Arvostelussa Super Mario Galaxy + Super Mario Galaxy 2

Kunnianhimoisten seikkailujen kunnianhimoton päivitys

Aika kuluu kuin siivillä, sillä ensimmäinen Super Mario Galaxy julkaistiin Wiille noin 18 vuotta sitten! Suuren avaruusseikkailun täysi-ikäistymistä juhlistetaan Nintendon toimesta pieniä päivityksiä saaneella Switch-käännöksellä, joka ei ole sama kuin taannoiseen Super Mario 3D All-Starsiin kuulunut versio. Ykköstä myydään sekä yksin että erikseen samanlaisen käsittelyn saaneen Galaxy 2:n kanssa, jota ei ole aiemmin julkaistu uudelleen. Sattumoisin ensi keväälle on päivätty myös Super Mario Galaxy -elokuva, joten Galaxy-kaksikon julkaisun ajoitus ei voisi olla mainosmielessäkään täydellisempi. Mikäli näitä klassikoita ei ole ehtinyt aiemmin kokea, on siihen nyt mitä parhain tilaisuus Switchillä, vaikka uudelleenjulkaisu olisi voinut olla niin paljon enemmänkin…

Eipä venytellä olennaisinta yhtään enempää: Mario Galaxyt ovat tasohyppelypelien aatelia. Kummassakaan pelissä ei tutkita isoja alueita, vaan siirrytään jatkuvasti uusien lineaaristen ja erinomaisesti suunniteltujen tasoloikkahaasteiden pariin sen verran nopealla tahdilla, ettei yksi idea ehdi koskaan käydä pitkäksi. Molemmat seikkailut kestävät ensimmäisellä läpäisykerralla vähintään kymmenisen tuntia ja ovat täynnä jatkuvasti vaihtuvia tehtäviä sekä uniikkeja maailmoja.

Ensimmäinen Galaxy tuo enemmän esille avaruuden tyhjyyttä, yksinäisyyttä ja jopa ajoittaista pimeyttä, siinä missä jatko-osa paistaa tavallisemman mariomaisen pirteytensä ja puhtaan ilonpidon johdosta. Kenttävalikkoon palataan takaisin Super Mario 64:n tavoin aina yhden tähden noutamisen jälkeen, mutta ainoastaan Galaxy-peleissä Marion on mahdollista kävellä leijuvien taivaankappaleiden kääntöpuolelle rotkoon putoamatta. Alati jatkuvaa taistelua paremman osan tittelistä käydään keskustelupalstoilla yhä, mutta onko sillä oikeasti väliä? Molemmat ovat ehdottomasti läpäisemisen arvoisia preferenssistä riippumatta.

Switchiä varten tehdyt muutokset ovat lopulta hyvin vähäisiä, sillä pelejä ei ole rakennettu uudestaan tyhjästä. Valtaosa sisällöstä on siis suoraan peräisin alkuperäisistä Wii-versioista. Ainoana sisällöllisenä muutoksena on ensimmäisestä Galaxystä löytyvä Rosalinan satukirja, jota on täydennetty uudella luvulla. Se on lisäksi saanut täysin uuden osan Galaxy 2:ssa, jossa ei aiemmin vastaavaa narratiivia ollut lainkaan. Surullinen satu täydentää ensimmäisen pelin melankolista tunnelmaa, mutta sen sävy ei sovi yhtä hyvin yhteen pirteämmän jatko-osan kanssa, vaikka olenkin iloinen saadessani lisää lukemista.

Teknisesti voidaan puhua Wii-versioiden remasteroinneista. Ääniraita on edelleen täynnä orkestroitua ja äärimmäisen tunnelmallista musiikkia ilman muutoksia. Visuaalisesti molemmat pelit pyörivät nyt ensimmäisellä Switch-konsoliperheellä Full HD -resoluutiolla ja Switch 2:lla täydellä 4K-tarkkuudella. Kaikki tekstuurit seinistä ja kukkien terälehdistä alkaen on päivitetty teräväpiirtotelevisioille sopiviksi, ja lopputulos näyttää simppelin visuaalisen tyylin ansiosta hyvältä ruudun koosta riippumatta. Eritoten haluan korostaa yleisiä käyttöliittymäelementtejä, sillä niitä ei ole ajettu 3D All-Starsin tapaan pelkän ylöspäinskaalauksen läpi, vaan ne vaikuttavat olevan kunnolla uudelleenpiirrettyjä. Peli myös pyörii aina täysin sulavasti.

Osa tekstuureista on muutettu yksinkertaisempaan tyyliin, mutta eroja on vaikea huomata ilman suurennuslasia ja ennakkotietoja. Ainoa selkeä graafinen ongelma onkin näkyvä ”nauhaefekti”, joka osuu silmään useimmissa liukuväriä käyttävissä elementeissä. Tietyt valoefektit, taivasgrafiikat ja jopa planeettojen ruohot saattavat tulla ruudulla vastaan hajallisen näköisenä, koska liukuvärjäyksen erilliset värit voi erottaa paljaalla silmällä. Monet 3D-mallit ovat myös kulmikkaita nykyaikaisten tasoloikintojen standardeilla, vaikka ne eivät samalla tasolla häiritsekään. Eron kuitenkin huomaa, jos on viimeksi pelannut esimerkiksi Mario Odysseytä.

