Arvostelussa Yakuza 0 Director’s Cut

Niin kuin lohikäärme

Kuten Capcomin Monster Hunter– tai vaikka Nintendon Fire Emblem -sarja, myös Segan Yakuza-perhe on noussut pienten piirien huvista globaaliksi menestystarinaksi vasta viime vuosikymmenen aikana. Muutama vuosi sitten nimensä Like a Dragoniksi muuttanut rikosdraama onnistui välttelemään maailman myydyimmän konsolivalmistajan laitteita maailmanlaajuisesta suosiostaan huolimatta viime vuoteen asti, jolloin Switchille julkaistiin Yakuza Kiwami. Tätä ykkösosan modernisoitua versiota seuraa myös 2010-luvun puolivälissä työstetty Yakuza 0, joka jättää Switchin tällä kertaa väliin ja ottaa suoraan sukupolviharppauksen Switch 2:lle. Näin läheinen Nintendo ei ole ollut yakuzan kanssa sitten 60-luvun Japanin laittomien uhkapelirinkien!

Yakuza-sarjaa voisi kuvailla legendaarisen Shenmuen henkiseksi jatkajaksi, ainakin mitä pelilliseen puoleen tulee. Pelikenttänä toimii oikean maailman Japani – myöhemmissä osissa myös muut saaret ja mantereet. Maailma on avoimesta ulkoasustaan huolimatta erittäin kapea putki, jonka reunustoilla riittää kuitenkin tekemistä vaikka millä mitalla. Tokion kapeilla kaduilla mätkitään turpaan riidanhaastajia, joiden taskuista putoaa rystystivolin seurauksena rahaa, jota taas tarvitaan hahmon kehittämiseen, jotta eteneminen tarinan puolella ei tyssää liian aikaisin taisteluiden muuttuessa koko ajan haastavampaan suuntaan.

Yakuza 0 kertoo sarjan kahden ikonisimman hahmon, Kazuma Kiryun ja Goro Majiman alkutaipaleista Japanin alamaailmassa, jossa veijaripari tasapainoilee alituiseen rikolliseen ja siviilielämään vaikuttavien henkilökohtaisten valintojen kanssa. Kultaisen 80-luvun loppuun ajoittuva maailma on täynnä ajan hengen mukaisia neonvaloja, pukeutumiskoodia sekä viihdykettä, kuten Segan peliluolia täysin pelattavissa olevine kolikkonieluineen. Switch 2:n julkaisupelien valiojoukkoon lukeutuva Yakuza 0 on esiosan statuksestaan johtuen mitä parhain paikka aloittaa modernin Segan ykkössarjaan tutustuminen, sillä kokonaisuudessaan se sisältää kaikki sarjan tunnusmerkit, olkoonkin että pääsarjan viimeisimmät osat ovat vaihtaneet peligenreä enemmän jrpg:n puolelle.

Todella hyvin kirjoitetun ja useamman pelin läpi jatkuvan tarinan nauttimisen ohella aikaansa voi kuluttaa sivutehtävien parissa, jotka vaihtelevat tavaroiden noutokeikoista kuuluisaan näppäilykaraokeen ja muihin erilaisiin minipeleihin. Nolla-Yakuzassa pelaaja pääsee muun muassa heittämään tikkaa, pelaamaan bilistä, lätkimään golf-palloja, keilaamaan ja osallistumaan laittomiin katutappeluihin… Ja tässä on vasta huvitusten jäävuoren huippu. Hauskasta sivutekemisestä lienee kiittäminen entisiä Super Monkey Ball -pelien tekijöitä, jotka ovat kansoittaneet Ryu ga Gotoku Studion johtoportaan.

Pelillisellä puolella nollaosa on aika lailla moitteeton, joskin alkuperäisteoksen ikä painaa hieman parannellunkin version kontrollien puolella. Pelihahmon liikehdintä Tokion ja Osakan ahtailla kaduilla tuntuu huonolla tavalla juuri siltä, miltä kolmannen persoonan toimintapelit tuntuivat silloin 2010-luvun puolivälin tienoilla, ja sekä kameran että kartan kanssa saa välillä vääntää yhtä antaumuksella kuin Kiryu painii laitapuolen kulkijoiden kanssa.

