Arvostelussa Bayonetta Origins: Cereza and the Lost Demon

Nuoren noidan opinpolku

PlatinumGamesin mainio Bayonetta-toimintapelitrilogia sai päätöksensä viime vuonna, mutta maagisessa noitaversumissa riittää ohjaaja Hideki Kamiyan mukaan vielä monia tarinoita kerrottavaksi. Bayonetta Origins kertoo nimittäin siitä, miten nuoresta Cerezasta tuli monstereita käskyttävä Bayonetta. Koska päähenkilö on Originsissa vasta mustan magian saloja opetteleva lapsi, on irstaileminen ja brutaali toiminta unohdettu hetkeksi. Sen sijaan seikkailupelillä on hämmästyttävän paljon yhtäläisyyksiä Liisa ihmemaassa -sadun kanssa.

Syrjäisessä noitakoulussa opiskeleva Cereza haluaa pelastaa vainotun ja vangitun äitinsä, mutta temppu ei niin vain onnistu pieneltä tytöltä. Cereza päättää lähteä etsimään apua mystisen enkelipojan houkuttelemana Kielletystä metsästä, josta lapset eivät huhujen mukaan koskaan palaa. Tarinaa kerrotaan pääasiassa kevyesti animoiduilla ja tekstitetyillä satukirjan sivuilla. Äänessä ovat vain käheä-ääninen kertojatäti, Cereza itse sekä pari sinnikästä sivuhahmoa, ja se riittää. Kaipasinko alkuperäkertomusta sarjan fanina? En todellakaan, mutta ainakin Originsin sympaattinen tarina vaarallisesta paikasta toiseen sipsuttavasta noitatytöstä ja eksyneestä demonista on ihan kelvollinen ottaen huomioon, miten aivot narikassa ja punainen lanka hukassa pääsarjan Bayonetta-pelit on ylipäätänsä käsikirjoitettu. Irlantilaisiin kansansatuihin viittaavat vihollisetkin ovat kiinnostavampia kuin Bayonetta 3:n kasvottomat alienit.

Pelin nimessä esiintyvään eksyneeseen hirviöön tutustutaan heti intron jälkeen, kun ensimmäinen kohtaaminen metsän peikkojen uhkaa yltyä käsikärhämäksi. Koska nuoren Cerezan taikavoimat riittävät lähinnä vihollisten pitämiseen paikallaan, joutuu hän kutsumaan apujoukkoja tulisesta Infernosta. Taikaportaalin läpi saapuva kärkäs mörkö tarvitsee kuitenkin uhrilahjan pysyäkseen elossa ihmisten maailmassa, joten se ottaa vastahakoisesti Cerezan sylissä matkustavan Cheshire-pehmokissan ulkomuodon. Muita demoneja Cereza ei tässä pelissä kontrolloi, ja uudella tuttavuudellakin on kiire palata takaisin kotiin.

Cerezan ja Cheshiren on pysyteltävä tarpeeksi lähellä toisiaan, jotta molempien kaikki voimat ovat käytettävissä. Jos Cheshiren energiat ehtyvät tai välimatka kasvaa liian pitkäksi, palaa kissa tytön syliin. Nämä seikat on huomioitava monissa ongelmanratkaisukykyä vaativissa kohtauksissa. Usein ratkaisua kannattaakin etsiä ensin etenemällä varovasti katti kainalossa.

Peliohjaimen nappulat on jaettu järkevästi Cerezan vasempaan ja Cheshiren oikeaan puoliskoon. Tämä tarkoittaa sitä, että vastuun voi jakaa myös kaverin kanssa jakamalla Joy-Conit kahtia, vaikka yhteistyömoninpeliä ei ”virallisesti” tuetakaan. Olkanapit ovat pääasiallisia toimintanappäimiä, mikä voi tuntua aluksi erikoiselta, mutta koska kummallakin hahmolla on vain kaksi toimintoa, tottuu asetteluun äkkiä. Koska tapahtumia kuvataan yläviistosta ja kamera kääntyy automaattisesti, ovat kummatkin analogitatit käytössä hahmojen liikuttamiseen.

Arvosanoista ja pisteistä ei pidetä kirjaa muiden Bayonetta-pelien tapaan, eikä minkäänlaista ”vaikeaa” vaikeusastetta ole edes olemassa. Haastavinta pelissä on oppia pyörittämään ohjaussauvaa oikeassa tahdissa taialla lukittujen ovien alustojen edessä, ja halutessaan tämänkin esteen voi poistaa kytkemällä asetusvalikosta lisää helpotuksia päälle. Meininki alkaa muistuttaa mini-Bayonetan eeppisyyttä vasta viimeisessä tarinakappaleessa, mikä toisaalta sopii Cerezan kasvutarinaan loistavasti.

