Arvostelussa Final Fantasy Tactics: The Ivalice Chronicles

Viimeistä kertaa ensimmäinen taktiikkafantasia?

Kohtapuolin 40 vuoden ikään yltävä Final Fantasy on ehkä se kaikkien aikojen legendaarisin roolipelisarja. Peräti 16 pääpelin mittainen roolipelisaaga on muuttanut useampaan kertaan globaalia ja länsimaalaista käsitystä videopeleistä. Ja vaikka se ei enää komeilekaan jrpg-genren yksinvaltiaana, on tuotenimikkeellä siltikin valtavan suuri suosio ihan maailmanlaajuisesti. Mutta Final Fantasy on myös huomattavasti laajempi sarja kuin 16 numeroitua osaa antaa ilmi. Vuosien saatossa Square Enix on esitellyt myös toimintaroolipelejä muun muassa Final Fantasy Chrystal Chroniclesin muodossa, yrittänyt vallata jalansijaa kart-genressä Chocobo Racingilla ja kokeillut onneaan myös tappelupelien ja elokuvien kanssa. Ensimmäinen sivupolun aloitti kuitenkin jo vuonna 1997 peli nimeltä Final Fantasy Tactics, joka toi otsikkoa myöden hieman taktisempaa näkökulmaa Final Fantasyn maailmaan. Tämä taktiikkaropejen pioneeri on innoittanut lukuisia indiekehittäjiä viime vuosina, joten ehkä juuri siitä syystä Square Enixillä päätettiin, että on korkea aika tehdä jotain yli vuosikymmeneksi unohtuneen Tactics-sarjan nimellä.

Alkuperäisen Final Fantasy Tacticsin taival PlayStationilta uusimpaan muotoonsa on yhdellä sanalla kuvaten mielenkiintoinen. Alkuperäinen peli on saanut aiemmin käsikonsoleilla niin epäsuoraa jatkoa, karsitun uusiojulkaisun, kuin myös lisäsisällöllä täydennetyn päivityksen, mutta minkäänlaista retrojulkaisua ei ole konsoleiden tai Steamin kauppapaikoilla näkynyt. Tähän syynä on ollut pelin alkuperäisen lähdekoodin katoaminen, jota nyt sitten jo PS1-pelin työstämisessä mukana ollut Square Enixin sisäinen työryhmä on parsinut tyhjästä kasaan useamman vuoden ajan. Työn tuloksena syntyi nimihirviö Final Fantasy Tactics: The Ivalice Chronicles, joka on yhtä hirviömäisen hyvä kuin alkuperäisteos.

The Ivalice Chroniclesin ruudukkokentät ovat hyvin pieniä panoraamamaisia alueita, joissa on paljon korkeuseroja ja esteitä antamassa jalansijaa juuri sille taktikoinnille, onhan hahmojen sijoitteleminen taistelukentällä erittäin tärkeä osa menestystä tässä yltiöhaastavassa pelissä. Hahmoluokat, esineet ja taiat ovat nimellisesti ja käytettävyydeltään tuttuja muita Final Fantasyja pelanneille. Mukana on riskejä ritareita, vikkeliä varkaita, useampaa eri väriä edustavia maageja, parantavia puoskareita ja monia muita klassisia Final Fantasy -rooleja.

Pääsarjan kolmannesta osasta liikkeelle lähtenyt ammattisysteemi on homman ydin Tacticsissakin, eli hahmojen työnimikkeitä voi vaihdella lennosta, mikä auttaa oppimaan uusia vahvuuksia ja liikkeitä myös vakiotontin ulkopuolelta. Järjestely sopii superhaastavia tehtäviä sisältävään peliin loistavasti, ja taktikointia parhaimmillaan on huomata, että tehtävä hoituukin paljon helpommin vain vaihtamalla tiimin täyteen ritareita. Hahmoluokat täydentävät toisiaan sangen hyvin, eikä pelissä ole yhtä täydellisen ylivoimaista ammattia, joten kaikkea kannattaa kokeilla, paitsi sanonnan mukaan kansantansseja ja sitä jotain muuta aktiviteettia.

Mitäpä olisi Final Fantasy -peli ilman henkilöhahmoja ja tarinaa? Tactics tarjoaa kumpaakin ja kunnolla: meno muistuttaa lähes Game of Thrones -sarjan kolmen ensimmäisen kauden tasoista politikointia ja selkäänpuukottamista sisältävää keskiaikafantasiaa. Aluksi pelaajan eteen heitetään hahmoa ja takaumaa niin paljon, että perässä ei meinaa pysyä, mutta onneksi oikeat hyvikset ja pahikset sekä eri puolien motiivit paljastuvat äkkiä.

