Marion urheilu-ura

Bodia, sporttia ja tsemppistä

Super Mario on jo vuosia hämmästyttänyt maailmaa tempauksillaan. Tämä LVI-alan mestari on muun muassa pidättänyt henkeään yliluonnollisen kauan veden alla, liidellyt avaruudessa vailla minkäänlaisia suojavarustuksia, ajanut kilpaa mikroautoilla vauvaikäistä itseään vastaan ja niin edelleen. Hämmästyttävin pelitaivaan suursuosikin saavutuksista on kuitenkin vatsan pysyminen pulleana lukuisista urheiluharrastuksista huolimatta. Onpa sporttinen rööriroope ehtinyt osallistua myös kesä- ja talviolympialaisiinkin. Kerrassaan häkellyttävää moniosaamista.

Marion ja ystävien viimeisin liikunnallista elämäntapaa juhlistava peli on 3DS:n Mario Sports Superstars. Superstars sisältää viisi eri lajia, jotka ovat kaikki tuttuja Marion urheiluhistoriasta. On tennistä, baseballia, golfia, jalkapalloa ja kertaalleen Marion ja Sonicin olympiapelissä nähtyä hevosurheiluakin. Kokoelmasta vastasi pääasiassa Nintendon kanssa nykyisin läheisesti kaveeraava Bandai Namco. Golfiin ja tennikseen tarjosi apua täysiverisillä Mario Tennis– ja Mario Golf -peleillä ihastuttanut ja vihastuttanut Camelot Software. Superstars jäi lupaavasta kattauksestaan huolimatta lopulta vähälle huomiolle, eikä kerännyt kummoisia pisteitä myöskään kriitikoilta.

3DS-peli oli siis laiskaa verryttelyä, mutta Marion urheilu-uralle on osunut paljon hyviäkin hetkiä. Mitkä ovat sitten niitä pelaamisen arvoisia sporttipelejä? Aloitetaan herrasmiesten lajista.

Golf on rahaa ja aikaa vievä seurapiiripeli, joka myös koukuttaa tehokkaasti. Marion historia reikäpelin parissa ulottuu kasibittisille päiville asti, jolloin viiksekäs hahmo oli mukana NES:n mielikuvituksellisesti nimetyssä Golf-pelissä. Varsinainen Mario Golf -pelisarja näki päivänvalon aivan viime vuosituhannen lopulla Nintendo 64:llä ja Game Boy Colorilla. Meno oli juurikin sitä, mitä nimestä voi päätellä: Mario kavereineen sekä vihamiehineen puttaamassa värikkäillä ja Mario-universumista tuttujen tahojen kansoittamilla väylillä. Sienivaltakunnassa vähät välitettiin realismista ja PC-puolen golf-simulaattorien tekemisistä. Mario Golfin viheriöillä sattui ja tapahtui. Loistavan bunkkerichipin saattoi esimerkiksi syödä lähelle hiekkaestettä aseteltu Chain Chomp. N64-peli oli varsin onnistunut tekele, ja onnistui mylläämään tylsähkön genren sääntöjä hieman samalla tavalla kuin SNES:n Super Mario Kart.

Game Boy Colorin versio Mario Golfista oli poikkeuksellinen kokemus. Pelissä Mario ja kumppanit sysättiin sivurooliin, sillä pelaaja asetettiin oman ihmishahmon saappaisiin kevyen roolipelailun hengessä. Tarkoituksena oli kilpailla alati vaikenevissa turnauksissa Mario-maailmasta tuttuja naamoja vastaan, opetella ratoja, kehittää hahmon ominaisuuksia ja ostella parempia vermeitä. (Golf on tunnetusti kallista välineurheilua.) Samanlainen julkaisukaava jatkui hieman ennen 2000-luvun puoliväliä GameCubella ja Game Boy Advancella. Jälleen kerran käsikonsoliversio erosi tyystin kotikonsolikollegastaan roolipelielementtien myötä. Monet pitävät yhä käsikonsolipelejä ”vain golfiin keskittyviä” isoveljiään parempina teoksina. Nintendo taisi kuulla nämä puheet, sillä seuraava Mario Golf nähtiinkin vasta vuosikausia myöhemmin pelkästään kannettavassa muodossa laatukäppyrän pysyessä jyrkässä noususuhdanteessa.

