Viikon pelit [74. Super Mario Galaxy 2 (Wii)]

[Loota]

Peli oli kirjaimellisesti todellinen työmaa ja tahtoi tehdä pelaajan elämästä mahdollisimman vaikeaa joka käänteessä selittämättä mistään mitään, mutta oli loppujen lopuksi kuitenkin hyvin palkitseva peli kun jaksoi ottaa selvää asioista ja opetella elämään kaikkien epäkohtien kanssa. Maailma oli tosiaan huikea ja täynnä kaikkea mielenkiintoista, mikä melkein itsessään pystyi jo kantamaan kokemusta eteenpäin. Probejen asentelu ja niiden kanssa strategisointi oli suurta herkkua maailman tutkimisen ohella ja NLA:han poikkeaminen kaiken kerrytetyn progression kera oli joka kerta yhtä makeaa. Musiikkikin on pitkälti rautaa.

Skellit ovat edelleen mielestäni ironisesti pelin suurin epäkohta.

 

[Manne]

Jos kerrankin yrittäisi kirjoittaa jotakin asiallista. Aloitan heti sanomalla, että Xenoblade Chronicles X, kavereiden kesken XCX, ei mielestäni ansaitse läheskään kaikkea sitä kritiikkiä, mitä teos on osakseen saanut.

Osa tästä kritiikistä on kuitenkin oikeutettua. XCX:n tarina ja hahmot (hahmokehityksineen) ottivat aika paljon takapakkia, mutta pelien lähtökohdat ovat kovin erilaiset ja näin ollen pääpainot peleissä poikkeavat erittäin paljon toisistaan. Siinä missä XC on enemmän perinteinen, tarinavetoinen RPG, XCX keskittyy enemmän suuren ja tuntemattoman Miran tutkimiseen ja jättää tarinan ja hahmot sivurooliin tämän kustannuksella. Vaikka yleensä huono tarina tuppaa jättämään itselleni japsiropeissa huonon maun suuhuni, ei se juurikaan XCX:ssä häirinnyt, koska maailma oli täynnä kaikkea muuta jännittävää ja täten onnistui pitkälti viemään huomion tarinasta toisaalle. Vapaa palloilu kauniissa ja monipuolisessa maailmassa on pelin ydin ja ehdottomasti pelin suurin vahvuus.

Hahmot jäivät myös perustasoltaan melko vaatimattomiksi ja pinnallisiksi, mutta kuten tuossa aiemmin sanottiin, itse kokonaisuuden eli NLA:n kehittyminen ja kasvaminen oli todella mukavaa seurattavaa sitä mukaa, kun maailmaa tutki ja tarinaa eteni. Kuitenkin yksittäisistä hahmoista pystyi saamaan syvemmän käsityksen, jos näiden kanssa vietti aikaa ja avasi vapaaehtoisia tehtäviä. Tätä ei kuitenkaan voi olettaa kaikkien pelaajien jaksavan tehdä ihan puhtaasti aikasyistä, joten yhdyn yleiseen mielipiteeseen siitä, että hahmot XCX:ssä ovat kohtalaisen laimeita edeltäjäänsä verrattuna (jopa silloin, jos suorittaa kaikki Affinity Missionit). Hahmoja oli myös tarjolla niin mahdottoman iso läjä, ettei kaikkiin vaan yksinkertaisesti ehdi saati viitsi kiintyä, jolloin yleensä suosikeiksi jäävät tarinan puolesta pakolliset hahmot, kuten omallakin kohdallani. Tosin Tatsu olisi saanut päätyä ateriaksi ja on vahva kandidaatti yhdeksi ärsyttävimmistä NPC:stä ikinä.

Taistelu syvine mekaniikkoineen on yksi pelin mielenkiintoisimmista asioista, vaikka täytyykin myöntää, että opin ymmärtämään sen hienoudet lopullisesti vasta postgamessa. Skellit olivat hauska lisä niin tutkimisessa kuin taistelussakin, vaikka ne tuppasivat tekemään taistelusta paikoin triviaaleja varsinaisen tarinan aikana ja osin myös sen jälkeen. Oli niillä silti pirun siistiä paahtaa ympäri planeettaa.

