Arvostelussa The Plucky Squire

Monenkirjava seikkailu

Mitäpä jos maailmasi olisikin vain jonkun kirjoittama tarina? Onko toisen inspiraationa oleminen tarpeeksi, vai kokisitko eksistentiaalisen kriisin? Aivan näin syviin vesiin ei veteraanikehittäjien muodostaman All Possible Futuresin The Plucky Squiressa mennä, mutta ainakin pelissä esiintyvän satukirjan tarina herää eloon toden teolla. Huhujen mukaan pelin käsikirjoitus on maannut pöytälaatikossa yli 20 vuotta, joten on aika ottaa selvää, jääkö valmis teos hyllyyn homehtumaan, vai onko kyseessä Hugo-palkinnon veroinen mestariteos.

Pelin tapahtumat käynnistyvät lastenkirjan sisällä sijaitsevassa Artian kuningaskunnassa, jossa päähenkilö Jot elelee rauhassa ystäviensä kanssa. Satumaan rauha rikkoutuu, kun ilkeä Humgrump-velho syöksee Jotin ulos kirjasta, jotta voisi nousta itse sivujen uudeksi valtiaaksi. Kirjasta lastenhuoneen työpöydälle lennähtäneen Jotin on taisteltava ensin tiensä uusien metamaagisten voimiensa avulla takaisin opuksen sivuille, jotta Humgrumpin haastaminen olisi mahdollista.

Maailmanrakentamiseen panostetaan kirjan sisällä, mutta huumori ei oikein osu maaliinsa, ja tarina muistuttaa muutenkin varsin perinteistä maailmanpelastuseeposta. Matkalle on ympätty viittauksia niin tunnettuihin taideteoksiin kuin videopeliklassikoihin, mutta niiden aiheuttamat reaktiot jäävät hymähtelyn tasolle.

Peruspremissi on selkeä, ja kirjan sivuilla pelattavuus on lähellä klassisia ylhäältäpäin kuvattuja Zeldoja. Miekkaa heiluttava sankari osaa hyppiä ja väistellä – ja mikä tärkeintä, työntää laatikoita ja nostella esineitä. Taistelu on kuitenkin usein sivuseikka ja pakollinen paha pulmailun ohella. Vihollistyyppejä on muutamia erilaisia, mutta ne kaikki kaatuvat muutamaan miekanlyöntiin, eikä niiden päihittäminen vaadi kummoista strategiaa.

Pulmapähkinöissä esiintyy paljon kytkinten painelua ja laatikoiden työntämistä, mutta osaa peli olla välillä huomattavasti omaperäisempikin. Keskeinen mekaniikka pulmien ratkaisussa liittyy kirjan tekstien manipulointiin. Jot osaa vaihtaa tiettyjen sanojen paikkaa hieman Baba is You -suomalaispelin tyyliin, jolloin ympäristö muuttuu uutta tekstiä vastaavaksi. Ympäristön ja objektien manipulointi on hauska ja kekseliäs mekaniikka, vaikka pohjalla onkin usein laatikkopulmia ja siirreltävät sanat on rajattu vain pulmassa tarpeellisiin sanoihin.

Jotin kykyä loikkia ulos kirjasta ja vaikuttaa maailmaan opuksen ulkopuolelta hyödynnetään myös fiksusti. Rytmitykseltään peli on onnistunut, sillä maailmojen välillä hypitään tasapuoliseen tahtiin. Yleensä Jotin ajaa kirjan ulkopuolelle tarve etsiä jonkinlainen työkalu, jolla satumaailman esteet saadaan päihitettyä. Kirjaa kallistellessa, sivuja vaihdellessa ja leimasimia keräillessä mieleen tupsahtavat Nintendon Paper Mario -pelit, ja näitä metakikkoja kehitetään vielä aivan pelin viime metreille saakka.

Kirjan ulkopuolella harrastetaan myös tasoloikintaa, mutta 3D-ympäristöissä hyppiminen on jokseenkin jähmeää, eikä mitenkään älyttömän monipuolista. Leikkihuoneen pöydän tavarat ja ulkoasu muuttuvat aika ajoin pelin tarpeiden mukaan, mutta ulkomaailmaan ei saada puhallettua elämää satukirjan sisuksen tavoin. Kirjan sivuilla esiintyvä kaunis piirrosmaailma on ympäristönä huomattavasti askartelutarvike- ja lelumuureja mielenkiintoisampaa.

Viimeisenä piristysruiskeena The Plucky Squireen on ympätty mukaan erilaisia minipelejä Punch-Out-kloonista rytmipeliin. Vaihtelu virkistää aina, mutta minipelit muistuttavat toteutukseltaankin selvästi toissijaista sisältöä. Nyrkkeilystä puuttuu isompi strategisuus, rytmipelin apuäänet ovat enemmän häiriöksi kuin avuksi ja muissakin minipeleissä on havaittavissa kankeutta kautta rantain. Viittaukset muihin pelimaailman ilmiöihin ovat hauskoja, mutta kokonaisuus on hieman liian sekava omaan makuuni.

Tapahtumat on tiivistetty vajaan 10 tunnin putkijuoksuksi, jossa ylimääräistä tekemistä on kovin vähän. Matkan varrelta löytyy taidekääröjä ja eksyneitä linnunpoikasia, joiden pelastamisesta ei saa pelimekaanisia bonuksia. Vihollisilta tippuvilla hehkulampuilla voi hankkia taistelupäivityksiä, mutta runsaan valuuttatulvan takia pelaajalla on taskussa tarpeeksi pätäkkää melkein koko ajan kaikkiin tarpeellisiin päivityksiin, joten rahajärjestelmä on oikeastaan aika turha.

Isoin murheenkryyni on kuitenkin pelin tekninen toteutus, mikä alkaa olla varsin yleinen miinus Switchin elinkaaren loppupuolen indiejulkaisuilla. The Plucky Squire kärsii Switchillä rajuista ruudunpäivitysongelmista, pitkistä latausajoista ja jonkin verran myös mutaisista tekstuureista ja kehnosta resoluutiosta. Näkyvimmillään ongelmat ovat 3D-maailmaan siirryttäessä. Päivityksiä on julkaistu ennen arvostelun ilmestymistä jo pari kappaletta, mutta niistä huolimatta onnistuin jumittamaan Jotin useaan otteeseen pelin uudelleen käynnistämistä vaativaan paikkaan.

Yhteenveto

The Plucky Squire yrittää samaan aikaan olla huumoripitoinen Zelda-klooni, 3D-tasoloikinta ja minipelikimara, mutta se ei onnistu missään näistä puolista erityisen hyvin. Lyhyehkön seikkailun aikana vaihtelua on jopa liikaakin, eikä osa-alueita ole hiottu loppuun saakka. Tämä näkyy myös teknisessä toteutuksessa, joka jättää Switchillä toivomisen varaa. Lunastamatonta potentiaalia satuseikkailussa kuitenkin on, mutta itse odottelisin alennusmyyntejä ennen toiminnalliseen iltalukemiseen tarttumista.

Hyvää:
– Tyylikäs kirjamaailma
– Hyviä ideoita…

Huonoa:
– …jotka jäävät pinnalliselle tasolle.
– Heikko tekninen toteutus