Arvostelussa Dariusburst Another Chronicle EX+

Shmuppi di mare

Dariusburst näki ensimmäistä kertaa päivänvalon Sonyn PSP:llä vuonna 2009. Peli oltiin varta vasten suunniteltu PSP:n leveälle ruudulle johtuen sarjan pelien ominaisesta tavasta jakaa kolikkopeliversioidensakin näkymät jopa kolmen näytön leveydelle. Vuotta myöhemmin Taiton pelihalleihin ilmestyi paranneltu versio, Dariusburst: Chronicle Saviours, joka oli sentään maltillisesti rakennettu ”vain” kahden näytön varaan. Sivuttaisräiskinnän Switch-versio nitoo yhteen nuo kaksi julkaisua sisältöineen. Paranneltujen grafiikoiden ja pienten lisämausteiden myötä joku päätti antaa paketille vielä Street Fighter -pelien nimeämiskäytäntöä seuraavan tittelin jatkeen. Onko retrosarjan uusin osa juhlavan nimensä arvoinen?

Darius-sarjan ominaisimpia piirteitä on leveän pelinäkymän lisäksi ollut pelin haarautuva eteneminen. Uudelleenpeluuarvo on otettu hyvin huomioon, sillä läpäistyn kentän jälkeen pelaajan on valittava seuraava taso kahdesta eri vaihtoehdosta. Alimmalla vaikeustasolla valintoja tehdään vain kolmesti, mutta vaikeusnuppia hieman vääntämällä saa polkuunsa vaikuttaa useamman kerran ennen loppupisteiden lävähtämistä ruudulle. Helppoa loppuun pääseminen kuitenkaan ole, sillä Dariusburstin vaikeustaso aiheuttaa pelaajille hampaiden kiristelyä vanhan liiton shmup-peleille tyypilliseen tapaan… Ehkä jopa tavallistakin enemmän?

Tykkitulen taklaamista varten pelaajalle annetaan käyttöön useita erilaisia alustyyppejä, joiden toiminnot eroavat toisistaan kiitettävästi. Tankkialus kestää muutaman osuman enemmän kuin muut, heikompaa peruspyssyä kantava alus on varustettu kompensaationa erikoisaseilla, yksi pystyy käyttämään suojaavaa voimakenttää, ja eri ominaisuuksia yhdisteleviä välimallejakin riittää monenlaiseen makuun. Lukuisat eri alusvaihtoehdot ja peruskampanjan läpäisytavat eivät ole ainoa Dariusburstin käyttöikää pidentävä seikka. Peli sisältää kampanjan lisäksi kolme muutakin pelimuotoa, jotka eivät tosin päätoiminnaltaan eroa mitenkään perinteisestä yksinpelistä, kuin myös online-ominaisuuksia ranking-listojen sekä haamutilojen muodossa. On melkoinen kokemus yrittää seurata maailman ykkösrankatun pelaajan haamua oman pelin taustalla.

Shoot ’em upit jakavat perinteisesti samat perusmekaniikat pelisarjasta ja kehitystiimistä riippumatta. Liiku joko sivulta toiselle tai alhaalta ylös ja ammu kaikki mikä vähänkään ruudulla liikkuu, siinä se. Isoimmat pesäerot tehdään pienillä gimmickeillä. R-Type-sarjan erikoisuus on hienot räiskintätemppuilut mahdollistava lisämurkula, kun taas Gradius-peleissä se on uhkarohkeaa pelaamista palkitseva ominaisuusruletti. Dariusburstin jippona toimii paikalleen asennettavat lasertykit. Erikoisaseelle merkattua nappia pohjassa pitämällä vapautetaan massiivinen lasersäde, jolla ruutu puhdistuu vihollisista nopeammin kuin koronavirus sormista käsidesiä käyttämällä.

Kaksi painallusta sen sijaan aktivoi tykin, joka ei pelkästään aiheuta tuhoa, vaan myös suojaa oikeaan kulmaan asetettuna pelaajaa vihollisaluksilta ja ammuksilta. Etenkin moninpelissä tämä tekniikka pääsee loistamaan, kun maksimissaan neljä pelaajaa pääsevät muodostamaan elokuvien pankkiholveja suojelevia laserverkkoja. Kyseisen ominaisuuden hallitseminen vaatii pientä treeniä ja lukuisia Game Over -ruutuja, mutta kun jutun juju alkaa olla selkärangassa, helpottuu peli huomattavasti räiskintätaiteen vallatessa ruudun. Jos vain taiteesta saisi enemmän selvää…

Dariusburst Another Chronicle EX+ on pelikuvasta päätellen melko suora käännös vuonna 2009 ilmestyneestä versiosta, mikä valitettavasti tässä tapauksessa tarkoittaa sitä, että se myös näyttää siltä. Graafinen ilme on teräväpiirtoviilauksista huolimatta erittäin suttuista ja puuroista, ja etenkin Switchin käsikonsolitilassa pelaaminen on erittäin epämieluisa kokemus, vaikka pelin juuret ovat käsikonsolipuolella. Pienempää pränttiä lukiessa Switch täytyy asettaa mikroskoopin alle, eikä pelin kenttien tylsähkö design pääse samalla lailla oikeuksiinsa kuin arcade-kabinetin jättiruudulta pelatessa. Audiopuoli sentään loistaa. Darius-pelien hämmentävä meriaiheinen estetiikka pääsee täysiin oikeuksiinsa pelisarjan kulttimaineeseen nousseen soundtrackin ansiosta, ja onpa Switch-peliin tehty myös täysin uusia biisejä. Japanilaisissa shmup-piireissä luotetaan usein Mega Man -pelien kaltaiseen hevirokkiin tai tyylikkääseen teknobiittiin, mutta Dariusburst keräsi jo vuosia sitten mainetta tribaalibiiteillään ja oudon ambienttimaisella tunnelmallaan. Epäsopivalta paperilla kuulostava ääniraita osuu kuitenkin maaliinsa todella hyvin.

Yhteenveto

Loistavia 2D-avaruusräiskintöjä on ponnistanut pienemmistä piireistä Switchille ilahduttavan usein esimerkiksi Danmaku Unlimitedin, Rigid Force Reduxin ja Steredenn: Binary Starsin muodossa. Darius-pelit edustavat genren vanhempaa koulukuntaa, mutta sarjan ”uutukainen” ei sovi kaikille. Lähtökohtaisesti kyseessä on mainio shmup, joka tarjoaa pelaajalle koko rahan edestä aivosoluja riipivää haastetta, ja nimenomaan hyvällä tavalla. Pelikokemusta vesittää kuitenkin tekninen keskinkertaisuus. Satunnaiset jäätymiset ilman nettiyhteyttä pelatessa ja kahden konsolisukupolven takainen ankea visuaalinen ilme ovat asioita, jotka saavat kääntämään katseen lähempänä 2020-lukua suunniteltuja räiskyttelyjä kohti.

Hyvää:
– Pelimekaanisesti kiinnostavaa räiskyttelyä
– Hyvällä tavalla superhaastava
– Musiikki

Huonoa:
– Tekninen toteutus sakkaa
– Pelimuodoissa olisi voinut olla enemmänkin vaihtelua