Muita lyhyen maininnan arvoisia asioita:

- Pelin ost on mielestäni varsin kelvollinen ja seasta löytyy useita helmiä, mutta kokonaisuutena XC:n jumalainen ost nosti standardit niin korkealle, että pettymys ei ollut vältettävissä
- Fashion Gearit pervoine rantaromppeineen on hauska lisä, vaikkakin suuressa kuvassa melko mitätön asia
- Valtavista tavaramääristä huolimatta inventoryn managerointi on yllättävän sujuvaa, ja vastaavankaltaisia ominaisuuksia olisi toivonut myös XC2:een
- Postgame vaatii turhan paljon grindausta, jos siihen haluaa aikaansa käyttää
- Multiplayer ei ole kummoinen, ja Miiversen sulkemisen jälkeen käsittääkseni entistäkin suppeampi

Varmaan jäi miljoona ja yksi pointtia vielä käsittelemättä, mutten jaksa tämän pidemmäksi viestiäni venyttää. tl;dr-versio omasta mielipiteestäni löytyy kutakuinkin tuosta Rushin kommentista. Vielä en uskalla sanoa, onko peli Xenoblade-kolmikon heikoin, koska XC2 on kesken, mutta alan vahvasti kallistua sille kannalle. Siitä huolimatta peli ansaitsee kehuja.

 

[Jonelink]

Itse tykkäsin X:stä, vaikka tarina ja hahmot olivat tylsiä, mutta pidin silti tästä. Pelitunteja kertyi yli 300h tehdessäni sivutehtäviä ja kerätä hahmon tasokattoa pidemmälle. Avoin maailma tarjoaa tutkimista luolastojen kanssa ja musiikit ovat myös parasta. Aikoinaan yritin läpäistä pelin 100%, mutta vain yksi hirviö oli pysäyttämätön ja esti sen etenemistä. Kumminkin peli ansaitsee kehuja!

Näkisin mielelläni pelin Switchilläkin, jos se tullaan porttaamaan sille konsolille.

 

[AXU]

Tykkäsin äxässä eniten Miran tutkimisesta. Maailma on niin laaja ja hieno, että haluaa tutkia jokaisen paikan. Äxän huonoin asia on mielestäni taistelusysteemin hyvin monimutkainen ymmärtäminen. En tänäkään päivänä tiedä, että miten pelissä healataan. Toisaalta otetaan huomioon se, että
olen pelannut paljon enemmän vuoropohjaisia roolipelejä kuin reaaliaikaisia, joten en ehkä siksi ymmärrä Xenoblade pelien taistelusysteemiä niin hyvin.

 

[ville111]

Voisin itsekin sanoa muutaman sanan X:stä. Peli oli minulle ensimmäinen Xenoblade Chronicles -sarjan osa, joten minulla ei ollut suuria ennakkoluuloja pelistä. Jälkiviisaana se olikin todennäköisesti hyvä asia, sillä tällä tavalla en ollut pettynyt esimerkiksi pelin tarinaan. Pidin joka tapauksessa pelistä kovasti.

Xenoblade Chronicles X:n selvästi paras puoli on planeetta Mira, jota on todella hauskaa tutkia. Pelin maailma on valtava ja kaunis, ja kaikkialla on jotain löydettävää tai nähtävää. Vaara vaanii lisäksi kaikkialla voimakkaiden tyrannien johdosta, joten maailman tutkiminen vaatii pelaajalta hieman varovaisuutta (tai uhkahulluutta). Skelleillä lentely on hauskaa, mutta mielestäni sen kautta maailman hohto katoaa lähes kokonaan. Kaikki pienet yksityiskohdat ja kiinnostavat paikat menettävät merkityksensä, kun kaiken voi kiertää korkeuksissa.

Taistelujärjestelmä on mielestäni erittäin kelvollinen, vaikka en edes väitä olevani kovin hyvä pelissä. Kuolemaa tuli joka tapauksessa kohdattua pelissä useasti, mikä ei ole lainkaan huono asia. Hahmojen kehittäminen ja uusien varusteiden hankkiminen on hauskaa, mutta hyvin aikaa vievää puuhaa. Toisaalta maailman tutkimisen ohessa se sujuu kuin itsestään. Lootan tavoin pidin kovasti Probejen asennuksesta ja niiden kanssa leikkimisestä.

