Arvostelussa Blue Prince

Remppa vai muutos?

Jos joku haluaa viritellä keskustelua viime vuosien parhaimmista roguelike-peleistä, nousee ensimmäisenä esiin todennäköisesti Slay the Spire, Hades tai jokin muu monstereita ja luolastoja sisältävä toimintapeli. Vuoden 2025 suurin genreyllättäjä oli kuitenkin Tonda Rosin kehittämä Blue Prince, jossa väkivalta ja kolkot tyrmät vaihtuivat pulmailuun ja hienoon kartanoon. Tuoreen Switch 2 -käännöksen myötä nyt on hyvä aika katsastaa yksi viime vuoden ilmiöistä.

Blue Princessä pelaaja ohjaa nuorta Simonia, joka saapuu vastikään kuolleen setänsä Herbert S. Sinclairin tiluksille Mt. Hollyn kupeessa. Kuten kaikissa itseään kunnioittavissa peleissä, jotka alkavat sukulaisen kuolemalla, Simon on perimässä setänsä omaisuuden. Tällä kertaa matkassa on pieni mutka: Simonin on löydettävä setänsä 45-huoneisesta kartanosta salaperäinen 46. huone. Jotta homma ei olisi liian helppoa, vaihtavat talon huoneet paikkaa jokaisena yönä, eli salahuoneen etsintä on aloitettava aina uudelleen kartanon sisäänkäynniltä.

Blue Prince on eräänlainen lautapelin, pulmapelin ja rogueliken sekoitus. Pelialueena toimivan kartanon pohjaratkaisu on viisi ruutua leveä ja yhdeksän ruutua pitkä ruudukko, jossa pelaaja etenee huone kerrallaan.  Kartanon huoneita asetetaan paikoilleen ovista sisään astuessa, ja oven auetessa tarjotaan pääosin kolmea erilaista vaihtoehtoa seuraavaksi ruudukon palaseksi. Erilaisia huoneita on reilusti yli 45, joten jokaisena päivänä näkee erittäin todennäköisesti jotain uutta. Huoneesta toiseen astuessaan pelaaja kuluttaa askeleita, joiden loppuessa päivä päättyy automaattisesti.

Huoneen valinnassa on kiinnitettävä huomiota sen uniikkiin ”kykyyn” ja ovien määrään. Ruudukossa kuljeksiessa syntyy pakostakin jonkin verran umpikujia, sillä mukana on rutkasti huoneita, joissa on vain yksi ovi. Tyhjiä oviaukkoja voi myös tukkia rakentamalla toisesta suunnasta uuden huoneen, jonka oviaukot eivät asetu yksiin edellisen huoneen kanssa. Umpikujia ei kuitenkaan kannata pelätä, ja alussa on jopa suotavaa napata pari yhden oven huonetta, jotta oviaukkoja riittää myös talon loppupäähän.

Huoneiden pääfunktiot on värikoodattu, mutta samanvärisissäkin huoneissa voi olla eroavaisuuksia. Esimerkiksi violeteista lastenhuoneista saa lisäaskelia, mutta palvelusväelle tarkoitetusta makkarista löytyy ylimääräisiä avaimia. Keltaisista kauppahuoneissa voi ostaa esineitä ja punaiset haittaavat pelaajan matkaa. Roguelikeille ominaiseen tapaan erilaisia strategioita huoneiden valikointiin ja ketjuttamiseen on monia, ja uusia yhdistelmiä löytyy vielä kymmenien läpäisy-yritysten jälkeen.

Joissain huoneissa on myös pulmia. Pintatason aivopähkinöitä ovat salongin laatikkoarvoitus ja biljardihuoneen tikkataulu, jotka toimivat aina selkeillä säännöillä. Seuraavan tason haasteita ovat huoneiden toisiinsa liittyvät ominaisuudet, joita yhdistelemällä pelin mekaniikat nousevat uudelle tasolle. Selkein esimerkki on siivouskomero, josta löytyvillä sulakekytkimillä voi vaikuttaa muutamaan nimettyyn huoneeseen. Huoneyhdistelmät osaavat olla välillä erittäin kryptisiä ja niiden ymmärtäminen vaatii usein huoneisiin piilotettujen taustakertomusten ja muiden elementtien tarkastelua. Syvässä päässä on jopa luettava pelin sisäisiä kirjoja ja tehtävä itse rehellisiä muistiinpanoja. Ensimmäiseen läpäisyyn ei tarvita yli-inhimillisiä pulmanratkontataitoja, mutta lopputekstien jälkeisissä pulmissa oma kärsivällisyyteni ja aivokapasiteettini loppuivat.

Eniten Blue Princessä viehättää sen tuore tapa rukata roguelike-genreä pulmamuottiin. Lautapelaajana huoneiden asettelu ja kombottaminen yhdistettynä rauhalliseen tempoon ja ääniraitaan saa aikaan vahvan ”vielä yksi runi” -syndrooman. Yksittäiset yritykset pysyvät maltillisissa mitoissa, ja kerrytetyn älypääoman lisäksi monimutkaisempien pulmien takaa voi löytää pysyviä päivityksiä, joiden avulla seuraavat pelikerrat sujuvat sukkelammin. Syvyys on toisaalta myös yksi Blue Princen heikkouksista. Witness-tason kryptisyys ja syvälle haudatut vihjeet yhdistettynä huonepoolin satunnaisuuteen tarkoittavat, että isompaa mysteeriä avaavaa huonetta ei näy huonolla tuurilla moneen tuntiin.

Blue Princen audiovisuaalinen tyyli on pelkistetty, mutta yksityiskohtainen. Graafinen ulkoasu siirtyy Switch 2:lle ilman isompaa mutinaa, mutta muihin versioihin verrattuna ruudunpäivitys on puolittunut tasaiseen 30 kuvaan sekunnissa. Latausajat ovat myös yllättävän pitkiä, joskin niitä ei tarvitse katsella kuin uutta runia aloiteltaessa. Testijaksolla törmäsin pariin vipuun, jotka eivät meinanneet ensin toimia, mutta sen suurempia bugeja ei tullut vastaan.

Yhteenveto

Blue Prince on yhden miehen luomukseksi oivaltava ja raikas kokemus, johon on helppoa upottaa tunti toisensa perään. Sen syvyys ja kryptisyys toimivat kaksiteräisenä miekkana: toisia se karkottaa, toisille muistiinpanojen rustaaminen on unelmien täyttymys. Switch 2 -versio saa pienen miinuksen oletettua heikommasta ruudunpäivityksestä, mutta tällaisenaankin se on ehdottomasti kokemisen arvoinen peli.

Hyvää:
– Tuore näkökulma roguelikeihin
– Miljöö ja audiovisuaalinen ilme
– Monipuoliset pulmat…

Huonoa:
– …jotka ovat välillä liiankin kryptisiä
– Puolittunut ruudunpäivitys