Arvostelussa System Shock

Systemaattinen peli shokeeraavan huonolla suorituskyvyllä

Looking Glass Studiosin alkuperäinen System Shock (1994) oli merkittävä julkaisu, sillä se oli yksi varhaisimmista niin sanotuista ”immersive sim” -peleistä. Näissä peleissä on usein monta tapaa ratkaista sama ongelma, ja pelaajan valinnoillakin on oikeasti väliä. Sen sijaan, että jokainen kohtaus olisi tarkkaan käsikirjoitettu, pelattavuutta ohjaavat erilaiset järjestelmät ja simulaatiot. System Shock oli aikanaan suuri hitti, joten Nightdive Studiosin vuoden 2023 uusintaversiota odoteltiin monien ruutujen ääressä vesi kielellä. Nightdiven remaket ja remasteroinnit ovat yleensä uskollisia alkuperäiselle näkemykselle, joka esitetään vielä asianmukaisessa ja suorituskykyisessä paketissa. Switchille ja Switch 2:lle julkaistut versiot ehostetusta System Shockista ovat tässä suhteessa poikkeus sääntöön.

System Shockissa pelaaja astuu Saturnuksen kiertoradalla leijailevalla Citadel-avaruusasemalla selvitytymiskamppailua käyvän nimettömän hakkerin saappaisiin. TriOptimum Corporationin rakentama tutkimusasema on kriisin partaalla, kun aluksen SHODAN-tekoäly menettää järkensä korporaation johdon poistettua koneen eettiset rajoitteet omien hämäräpäisten tavoitteidensa pönkittämiseksi. Lopputuloksena on tekoäly, joka haluaa tuhota epätäydellisen ihmiskunnan ja korvata sen täydellisellä kyborgiarmeijallaan. Ajankohtainen tarina tässä yhteiskunnan tilassa, jossa tekoäly kehittyy pelottavaa tahtia.

Citadel on jaettu useampaan kerrokseen, joiden välillä liikutaan hisseillä. Pelaaja aloittaa lääkintäsiivestä ja etenee sieltä ylöspäin, mutta tarinan varrella ilmenee useampaan otteeseen tarve palata myös menneille tasoille. Kerrokset ovat poikkeuksellisen sokkelomaisia, joten karttaa tulee ainakin alkuun tuijoteltua melko paljon. On virkistävää pelata peliä, joka uskaltaa ottaa riskejä kenttäsuunnittelun suhteen, eikä pitele pelaajaa liikaa kädestä. Joskus etenemiseen vaaditaan vaikkapa biologisilta vaaroilta suojaavan puvun tai hahmon juoksunopeutta parantavien kenkien kaltaisia esineitä, jotka saa vasta myöhemmiltä tasoilta. Vaikka oikea suunta tai seuraava tavoite ei olekaan aina selvillä, tuntuu eteneminen vastaavasti superpalkitsevalta, kun oikea reitti lopulta löytyy.

Peliin on otettu vaikutteita niin varhaisista metroidvanioista kuin Doomistakin, sillä lukittuja ovia on kaikkialla ja avainkorttien etsiminen sekä pienien pulmien ratkaiseminen on isossa roolissa. Toisinaan siltojen ja ovien avaamiseksi on selviteltävä eräänlaisia virtapiirikytkentöjä, ja vastaan voi tulla myös numeronäppäimistöjä, joiden koodit pitää selvittää kuuntelemalla aseman entisten työntekijöiden jälkeensä jättämiä ääninauhoja. Jos siis vihaat vuosi vuodelta suositummaksi kasvavaa epälineaarista tarinankerrontaa ja loredumppausta kaikenlaisten keräiltävien kasettien ja diskettien avulla, voi siitä syyttää enemmän tai vähemmän juuri System Shockin ääniviestejä. Uusioversioon on lisätty jonkin verran esimerkiksi SHODANin kehityksestä kertovia logeja.

System Shock sisältää myös monia selviytymiskauhupeleistä tuttuja elementtejä. Ammuksia, parantavia esineitä ja muita tärkeitä resursseja on tarjolla vain rajallisesti, joten kaikki nurkat on syytä koluta tarkkaan salaisuuksien varalta ja turhaa räiskimistä kannattaa vältellä. SHODAN näkee kaiken ja muistuttaa olemassaolostaan säännöllisillä kuulutuksilla, mikä nostaa tunnelman kattoon. Aseman pimeillä käytävillä tulee vastaan murhanhimoisia mutantteja, kyborgeja ja robotteja, joten olo ei ole koskaan täysin yksinäinen. Itse toiminta tuntuu hyvältä, sillä lukuisissa erilaisissa aseissa on runsaasti potkua. Vastapainoksi vihollisetkin pistävät kovaa hanttiin ja jyräävät varomattoman pelaajan sekunneissa.

