Arvostelussa Viewfinder

Kuvainnollista pulmailua

Perspektiivillä on väliä. Taiteessa oikeanlainen perspektiivi antaa kaksiulotteiselle kuvalle syvyyttä, mahdollistaa kolmiulotteiset illuusiot ja auttaa taiteilijaa välittämään visionsa kansalle. Videopeleissä taas perspektiivi määrittää paljon pelimekaniikoista lähtien: onko kyseessä ensimmäisen persoonan räiskintä vai kolmannen persoonan tasoloikka? Perspektiivillä ja taiteella leikkii myös Switchille käännetty indiepulmailu Viewfinder, jossa kuva avaa maailmaan uusia ulottuvuuksia.

Ensimmäisestä persoonasta kuvatun pulmapelin ytimessä ovat valokuvat ja niiden sijoittaminen oikeaan maailmaan. Pelaaja törmää jatkuvasti matkallaan umpikujiin, joista ei pääse eteenpäin kävelemällä tai loikkimalla, mutta jossain lähistöllä on usein pelastava valokuva. Pelihahmo pystyy sijoittamaan polaroid-otoksen oikeaan maailmaan, jolloin valokuvan maisema korvaa osan pelimaailmasta. Näin voidaan esimerkiksi poistaa esteitä, luoda uusia kulkuväyliä tai muokata maailman perspektiiviä.

Kuvilla kikkailu taipuu pelimekaniikkana yllättävän moneen, ja haastetta on saatu mukaan melko mukavasti. Jokaisessa hubimaailmassa on peruskenttien ohella yksi tai useampi haastekenttä, joissa pelaajan kekseliäisyys pannaan koetukselle. Nappisuorituksena on nostettava erikseen esille myös pelin viimeinen kenttä, joka on todellinen testi pelimekaniikkojen sisäistämisestä ja suunnitelmallisuudesta. Kenttiin on myös piilotettu keräiltäviä esineitä ja valikoista löytyy pitkä liuta saavutuksia, joten viiden tunnin perusläpäisynkin jälkeen on jonkin verran tekemistä. Peliä ei ole edes pitkitetty turhaan, sillä kentän sisällä on mahdollista palata taaksepäin vain muutamassa sekunnissa kelaustoiminnolla.

Kuvakikkailu tarjoaa paitsi kekseliäitä pulmia ja pelimekaniikkoja, myös säväyttävää visuaalista ilmettä. Mustavalkoisen valokuvan yhdistäminen värikkääseen maailmaan näyttää todella päräyttävältä muista efekteistä ja kuvavaihtoehdoista puhumattakaan. Alkuperäiselle Switchille käännetyn version graafinen puoli ei pääse aivan loistoonsa resoluution osalta, mutta tyylivalinnat osuvat kaikesta huolimatta aivan nappiin. Samaa voi sanoa teknisestä toteutuksesta, sillä ruudunpäivitys pysyy tasaisena ja lataustauot ovat olemattomia.

Tarinan osalta Viewfinder jättää paljon pelaajan vastuulle. Hiljaisen protagonistin kulkiessa tasojen läpi taustalla kuuluu pelaajaa ohjaavan Jessien ääni, joka antaa ohjeita ja kannustaa etenemään yhä pidemmälle ja pidemmälle tavoitteiden saavuttamiseksi. Juonen karkeat suunnat ymmärtää ihan vain pelaamalla, mutta ympäristöön sijoitellut ääninauhat, muistilaput ja pienemmät yksityiskohdat avaavat lorekeräilijälle teorisoitavaa ja pohdittavaa.

Yhteenveto

Viewfinder on oivaltava indiepeli, jonka pulmat pakottavat ajattelemaan maailmaa uudesta näkökulmasta. Hieno taidetyyli ei pääse aivan täyteen loistoonsa ykkös-Switchillä, mutta kekseliäs idea kantaa skottipeliä sopivasti parin illan ajan. Mikäli teknisistä rajoitteista haluaa eroon, pyydetään kaksi vuotta sitten ilmestyneestä PlayStation-versiosta ilman alennuksia edelleen sama 25 euroa kuin tuoreesta Switch-käännöksestä.

Hyvää:
– Kekseliäät pelimekaniikat
– Visuaalinen ilme
– Kissa!

Huonoa:
– Alhainen resoluutio