Ilmestynyt: 2019 | Alusta: Switch (PS4, Vita) | Fintendo: 3,5/5

Reverien tapahtumat sijoittuvat Uudelle-Seelannille kuuluvalle värikkäälle Toromin saarelle, jonne Tai-niminen pelihahmo saapuu lomailemaan isovanhempiensa luokse. Saarella vaikuttaa levottomien maorijumalien veljessarja, jotka aktivoivat muun muassa tulivuoren ja synnyttävät ukkosmyrskyjä. Minkäänlaista kulttuurista omimista ei tarvitse pelätä, sillä samaisesta saarivaltiosta kotoisin oleva pieni kehitystiimi käsittelee perinnekuvastoa silkkihansikkain.

Reverie ei ole erityisen pitkä peli, ja se toistaa pitkälti Game Boyn Zeldojen yksinkertaisimpia pulmia ja pelimekaniikkoja. Reveriestä tekee uniikin kuitenkin sen nostalginen ulkoasu, joka on kopioitu Zeldan sijaan suoraan Earthboundista. Pelihahmo menisi läpi Super Smash Bros. -peleistäkin tutun Nessin veljenä. Satoja vuosia sitten taotun miekan ja kilven sijaan lippispäinen nuori mies tarttuu muun muassa krikettimailaan ja… ihan tavalliseen kivenmurikkaan?

Silkkaa earthboundia on myös pelin nerokkaasti kirjoitettu dialogi, joka sisältää runsaasti videopeleissä harvemmin nähtyä aussihuumoria. Pientä lisähupia tarjoavat myös sympaattiset arcade-minipelit. Reverie kannattaa pelata suoraan Nightmare-vaikeustasolla, joka ei ole nimestään huomioimatta kovin painajaismainen.

Ilmestynyt: 2017 | Alusta: Switch (iOS, Android, Win, Mac, Vita, PS4, Xbox One)

Suomalaisväriä listalle tuo helsinkiläisen Cornfox & Brothersin Oceanhorn: Monster of the Uncharted Sea. Oceanhorn on isometrinen Zelda-klooni, jonka esikuvana on toiminut ylistetty The Wind Waker. Yksinkertaisessa tarinassa astutaan nuoren miekkasankarin saappaisiin, joka lähtee etsimään kadonnutta isäänsä ja surmaamaan pelisarjalle nimen antaneen meripedon. Hirviön luokse ei kuitenkaan niin vain seilata, sillä ensin on seilattava paatilla saarelta toiselle ja läpäistävä elementtien mukaan nimetyt luolastot.

Vaikka Oceanhorn ei tuo Zelda-formaattiin oikein mitään uutta, ei suomalaisten kannata kuitenkaan hävetä. Peli nimittäin näyttää erittäin skarpilta televisiossa 1080p- ja kannettavassa tilassa 720p-tarkkuudella. Mobiilijuuret paistavat ainoastaan joissain pökkelömäisissä animaatioissa. Äänipuolikin on kunnossa, sillä Kalle Ylitaloa avustavat sävellyspuolella Nobuo ”Final Fantasy” Uematsu ja Kenji ”Secret of Mana” Ito. Pojat ovat selvästi ottaneet Zeldan tekemisen toimistossa tosissaan.

Monster of the Uncharted Seasta on julkaistu Switchille myös ilmainen demo. Sarja jatkuu kunnianhimoisella Oceanhorn 2: Knights of the Lost Realmilla, joka on huomattavan paljon Skyward Swordilta näyttävä 3D-toimintaseikkailu. Tällä hetkellä kehityksessä oleva Oceanhorn: Chronos Dungeon on taas 16-bittiseen grafiikkaan vaihtava moninpelattava peli, joka haastaa The Legend of Zelda: Four Swordsin. Ehkä pienempi skaala on johtaa todelliseen napakymppiin?

Ilmestynyt: 2017 | Alusta: Switch (Win, Mac, Linux, PS4, Xbox One)

Ittle Dewin Zelda-vaikutteet ovat kirkkaita kuin Hyrulen taivas aurinkoisena päivänä. Yhtäläisyydet eivät rajoitu ainoastaan pelattavuuteen, sillä päähenkilönä on kaiken lisäksi blondi nuorukainen, joka viihtyy tietysti vihreässä nutussa. Ittle Dew -pelejä on ilmestynyt Switchille kaksi, joista jälkimmäinen on huomattavasti parempi kokonaisuus. Ittle Dew 2+ -käynnistyy veikellä Link’s Awakening -viittauksella, kun Ittle ja Tippsie-eläintoveri hajottavat lauttansa kesken aarresaarijahdin. Letkeää saaristolaistunnelmaa on vahvistettu myös rennolla taustamusiikilla. Toiminnallisesti peli kuitenkin muistuttaa enemmän 3DS:n A Link Between Worldsia, sillä pelin seitsemän ensimmäistä luolastoa voi koluta haluamassaan järjestyksessä.

