Arvostelussa Ōkami HD

Jumalainen kertomus

The Legend of Zelda on yksi legendaarisimmista pelisarjoista. Heti ensimmäisestä osasta asti läsnä ollut suuren seikkailun tuntu, monenkirjavat apuvälineet ja uudet luolastot ovat pitäneet sarjan pelimaailman huulilla, eikä monikaan yritys kopioida Zeldojen charmia ole päättynyt maineikkaasti. Nykyään Platinum Gamesilla työskentelevä Hideki Kamiya onnistui kuitenkin tässä PS2:lla, sillä Ōkamia tituleerataan usein ”zeldamaisimmaksi ei-Zelda-peliksi”. Seisooko susi tukevasti omilla käpälillään vuosia myöhemmin Switchillä?

Ōkamin maailmassa eletään vaikeita aikoja. Sata vuotta sitten suuri soturi Nagi kaatoi kahdeksanpäisen Orochi-käärmeen valkoisen Shiranui-suden kanssa, tuoden rauhan maailmaan. Ajan myötä Orochia pidättelevä sinetti kuitenkin murtui, saattaen maailman jälleen pimeyden valtaan. Valkoinen susi syntyy uudestaan taistelemaan pimeyttä vastaan, ja tällä kertaa hänet tunnetaan oikealla nimellään auringonjumala Amaterasuna. Ikuisuus patsaana on kuitenkin verottanut jumalallisia voimia, ja pimeys on levinnyt jo pitkälle. Amaterasu saa matkalleen kumppaniksi pienen Issun-taiteilijan, joka toimii kaksikon puhemiehenä koko seikkailun ajan.

Yksi pelin olennaisista piirteistä on jumalaisen kaunis graafinen ilme. Perinteistä japanilaista taidetyyliä imitoiva ulkoasu on vanhentunut huomattavasti arvokkaammin kuin monet muut PS2-aikakauden pelit, ja cel-shading-tekniikka saa huomattavia parannuksia HD-version myötä. Omalaatuisista hahmodesigneistä ei voi erehtyä, ja pelin olennaisin mekaniikka, taivaallisen siveltimen käyttö, sopii teemaan kuin nenä päähän. R-näppäimellä aika pysähtyy, jolloin Amaterasu voi vaikuttaa maailmaan siveltimenvedoilla. Tien tukkivat tulenlieskat katoavat jumalaisen tuulenpuuskan voimin, ja yö muuttuu päiväksi piirtämällä auringon taivaalle. Sivellintekniikoita runsaasti, ja kykyvalikoima kasvaa tasaisesti seikkailun edetessä. Vanhoja kykyjä ei hylätä heti ensimmäisen tilaisuuden tullen, vaan miltei kaikkia kikkoja käytetään monipuolisesti aivan loppumetreille saakka. Switch-versiossa siveltimenkäyttöön ei vaadita kalligrafiakurssia, sillä perinteisen tattipiirtämisen lisäksi vedot onnistuvat mainiosti Joy-Conin tarkalla liikeohjauksella ja käsikonsolitilassa kosketusnäytöllä.

Zelda-kaava on nähtävissä helposti Ōkamissa: Uusi alue vapautetaan pimeyden vallasta, kuullaan paikallisten ongelmasta, löydetään uusi voima, jolla päästään luolastoon, ja päihitetään pomovastus luolaston lopussa. Kuvaus on toki pelkistetty versio, sillä Ōkami pitää sisällään paljon sivutehtäviä ja lukuisia persoonallisia sivuhahmoja. Matkan aikana voi vaikkapa kaivaa juureksia kilpaa, kalastaa sekä etsiä etsintäkuulutettuja hirviöitä. Maailmaan on myös piilotettu 100 helmeä, joiden etsimisessä viivähtää tovi jos toinenkin. Hirviöt näkyvät kartalla leijuvina kääröinä, joihin törmääminen aiheuttaa taistelun. Sivellintekniikoita lukuun ottamatta taistelu on yksinkertaista hyökkäysnapin hakkaamista, johon vaihtelua tuo erilaisten aseiden käyttö miekoista rukousnauhoihin. Jos vihollisen niittää tietyllä tavalla, se jättää jälkeensä demonihampaan, joita voi vaihtaa hyödyllisiin esineisiin. Taistelut ovat harvoin pakollisia, ja niistä saa vain rahaa, joten pelkkään seikkailuun keskittyvä ei jää paljosta paitsi.

Teemoiltaan Ōkami keskittyy pitkälti luontoon, puhtauteen sekä hyvän ja pahan väliseen taisteluun. Luonnon palauttaminen takaisin loistoonsa pimeyden voimien korruption alta tuo hahmokehitykseen tarvittavaa Praisea eli kunnioitusta jumalia kohtaan. Ylistystä saa myös sivutehtävistä, demoniporttien tuhoamisesta ja eläinten ruokkimisesta. Luonnon vaaliminen ja japanilaiset kansantarut ovat vahvoja teemoja läpi pelin, ja ne kannattelevat varsinkin kulttuuria tuntevien pelikokemusta. Mukana on niin shintolaisuuden Tsukuyomeja kuin tarustojen Kaguyoita ja tenguja. Japanilaisen kulttuurin tuntemus ei kuitenkaan ole edellytys pelaamiselle, sillä se toimii hyvin myös omana itsenään.

Yhteenveto

Useita kymmeniä tunteja pelattavaa tarjoava Ōkami on kokonaisuutena todella hieno paketti. Valkoinen susi haastaa vihreänuttuisen vipeltäjän aidosti – tai vähintäänkin lieventää Zelda-addiktiota. Uniikin taidetyylin lisäksi upea perinteisillä soittimilla höystetty ääniraita monipuolisine melodioineen vie mennessään ja täydentää autenttisen japanilaista tunnelmaa. Zelda-peleihin verrattuna Ōkamin eduksi laskettakoon syvällisempi tarina sekä monikäyttöinen sivellinmekaniikka, kun taas heikommiksi puoliksi jäävät liian samanlaiset viholliset ja yleinen helppous. Vaatimattomalla 20 euron hintalapulla siunattu Switch-julkaisu onkin uusien piirtokontrollien myötä ehkäpä se paras versio.

Hyvää:
– Loistava teeman käyttö
– Monipuolinen sivellinmekaniikka
– Uudet kontrollivaihtoehdot

Huonoa:
– Vähän liian helppo
– Perustaistelut ja toistuvat vihollisdesignit