Noin 10-tuntisessa seikkailussa ei ole sisällöllisesti paljoa turhaa täytettä. Ainoastaan pakollisia tappeluita rivitrollien kanssa saisi olla muutama vähemmän, sillä toistuvia voittoanimaatioita ei voi ohittaa, ja suljetuilla areenoilla pärjää pelin ensimmäisellä puoliskolla pelkästään Cheshiren hyökkäysnappia rämpyttämällä. Taistelut monipuolistuvat loppua kohti elementtivoimien astuessa kuvaan, mutta ei tarvitse olla ruudinkeksijä päätelläkseen välittömästi, että liekit sammuvat sylkemällä vettä ja vihreiksi merkatut lentävät otukset täytyy kiskoa alas viidakko-Cheshiren liaanilla. Sellaisia tilanteita, joissa yhden vihollisen kukistamiseksi on vaihdeltava voimien välillä on harmittavan vähän.

Taisteluiden ulkopuolella erikoiskyvyillä on muutama kiinnostavampi käyttötarkoitus. Cheshiren vesisuihku ei nimittäin ainoastaan sammuta liekkejä, vaan sen avulla annetaan myös vauhtia vaunujen ja veneiden propelleille ja väännetään kytkimiä päälle. Pelin parhaat ja vinksahtavimmat alueet sijaitsevatkin pastellisävyisten metsien ulkopuolella hylätyssä sirkuksessa ja ruosteisessa tivolissa, joissa on enemmän mekaanisia osia ja liikkuvia ympäristöpulmia. Koska pomotaistelutkin ovat helppoja, vaihtuvat maisemat vielä mukavan tiheään tahtiin.

Varsinainen päätarina etenee varsin lineaarisesti Valkoisen suden jättämiä jälkiä seuraamalla, mutta sivupoluille poikkeamisesta palkitaan Cerezan ja Cheshiren liikkeiden avaamiseen käytettävillä helmillä ja marjoilla. Cerezan avattavat kyvyt ovat tosin varsin hyödyttömiä lukuun ottamatta vihollisen sidontaloitsua koskevia parannuksia. Ilman kuperkeikkoja ja Cheshiren sylikissamuodon ammuskilpeäkin pärjää aivan mainiosti, kun Cerezalla ei ole muutenkaan asiaa lähikontaktiin vihollisten kanssa. Eniten taisteluissa auttaviin Cheshiren uusiin komboihin ei ole kuitenkaan mahdollista päästä käsiksi ennen kaikkien elementtikivien hankkimista, sillä paikkojen tutkimisessa hyödynnetään jonkin verran metroidvaniamaista lähestymistapaa. Esimerkiksi aloitusalueelle on palattava uudelleen aktivoimaan vipuja ja tuhoamaan lohkareita vesi- ja kivivoimien kanssa.

Satukirjapelin ehdottoman suosittelemisen tiellä on vain 60 euron hintalappu, jonka arvoa yleisvaikutelma ei aivan tue. Tarinan pituus, teksti- ja kuvakerronnan suosiminen sekä huomattavasti Bayonetta 3:a lyhyemmät lopputekstit kielivät siitä, että kehitykseen on käytetty vähemmän resursseja kuin Platinumin tavanomaiseen AAA-peliin.

Yhteenveto

Erittäin aloittelijaystävällisen Bayonetta Originsin kevyt laskeutuminen kestää pelisarjan vanhoille faneille tunteja liian pitkään, mutta peli paranee tarinan edetessä ja pelaamista monipuolistavien elementtivoimien avautuessa. Teknisesti ja visuaalisestikin kaikki on kunnossa. Indiepuolella samanlaista tunnelmaa Bayonetta Originsin kanssa tavoittelevat yli puolet halvemmalla hinnalla muun muassa Spiritfarer ja GRIS.

Hyvää:
– Laajeneva satumaailma
– Kertoja
– Cerezan ja Cheshiren kemia
– Paljon avattavia kykyjä

Huonoa:
– …joilla on vain vähän käyttöä
– Liian hidas ja helppo alku
– Vähän liikaa turhia taisteluita ja toistuvia välianimaatioita