Arvostelussa Spirit Hunter: Death Mark II

Tohtori ja teinitytöt kaunaa kantavien henkien koulussa

Tekstintäyteinen visual novel -genre on jäänyt minulle melko etäiseksi, sillä kyllästyn helposti, jos nenäni eteen tungetaan sivukaupalla puisevaa luettavaa. Onneksi on keinoja, joiden avulla myös minut saa käännytettyä kyseisen genren faniksi. Spirit Hunter -pelisarjan kolmas osa, Spirit Hunter: Death Mark II, kutkuttelee kauhufanin sisintä ja tuo visual novel -peleihin omanlaisensa twistin. Edeltäjiensä tapaan kaikkea aikaa ei käytetä lukemiseen, vaan soppaan on sekoitettu rutkasti jännittäviä valintatilanteita.

Death Mark II on suoraa jatkoa pelisarjan ensimmäiselle osalle, joten on luonnollista, että pääosassa on ensimmäisen seikkailun sankari, henkitohtori Kazuo Yashiki. Yliluonnollisia tapauksia tutkiva mies saa kutsun Konoehara-akatemian rehtorilta, joka tarvitsee apua opiskelijoiden katoamisten selvittämisessä. Rehtorin mukaan koululle saapuu ennen katoamista aina viesti The Departed -nimiseltä hengeltä. Verisessä paperinpalasessa ilmoitetaan tulevan uhrin salanimi sekä henki, joka kammottavan teon suorittaa. Kazuo ottaa tapauksen tutkittavakseen. Pian myös hänen oma henkikultansa on vaarassa, sillä eräällä yliluonnollisella kaunokaisella näyttää olevan jonkin sortin pakkomielle miestä kohtaan.

Runsaat 15 tuntia kestävän pelin alkupuolella keskitytään ratkomaan muutamia vähän lyhyempiä mysteerejä, joiden pääosassa ovat japanilaisesta kansantarustosta tutut kaunaa kantavat henget, kuten punaiseen mekkoon pukeutuva ja vessoissa kummitteleva Hanako-san. Tarinan edetessä juonenpätkät kietoutuvat yhteen ja huomio siirtyy oppilaiden katoamisesta Kazuo Yashikiin ja häntä vaanivaan pahuuteen. Pelin alkupuoli tuntuukin paljon loppua mielenkiintoisemmalta, ja kertomus lässähtää hieman lopputekstien lähestyessä. Japanilainen mytologia on niin mielenkiintoista, että olisin mieluusti tavannut vielä useampia kummituksia ja muita kummajaisia.

Pelimekaniikoiltaan kyse on melko kevyestä tapauksesta, mikä on tietysti ihan normaalia, sillä onhan kyseessä tarinavetoisen visual novel -genren edustaja. Paikasta toiseen siirtyminen hoituu sivultapäin kuvattuna, ja paikkoja tutkittaessa maailma nähdään päähenkilön silmistä käsin. Lukeminen sekä tarinan seuraaminen ovat tietysti pääosassa, mutta vaihtelua tähän tuovat suspensive act -nimiset valintatilanteet, joiden aikana kohdataan verenhimoisia henkiä. Henget ovat aina aluksi vihamielisiä, joten Kazuon on joko keksittävä keino olennon päihittämiseen tai ainakin vähän tyynnyteltävä sen kuumana kiehuvia tunteita. Tämä onnistuu usein näyttämällä hengelle esineitä, joita sankari on tutkimustensa aikana kerännyt tai kertomalla vihaisena vaikertavalle olennolle asioita, joita se haluaa kuulla.

Spirit Hunter: Death Mark II:n erottaa monista muista visual novel -peleistä se, että hahmoilla on näkyvä elinvoimamittari. Alussa energiaa on vain parikymmentä pistettä, mutta Kazuon taitotason noustessa ja erilaisten apuvälineiden avulla määrä nousee ihan siedettäväksi. Elinvoimaa kuluu suspensive act -tilanteiden aikana, sekä maailman tutkimisen tiimellyksessä sattuvissa yllätyksellisissä tapahtumissa. Mekaniikka on toteutettu hyvin ja se tuo lisää jännitystä peliin. Kuolema ei tule heti ensimmäisestä väärästä liikkeestä, mutta rajallisten elinvoimapisteiden vuoksi vastauksiaan joutuu oikeasti miettimään kunnolla.

