Ennakossa Nintendo Labo

Herää pahvi!

Pelikansa kohahti alkuvuodesta yhdestä pelitrailerista, jossa ei suinkaan nähty örmyilyä, verta ja raakuuksia, vaan pahviläpysköjä hyödyntävä askartelupeli. Nintendon uusi aluevaltaus, Nintendo Labo, on pitkän odotuksen jälkeen vihdoin todellisuutta jo Amerikassa ja myöhemmin tällä viikolla myös Euroopassa.

Hardcore-pelaajat ympäri maailmaa ovat pääasiassa yökkäilleet nämä ”pikkulasten lelut” nähdessään, Nintendon pyrkiessä rauhoittelemaan ilmoittamalla, että Labo on ihan oma juttunsa omalla kehitysyksiköllään ja että mitään resursseja ei tulla pahvi-ihmeen nojalla viemään ”oikeiden” pelien suunnittelusta. Oli totuus sitten lopulta mikä tahansa, on Labo kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen tapaus, joka vaatii ehdottomasti pientä lisätutkiskelua.

Labo on siis koottava lisävaruste pelaamiseen. Varsinaiset pelit toimitetaan edelleen kortilla, mutta itse pelaaminen tapahtuu Switchin monipuolisten Joy-Con-ohjaimien ja pelaajan itse väkertämien pahviviritelmien yhteistyöllä. Pahvista ja naruista voi taiteilla esimerkiksi onkivavan, joka tuo Switchin näyttöön yhdistettynä oman lisänsä kalastuspeliin. Tai sitten voi kasata ohjaimeen kiinnitettynä liikkuvan ötökän, jota ohjastetaan komentokeskuksena toimivalla kosketusnäytöllä. Tiettyihin peleihin pahvikehikoita ei tietenkään tarvitse, eivätkä ne sisällä esimerkiksi amiiboissa hyödynnettyjä tietosiruja. Minipelien kiinnostavuus riippuu ihan japanilaisjätin työntekijöiden mielikuvituksesta, enkä oikein pysty kuvittelemaan minkään muun pelitalon kuin Nintendon onnistuvan Labon kaltaisen projektin kanssa.

Nintendo on erotellut Labon ns. normaalista pelituotannosta kaikessa tekemisessään. Firman omilla nettisivuilla Labo-välilehti otti kovan onnen kokeneen Wii U:n paikan, enkä ihmettelisi, jos myös Wii U:n myymättömät pahvilaatikot olisi otettu hyötykäyttöön. Laboa markkinoidaan joka tuutista nimenomaan lisävarusteena Switchille, mikä on sinänsä hieman outoa, sillä mainosmateriaaleista päätellen Nintendo hakee Labolle yleisöä pienistä lapsista, jotka eivät osu Switchin pääasialliseen käyttäjäkuntaan. Näin ollen ihanneasiakas olisi vielä videopelien maailmaan tutustumaton nuorempi lapsi, jolle vanhemmat ostavat konsolin lisäksi Labo-tarvikkeet. Nintendon osakkeenomistajat hieroisivat varmasti käsiään yhteen, jos kaikki maapallon 15 miljoonaa Switchin omistajaa ostaisivat Labo-pakkauksen, sillä peruspaketilla on hintaa sellaiset 70 euroa, eikä pahvilevyjen tuottaminen maksa varmasti paria euroa enempää.

Labo on siis kohtalaisen kallis, eikä sitä ole tarkoitettu peruspelaajille. Miten ihmeessä sellainen voisi siis menestyä?

Kun Nintendo aikoinaan julkisti mahtavan suosion keränneelle Wii-konsolilleen tasapainolaudan ja sitä hyödyntävän kuntoilupelin, nauroi moni pelaaja silloinkin itsensä tärviölle. Wii Sports ei suoranaisesti nostanut hikeä otsalle, joten fyysistä rehkimistä ei tuolloin vielä yhdistetty täysin pelaamiseen. Rock Bandin ja Guitar Heron rummut tai Kinectin kuntoilusoftat eivät olleet vielä edes markkinoilla, eivätkä tanssimatot olleet suoranaisesti suuren yleisön juttu. Eihän satasen kuntoilupeli kiinnosta pelaajia, jotka mieluummin ottavat hyvän asennon rötväystuolissaan ja keskittyvät headshoteihin kalorien sijaan. Tosipelaajat eivät kuitenkaan pilkkakirveiden heittelyn lomassa tulleet ajatelleeksi sitä tosiseikkaa, että planeetan kokonaisväestöstä he edustivat vain marginaalista joukkoa. Wii Fitiä markkinoitiin nimenomaan perinteisen pelaajakunnan ulkopuolelle, ja tasapainolautojen ohella kaupoista lensivät myös fiksusti hinnoitellut Wiit. Ei siis tarvinnut kauaa pohtia, mistä kuuluisa GIF-animaatio Wiin rahaprintterin asemasta oli lähtöisin.

