Arvostelussa Tales From The Borderlands

Tarinoiden rajamailla

Telltale Games on nimi, joka ei paljoa esittelemistä tarvitse. Studion kehittämissä tarinavetoisissa peleissä pelaajalle annetaan avaimet vaikuttaa tarinan kulkuun ja kärsiä valintojensa seurauksista. Vaikka Telltale Games sulkikin ovensa jo vuonna 2018, ei studion tuotantoa ole lukittu ikuisiksi ajoiksi pankkiholveihin. Tästä tuoreimpana esimerkkinä on Gearboxin luomaan Borderlands-universumiin sijoittuva Tales from the Borderlands, joka on löytänyt tiensä Telltalen The Walking Deadin jalanjäljissä myös Nintendo Switchille. Vaikka Borderlands ei olisikaan entuudestaan tuttu sarja, on Tales from the Borderlands tutustumisen arvoinen tarina.

Tales from the Borderlands sijoittuu aikajanalla Borderlands 2:n jälkeisiin aikoihin. Hyperion-megakorporaation riveissä seisova Rhys ja Pandoran autiomaissa ihmisiä naruttava huijari Fiona päätyvät mutkien kautta legendaarisen Vaultin jäljille. Borderlandsin universumissa Vaultit ovat eräänlaisia aarreaittoja, jotka ovat kiinnittäneet myös palkkionmetsästäjien huomion. Seikkailun edetessä vastaan tulee värikäs kaarti niin tovereita kuin vihollisiakin, sekä myös menneistä Borderlands-peleistä tuttuja naamoja kuten Hyperionin entinen johtaja Handsome Jack tai autovuokraamoa ylläpitävä Scooter. Kokemus Borderlands-sarjasta ei ole pelistä nauttimisen kannalta mitenkään välttämätöntä, mutta hahmojen menneisyyden tunteminen avaa hieman heidän motiivejaan paremmin. Tales from the Borderlands laajentaa universumia, mutta ei lopulta rakennu kovin vahvasti menneiden osien varaan.

Monista muista Telltalen peleistä poiketen Borderlandsissa ohjataan kahta hahmoa, Rhysiä ja Fionaa. Tämä saattaa aluksi kuulostaa pinnalliselta muutokselta, mutta se mahdollistaa hyvin erilaisen dynamiikan tiettyihin keskusteluihin. Toisinaan pelaaja saattaa nimittäin vuorotella hahmojen välillä heidän keskustellessa keskenään. Kumpi hahmoista käyttäytyy oikein ja kumpi väärin, ja kuinka toinen reagoi toisen syytöksiin tai vitseihin? Nämä ovat asioita, joihin pelaajalla on mahdollisuus vaikuttaa. Suurin osa tarinasta kerrotaan takaumina, koska Rhys ja Fiona ovat jääneet mystisen palkkionmetsästäjän haaviin. Välillä tapahtumien kulkua onkin liioiteltu tai vääristelty, mikä antaa tarinalle hyvin koomisen sävyn.

Telltale-pelien pelaaminen on kuin katsoisi interaktiivista elokuvaa. Usein voi rauhassa nauttia tapahtumien kulusta, mutta säännöllisesti pelaajalle annetaan mahdollisuus avata suunsa ja valita useammasta dialogivaihtoehdosta. Useimmiten vuorosanojen valitsemisella on lisäksi aikaraja, mikä lisää päätöksenteolle painetta. Toimintakohtauksissa puolestaan on käytetty runsaasti quick time eventtejä, joissa pitää painaa tiettyä nappia riittävän nopeasti. Pari virhettä sallitaan, mutta liian usein mokaaminen voi johtaa kuolemaan. Näiden tilanteiden ulkopuolella pelissä on hyvin vaikea möhliä. On toki mahdollista tehdä huonoja päätöksiä, joiden painon joutuu kantamaan hartioillaan loppupelin ajan, mutta game over -ruutu tulee harvemmin vastaan. Aina välillä pelaaja päästetään myös tutkimaan alueita hieman vapaammin, tuoden mieleen point & click -tyyliset seikkailupelit, joita myös Telltale tehtaili aikoinaan. Tapahtumaköyhät tutkimisosuudet ovat kuitenkin pelin heikointa antia, sillä ne eivät haasta pelaajaa käytännössä millään tavalla.

Kiinnostava hahmokaarti, hyvä tarina ja mahdollisuus vuorovaikuttaa tapahtumien kulkuun tekevät hyvän Telltale-pelin. Tales from the Borderlands onnistuu tällä saralla mainiosti. Hahmot eivät ole pinnallisia ja yksiulotteisia, vaan heillä on omat motiivinsa ja tavoitteensa. Vaikka taustalla etenee tarina Vaultin etsimisestä, niin jokainen pelin viidestä kappaleesta seuraa jotain yksittäistä tapahtumaa. Jo ensimmäinen kappale herättää mielenkiinnon, eikä meno hyydy loppua kohti. Omien päätösten vaikutuksien arvioiminen on hieman haastavaa ilman että pelin pelaa monesti läpi, mutta olin joka tapauksessa iloisesti yllättynyt siitä, miten jotkin ensimmäisen osan päätökset heijastuivat vielä viimeisessäkin episodissa. Ja mikä parasta, vain harva päätös on helppo. Hyvän vaihtoehdon sijaan on valittava useimmiten vähiten huono ratkaisu.

Telltale Gamesin piirrosmainen tavaramerkkityyli sopii täydellisesti Borderlandsin jo valmiiksi sarjakuvamaiseen ulkoasuun. Vaikka hahmojen naamojen animointi saattaa toisinaan jättää parantamisen varaa, on ulkoasu pääsääntöisesti tyylikäs. Myös ruudunpäivitys pysyy kurissa, eikä latausajoissa ole suurta moitittavaa. Noin kymmenen tuntia kestävä kokemus tuntuukin alusta loppuun viimeistellyltä. Harmi kyllä mukana ei ole esimerkiksi Batman: The Telltale Seriesissä nähtyä ominaisuutta, jonka kautta on mahdollista vertailla omia valintoja muiden pelaajien peleihin.

Yhteenveto

Tales from the Borderlands on Telltale Gamesin parhaimmistoa niin samaistuttavalta hahmokaartiltaan kuin kiinnostavalta tarinaltaankin. Vastaan tulee niin kevyitä kuin raskaitakin päätöksiä, joiden konkreettiset vaikutukset ja niiden kanssa eläminen ovat kokemuksen suola. Pelattavuudeltaan Borderlandsin tarinat eivät toki korjaa muiden Telltale-pelien ongelmia, sillä reaktiotestit eivät ole kaikkein mielenkiintoisin tapa ratkoa konflikteja, ja toisinaan omien päätösten vaikutukset ovat lähinnä kosmeettisia. Tästä huolimatta Tales from the Borderlands on kokemisen arvoinen tarina, vaikka räiskintäpuolen Borderlands-sarja ei kiinnostaisi pätkääkään.

Hyvää:
– Tarina ja mielenkiintoiset hahmot
– Uskollinen Borderlandsin tyylille
– Vaikeita ja kiinnostavia päätöksiä

Huonoa:
– QTE:t eivät ole mekaniikkana sieltä kiinnostavimmasta päästä

Telltale Gamesin tuotantoa parhaimmillaan.

Kiitokset Nordic Game Supplylle arvostelukappaleesta.

Tales from the Borderlands
Alusta: Switch, (Win, Mac, PS3, PS4, Xbox 360, Xbox One, iOS, Android)
Ilmestynyt: 23.3.2021
Kehittäjä: Telltale Games
Julkaisija: Take-Two Interactive