3DS:lle vuonna 2014 ilmestynyt Mario Golf: World Tour on ehdottomasti yksi konsolin piinkovan pelivalikoiman piilotetuimmista helmistä. Ulkoisesti peli näyttää tutulta arcade-golfilta, mutta World Tour on ihan vain videopelinä aivan tautisen laadukas ja sydämellä tehty kokonaisuus. Vakavampaa elämystäkin hakevat voivat tarttua World Touriin, sillä peliä on mahdollista pelata täysin ilman Goomba-esteitä ja erikoiskykyjä. Vaikeusaste on erinomaisessa balanssissa ja pelin verkko-ominaisuudet ovat ensiluokkaista tasoa. Käsikonsoliversioiden historiakin on vahvasti läsnä tässä huippupelissä. Valitse siis ehdottomasti World Tour, jos haluat ykkösluokan Mario Golf -kokemuksen.

Herrasmieslajista siirrytään näppärästi kuningaslajiin. Jalkapallo on urheilulajeista paras ja kaunein, ja maailman suosituin videopelihahmo pelaa tietysti oikeaa potkupalloa jenkkien kainalopallon sijaan. Mario on pelannut futista muun muassa olympialaisissa ja yhdessä Mario Party 7:n minipeleistä, mutta katalogiin kuuluu myös kaksi täysmittaista julkaisua.

Mario Smash Football (Amerikassa Super Mario Strikers) ilmestyi GameCubelle vuonna 2005, ja siitä muodostui pienimuotoinen kulttisuosikki etenkin hauskan moninpelin ansiosta. Omissa kirjoissani ensimmäinen osa on se sarjan parempi peli. Marion arcade-futiksessa ei vihelletä paitsioita ja formaattina on Brittein saarilta tuttu 5-a-side. Pelaajan joukkueeseen kuuluu kapteeni (Mario, Luigi, Peach ym.), maalivahti (Donkey Kongista tuttu Kritter-krokotiili) ja muun muassa Toadeista ja Koopa-kilpikonnista kootut linjat. Kapteenit poikkeavat toisistaan statseiltaan paitsi Marion urheilupelien ominaiseen tyyliin myös supermegaerikoisliikkeiden myötä. Smash Football oli kanadalaiskehittäjä Next Level Gamesin ensimmäinen kollaboraatio Nintendon kanssa, jatkoa seurasi jo vuoden 2007 puolella uudella konsolisukupolvella.

Mario Strikers Charged Football oli Wiille räätälöity futispelin jatko-osa. Realismista mentiin edeltäjääkin kauemmas, kun peli tavoitteli synkeähkön futuristisen otteensa kanssa jonkinlaista pimeän tulevaisuusdystopian fiilistä. Kupletti oli sama kuin GameCuben palloilussakin, mutta totta kai laajemmalla hahmokatraalla ja verkkomoninpelillä. Liiketunnistus oli ujutettu mukaan maalivahdin tehtäviin, mutta muuten hyvin toimineessa nettipelissä pallojen torjuminen oli varsin bugista touhua.

Pallopelejä (ja kiekkoakin) pelattiin myös Wiin elinkaaren lopussa ilmestyneessä Mario Sports Mix -kokoelmapelissä. Pelin taustalla oli Square Enix, joka toi kentille myös Dragon Questin Slimen ja kourallisen Final Fantasy -hahmoja. Sports Mix ei ollut kuitenkaan ensimmäinen Squaren ja Nintendon yhteinen sporttipeli, sillä DS:lle julkaistiin aiemmin Mario Slam Basketball -niminen 3 vs. 3 -korispeli, johon myös Sports Mixin koripallon ja polttopallon mekaniikat pitkälti pohjautuvat. Square Enixin letkeät urheilupelit eivät olleet lainkaan hassumpia kokemuksia laajan hahmokattauksen ansiosta. Slam Basketballin komea 3D-grafiikka oli myös teknisesti varsin kova saavutus DS-käsikonsolilla. Molemmat pelit ovat saatavilla Wii U:n eShopista

Baseball on äärimmäisen suosittua Amerikassa ja myös nousevan auringon maassa, mutta Mario ei ole tähdittänyt kuin kahta baseball-aiheista peliä. Entisen putkimiehen baseball-liiga on pyörinyt jalkapallon tapaan kaksi kautta, ensin GameCubella ja sitten Wiillä, mutta jälkimmäistä osaa ei julkaistu koskaan Euroopassa. Namcon tekemä Mario Superstar Baseball (2005) oli ihan hyvä Mario-versiointi mailapelistä, ilman sen isompia riskejä tai yllätyksiä. Pelaaja kokoaa itselleen joukkueen Mario-universumin lukuisista hahmoista. Power-upit tuovat matseihin taktikoinnin makua, ja hahmokohtaiset erikoisliikkeet puolestaan tarjoavat visuaalista karkkia sekä tasoittavat pistetilannetta.

