Arvostelussa Angry Video Game Nerd 8-bit

”V***u tätä v***n peliä s****na!”

Jos olet selaillut englanninkielisessä netissä 2000-luvun puolella muutakin kuin vain Reutersin uutisia tai Nasdaqin pörssikurssin kehittymistä, olet todennäköisesti törmännyt James Rolfen luomaan Angry Video Game Nerd -hahmoon. Vihaisena Nintendo-nörttinä taipaleensa aloittanut, sittemmin Nintendosta ihan kaikkiin videopeleihin laajentanut raivokas nörttihahmo on kiroillut ja huudellut peleille mitä kekseliäimmillä tavoilla jo kolmella eri vuosikymmenellä. Videoarvostelujen lisäksi Rolfen hahmoa on nähty indie-elokuvissa, lukuisten YouTube-kanavien yhteistyövideoilla, erilaisilla nörttimessuilla ja tietysti myös videopeleissä. Ensimmäisten AVGN-teemaisten pelien julkaisusta on vierähtänyt jo yli 10 vuotta, eivätkä ne olleet lainkaan hassumpia run & gun -genren retrotribuutteja. Uusin osa tekee joitain asioita eri tavalla, mutta sivuttain rullaavaa retroilua ja runsasta kiroilua on jälleen tiedossa.

Angry Video Game Nerd 8-bit eroaa vahvimmin kahdesta aiemmasta AVGN-pelistä presentaationsa osalta. 2010-luvun alun AVGN-pelit muistuttivat graafisesti eräänlaisia ”turboahdettuja kasibittisiä julkaisuja”. Ulkoasu oli puhdasta NES-grafiikkaa, mutta tietyiltä osin pelit tekivät sellaisia temppuja, jotka eivät olisi ikinä olleet mahdollisia harmaan laatikon tehoilla. Tämä uusin AVGN-peli ei sitä valitettavasti ole, sillä kasibittisen aikakauden rajoitteet ovat osa kokemusta. Tämä käy toki ilmi jo pelin nimestäkin, mutta pientä lisäpuristusta tarvittaisiin kaikilla alueilla ulkoasusta kenttien pituuteen ja sisällön määrään asti. Napakat musiikkipätkät looppaavat parin minuutin jälkeen, väripaletti on hyvin suppea ja isoimmat hahmospritet on säästetty pomotaisteluihin. Ruudunpäivitys ei sentään hidastele, vaikka ruudulla olisi useita vihollisia samaan aikaan, joten aivan kylmiltään AVGN 8-bitiä ei voi NES:lle kääntää, vaikka se mitä ilmeisemmin on kehittäjien suunnitelmissa.

8-bit on kuin interaktiivinen AVGN-jakso, jossa pelaaja pääsee näyteltyjen videopätkien välissä pelailemaan nörtillä erilaisissa NES-aikakauden painajaisia esittelevissä kentissä. Kupletin juoni on simppeli. AVGN-universumista tuttu Super Mecha Death Christ 2000 B.C. Version 4.0 Beta on saanut sisuksiinsa viruksen. Kiukkunörtin peliluolan rei’ittämisen jälkeen virus siirtää itsensä kasibittisen Nintendon kautta sähköverkkoon ja uhkaa levitä sitä kautta kaikkiin maailman pelikonsoliin, mikä saa nörtin vihaiseksi. Missään ei kuitenkaan mainittu, ovatko myös käsikonsolit vaarassa, joten älkää ihan vielä heittäkö niitä vanhoja Game Boy -konsoleitanne kierrätykseen.

