Arvostelussa Super Woden GP II

Asfalttisoturi vastaan sorateiden sankari

Switchillä ei ehkä ole Gran Turiston tai Forza Motorsportin tuotantoarvojen veroista ajopeliä, mutta pienemmän budjetin kaahailuja kyllä riittää. Alle 13 euroa kustantava Super Woden GP II sisältää vajaat 40 erilaista rataa ja yli 180 tuunattavaa autoa, joten ainakin numeroiden valossa tekemistä riittää bensalenkkareille. Kisatapahtumia tosin katsellaan tiukasti yläperspektiivistä, kaikki on arcademaisen pelkistettyä, ja ennen tuhatheppaisten hirmujen rattiin hyppäämistä omia ajotaitoja on todisteltava useamman tunnin ajan pilipaliluokissa.

Pelaajan eteen läimäytettävän päävalikon virkaa toimittaa aluksi hyvin hämmentävä karttaruutu. Ensimmäisenä tehtävänä on ostaa edullinen ensiauto välittäjältä, joita on merkitty karttaan kymmenkunta erilaista. Välittäjät ovat maakoodattuja, ja vaikka lisensoituja merkkejä ei ole lainkaan ja graafiset yksityiskohdat ovat vaatimattomia, erottuvat esimerkiksi italialainen, ruotsalainen ja japanilainen muotoilufilosofia hyvin toisistaan. Pienien siviiliautojen lisäksi kaupoissa myydään kalliimpia historic-luokan ralli-, muskeli- ja GT-autojakin, mutta avopyöräiset sarjat on jätetty pois.

Kaikilla malleilla ei ole montaa värivaihtoehtoa, mikä tarkoittaa sitä, että kilpailuissa lähtöruudukossa näkyy usein identtisiä tekoälykaaroja, ja koska niiden päällä ei myöskään lue nimimerkkejä tai tunnistenumeroita, harhailee pelaajan katse helposti väärään suuntaan. Hilpeyttä aiheuttaa kuitenkin se, että useamman ammattilaiskäyttöön tarkoitetun menopelin teippaus on kopioitu härskisti 80- ja 90-lukujen tupakka- ja öljy-yhtiöiden sponsoroimilta rallitiimeiltä.

Karttaruudun ykkössivulle on lätkäisty myös asetusvalikon, statistiikan, tuunauspajan, oman autotallin ja parin eri pelitilan ikonit. Kaikki radat ovat kokeiltavissa vapaasti Time Trial -nimisessä tilassa, mutta vain ostetuilla autoilla. Aidattujen mielikuvituskaturatojen joukosta voi bongata muun muassa Japanin Suzukan ja Italian Monzan vastineet, joista tosin huomaa pelatessa, että mutkia voi kirjaimellisesti ajaa suoriksi helpommin kuin oikealla koppiautolla. Omat pohja-ajat tallentuvat maailmanlaajuiselle nettilistalle, mutta muita syytä ajaa aika-ajoja tyhjällä radalla ei ole, koska siitä ei palkita ostoskrediiteillä tai etenemistä edistävillä tähtimerkeillä.

Samat säännöt koskevat myös Arcade-pelitilaa, jota myös Super Woden Rallyksi kutsutaan. Siinä otetaan osaa useamman maan kiertävään rallisirkukseen, joka päättyy kolmannen uusintayrityksen jälkeen, jos maaliin ei ehdi vain muutaman virheen anteeksi antavan aikarajan sisällä. Kisamaiden joukkoon on valittu myös oikean MM-rallin kalenteriin kuuluvat Suomi ja Ruotsi, joista jälkimmäinen näyttää lumisateineen tällä kertaa uskottavammalta. Ehkä koko pelin parhaan näköinen kilpailupaikka on kuitenkin Kenia, jonka oranssit savannitiet suorastaan hohtavat vanhan kunnon safarirallin tunnelmaa. Lisäfiilistä tuo kartturin ääni, jonka ajoitus on tosin muutaman sekunnin kymmenyksen liikaa jäljessä tietyillä etapeilla.