Suspensive act -osuudet ovat valintatilanteita, jotka testaavat, miten hyvin pelaaja on pysynyt kärryillä pelin tapahtumista. Kuumottavan hetken alussa valitaan, kuka tehtävän haluaa suorittaa. Vaihtoehtoja ovat Kazuo, hänen apurinsa tai molemmat yhdessä. Kumppanin saa valita kahden pelisarjan aiemmista osista tutun hahmon väliltä, ja tämä päätös vaikuttaa tulevien toimintojen sulavuuteen. Apua tarvitaan esimerkiksi kapeiden rakosien kanssa, joita karskin miehen käsi ei ylety tutkimaan. Mutta jos mukana on simpsakka neitokainen, hoituu homma sukkelasti.

Osa akteista saattaa myös onnistua helpommin, jos mukana on oikea henkilö. Näissä kohdissa ongelmaksi nousee se, ettei ennen tutkimaan lähtemistä voi tietää, millaisia tilanteita tulee vastaan. Apuri on valittava täysin sokkona. Onneksi käytössä on pikamatkustus pelin ainoaan tallennushuoneeseen, jossa mukana roikkuvan kaverin pystyy näppärästi vaihtamaan toiseen. Pikamatkustus toimii kuitenkin vain yhteen suuntaan, joten jos kaveria käy vaihtamassa kesken kaiken, joutuu takaisinpäin juoksemaan ihan perinteiseen tapaan.

Valintojen kuluttaman elinvoimamittarin ohella on tarkasteltava eri vaihtoehtojen onnistumisprosentteja, joihin vaikuttaa muun muassa päätöksen tekevä hahmo. Valinnan jälkeen nähdään, onko lopputulemana onnistuminen vai epäonnistuminen. Vaikka olisi valinnut ihan oikein, voi tuloksena olla silti epäonnistuminen. Näissä tilanteissa ei auta muuta kuin yrittää uudestaan. Toisella kerralla onnistumisprosentti on yleensä paljon korkeampi, joten kovin montaa yritystä ei tarvita.

Jos tapahtumia seuraa silmät ja korvat tarkkana, ei oikean valinnan tekeminen ole hankalaa. Huonomuistisemmat voivat tarkastella muistiinpanoja suspensive act -tilanteiden aikana, joten kaikkia yksityiskohtia ei tarvitse onneksi muistaa ulkoa. Jos päätelmät menevät päin mäntyä, joutuu pelin lataamaan tallennushuoneen turvasta ja kokemaan uudestaan osan jo nähdystä sisällöstä. Kannattaa myös varautua siihen, etteivät aivan kaikki kumppanit selviä koettelemuksesta yhtenä kappaleena.

Audiovisuaalisesti kyseessä on mehevän karmea teos. Japanilaistyylistä maailmaa on miellyttävä katsella, ja hennon riisuttu äänimaailma sopii nasevasti pelin tunnelmaan. Graafisesti peli ei silti sovi ihan kaikille, sillä ruudulla nähdään paljon body horroria kuten irtonaisia päitä, ihmisen ruumiiseen sotkeutuneita puutarhaletkuja ja muunlaista herkimpiä hirvittävää sisältöä. Yllätyksellisesti sitä kaikkein perinteisintä ällötystä eli verta on käytetty melko säästeliäästi. Muuten peli ei ole kovin pelottava, kunhan hiukkasen karmiva kuvasto ei saa aikaan kauhun väristyksiä. Mukana on jonkin verran säikyttelyä, mutta ominaisuuden voi myös kääntää pois päältä asetuksista.

Yhteenveto

Synkeää tunnelmaa uhkuva Spirit Hunter: Death Mark II on oman genrensä hieno edustaja. Kostonhimoiset henget ovat aina erityisen viihdyttävää seuraa, ja vaikka tarina loppua kohden vähän lässähtää, ei japanilaiseen kansantarustoon pohjautuva kertomus ole silti mitenkään huono. Myös visuaalisesti kyseessä on varsin näyttävä teos. Pelin suolana ovat kutkuttavan jännittävät valintatilanteet, jotka tuovat mukanaan useampiin visual novel -peleihin tarvittavaa seikkailun tuntua.

Hyvää:
– Suspensive act -valintatilanteet ovat jännittäviä
– Japanilainen kansantarusto on pop
– Graafisesti näyttävä, etenkin body horror -kohtausten osalta
– Alkupuolen jännittävät kertomukset

Huonoa:
– Tarina lässähtää loppua kohden
– Luettavaa on runsaasti
– Paljon lukemista, onhan kyseessä visual novel
– Voisi olla pelottavampikin
– Jää vähän lyhyeksi