Jos tapahtumista ei meinaa pysyä kärryillä, voi valikosta avata näppärän lokikirjan, josta löytyy tietoa itse hahmoista sekä tarinan viimeaikaisista käänteistä. Uusioversioon on lisätty täysin uutena ominaisuutena ainakin englanniksi ihan pätevältä kuulostava dubbaus, joka tuo hahmoille lisää persoonaa valmiiksi vahvan käsikirjoituksen päälle. Äänitiimi kuulostaa hämmentävän samankaltaiselta Square Enixin julkaiseman Triangle Strategyn kastin kanssa, jota pidetään myös Tactics-sarjan henkisenä jatkajana. Joitain keskusteluja on kirjoitettu uusiksi sopimaan paremmin ääneen luettavaksi, ja joidenkin suosikkihahmojen rekrytointiprosesseihin on tehty pieniä muutoksia.

Hahmoihin voi kiintyä ihan rauhassa, sillä juonen kannalta tärkeät henkilöt pysyvät aina mukana, vaikka ottaisivatkin vihollisilta turpaansa, kun taas pelkästään etunimellä tunnistettavat rivisotilaat poistuvat lopullisesti manan maille, jos niitä ei ehdi elvyttää taistelun tuoksinassa ajoissa. Mitä pidemmälle pelissä etenee, sitä syvemmälle tuntikausia koulutetun soturin menettäminen sattuu, joten grindausside on tässä tapauksessa tunnesidettä vahvempi.

Musiikkiteemat ovat ehdottomasti Square Enixin 90-luvun katalogin parhaimmistoa. Tacticsin kehitys alkoi aikoinaan Super Nintendolla, josta matka jatkui paremmin silloisen SquareSoftin visiota tukeneelle konsolitulokas PlayStationille. Olisi mielenkiintoista kuulla, millaiselta pelin musiikkikappaleet olisivat kuulostaneet Nintendon 16-bittisellä laitteella.

Vaikeustasoja on The Ivalice Chroniclesissa valittavissa kolme kappaletta. Helpoin näistä on tarkoitettu erinomaisen tarinan nautiskeluun, keskimmäinen oletusvaikeustaso vastaa alkuperäistä suunnitelmaa, ja peligenren veteraanit voivat valita sen vaikeimman vaihtoehdon ja miettiä kolmantena päivänä, miksi ovat jumissa ihan perustason taistelun kanssa. Vaikeutta on mahdollista säätää myös kesken pelin.

Vaikka ulkoasu on erittäin lähellä alkuperäistä, on pientä silottelua tehty vähän siellä ja täällä. Kokonaisuutena muutokset ovat aika marginaalisia: nopeutusnappula ja uudet infolaatikot ovat tervetulleita lisäyksiä, mutta esimerkiksi maailmankartan valikkorakenne on jämähtänyt 30 vuoden taakse, eikä ole täten erityisen mukava käytettävä ohjaimella. Taisteluissa on käytettävissä nyt myös zoomi, mutta neljä kuvakulmaa on silti liian vähän, sillä korkeuserojen hahmottaminen on ajoittain todella hankalaa. Tehostepuolella on nähtävillä häivähdyksiä Square Enixin muista peleistä tutusta HD-2D-tekniikasta – olkoonkin, että ihan täyteen Octopath Traveler -laatuun ei tietoisesti edes pyritä. Uudistettua näkemystä voi vertailla helposti vaihtoehtona olevaan ”klassiseen” Tacticsiin, joka on oikeasti PSP-version pohjalta tehty jäljitelmä PS1-julkaisun sisällöstä. Retroversion bugeja on korjattu ja siihenkin on lisätty automaattitallennukset.

Yhteenveto

Final Fantasy Tactics: The Ivalice Chronicles on vuosikausien odotuksen arvoinen uusioversiointi rakastetun pelisarjan ykkösosasta. Pieniä parannuksia on tehty onnistuneesti sen verran, että peli tuntuu vuonna 2025 ilmestyneeltä uusioversioinnilta, eikä se riko mitään, mikä ei ollut ennestään rikki. Aika on ajanut ohi muutamista käyttöliittymään ja pelattavuuteen liittyvistä asioista, mutta tämä ei ole ihmekään, koska alkuperäisen pelin julkaisusta on kulunut tosiaan jo 28 vuotta ja taktiikkaroolipelit ovat kehittyneet samassa ajassa kuin huomaamatta. The Ivalice Chronicles soveltuu kaikille Final Fantasyistä tai taktiikkaropeista kiinnostuneille kokemuksesta ja taitotasosta huolimatta.

Hyvää:
– Uudistukset eivät riko legendastatuksen saanutta peliä
– Haastetta ja pelitunteja koko rahan edestä
– Erinomainen tarina
– Huippuluokan musiikki

Huonoa:
– Modernisoitavaa ja paranneltavia yksityiskohtia jäi vielä
– Hyväkin ääninäyttely kuulostaa samaan aikaan sympaattisen kornilta