Aina välillä pelaajan ohjaaman hakkerin on kytkettävä itsensä kyberavaruuteen tiettyjen esteiden ylittämiseksi. Näissä hakkerointia simuloivissa kohtauksissa lennetään droonimaisesti värikkäiden sokkeloiden sisällä viruksia ammuskellen. Omaan makuuni kyberavaruuskohtaukset ovat pelin tylsimpiä hetkiä, sillä ne tarjoavat vain vähän vaihtelua niin visuaalisesti kuin pelillisesti.

Lyhyeksi peliksi System Shockia ei voi kuvailla, sillä ensimmäisessä läpäisyssä kesti minulla perusteellisesti tutkien yli 25 tuntia. Alkuperäisversiota pelanneet saavat pelin varmasti taputeltua paljon nopeammin, ja mukana on myös helpompia vaikeusasteita niitä kaipaaville. Vaikeustason saa asetettua erikseen niin taisteluille, kyberavaruuskohdille kuin pulmillekin, mutta asetusta ei voi valitettavasti muuttaa myöhemmin. Jo keskimmäinen ja suositeltu taso tarjoaa varsin paljon haastetta, joten ensimmäistä Nightdiven tai Looking Glass Studiosin peliä pelaavan ei kannata potea huonoa omatuntoa helpoimman tason valitsemisesta.

Kuten modernilta uusintaversiolta sopii odottaa, näyttää System Shock visuaalisesti upealta. Ympäristöt ovat yksityiskohtaisia ja vaikuttavasti valaistuja, mutta retroestetiikka on osittain säilytetty: tekstuurit ovat yhä ”pikselöityneitä” ja osa malleista tarkoituksellisen kulmikkaita. Uuden ja vanhan yhdistelmä toimii hyvin ja tekee Citadel-asemasta näyttävän paikan tutkia.

Harmittavasti upea ulkoasu tulee huomattavasti heikomman suorituskyvyn kustannuksella. Ruudunpäivitys takkuilee Switchillä vaikkei ruudulla edes olisi vihollisia, mutta tulitaistelut kärsivät asiasta pahiten. Toisinaan ruudunpäivitys räjähtää täysin käsiin ja peli on Powerpoint-esitystäkin tökkivämpi hetken aikaa. Positiivisena asiana System Shock tukee tattien ja gyron lisäksi Switch 2:lla myös hiiriohjausta, mutta toisaalta sitä ei ole kovin mukava käyttää, kun kuva nykii ja paukkuu. Toivon todella, että asiaan saadaan parannusta päivityksillä. Audiopuoli on onneksi paremmalla tolalla. Peli keskittyy vahvasti tunnelmallisiin ympäristön ääniin, melodisempien kappaleiden pärähtäessä käyntiin lähinnä silloin, kun viholliset metsästävät pelaajaa.

Yhteenveto

System Shock on mainio peli, mutta en suosittele sen pelaamista Nintendon laitteilla, mikäli taloudessa on jokin toinen sen julkaisualustoista. Pulmanratkaisun, resurssien keräämisen ja tieteistoiminnan yhdistelmä toimii niin hyvin, ettei ole ihme, että Bioshockin ja Preyn kaltaiset pelit ovat ottaneet siitä vaikutteita. Peli vaatii pelaajalta paljon ja on ronskin sokkelomainen, mikä tuntuu virkistävältä aikana, jolloin monet nykypelit ohjaavat pelaajaa turhankin tiukasti.

On hienoa, että Nightdive toi pelin myös Nintendon laitteille ja näki vaivaa hiiriohjauksen lisäämiseen, mutta suorituskyky on niin ongelmallisella tasolla, etten voi suositella tätä versiota lämpimästi ainakaan ennen mahdollisia päivityksiä.

Hyvää:
– Mahtavan sokkelomaiset ympäristöt
– Resurssien kerääminen kannattaa
– Hyvät pulmat
– Ei pidä pelaajaa liikaa kädestä
– Vahva tunnelma

Huonoa:
– Aivan hirveä suorituskyky