AVGN:n tehtäväksi jää selvittää tiensä kuuden kentän läpi, jotka voi pelata vapaassa järjestyksessä. Kytkökset vanhaan kunnon Mega Maniin eivät rajoitu pelkkään etenemistapaan, vaan myös pelattavuus on aiempien nörttipelien tyyliin ehtaa Capcomin sinistä pommittajaa. Kaikkea vastaan tulevaa saa ja pitää ampua, mutta tässä pelissä AVGN ei osaa kuitenkaan kerätä päihitetyiltä pomoilta lisäaseistusta, vaan asejärjestelmä noudattaa monista kasibittisen ajan toimintarymistelyistä tuttua riskin ja palkkion kaavaa. Pienemmiltä vihollisilta ja ympäristöstä voi poimia perusasetta hiljalleen vahvistavia lisävoimia, mutta hahmon ottaessa osumaa aseistus heikkenee, ja kuoleman koittaessa kaikki kehitysasteet palaavat takaisin nolliin. Mekaniikka on varsin hauska, sillä hyvin pelatessa pomotaistelut saattavat ratketa muutamassa sekunnissa, jos pelaaja pääsee viipaloimaan elämämittareita tappiin viritetyllä aseellaan. Jos henkensä sattuu taas menettämään taistelun aikana tai juuri ennen sitä, muuttuu meno selvästi nihkeämmäksi tussarin muuttuessa perustason hernepyssyksi. Epäonnistuminen on lähes aina pelaajan omaa syytä, sillä mitään AVGN-jaksojen tyypillisiä yllättäviä epäreiluuksia ei ole mukana, ja kontrollitkin toimivat erinomaisesti.

Jokainen kenttä edustaa jotain tunnettua AVGN-episodia menneiltä vuosilta. Jaksoissa käsitellyistä peleistä ei puhuta niiden oikeilla nimillä lakiteknisistä syistä, mutta aiheina ovat muassa Tom Cruisen tähdittämän hävittäjälentäjäleffan lisenssipeli, Addamsin perheen kaljupäisen sedän seikkailut, sekä pari muuta AVGN:n seuraajille takuuvarmasti tuttua vitsien kohdetta. Vaihtuviin teemoihin perustuen elättelin ensin toiveita siitä, että kentät muistuttaisivat esikuviaan myös pelillisesti, mutta valitettavasti 8-bit on puhdasta 2D-ammuskeluloikintaa aina kyborgijeesuksen kohtaamiseen asti. Tämä hukattu mahdollisuus vaivaa ikävästi taustalla koko pelin ajan.

Kentät ovat todella lyhyitä ja tylsiä, eikä niissä ole hirveästi vaihtelua, vaikka ne sisältävätkin aina pari haarautuvaa reittiä. Yhdessä kentässä räiskytellään hetki shmup-hengessä ja toisessa taivalletaan oikealta vasemmalle, mutta siinä isoimmat pelilliset yllätykset olivatkin. Vihollistyyppejä ei ole kovin montaa, ja ainoastaan pomotaisteluissa on piirteitä suuremmasta panostuksesta monipuolisuuden ja haasteen muodossa. Normaalilla vaikeustasolla AVGN 8-bit on läpäistävissä parissa tunnissa, ja helpoimmalla vaikeustasolla peräti puolet nopeammin, vaikka katsoisi jokaisen välivideon.

Yhteenveto

Angry Video Game Nerd 8-bit on lievä pettymys, sillä se ottaa tuotannollisesti pari askelta taaksepäin aiempiin osiin verrattuna, joita myydään eShopissa tätä nykyä vain kympin maksavana yhteispakettina. Edelliset osat tarjosivat enemmän haastetta, monipuolisuutta ja silmäkarkkia, vaikka nekin jäljittelivät varsin hyvin 80- ja 90-lukujen taitteen videopelejä. Muitakin retrotunnelmaa huokuvia tasoloikkapelejä on markkinoilla pilvin pimein. Jos asiaa taas tarkastellaan fanilasien läpi mediataiteena, toimii nörtin uusin seikkailu ihan hyvin erikseen myytävänä interaktiivisena AVGN-jaksona, sillä Rolfe on panostanut videomateriaaliin sen verran, että peli uppoaa varmasti kovimmille nörttihuumorin ystäville.

Hyvää:
– Osuu ja uppoaa jos AVGN on lähellä sydäntä
– Kontrollit ovat niin tarkat kuin tämän genren pelissä pitääkin olla
– Musiikkipuoli on hyvää kasibittistä tiluttelua

Huonoa:
– Aivan liian helppo sekä lyhyt
– Olisi kaivannut vähän teknistä lisäpotkua
– Graafisesti vaatimaton jopa retrostandardein mitattuna