Valinnanvapauden mahdollistaa esinevalikon rajoittaminen neljään: dynamiittin, jääsormukseen, taikasauvaan ja lyömäaseeseen. Rajoituksista huolimatta aseet pelaavat hienosti yhteen toistensa kanssa, sillä taikasauvalla voidaan työntää esimerkiksi dynamiittipötkö liikkeelle. Ittle Dewit eivät ole erityisen pitkiä pelejä, mutta 2+:n uusi unimaailma ja keräilyroinan etsintä viihdyttävät muutaman lisätunnin. Molemmat pelit luottavat sarjakuvamaiseen piirrosgrafiikkaan, mutta 3D-malleja käyttävässä kakkosessa liikkuminen on mahdollista mihin ilmansuuntaan tahansa. Molemmat pelit ovat tarjoushintaan hankkimisen arvoisia.

Ilmestynyt: 2018 | Alusta: Switch (Win, PS4, Xbox One) | Fintendo: 4/5

Minit on hyvin Zelda-henkinen seikkailupeli, joka on rakennettu tiukkojen sekuntirajoitusten ympärille. Pelin maailma on kirottu, minkä johdosta jokainen päivä kestää vain yhden minuutin verran. Kun tasan kuusikymmentä sekuntia on kulunut, pelaajan ohjastama otus kuolee ja palaa suoraan kotiinsa uuden alun merkeissä. Kaikki edistyminen kuitenkin säilyy, joten tilanne ei ole aivan toivoton. Pelaajan vastuulle jää kirouksen päättäminen, mikä ei ironisesti onnistu ihan minuutissa.

Minitin maailma on avoin, mutta pelaaja ei pääse liikkumaan vapaasti ilman tiettyjä tavaroita. Pimeän luolan tutkiminen ei onnistu ilman taskulamppua, eikä ruohon leikkaaminen tai vihollisten kaataminen luonnistu ilman miekkaa. Erilaisia kerättäviä esineitä on kiitettävä määrä, ja niitä avautuu käyttöön tasaiseen tahtiin seikkailun edetessä. Esineitä tarvitaan myös nopeiden pulmien ratkaisuun. Kastelukannulla voi esimerkiksi sammuttaa tulipaloja mutta toisaalta myös juottaa janoista kansalaista. Mikäli johonkin pulmaan jää jumiin, voi minuutin onneksi päättää myös etukäteen, jolloin pulmaa voi yrittää nopeasti uudelleen. On toisaalta myös lohduttavaa tietää, että pitkänkin taipaleen jälkeen kuoleminen johtaa enintään minuutin menetykseen.

Ilmestynyt: 2017 | Alusta: Switch (Win)

Blossom Tales on pienen pennsyvanialaisen indiestudion oma versio Zeldasta, eikä vaikutteita edes yritetä peitellä. Miekalla voi leikata ruohikkoa, pommeilla avataan uusia kulkureittejä ja jousipyssyllä ammutaan vinoneliön muotoisia kytkimiä. Kartan keskustaa hallitsee kuninkaan palatsi, ja muutenkin pelin ympäristöt tuovat mieleen erityisesti Link’s Awakeningin ja Link to the Pastin. Päähenkilö ei ole sentään vihreä trikoopoika, vaan Lily-niminen ritari. Suippokorvaiseenkin legendaariseen sankariin viitataan kyllä jo pelin alkuintrossa. Pulmien määrässä ja laadussa Blossom Tales häviää oikeille Zeldoille, mutta muuten kyseessä on hyvän kopion malliesimerkki.

Blossom Talesin kerronnallinen tyyli on mielenkiintoinen. Tarina kerrotaan satukirjamaisesti ”oikean maailman” isoisän suun välityksellä, mutta hyperaktiiviset lapsenlapset huutavat väliin muutostoiveita ja tarkentavia kysymyksiä, jotka muovaavat kertomusta ja hahmoja komediallisempaan suuntaan. Kömpelöllä päähenkilölläkin on välillä vaikeuksia pysyä hiljaa.

Viiden luolaston peli on usein saatavilla eShopissa alle kympin hinnalla. Lyhykäinen demoversiokin voi auttaa ostopäätöksen tekemisessä.

