää kaikkia mekaniikkoja, kikkoja ja joukkoja pelin eri osasista, ja sen monipuolisuus riippuu täysin siitä, paljonko alkupuolella siihen on panostanut. Viimeiseen osaan voi mennä yhdelläkin sankarilla – tai jopa pelaamatta yhdenkään päähahmon kampanjaa! Enempi on tällä kertaa kuitenkin parempi. Peli varoittelee ennen viimeisen osion aloitusta, jos joukkoja on mukana vähäinen määrä.

Teknisesti Fortune’s Weave toimii kuin unelma. Latausajat ovat lyhyitä, eikä meno hidastu laajimmillakaan taistelukentillä. Graafinen loikka Three Housesiin verrattuna on selkeä, ja panostus näyttäviin crit-animaatioihin ja välivideoihin on onnistunut. Kehuja ansaitsee myös tarttuva ääniraita ja erinomainen ääninäyttely, josta ei tingitä yhdenkään hahmon kohdalla.

Yhteenveto

Fire Emblem: Fortune’s Weave on selkeää jatkumoa menestyksekkäälle Three Housesille. Nyt kaikki kampanjat voi pelata yhden pelikerran sisällä, ja ylimääräistä sivupuuhaa on entistä monipuolisemmin ja laajemmin. Veteraanille taisteluiden välissä voi olla jopa liikaa täytettä, ja paikoitellen tiiviimpi lähestymistapa olisi tehnyt pelille hyvää. Fortune’s Weave on äärimmäisen laadukas strategiapeli, josta riittää pelattavaa reilusti yli sadan tunnin ajaksi, ja yhdenkin hahmon vieminen lopputeksteihin asti vie kymmeniä tunteja. Seuraavalla kerralla toivoisin näkeväni hieman perinteisemmän Fire Emblemin, mutta Fortune’s Weave kamppailee selkeästi vuoden Switch 2 -julkaisun tittelistä. Tarinassa sivuosaan jäävät neljä ylimääräistä liekkilordia ovat alkuvuodesta 2027 ilmestyvien DLC-episodien päätähtiä.

Hyvää:
– Tuttu ja toimiva FE-kaava
– Mukaansatempaava tarina
– Tekemisen paljous ja monipuolisuus…

Huonoa:
– …jota on välillä jopa liikaa
– Support-tukikeskusteluiden epätasainen jakautuminen

Ihmenelikon sota-aika.

Kiitokset Bergsalalle arvostelukappaleesta.

Fire Emblem: Fortune’s Weave
Alusta:
Switch 2
Ilmestynyt: 17.9.2026
Kehittäjä: Nintendo
Julkaisija: Nintendo
PEGI-ikäsuositus: 12

Vaihda teemaa