Arvostelussa Baba Is You

Säännöt on tehty rikottaviksi

Säännöt eivät ole pelkästään yhdyskunnan perusta, sillä lisäksi ne määräävät, mitä videopelien pelaaja voi tehdä ja mitä hän ei voi tehdä. Mitä tapahtuu, kun pelaajalla annetaan avaimet sääntöjen muuttamiseen? Katastrofin ainekset alkavat jo olla kasassa, mutta suomalaisen Hempulin kehittämässä Baba Is You ‑pulmapelissä pähkähullu idea toimii.

Baba Is Youn idea on kaikessa yksinkertaisuudessaan hankala selittää ytimekkäästi. Pelaaja voi liikuttaa Baba-nimistä otusta – tai mikä olento tai objekti kyseisellä ajanhetkellä onkaan asetettu säännöissä pelihahmoksi. Hahmo voi siirrellä kentälle sijoitettuja sanoja ympäriinsä sekä muodostaa niillä erilaisia lauseita, jotka määräävät pelin toiminnan. ”Wall Is Stop” kertoo, että seinät pysäyttävät liikkeen, ”Box Has Key” määrää laatikon sisältävän avaimen ja ”Keke Is Move On Water” sanelee Keke-otuksen liikkuvan vedessä ollessaan. Tavoitteena on läpäistä kenttä saavuttamalla voittoehto, joka voi tarkoittaa esimerkiksi lipun koskettamista, jos voimassa on ehto ”Flag Is Win”.

Kaikessa omituisuudessaan pelimekaniikka on suorastaan nerokas. Erilaisia objekteja ja toimintoja on valtava määrä, ja niitä pääsee soveltamaan monipuolisesti kaikenkarvaisten pulmien parissa. Pelin tapahtumapaikkana toimiva saari on jaettu eräänlaisiksi maailmoiksi teemojen mukaan. Uudet maailmat esittelevät toistuvasti uusia toimintoja ja lauserakenteita, joten jopa myöhäisissä kentissä pitää omaksua uusia ideoita. Onneksi jokaisen maailman alussa olevat tasot toimivat eräänlaisina tutoriaaleina, joiden aikana pääsee kokeilemaan, miten mikäkin sana toimii käytännössä. Aivopähkinät ovat suunnittelultaan ensiluokkaisia, ja ne tarjoavat kiitettävän paljon vaihtelua sekä tuttujenkin ideoiden soveltamista uusissa merkeissä. Toisinaan kenttiin saattaa olla useampiakin ratkaisuja, joten luovasta ajattelutavasta on hyötyä.

Jo pian on selvää, että Baba Is You on pirullisen vaikea peli. Paperilla pelin ohjelmointia muistuttavat mekaniikat eivät vaikuta mitenkään poikkeuksellisen haastavilta, mutta eri mahdollisuuksien valtava määrä sekä sääntöjen soveltaminen oikeassa järjestyksessä ja oikeissa paikoissa takaavat, että harmaita aivosoluja odottaa oikea urakka pelin parissa. Joskus pulmaa pitää tuijottaa pitkäkin tovi ilman mitään käsitystä sen ratkaisusta, mutta peli ei onneksi rankaise kokeilemisesta tai odota pelaajan selviävän ongelmasta tietyssä ajassa. Jos jokin palikka siirtyy väärään paikkaan, voi koko vuoron peruuttaa napin painalluksella. Kentän saa myös aloitettua alusta nopeasti, jos aivotyön tuloksena on syntynyt enemmän kaaosta kuin järjestystä. Se on usein enemmänkin sääntö kuin poikkeus pelin yli 200 kentän parissa.

Baba Is Youn haastekäyrä on jyrkkä, mikä saattaa käännyttää joitain pelaajia pois. Tästä huolimatta Baban retki on pääsääntöisesti anteeksiantavainen ja reilu. Kentät on usein sijoitettu maailmaan siten, että vaikka jokin ongelma jäisikin suunnittelupöydälle, ei eteneminen katkea kuin seinään. Jokaisesta maailmasta on lisäksi ratkaistava vain kourallinen pulmia, jotta myöhempien maailmojen avautumiseksi vaadittava kukkanen puhkeaa loistoonsa. Näin ollen hankalampiin aivopähkinöihin voi palata halutessaan vasta myöhemmin, kun on kerännyt kokemusta muista tehtävistä. Peli on myös siitä erikoinen, että se voi saman arvoituksen aikana saada pelaajan tuntemaan itsensä sekä poikkeuksellisen tyhmäksi että huipputason neroksi ratkaisun vihdoin löydyttyä.

Ulkoisesti Baba Is You saattaa jakaa mielipiteitä. Ulkoasu on yksinkertainen, mutta hienovaraisesti värisevä grafiikka ja teksti antavat pelille jokseenkin kotikutoisen tunnun. Sen sijaan hieman erikoisempaa sisustussuunnittelua edustavat kenttiä ympäröivät kookkaat ja yksiväriset palkit. Ehkä niillä on tavoiteltu tiiviimpää rakennetta ja erikoista tunnelmaa, mutta mieluummin näkisin kaiken ruututilan hyödynnettynä. Myös äänimaailma synnyttää hieman ristiriitaisia tunteita. Mukana on tarttuvia ja pulmailuun hyvin sopivia kappaleita, mutta niiden ikimuistoisuudesta kertonee jotain se, etten jälkikäteen saa yhtäkään niistä mieleeni. En kuitenkaan sanoisi, että nämä puutteet juurikaan häiritsevät kokemusta.

Yhteenveto

Baba Is You on todella kekseliäs pulmapeli, joka ei pelkää haastaa pelaajaa tai rikkoa kaavoja. Peli on alusta loppuun todella uniikki tapaus, sillä en ole koskaan pelannut oikein mitään vastaavanlaista. Sääntöjen muuttaminen ratkaisun löytämiseksi vaatii tietynlaista ajatusmaailmaa, mutta ratkaisun löydyttyä tunne on mitä palkitsevin. Baba Is You on erinomainen muistutus siitä, että suomalaisien kehittäjien peleissä riittää edelleen personallisuutta ja mielikuvitusta!

Hyvää:
– Kekseliäs idea
– Paljon pulmia ratkottavaksi
– Haastetta riittää…

Huonoa:
– …mutta haastekäyrä on jyrkkä
– Visuaalinen anti ja äänimaailma vaatimatonta

Baban identiteettikriisi hämmentää ja palkitsee sopivassa suhteessa.

Kiitokset Hempulille arvostelukappaleesta.

Baba Is You
Alusta: Switch, (Win, Linux)
Ilmestynyt: 13.3.2019
Kehittäjä: Hempuli
Julkaisija: Hempuli