Ilmestynyt: 2017 | Alusta: Switch (PS4)

Jos joku listan peleistä omaa kulttimaineen, niin The Binding of Isaac. Muun muassa Super Meat Boyn kehittäjänä toimineen Edmund McMillenin tuotos ei nimittäin paljoa hienostele, mikä näkyy muun muassa runsaana määränä verta, suolenpätkiä sekä uskonnollista symboliikkaa muuten hyvin sarjakuvamaisessa pelissä. Huhujen mukaan The Binding of Isaacilla olikin alkujaan haasteita päästä Nintendon seulonnasta läpi.

Pinnan alla kuitenkin piilee hyvin perinteinen mutta toimiva roguelite. Pelin satunnaisgeneroidut luolastot muistuttavat jossain määrin vanhojen Zelda-pelien huoneita. Vihollisia piilee kaikkialla, mutta pelin päähenkilö Isaac omaa hyvin herkät kyynelrauhaset ja pystyy käyttämään kyyneleitä ammuksinaan. Toiminta muistuttaa monia muita kahden analogitikun räiskintöjä, ja erityisesti taistelut valtavia pomoja vastaan ovat pelin tähtihetkiä.

The Binding of Isaacin vahvuus piilee valtavassa määrässä sisältöä. Erilaisia power-uppeja on valtava kasa, minkä lisäksi uusia pomovastuksia, vaihtoehtoisia loppuja ja eri hahmojakin tulee jatkuvasti vastaan. Peli on saanut lukuisia päivityksiä vuosien varrella, mutta Switch-versio tarjoaa hyvän lähtökohdan sen tarjotessa kaiken sisällön niin Rebirth- kuin Afterbirth-versioistakin. Tekeminen ei tässä lopu kesken, jos vain pidemmän päälle melko yksitoikkoiseen pelattavuuteen tykästyy.

Ilmestynyt: 2018 | Alusta: Switch (Win, PS4, Xbox One) | Fintendo: 4/5

Oletko koskaan miettinyt, mistä Zelda-pelien Beedle hankkii pienessä putiikissaan myymänsä tuotteet? Tällä idealla leikitellään Moonlighterissa. Tyylikkäällä pikseligrafiikalla kuorrutetussa pelissä hypätään muinaisista raunioista kiinnostuneen Will-nimisen kyläkauppiaan saappaisiin. Iltaisin harmaapäinen herrasmies etsii aarteita jokaisella vierailukerralla muuttuvista luolastoista, jotka sitten myydään päivällä itse päätetyillä hinnoilla. Pelaajan pahin vihollinen on ahneus, sillä reppuun ei mahdu tavaraa loputtomasti, ja syvemmällä odottaa arvotavaroiden lisäksi ilkeämpiä vihollisia.

Kuvakulma ja luolastojen huonerakenne ovat hyvin zeldamaisia, mutta Moonlighter erottuu Hyrulen tarinoista kunnollisten pulmien puuttumisella ja toimintapainotteisemmalla otteellaan. Kaupankäynnistä saadut voitot voi sijoittaa joko luolien raidaamista helpottaviin varusteisiin, suurempaan varastotilaan tai muihin kaupan päivityksiin. Koska horisontissa siintää koko ajan uusia investointikohteita, ei Moonlighter lopu heti tyrmien salaisuuksien selvittämisen jälkeen.

Ensimmäisellä pelikerralla luolastoissa joutuu tekemään lukuisia harjoituskäyntejä ja turhia vierailuita, joten toistuvat maisemat voivat pitkästyttää. Maksullinen Between Dimensions -lisäosa tekee pelistä kuitenkin entistä paremman. DLC lisää peliin runsaasti erilaisia huonetyyppejä, uusia aseita ja tietysti myös vihollisia.

Ilmestynyt: 2018 | Alusta: Switch (PC, PS4, Xbox One) | Fintendo: 4/5

Nathaniel Weissin yhden miehen studiossa syntynyttä Songbringer-peliä mainostetaan suoraselkäisesti The Legend of Zelda ‑tribuuttina. Linkit etenkin NES:n ensimmäiseen Zelda-seikkailuun ovat huomattavissa helposti, sillä esimerkiksi miekka löytyy heti ensimmäisen ruudun yläkulmassa sijaitsevasta luolasta. Linnoituksia kolutaan elämäpalkkia kasvattavien sydä… ei vaan kulmahampaiden toivossa, ja kaupoissa myydään kolmea hyödyllistä esinettä rupioi… anteeksi, timantteja vastaan. Rivivihollisten virkaa toimittavat Octorok-mustekalat on vaihdettu norsuiksi, ja pimeissä onkaloissa viihtyvät ärsyttävät pienet lepakot ovat saaneet uuden maalipinnoitteen. Kaljupäisiä viisaita vanhuksia ja suippokorvaisia haltioita pelissä ei sentään nähdä.