Pelin suurimmat puutteet kohdistuvat ehdottomasti tarinaan ja Avatar-hahmoihin. Tarina ei ole varsinaisesti huono, mutta siitä puuttuu Xenoblade Chroniclesin tarjoama loisto ja mielenkiintoiset juonenkäänteet. Hahmot ovat pääsääntöisesti hyvin tehtyjä, mutta niihin ei koskaan kiintynyt yhtä kovasti kuin ensimmäisen Xenobladen kärkikastiin. Toisaalta tarinan puutteet ovat verrattain pieniä isossa mittakaavassa. Pienistä puutteistaan huolimatta Xenoblade Chronicles X ansaitsee kehuja.

 

[Jack]

Itselle X oli myös ensimmäinen Xenoblade Chronicles sarjan osa ja samalla ensimmäinen avoimen maailman peli. Ehkä sen takia peli tuntui alkuun aivan mielettömän mahtavalta. Maisemat olivat upeita ja vapauden tuntu pelissä oli jotain aivan ennenkuulumatonta. Tuo planeetan tutkiminen onkin pelin parasta antia vaikka kaikkea muutakin kivaa sieltä löytää.

Tykkäsin myös pelin hahmoista. Omaan silmään taas sarjan muiden osien hahmot ovat näyttäneet nykyisten lastenohjelmien hahmoilta. Enkä ole sen takia halunnut edes kokeilla niiden pelaamista (ehkä pitäisi). Juoni olisi kyllä saanut olla ehkä parempi. Myös pelissä jumittuminen rikkoi välillä pahasti juonta, kun useiden pelituntien ja levelien uppaamisen jälkeen taas tulikin jatkettua tarinaa.

Ehkä tämän pelin takia koin pienen pettymyksen uusimman Zeldan osalta. Kun aloin tutkimaan Zeldan maailmaa en löytänytkään X:n tyyliin koko maailmasta kunnon luolia? Nuo luolat olivat mielestäni niin kiehtovia ja täynnä vaarallisia otuksia, joten jäi jotenkin odottamaan vastaavien löytymistä myös uusimmasta Zeldasta. Ne olisivat voineet sisältää vaikka pieniä puzzleja yms. joita ei olisi ollut edes pakko suorittaa pelin etenemisen kannalta.

 

[ville111]

"Edellisen" viikon peli, Xenoblade Chronicles X, ansaitsee... kehuja! (kehuja 12, kritiikkiä 3). Fintendon SteamWorld -teemaviikon kunniaksi tämän viikon peli on SteamWorld Dig (3DS/Wii U/Switch).

---

Viikko 67: SteamWorld Dig
Ruotsalaiskehittäjä Image & Form julkaisi ensimmäisen SteamWorld-pelin, SteamWorld Tower Defensen, Nintendo DSi:n latauskaupassa. Peli ei kuitenkaan ollut valtava menestys, joten Image & Form ei vielä tullut Nintendo-pelaajien tietoisuuteen pelin kautta. Sen sijaan Image & Form teki läpimurron alkujaan Nintendo 3DS:lle julkaistun SteamWorld Digin myötä. Pelaaja ohjastaa pelissä Rusty-nimistä höyryrobottia, joka kaivaa perimästään kaivoksesta arvomineraaleja Tumbleton-kylän tarpeisiin.

Peli sai heti julkaisunsa aikoihin paljon huomiota osakseen ja nousi 3DS:n eShopin parrasvaloihin, ainakin osittain sosiaalisen median ja Image & Formin oman aktiivisuuden ansiosta. Myöhemmin peli julkaistiin myös muille konsoleille ja tietokoneille, tuoreimpana Nintendo Switchille. Peli on saanut pääsääntöisesti positiivisen vastaanoton, mutta myös negatiivisia puolia on ilmennyt. Kaivaminen on hauskaa ja peli sisältää kattavan valikoiman erilaisia kaivoksesta löydettäviä varusteita, mutta kaivos itsessään on hyvin suoraviivainen. Isoksi ja avoimeksi peliksi SteamWorld Digiä ei oikein voi kutsua, mutta pelin jatko-osa on tällä osa-alueella huomattavasti parempi.

Mitä mieltä olet SteamWorld Digistä? Pidätkö enemmän SteamWorld Digistä vai pelin jatko-osasta? Mitä hyviä ja huonoja puolia pelillä on? Ansaitseeko SteamWorld Dig kehuja vai kritiikkiä?