Muutamia perusasioita on tuotu tälle vuosikymmenelle. Asetuksista voi valita, miten kameran ohjaus käyttäytyy pysty- kuin vaakasuunnassa, ja automaattinen tallennus tehtävien välissä sujuvoittaa seikkailua. Switch 2:n hiiriohjaus on käytettävissä kaksinpelattavassa aputilassa, mutta harmillisesti Nintendo ei salli sitä yksinpelissä. Uusi ohjaustapa ei ehkä tunnu kaikkein luonnollisimmalta, mutta vaihtoehdon puute ärsyttää. Onneksi käsikonsolitilassa ei ole enää pakko käyttää kosketusnäyttöä liikkeentunnistimien korvikkeena All-Starsin Galaxy-version tavoin.

Suosittelen pääasialliseksi pelitavaksi kahden irrallisen Joy-Conin käyttämistä, sillä näin ohjaus on lähimpänä alkuperäistä Wii-kokemusta. Pro-ohjain voi tuntua paremmalta kädessä, mutta se sopii kaukosäädintä epäintuitiivisemmin osoittimeksi. Luotettavan tähtäimen tärkeyttä ei tule aliarvioida, ja sen tekniikkaa on hieman paranneltu sitten All-Starsin julkaisun. Välillä gyro on keskitettävä uudelleen näpäyttämällä R:ää, mutta se on nopeaa ja onneksi niin harvinaista, etten jäänyt kaipaamaan Wii-version IR-sensoria.

Galaxyissä tasoloikinta eskaloituu silloin, kun gyrolla pelataan ”erillistä peliä” samaan aikaan Marion ohjaamisen kanssa. Maailmaan on ripoteltu paljon kursoria heiluttelemalla kerättäviä tähtisirpaleita ja muuta pientä näperreltävää, joihin voi keskittyä vaikka silloin, kun Mario matkaa kohti seuraavaa planeettaa. Korkeammalla tasolla tämä voi tarkoittaa asioiden keräilyä jokaisen hypyn välissä tai jopa liikkeiden yhdistämistä. Edistyneempien liikkeiden käyttämistä, kuten vauhdikkaan vihollisen pysäyttämistä meneillään olevan hypyn alle ei ole kuitenkaan pakko käyttää missään vaiheessa. Ensikertalaiset voivat turvautua myös Assist Mode -tilaan, jossa pelaajaa autetaan muun muassa vaikeiden rotkojen ja lisäelämien kanssa.

Muutoin kaikki pelaa kuten ennenkin. Kamerakulmia on valitettavasti edelleen rajoitettu muutamaan vaihtoehtoon, eikä suuntaa voi kaikissa tilanteissa kääntää laisinkaan. Mario on valitettavasti vieläkin koko 3D-sarjansa heikoimmassa kunnossa niin nopeutensa, reaktiivisuutensa kuin liikeratansakin myötä. Olisi ollut mieluisaa nähdä esimerkiksi Super Mario 3D Worldin Switch-version kaltainen päivitys, jossa pelattavat hahmot saisivat lisäliikkeitä Odysseystä tai edes juoksisivat nopeammin. Olen myös lievästi katkera siitä, että elämät nollautuvat edelleen aina, kun pelin sammuttaa.

Yhteenveto

Molemmat Super Mario Galaxyt ovat oman lajityyppinsä kuninkaita miltei 20 vuotta myöhemminkin. Vaikka kummassakin pelissä on pieniä kritisoitavia aiheita, kuten kierrätettäviä tehtäviä, ovat molemmat pelit edelleen täysien pisteiden arvoisia kokemuksia puhtaasti tasohyppelyinä arvioituina. Tosin ideaalitilanteessa Nintendo olisi saanut modernisoida pelit tyhjältä pohjalta.

Lopputulos on kritiikistä huolimatta suositeltava kokoelma eritoten uusille pelaajille. Vaikka remasteroinnin eteen nähty työmäärä tuntuu esimerkiksi Pac-Man World 2:n ja muiden viimeaikaisten loikintojen uusioversioihin verrattuna vaatimattomalta, ovat tärkeimmät asiat kunnossa. Paketissa on kaksi tasohyppelytimanttia, jotka ovat parhaassa muodossaan Switch 2:lla. En kuitenkaan katso pahalla, jos joku päättää jättää uudelleenlämmittelyt ostamatta puhtaasti moraalisyistä. Olisin itsekin halunnut teoriassa tehdä niin, mutta Galaxyt… ovat liian hyviä siihen.

Hyvää:
– Kaksi tasohyppelyiden mestariteosta samassa paketissa täysin toimivana
– Parannellut tekstuurit ja UI-elementit
– Uudistettu satukirja

Huonoa:
– Olisi kaivannut selvästi isompia ja rohkeampia päivityksiä
– Wii-version juuret näkyvät edelleen vahvasti
– Tiettyjä graafisia elementtejä koskevat ongelmat