Ja tappeleminenhan sujuu oikein mallikkaasti. Ihan Segan ikonisen Virtua Fighterin tasoista toteutusta ei kannata odottaa, mutta muuten mätkintämekaniikat ovat kaikessa monipuolisuudessaan ja pomotaisteluiden osalta myös taktisuudessaan valovuosia edellä perustason kolmannen persoonan mätkintäpelejä, vaikka Yakuzojenkaan kehitysbudjetti ei ollut massiivinen vielä 10 vuotta sitten. Hahmoilla on valittavissa eri taistelutyylejä, jotka sopivat eri tilanteisiin ja vastustajiin eri tavoin, ja jokaista tyyliä voi kehittää kykypuussa haluamaansa suuntaan. Ammuskeluosuuksia ei kannata odottaa, ja syy tähän löytyy pelin nimestä ja siihen liittyvästä tapakoodistosta, josta oppii varmasti paljon uutta, oli Japanin historian ja rikollispiirien tuntemus sitten hataraa tai ei.

Audiovisuaalisella puolella Yakuza 0:n ohjaajan visio loistaa ja ei loista. Grafiikka on reilusti paremman keskitason positiivisemmalla puolella, eikä peli tahmaile edes hektisimpien joukkotappeluiden aikana, vaikka irtaimistoa ja ihmisiä lentelee ruudulla jokaiseen mahdolliseen ilmansuuntaan. Meno ei ota takapakkia Switch 2:n käsikonsolitilassakaan. Äänipuolella musiikit ovat hyvällä mallilla, mutta uusioversion uudet ääninäyttelijät ovat vähän niin ja näin. Kyse on tässä tapauksessa pelkästään englanninkielisestä ääniraidasta, joten animen saralta tuttu fraasi ”ei dubbeja vaan subbeja” kannattaa ottaa käyttöön jo ihan vain autenttisen Japani-fiiliksen vuoksi. Toisaalta englanninkielinen käännös istuu hyvin niihin kohtiin, joissa meno ei ole niin vakavaa, joten uudistuksessa on myös hyvät puolensa.

Toinen iso uudistus vuoden 2025 versiossa on uusi moninpelimuoto Red Light Raid. Splatoonista tuttua Salmon Runia muistuttava verkkomoninpelitila antaa pelaajan valita yhden Yakuza 0:n monista hahmoista, ja tavoitteena on selviytyä porukalla mahdollisimman monesta vihollisaallosta. Pelimuoto on mukava lisä, mutta ihan Salmon Runin tai Gears of War -pelien esittelemän Horde-pelitilan kaltaista instituutiota siitä ei vielä näillä näytöillä tule. Muita uusioversion uudistuksia ovat ylimääräiset juonikoukerot ja niitä varten tehdyt uudet välianimaatiot.

Yhteenveto

Yakuza 0 Director’s Cut on peli, jota ei kannata ohittaa, mikäli tahtoo tutustua yhteen Japanin nousevista pelisarjoista, joka uskaltaa myös olla ehdan japanilainen, tai jos tavoitteena on yksinkertaisesti saada rahoille vastinetta runsaiden pelituntien muodossa. Pelkästään tarinan läpäisemisessä vierähtää kaksinumeroinen määrä tunteja, ja jos sattuu jäämään koukkuun kaikkeen ylimääräiseen sivutekemiseen, aletaan puhua jo jättimäisistä pelitunneista. Pintaremontista huolimatta pelin ikä tuntuu hieman, mutta se on pikkuvika tässä rautaisen kovassa rikosepookissa.

Hyvää:
– Tarina
– Monen tunnin edestä laadukasta pelattavaa
– Musiikki istuu peliin täydellisesti
– Autenttinen 80-luvun Japani kaikkine siirappisuuksineen

Huonoa:
– Hieman vanhentuneet pelimekaniikat