 

[ville111]

Kuten jotkut ovat mahdollisesti kirjoittamastani arvostelusta päätelleet, niin mielestäni SteamWorld Dig ansaitsee kehuja. Se ei ole täydellinen, mutta se on joka tapauksessa hauska ja koukuttava peli. Suurimmat kritiikit kohdistuvat pelin kestoon, minkä lisäksi peli toistaa itseään hieman liikaa. Lineaarisuuden voi myös nähdä ongelmana, mutta SteamWorld Digin kohdalla se ei häiritse kovin paljoa. Erityisesti kaivuun aikana tapahtuva kevyt pulmanratkaisu, varusteiden parantelu ja keräily sekä syvällä maan alla sijaitsevien luolien tutkiminen ovat pelin parhaita puolia.

Toisaalta olen Veizenin kanssa samaa mieltä siitä, että SteamWorld Dig 2 tekee aikalailla kaiken paremmin kuin ensimmäinen SteamWorld Dig, sillä peli on huomattavasti laajempi, pitkäkestoisempi ja monipuolisempi. Mikäli et ole pelannut mitään SteamWorld -sarjan osaa, suosittelen lämpimästi SteamWorld Dig 2:ta! Myös SteamWorld Heist on erinomainen valinta, jos pidät strategiapeleistä. SteamWorld Dig jää kenties hieman jatko-osiensa jalkoihin, mutta se ei missään nimessä ole huono peli. Peli on lisäksi saatavilla lähes kaikille moderneille alustoille, joten kynnys lähteä kaivamaan syvyyksiin on hyvin matalalla.

 

[Rush]

En ole pelannut näitä, mutta jos villeä on uskominen niin tämä on hyvä peli. :)

 

[ville111]

Viime viikon peli, SteamWorld Dig, ansaitsee... kehuja! (kehuja 5, kritiikkiä 1). Fintendon Kirby -teemaviikon kunniaksi tämän viikon peli on Kirby's Adventure (NES).

---

Viikko 68: Kirby's Adventure
Game Boylle julkaistu Kirby's Dream Land oli sarjansa ensimmäinen osa, mutta Nintendo Entertainment Systemille julkaistu Kirby's Adventure on vähintäänkin yhtä merkittävä peli sarjan historiassa. Kirby's Adventure on nimittäin ensimmäinen Kirby-peli, joka sisältää vaaleanpunaisen palleron ikonisen kopioimiskyvyn. Pelin suosio puhuu puolestaan, sillä pelistä on lainattu paljon elementtejä myöhemmissä Kirby-peleissä, ja onhan pelistä myös julkaistu Virtual Console -julkaisuiden ohella myös Nintendo 3D Classics -versio.

Kirby-pelit ovat aina olleet melko helppoja, eikä Kirby's Adventure ole poikkeus. Tämä jakaa ymmärrettävästi mielipiteitä, mutta hahmon suosio ei varmasti ole sattumaa. Nyt on kuitenkin Kirby-fanien ja muun Fintendon väen aika kaivaa Kirby's Adventure pölyttymästä, ja kertoa, onko Kirby's Adventure mistään kotoisin. Mitä mieltä sinä olet Kirby's Adventuresta? Nautitko pelin leppoisasta tunnelmasta, vai kaipaatko enemmän haastetta peleihisi? Onko Kirby's Adventure sarjansa parhaimpia osia, vai suositko uudempia Kirby-pelejä? Mitä hyviä ja huonoja puolia pelillä on? Ansaitseeko Kirby's Adventure kehuja vai kritiikkiä?

 

[Tingle]

Kekseliäs peli, mutta Kirbyjen tylsimmästä päästä. NES versio on yhtä diashowta

 

[Garo]

Tutustuin Dream Landiin ja Adventureen kunnolla vasta aivan äskettäin. Jälkimmäinen on vielä kesken, mutta ensimmäisen parissa tuli todettua, että sarja on yksinkertaisuuden vähentyessä silti helpottunut entisestään; Kirby's Dream Landin extra-moodi oli nimittäin paikoin ihan oikeasti hankala, mitä ei voi sanoa esim. Star Alliesin kohdalla. En myöskään ollut ennen tajunnut, kuinka monet sarjan biiseistä ja vihollisista ovat jo ensimmäisen pelin peruja.

Tähän asti näkemäni perusteella Adventure ansaitsee kehuja. Nätti grafiikka, menevät musiikit ja yllättävän paljon erilaisia kopiokykyjä ja minipelejä.

