Arvostelussa Borderlands Legendary Collection

Legenda rajamailta

Vielä pari konsolisukupolvea sitten monessa pelissä oli jaetun ruudun moninpelitila, mutta jostain syystä ne ovat hiljalleen kuolemassa sukupuuttoon. Nettipelaaminen on trendikästä, eikä ihmekään sen ollessa todella kätevä ratkaisu pitkän välimatkan matseihin. Onneksi aina silloin tällöin kehittäjät panostavat myös paikalliseen moninpeliin, joista jo viime sukupolven konsoleille julkaistut Borderlandsit ovat malliesimerkkejä. Nämä alusta loppuun moninpelattavat räiskinnät ovat saapuneet nyt myös Switchille, mutta ovatko ne vielä tänä päivänäkin kokemisen arvoisia?

Borderlands Legendary Collection sisältää kahden ensimmäisen Borderlandsin Game of the Year -versiot sekä Borderlands: The Pre-Sequelin Ultimate Editionin. Ykkösosan tai kaksi jälkimmäistä osaa sisältävän Handsome Collectionin voi hankkia myös erikseen. Näissä paketeissa on mukana käytännössä kaikki aiemmin julkaistu lisäsisältö, poikkeuksena Borderlands 2:een julkaistu Commander Lilith & the Fight for Sanctuary -lisäri. Tehtävää näistä peleistä jokaisessa on kymmeniksi tunneiksi, joten ainakaan sisällön puutteesta tätä kokoelmaa ei voi syyttää.

Pohjimmiltaan kaikki Borderlandsit ovat hyvin samankaltaisia kokemuksia. Ne ovat joko yksin, paikallisena jaetun ruudun hupina tai nettipelinä koettavia räiskintöjä, joissa suoritetaan tehtäviä, kerätään hirveä määrä aseita sekä tuhotaan kaikki liikkuva, joka osuu tähtäimeen. Borderlandsit sijoittuvat Pandoran maailmaan, jossa palkkiometsästäjät etsivät mystistä holvia. Näistä peleistä tarinavetoisimmassa The Pre-Sequelissa päästään myös tutkimaan Pandoran Elpis-kuuta. En kuitenkaan sanoisi tarinan olevan koskaan huomion keskipisteessä, vaan se lähinnä toimii tekosyynä suorittaa kymmenittäin sivutehtäviä.

Jokaisen pelin alussa pelaajan täytyy ensin valita sopiva hahmo. Hahmoilla on omanlaiset kykypuunsa sekä omat erikoiskykynsä, mutta varusteet ja aseet ovat kaikille yhteiset, luokkakohtaisia class modeja lukuun ottamatta. Soldier-luokan hahmo esimerkiksi keskittyy pitkän kantaman aseisiin ja voi heittää apuna toimivan ammustornin, siinä missä Gladiator-hahmot erikoistuvat miekkataisteluihin ja pystyvät kutsumaan suojana ja heittoaseena toimivan kilven. Yksinpelissä hahmovalinnalla ei ole kovin suurta merkitystä, mutta moninpelissä mahdollisimman monipuolinen tiimi voi olla etu.

Pandoraan ja sen kuuhun on kätketty valtava määrä aarrearkkuja, joten kaikenlaista loottia pääsee keräämään sydämensä kyllyydestä. Aseet vaihtelevat pistooleista rynnäkkökivääreihin ja haulikoista lasereihin. Jokaiseen aseluokkaan kuuluu kuitenkin vaikuttava määrä erilaisia tussareita, minkä lisäksi muuten samanlaisilla pyssyillä voi olla erilaisia lisämuuttujia kuten parannuksia tarkkuuteen, vahinkoon ja lippaan kokoon, sekä muun muassa elementaalisia efektejä. Etenkin elementaaliset efektit ovat tehokkaita, sillä esimerkiksi sähköpohjaiset aseet tuhoavat kilvet nopeasti, siinä missä korroosiolla varustetut luodit mädättävät haarniskat. Aseiden lisäksi aarrearkuista voi löytää muun muassa kilpiä ja esimerkiksi luokkakohtaisia tai kranaattien toimintaa muuttavia modeja. Oma kokoonpano ei ole koskaan täydellinen, joten jokainen laatikko on syytä koluta paremman tavaran perässä.

Kokoelman peleistä jokainen on oikein toimiva vielä tänä päivänäkin, tarjoten tuntumaltaan hyvää räiskintää. Haastetta on sopivasti etenkin monissa pomotaisteluissa, ja hahmonkehitys on riittävän monipuolista kykypisteiden sekä varusteiden kustomoinnin ansiosta. Joka tapauksessa ensimmäisen Borderlandsin ikä näkyy ja tuntuu vahvimmin. Pelissä tehtävärakenne on suoraviivainen, ja eri tehtävät ovat hyvin samankaltaisia toisiinsa nähden. Ympäristöt ovat melko monotonisia, ja ruskeahko, tasainen aavikkomaisema tulee nopeasti tutuksi. Myöskään sivuhahmojen animaatioissa ei ole kehuttavaa, sillä hahmot pysyvät tiukasti paikoillaan ja korkeintaan huitovat hieman kättään.