Labon tapauksessa Nintendolla on kaikki avaimet käsissään toistaa Wii Fitin tekemä temppu. Kaikessa outoudessaan ja kekseliäisyydessään Labo on herättänyt valtavasti positiivista pöhinää. Vanhemmat innostuvat varmasti mainoslauseista, joissa fiilistellään Labon innovatiivisuutta ja lapsen luovuuden kutittelua tönkön ja stereotyyppisen yksin pimeässä huoneessa pelaamisen sijaan. Eikä Labon pelaaminen ole tietenkään kiellettyä aikuiseltakaan.

Pahvilerput ovat vasta aloittamassa taivaltaan videopelien karussa maailmassa, mutta siitä huolimatta Labolle povataan jo nyt ruusuista ja seikkailuntäyteistä tulevaisuutta. Netissä leviää jo kuvia pahvisesta Mario Kart ‑ratista, ja Laboa ollaan liittämässä muidenkin Nintendon suursarjojen sivujuonteeksi. Se päivä, jolloin pahvin voidaan sanoa lyöneen läpi myös muutenkin kuin pakkausmateriaalina, koittaa viimeistään silloin, kun Laboa myydään yhdessä Marion, Zeldan tai Animal Crossingin uusien osien kanssa.

Megamenestystä ei olla suinkaan kuulutettu vielä kirkossa. Mitkä asiat sitten voivat mennä ketuilleen?

Kestävyys

Labo on pahvia, pahvi ei kestä ikuisesti, pahvi on helppo heittää roskiin. Labon liian kovakourainen käsittely voi johtaa pahviragequitiin ja monimutkaisten rakennelmien hajoamiseen. Pahvipianolla voi soitella vain sen pysyessä priimakunnossa. Mikäli seinät eivät pysy kasassa, unohtuu Labo aika varmasti nurkkaan keräämään pölyä, ja sieltä se on helppo heittää roskiin – oli pahvin iso hintalappu vielä tuoreessa muistissa tai ei.

Oikeanlainen haaste

Pääasiassa aikuisista koostuneet pelimedian koekaniinit ovat ylistäneet tuotetta toistaiseksi taivaisiin asti. Jos Labo on nuoriso-osastolle suunnattu tuote, tulee sen olla myös sen verran helppokäyttöinen, että nuoremmatkin padawanit voivat rakennella itse kartonkimasiinoita. Mainoksissa kersoilla on kivaa äidin tai isin seurassa, mutta entä sitten, jos sormi meneekin suuhun liian monta kertaa?

Hypen ylläpito

Jos Labo saa hyvän startin, tulee sen noudattaa myös Switchin esimerkkiä nousukiidon ylläpitoasioissa. Julkaisuhetkellä on mahdollista rakentaa kaikenlaista virtuaalilemmikkien talokyhäelmästä robottireppuun, mutta mitä sen jälkeen? Viime kuukausina on alkanut paljastua, että pahveilla on myös erään tanskalaispalikkafirman tuotteiden kaltaista uusiokäyttöarvoa, sillä luovimmat kaverit voivat koota pahveista omia härveleitään. Kaksi erilaista julkaisupeliä sisältävät vain rajallisen määrän tekemistä, joten Nintendolla pitäisi olla jo suunnitelma ylimääräisten askarteluohjeiden julkaisuun.

Hinta

Tasapainolautapelistä pyydettiin kolminumeroista summaa, joka meni vielä kuluttajille läpi. Ihmisen kitsas mieli näkee taatusti punaista, jos pahvia, pelisoftan ja tarroja sisältävästä paketista pyydetään lähemmäs sata euroa. Jos planeetan oudoimman ostokäyttäytymisen omaavat japanilaiset eivät koe Labo-pakettien hinnan ja laadun pyhää suhdetta oikeaksi, saattaa seikkailu tyssätä jo lähtötelineisiin.

Totaalinen epäonnistuminenkaan ei olisi katastrofi, sillä pahviset lisälaitteet voi lakaista äkkiä maton alle. Labon markkinoille ilmestyminen on kuitenkin hieno merkki siitä, että ainakin yksi isoista konsolivalmistajista on kykeneväinen kirjaimelliseen laatikon ulkopuolelta ajatteluun. Nintento voi laajentaa jälleen pelaamisen käsitystä Labolla. Aloitimme syleilemällä yksin piuhan päässä ollutta ohjainta telkkarin edessä, jatkoimme siitä langattomuuteen ja porukalla pelaamiseen onlinessa sekä offlinessa, ja ollaanpa siinä sivussa kokeiltu pelaamista myös kehoilla ja puhelimilla. Olemmeko valmiit päästämään pelit osaksi myös jokapäiväisten käyttötavaroiden ja ‑materiaalien joukkoa?