 

[Genkku]

Vaikka tökkiikin hieman alkuperäisellä alustalla, niin on tämä silti yksi komeimmista ja parhaimmalta kuulostavista NES-peleistä. Tykkään myös siitä, miten monipuolisia liikkeitä bosseilla on. Ehdottomasti kehuja täältä.

 

[RetroFly]

Kirby's Adventure on yksi parhaista NES-peleistä ikinä, eikä syyttä. Hieno ja värikäs ulkoasu, hyvät musiikit, pirteä tunnelma, loistavat kontrollit, runsaasti erilaisia vihollisilta opittavia kykyjä sekä mielenkiintoiset pomotaistelut. Ainoat miinukset ovat pelin helppous ja välillä kentissä tuntuu olevan turhaa filleriä. Toisien sanoen: Kehuja Kirby's Adventurelle!

 

[ville111]

Viime viikon peli, Kirby's Adventure, ansaitsee... kehuja! (kehuja 6, kritiikkiä 1). Fintendon Mega Man -teemaviikon kunniaksi aihe nousee jälleen kuolleista, kun käsiteltäväksi peliksi paljastuu Mega Man X (SNES).

---

Viikko 69: Mega Man X
Nintendo Entertainment Systemille julkaistiin iso kasa Mega Man -pelejä, mutta Super Nintendo ei jäänyt edeltäjäänsä huonommaksi. Laitteelle julkaistiinkin useampi Mega Man -peli, joista ensimmäinen oli Mega Man X vuonna 1993. Aikaisempiin osiin verrattuna Mega Man saa käyttöönsä ison kasan uusia kykyjä, kuten dashin sekä seinähypyn, mutta pohjimmiltaan pelin rakenne on hyvin tuttu. Jälleen kerran Mega Manin vastuulle jää kaataa robottimestareita sekä kerätä heidän kykynsä, eikä se ole tuttuun tapaan ihan helppo homma. Super Nintendon äärimmäiset tehot pääsivät lisäksi hyötykäyttöön terävän ulkoasun johdosta, eikä pelin napakkaa musiikkiraitaa sovi unohtaa.

Edeltäjiinsä nähden Mega Man X on siis vauhdikkaampi, näyttävämpi ja parempi... vai onko? Mitä mieltä olet Mega Man X:stä? Onko kyseessä edeltäjiensä tasoinen peli, vai onko X-sarja kenties jopa klassista sarjaa parempi? Mitä hyviä ja huonoja puolia pelillä on? Ansaitseeko Mega Man X kehuja vai kritiikkiä?

 

[RetroFly]

Kehuja!

Helposti top 10-kamaa Super Nintendo-pelien listalla. Dash ja seinähyppy ovat loistavia ominaisuuksia, jotka tekevät etenemisestä todella hauskaa puuhaa. Pelissä on kiitettävästi piilotettuja asioita, kuten energiapalkkia kasvattavat sydäntankit, energian varastointiin tarkoitetut sub-tankit sekä kapseleita, joista saa erilaisia lisäkykyjä, kuten tehostettu lataussäde, kyky rikkoa heikkoja palikoita sekä Hadouken!
Peli on hivenen haastavampi kuin useimmat NESin Mega Maneista, mutta hyvällä tavalla. Kaikki pomot on mahdollista päihittää ilman niiden heikkouksia jos on riittävän taitava. Viimeinen pomovastus nostattaa harmaita hiuksia vaikeutensa takia ja voin rehellisesti sanoa, että kyseessä on yksi vaikeimmista loppupomoista minkä olen päihittänyt.
Ainoa nillityksen aiheeni oikeastaan on kohdat, joissa ruutu on välillä täynnä vihollisia ja Sigman ekan kentän leijuvat alustat. Peliä pelanneet tietävät varmasti, mistä puhun.

 

[Tingle]

Mega Man X:ään on minulla aina ollut ristiriitainen suhde. Kuten kaikki tietävät, on Mega Man täydellinen videopeli, joka sekoittaa tiukkaan toimintapeliin vuoropohjaisissa pulmapeleissä vaadittavat ongelmanratkaisutaidot ja luovuuden. X sen sijaan, noh, on pelkkää aivotonta blästäämistä. Siirtojaan ei tarvitse koskaan miettiä etukäteen, kunhan ampuu kaiken lyttyyn ja syöksyy eteenpäin rokkenrollin soidessa. Sekin on kyllä vallan hauskaa. Suoraviivaista pelisuunnittelua on kompensoitu ärsyttävällä keräämisellä. Ilman kaikkien haarniskan palasten haalimista ei loppupomolle ole juuri asiaa, mutta täydessä sotisovassa pelistä tulee liian helppo. Roolipelimekaniikat olivat virhe.