Wiille ilmestynyt Mario Super Sluggers tarjosi jatko-osamaiseen tyyliin vielä enemmän hahmoja, pelimuotoja ja muita asioita, joilla perusteltiin ostopäätöstä niille, joille Gamecube-osa oli jo tuttua tavaraa. Heitot ja lyönnit tehtiin tietysti Wiimotella, mikä lisäsi hieman suuren urheilujuhlan tuntua. Peli otti myös askeleen lähemmäs Camelotin Game Boy -golfien suuntaa esittelemällä tarinatilan, jossa tavattiin hämmentävän paljon pienen piirin tunnistamia Donkey Kong -hahmoja. Sluggers on kaksikosta ehdottomasti se parempi peli, mutta sitä on hankalaa suositella saatavuuden ja Wiin aluelukituksen vuoksi.

Viimeisenä otetaan käsittelyyn Sienivaltakunnan Federerin toilailut tenniksen ihmeellisessä maailmassa. Tennis iskostui Marion repertuaariin kunnolla vasta N64-päivinä, mutta golfin tavoin herra esiintyi lajin parissa jo aiemmin NES:llä Tennis-nimisen pelin tuomarina. Ja kukapa voisikaan unohtaa Virtual Boyn ikiklassikkoa, Mario’s Tennistä, jonka ihana punamusta grafiikka syöpyy verkkokalvoille pelkistä kuvankaappausten katselusta. Mario Tennis -sarjankin taustalla pyörii Camelot. Mario Tennis julkaistiin Nintendo 64:lle vuonna 2000, ja viikkoa myöhemmin seurasi Game Boy Colorin RPG-inkarnaatio. N64-versiossa nähtiin ensimmäisen kerran myös Mario Kartin ja Mario Partyjen kestovieras Waluigi. Konsoleilla pallottelu toimi unelman lailla, ja Mario Tennis nouseekin Dreamcast-klassikko Virtua Tenniksen kanssa aina esiin, kun puhutaan konsolien parhaista tennispeleistä.

Tehokkaammalla GameCubella nimi vaihtui Mario Power Tennikseksi. GBA:lle julkaistiin perässä jälleen rope-elementtejä sisältänyt Mario Tennis: Power Tour. Nimestä voi jo joku nokkela päätellä, että mukaan tuotiin ykkösosasta puuttuneet supervoimat ja erikoisiskut, jotka sai onneksi laitettua pois päältä valikosta, sillä tasoittavat mekaniikat saattoivat pitkittää pelejä oikeiden tennismatsien mittaisiksi spektaakkeleiksi. Mario Power Tenniksestä ilmestyi New Play Control! -porttaus myös Wiille, jossa toimivat kontrollit korvattiin Wii Sports -huumassa kapulan heiluttelulla. Tenniskyynärpäästä ei toivuttu kunnolla edes Wii-peliä seuranneessa julkaisussa.

3DS:lle vuonna 2012 julkaistu Mario Tennis Open oli lopulta pienoinen pettymys. Pelissä ei kummemmin mitään vikoja ollut, mutta sarjan alkupään hitteihin verrattuna 3DS:llä juututtiin ”ihan jees” -tasolle. Synkät pilvet pysyivät Wii U:n Mario Tennis: Ultra Smashin (2015) päällä. Ulkoisesti peli näytti hyvältä 3DS-version tavoin, mutta täysihintaisessa pelissä oli pelattavaa ja pelimuotoja vähemmän kuin kolme konsolisukupolvea ja viisitoista vuotta sitten ilmestyneessä ykkösosassa. Unohdettava ja surullinen tapaus, jonka kaivamasta kuopasta on vaikeaa nousta. Parhaan Mario Tenniksen titteli pysyy siis tiukasti debyyttiosalla. Se on Mario-teemastaan huolimatta erinomaisesti tenniksen tunnelman ja intensiteetin tavoittava loistoteos, josta löytyy myös sitä värikkäämpää puolta erilaisten pelimuotojen kautta. Kyseessä on kaikin puolin loistava peli, joka on ehdottomasti yksi N64:n parhaimmistoa.

Pikaisen laskutoimituksen jälkeen kaikkien suositeltujen pelien yhteishinnaksi tuli reippaasti alle 50 euroa, joten mikäli tarvittava laitteisto löytyy jo omistuksesta, kannattaa mieluummin panostaa kokoelmapakettien sijaan muutamaan suositeltuun laatupeliin. Kannattaa myös tutustua Marion muihin sporttisiin edesottamuksiin. Muistaako kukaan hahmon jorailua GameCuben Dance Dance Revolutionissa tai donkkailuja NBA Street -pelissä?