Jaetun ruudun moninpeli sekä varsinaiset pääkilpailumuodot on kätketty kokonaan uudelle sivulle Go race -täplän taakse. Ajatuksena on ollut, että ensimmäiset kilpailut käydään kauppakasseilla ja retroraudoilla lyhyillä katuradoilla ja vain muutamaa kilpakumppania vastaan, ja tästä sitten edetään hiljalleen kohti useamman kierroksen Nascar-ovaaleja ja pitkien suorien GT-kisoja. Ongelmaksi koituu kuitenkin se, että uusia kilpailuja ja kiertueita avautuu korkeintaan yksi tai kaksi kerrallaan voitoista ansaittavilla tähdillä, joita ei voi kerätä palkintokrediittien tapaan säästöön ajamalla kisoja uusiksi. Lisäksi moni ”pullonkaulahaaste” edellyttää tiettyyn sarjaan kuuluvan tai tehorajoitetun auton käyttöä, joten esimerkiksi hienoon italialaiseen urheiluautoon säästäminen on silkkaa ajan ja rahan tuhlausta, koska sille ei ole käyttöä ralleissa ja ennen 400-hevosvoimaisten kisojen aukeamista.

Tämä valtavasti progressiota hidastava ja pelin viihdearvoon vaikuttava töyssy olisi paikattavissa joko jakamalla cup-kiertueista palkinnoksi enemmän sellaisia ilmaisia automalleja, joilla voisi osallistua sääntörajoitettuihin kisoihin tai korottamalla vahingossa ostetun auton takaisinmyynnistä saatavaa summaa reilusti. Auton vaihtoarvo putoaa tietysti oikeastikin välittömästi kun sen ajaa liikkeestä ulos, mutta ei 30 000 euron tuliterästä Nissanista sentään vain kolmea tonnia saa seuraavana päivänä. Jos olisin tiennyt tämän ja tulevien haasteiden merkkirajoitukset ennakkoon, olisin panostanut enemmän mahdollisimman monikäyttöisiin autoihin ja niiden osien päivittämiseen varikolla.

Auton virittäminenkin syö krediittejä, mutta se ei ole onneksi pakollista menestymisen kannalta ainakaan aluksi. Oletusvaikeustason pikkuautoluokat ovat voitettavissa helposti suoraan tehtaalta tulleella menopelillä, mutta mutkikkailla sorateillä ja huippunopeuden noustessa kontrollin ja jarrutusvoiman tärkeys kasvaa. Yleiseltä vaikeusasteeltaan kisat ovat varsin tasaväkisiä ruutulipulle asti, koska takana ajava saa nauttia huimasta imuavusta suorilla. Vauhti hidastuu huomattavasti ratavallin hipaisusta ja tieltä ulos ajautuessa, ja vaikka botit tekevät ihmiskuljettajaa vähemmän virheitä, on pelaajalla vastineeksi lupa nojailla vastustajien kylkiin. Liiallinen törmäily voi myös hajottaa auton, mutta keskeytykseen johtavat kolarit ovat realismia lähinnä kaikkein pisimmissä kisamuodoissa. Noin 10 kisan jälkeen verstaalla on suoritettava muutaman satasen maksava öljynvaihto, jotta kärry pysyy suorituskykyisenä.

Kilpailujen aikana taustalla soiva musiikki alkaa tympiä sitä mukaa kun tili tyhjenee ja samoja haasteita on pakko pelata uudelleen rahapulassa. Erilaisia kisabiisejä on yhteensä kymmenkunta kappaletta, mutta enemmistöä niistä voisi kuvailla tyylillisesti ”hilpeäksi tivolimusiikiksi”. Sivuluisuvetoisen rallin ja kaupunkikaahailun aikana stereoista pitäisi kuulua junttidiskoa ja eurobeatia!

Yhteenveto

Super Woden GP II:n runsaasta rata- ja automäärästä on odotettua vähemmän iloa, koska kaikkein kiinnostavimpia menopelejä ja kisaformaatteja piilotellaan rallia lukuun ottamatta lukkojen takana liian pitkään. Karttamainen käyttöliittymä tekee pelitilojen välillä hyppimisestä ja pakollisten autojen ostamisesta turhan monimutkaista, ja yksi väärä ostos voi aiheuttaa jopa tunnin edestä takapakkia. Taistelut radalla ovat kuitenkin joka kerta tiukkoja tasa-arvoisilla menopeleillä. Super Woden GP I:n ja II:n välillä arpovan on syytä unohtaa pari euroa halvempi ykkösosa suoraan, koska osa sen sisällöstä on kopioitu suoraan kakkoseen.

Hyvää:
– Paljon autoja ja ratoja
– Ovelan tasaväkiset kilpailut
– Ralli

Huonoa:
– Jatkuva tarve rahalle ja uusille autoille hidastaa etenemistä
– Karttamainen päävalikko voisi olla yksinkertaisempi
– Vain muutama hyvä musiikkikappale