Mutta on pelissä jotain omaa ja originelliakin. Alkuteksteissä esitellään pelin nimikkoavaruusemoalus, jonka lähettämä tutkimusryhmä joutuu tekemään pakkolaskun ihmissivilisaation hylkäämälle Ekzera-planeetalle. Lyhyen scifi-intron jälkeen päähenkilö Roq herää inhorealistisen Jib-robottikumppaninsa kanssa fantasiamaailman rannikolta, mutta muita kollegoita ei näy mailla halmeilla, eikä yhteys Songbringerin ohjaamoon vaikuta toimivan.

Pelin maailmankartta generoidaan tallennustiedoston kuusikirjaimisen nimen perusteella, joten läpipeluuoppaista ei ole hyötyä, elleivät pelaajat käytä samaa yksilöllistä luontikoodia. Sataprosenttisen satunnaisia kartat eivät ole, sillä luolastojen määrät, pomovastustajat sekä tarinallisesti merkitykselliset ruudut ovat samoja pelikerrasta huolimatta. Linnoitukset ovat numeroituja, mutta niitä ei ole pakko suorittaa yhdessä tietyssä järjestyksessä. Diagonaalinen väistöpyrähdys tekee Songbringerin taisteluista perinteisiä Zeldoja intensiivisempiä.

Ilmestynyt: 2020 | Alusta: Switch (Win) | Fintendo: 4,5/5

Phoenotopia Awakeningin päähenkilö on Gail-niminen tyttö, joka päätyy pelastamaan maailmaa alien-invaasiolta kuin paraskin roolipelisankari konsanaan. Pienestä Panselo-tuppukylästä matka käy läpi avarien niittyjen, isojen kaupunkien ja muinaisten temppelien, kun kotikylän väestö kaapataan mystisesti, pelkästään nuorison jäädessä pitämään järjestystä kylässä. Pelin lukuisat ympäristöt ovat täynnä ihmisiä, joiden roolien käsikirjoitus on sopivassa määrin humoristista, mutta vakavammista tilanteista ei myöskään dramatiikkaa puutu. Jos Phoenotopia jossain loistaa, niin kiehtovan maailman rakentamisessa.

Phoenotopiaa on luontevaa verrata NES:lle julkaistuun The Legend of Zelda II: The Adventure of Linkiin, mutta siinä on myös metroidimainen progressiosysteemi. Suurin osa ajasta vietetään sivustapäin kuvatuilla alueilla, mutta maailmankartta on ylhäältäpäin kuvattu. Maailmankartalla liikkuessa vastaan tulee vihollisia, joihin törmääminen aloittaa pienimuotoisen haasteen, josta tosin voi juosta karkuun jos ylimääräiselle kahisevalle ei ole tarvetta. Phoenotopia tarjoaa sopivassa suhteessa niin tasoloikintaa, vihollisten mätkintää kuin alueiden tutkimistakin.

Ilmestynyt: 2018 | Alusta: Switch (Wii, Win, PS2, PS3, PS3, Xbox One) | Fintendo: 4,5/5

Vuonna 2006 Zeldan faneja hemmoteltiin oikein urakalla, sillä puolen vuoden sisällä toisistaan ilmestyivät PS2:n Ōkami ja Wiin ja GameCuben Twilight Princess. Vaikka vain jälkimmäinen on oikeasti osa The Legend of Zelda -sarjaa, on kyseisillä peleillä on yhteistä muutakin kuin pelkkä julkaisuvuosi. Molempien pelien päätähti on suden muodon ottanut hahmo, kumpikin on tehty uusiksi myöhemmin HD-grafiikoilla, ja molemmat ovat ennen kaikkea genrensä terävintä kärkeä.

Auringonjumala Amaterasun seikkailu Nipponin mantereella on muutenkin kestänyt aikaa todella hyvin. Tiukka ohjattavuus, monipuoliset maisemat ja viittaukset Japanin mytologiaan pitävät mielenkiintoa yllä tehokkaasti. Taistelut erilaisilla aseilla ja taianomaisen siveltimen käyttö niin vihollisten niittämiseen kuin pulmanratkontaan on todella mielekästä. Valkoisen suden ja Issun-itikan matka kannattaa ehdottomasti kokea. Peliä ei turhaan sanota parhaaksi Zelda-peliksi, joka ei ole Zelda-peli. Jatko-osa Ōkamiden on sekin kokemus, muttei päihitä alkuperäisen loistoa ja skaalaa.

Ōkamin kosketusnäyttöä ja liikeohjausta hyödyntävää Switch-käännöstä ei ole pilattu hinnalla, joten pensseliin kannattaa ehdottomasti tarttua.