Borderlands 2 ja The Pre-Sequel ovat etenkin tehtävärakenteensa puolesta valtavia parannuksia, sillä tehtävissä on enemmän vaihtelua, minkä lisäksi niissä on monia välietappeja sekoittamassa pakkaa.  Ympäristöt ovat ensimmäiseen osaan verrattuna paljon kiinnostavampia, niiden ollessa monipuolisempia ja vertikaalisempia. Borderlands 2:ssa esimerkiksi päästään seikkailemaan jäätiköillä, siinä missä The Pre-Sequeliassa ammuskellaan matalassa painovoimassa Pandoran kuun pinnalla sekä avaruusasemilla. Myös tekoälyn kehitys on huomattavaa, sillä ensimmäisen Borderlandsin tykinruokana toimivat viholliset osaavat tehdä väistöliikkeitä ja suojautua paremmin jatko-osissa. Sarjan edetessä myös hahmojen animaatiot ovat kehittyneet huomattavasti, mikä tukee hyvin myös astetta tarinavetoisempaa tyyliä. Borderlands 2 ja The Pre-Sequel ovatkin kestäneet aikaa huomattavasti edeltäjäänsä paremmin.

Borderlandsit ovat ehdottomasti parhaimmillaan moninpelinä. Switchillä moninpeli onnistuu joko kahden pelaajan voimin jaetulla ruudulla tai netissä korkeintaan neljän taistelijan porukalla. Myös useamman eri konsolin välillä toimiva moninpeli paikallisesti on tuettuna, joten Legendary Collection tarjoaa monipuoliset väylät kaverien tai satunnaisten ihmisten kanssa säätämiseen. Ainoastaan eri alustojen välinen cross-play puuttuu. Nettipeli toimii kokeilemani perusteella hyvin. Äänichatti onnistuu liittämällä kuulokemikrofoni konsolin omaan liitäntäporttiin, joten Nintendon omaa mobiilisovellusta ei tarvitse kaivaa esiin. Oman huoneensa saa asetettua joko pelkästään kavereille näkyväksi tai täysin julkiseksi, jolloin myös täysin tuntemattomat pyssysankarit voivat liittyä auttamaan. Myös jaetun ruudun moninpeli teki vaikutuksen, sillä ruudunpäivitys pysyy silloinkin tasaisena. Jos vain siihen on mahdollisuus, kannattaa peliin tarttua parin kaverin kanssa, jolloin varusteiden metsästäminen ja vihollisten listiminen on moninkertaisesti hauskempaa.

Tekniseltä toteutukseltaan Borderlandseissa ei ole suurta valitettavaa. Ensimmäinen Borderlands sisältää muiden tämän sukupolven konsoliversioiden tapaan päivitetyt grafiikat, ja sen sarjakuvamainen ulkoasu on kestänyt aikaa hyvin. Switchin rajalliset tehot näkyvät lähinnä puolitetussa ruudunpäivityksessä verrattuna muihin konsoleihin. Borderlands 2 ja The Pre-Sequel ovat joka tapauksessa ulkoisesti huomattavasti vaikuttavampia, sillä muun muassa aseiden ja ympäristöjen materiaalit, hahmojen animaatiot sekä kaikenlaiset efektit ovat näyttävämpiä. Ruudunpäivitys pysyy ensimmäisessä Borderlandsissa ja The Pre-Sequelissa melkein lukittuna, mutta Borderlands 2:ssa saattaa ajoittain kohdata muutamia pudotettua ruutuja.

Yhteenveto

Borderlands Legendary Collection terästää Switchin räiskintäpelien valikoimaa kaivatulla tavalla, ja vieläpä kannettavalle laitteelle erinomaisesti käännetyssä paketissa. Tehtävää Pandoran karussa ja villissä maailmassa riittää, joten paketti voi tarjota kymmeniksi tai jopa sadoiksi tunneiksi pelattavaa erityisesti kaikkien mukana tulevien DLC-pakettien ansiosta. Itse räiskintä maistuu hyvin, mutta ajoittain tehtävärakenne saattaa tuntua itseään toistavalta. Oman asevaraston jatkuva päivittäminen luo yllättävän tyydyttävän ja koukuttavan kokemuksen, joten Borderlands Legendary Collection on varteenotettava vaihtoehto räiskintänälkään, erityisesti kaverin kanssa pelattuna.

Hyvää:
– Pelattavaa jopa sadoiksi tunneiksi
– Valtavasti variaatiota eri aseissa ja varusteissa
– Mainio moninpelituki
– Tyylitelty ulkoasu ja vakaa suorituskyky

Huonoa:
– Ajoittain itseään toistavat sivutehtävät
– Ykkösosan ikä alkaa jo näkyä