Joka tapauksessa Mega Man X ansaitsee kehuja, onhan se nyt tullut turhankin monta kertaa pelattua läpi. Kyseessä on ainut rehellisesti hyvä X-sarjan osa, joka on mekaanisesti johdonmukainen kokonaisuus, eikä tasohyppelyäkään ole unohdettu. Samalla se antoi muotin viedä sarja täysin uuteen lentoon sivusarjojen muodossa. Ilman X:ää tuskin olisi Mega Man Zeroa, Battle Networkkia, Legendsiä ja kumppaneita. Ei ole klassisen Mega Manin voittanutta, mutta varmaan minäkin kyllästyisin jos sata osaa käsittävä pelisarja sisältäisi ainoastaan 5/5 klassikkopelejä.

Ainoa nillityksen aiheeni oikeastaan on kohdat, joissa ruutu on välillä täynnä vihollisia ja Sigman ekan kentän leijuvat alustat. Peliä pelanneet tietävät varmasti, mistä puhun.

Käytä ohjuksia hyvä kärpänen. Mega Man X:n hyvä asevalikoima on aina kunniamaininnan arvoinen!

 

[retropälli]

Kehuja tottakai ! Paras mega man heti legends 2:sen jälkeen. Soundtrack on loistava ja toimintaa on tiukkaa sekä nopeaa. Mielestäni huomattava parannus verrattuna klassiseen sarjaan!

 

[ville111]

En ole itse koskaan Mega Man X:ää läpäissyt, mutta kokeilin peliä pikaisesti SNES Minillä laitteen julkaisun yhteydessä. Paahdoin tänään kuitenkin pelin neljä robottimestaria läpi, ja ainakin ensivaikutelma on hyvä. En kuitenkaan uskalla vielä antaa lopullista arviotani, joten annan ääneni sekä lopulliset kommenttini myöhemmin. Pidän joka tapauksessa dashin tarjoamasta nopeudesta, sillä klassinen sarja tuntui aina melko hitaalta. Paljon joustavampi liikkuminen mahdollistaa myös riskaabelit liikesarjat, joten kyky vaikuttaa loistavalta lisäykseltä. Seinähyppy puolestaan pelastaa monilta dashin aiheuttamilta kuolemilta, joten kyvyt tukevat toisiaan ihan näppärästi.

Aikakauden pikseligrafiikka miellyttää silmiäni, joten näkisin mielelläni tulevaisuudessa Mega Man X:n tyyliä jäljitteleviä sarjan osia. Mega Man 11:n sarjakuvamainen tyyli on oikein tyylikäs, mutta laadukkaassa pikselimössössä on mielestäni omaa viehätysvoimaansa. Jos Mega Man 9 ja Mega Man 10 tekivät paluun kasibittiseen tyyliin, niin ehkä (mielestäni melko todennäköinen) tuleva Mega Man X tekee paluun kuusitoistabittiseen ulkoasuun. Aina voi toivoa!

 

[Rokku]

Kehuja totta kai myös täältä. Jos jokin osa Mega Man X:stä on jäänyt mieleen, on se miten se muutti liikkumista klassiseen sarjaan verrattuna. Dash ja seinähypyt yhdessä tekevät pelin pelaamisesta aivan erilaista ja yksinkertaisesti sanottuna se on todella hauskaa. Uskon että pelillä on ollut suuri vaikutus moniin muihin peleihin, aivan nykypäivänä julkaistaviin peleihin asti. Myös oli yllättävää silloin aikanaan nähdä vähän draamaakin Mega Man -pelissä, ja yleensäkin vähän enemmän tarinaa/taustatarinaa verrattuna NES:in peleihin. Ja tietysti peli näyttää erittäin hyvältä vielä nykypäivänä, ja musiikki on muistettavaa. Jatko-osat X2 ja X3 olivat minusta onnistuneita seuraajia.

Mainittakoon lisäksi että PSP:lle julkaistu Maverick Hunter X on mielestäni oikein mukava remake pelistä. Suosittelen tutustumaan.