Arvostelussa Sonic Origins

Klassikot vauhdissa

Segan rakkaus Sonicin uudelleenjulkaisuille on voittamaton. Mega Driven Sonic the Hedgehog pyörii todennäköisesti jo keittiösi jääkaapin ohjelmistolla, ja kokoelmapakettejakin on julkaistu jo niin paljon, ettei sormet riitä pian laskemaan. Sonic Origins on viimeisin kokoelma, johon on laitettu mukaan numeroidut osat ykkösestä kolmoseen, Sonic & Knucklesin sisältö sekä Sonic CD, eli käytännössä sarjan rakastetuimmat 2D-klassikot 90-luvun alusta. Origins ei ole onneksi halvahko ROM- ja emulaattoridumppaus, vaan kaikki pelit on päivitetty pyörimään konsolilla natiivisti, eli Sega-maskottien vauhdista pääsee nauttimaan myös teräväpiirtoajan hienouksilla.

Ensimmäinen Sonic on hyvin klassinen tasoloikintapeli, jossa sinisen siilin tavaramerkiksi noussut nopeus ei ollut vielä vallitseva elementti. Peli sisältää hieman liikaa sellaisia kohtauksia, joissa on pysähdyttävä odottelemaan sopivalle kohdalle leijailevaa tasoa. Toinen peli tarjoaa enemmän vauhtia ja vaarallisia tilanteita, ja moni pitääkin sitä sarjan parhaana osana vielä nykyäänkin vahvan kenttäsuunnittelun ja toimivan vaihtelun takia, eikä selkeitä heikkoja kohtia olekaan.

Eniten kehuja kuitenkin ansaitsee Sonic 3 & Knuckles, joka päihittää laadullisesti monet 2000-luvullakin julkaistut tasoloikinnat. Kentät on suunniteltu täydellisesti kaikille pelattaville hahmoille, ja seikkailun aikana kuullaan myös parhaat taustamusiikit ja vieraillaan kaikkein mielikuvituksellisimmissa miljöissä. Sega-fanit ovat odottaneet nimenomaan kolmannesta osasta ehostettua versiota jo vuosikausia, sillä kaksi ensimmäistä peliä on tuotu aiemmin älypuhelimille paranneltuina, mutta Sonic 3 ei koskaan saanut samanlaista huomiota joidenkin tekijänoikeudellisten ongelmien vuoksi. Nämä ongelmat on nyt ratkaistu vaihtamalla muutama musiikkikappale toiseen todennäköisesti pakon edessä. Esimerkiksi Ice Cap Zonen mahtavat biitit ovat saaneet väistyä.

Sonic CD on kokoelman musta lammas, jota sekä vihataan että rakastetaan fanikunnan keskuudessa. Peli toimii lähtökohtaisesti täysin erilaisella kaavalla kuin sarjan muut osat. Ideana on tutkia hitaasti kenttiä etsien niistä muutamia avainkohteita. Kokoelman muiden pelien sataprosenttisen läpäisyn jälkeen on helppo huomata, ettei CD ota omista mekaniikoistaan hyötyä irti pääsarjan tavoin, minkä vuoksi se tuntuu jokseenkin rikkinäiseltä kokemukselta. Kenttäsuunnittelu on paljon amatöörimäisempää, elementtejä lentelee paljon ilmassa tai seinien sisällä, ja myös kaikenlaisten esteiden ja vihollisten sijoittelu on paljon satunnaisempaa. Pelihahmoa heitellään minne sattuu, pomot ovat ohi muutamassa sekunnissa, ja hyvää fiilistä ei vain saavuteta oikein koskaan.

Sonic Originsin myyntivaltti kokoelmana on intohimo. Tekijätiimiin on rekrytoitu valtaosa arvostetun Sonic Manian tekijöistä, joiden missiona on ollut luoda sellaiset Sonic-käännökset, joita he itsekin haluaisivat pelata. Jokainen peli toimii nyt täydessä laajakuvanäkymässä ja ruudunpäivitys on nostettu 60 kuvaan sekunnissa ilman minkäänlaisia nykimisiä. Nämä ovat merkittäviä päivityksiä, sillä kovassa vauhdissa yli tuplasti suurempi näkyvyys alkuperäiseen verrattuna parantaa reagointiaikaa ja korkeampi ruudunpäivitys vaikuttaa suoraan nopeuden tunteeseen. Sarjalle olennaista liikevoimaa eli momentumia voi edelleen käyttää hyödyksi uudesta pelimoottorista huolimatta, mikä on iso avaintekijä Sonicista nauttimiseen.

Myös Sonicin modernit kyvyt on tuotu kaikkiin peleihin mukaan. Näin ollen kaikkia pelejä pystyy pelaamaan nopeutta lataavan spin dashin tai Maniasta tutun hypynjälkeisen kiihdytyksen tuoman drop dashin avulla. Lisäksi kaikkia pelejä voi pelata päähenkilön lisäksi joko lentovoimia omaavalla Tailsilla tai seiniä pitkin kiipeilevällä Knucklesilla. Vaikka vanhoja Sonic-pelejä on julkaistu kymmenittäin historian aikana, tekevät nämä muutamat radikaalit muutokset näistä uusista versioista erittäin tervetulleita.

Pikselitaidetta on piirretty uudelleen ja liikkeisiin on saatu sulavuutta lisäämällä animaatioiden väliin uusia kuvia. Switchillä resoluutio jää raudan puolesta Full HD -tasolle, siinä missä muilla alustoilla päästään jopa 4K-tasolle asti. Tämänkaltainen käsityöllä tehty remasterointi on ennennäkemätöntä retrokäännöksissä. Visuaaliset muutokset on tehty niin, että alkuperäinen tyyli pysyy mahdollisimman ennallaan, eikä osa pelaajista välttämättä edes huomaa, että peleihin on millään muotoa edes koskettu. Pelien väliin on tuotettu myös uutta 2D-mykkäanimaatiota kertomaan tarinaa, ja vanhojen pätkien restauroinnista on vastuussa taho, jolla on kokemusta esimerkiksi vanhojen anime-elokuvien filmien muuttamisesta digitaalisiksi versioiksi. Tämän tason vaiva uudelleenjulkaisuissa pitäisi olla uusi kultainen standardi.

Pelejä ei ole juuri muuten muokattu näiden selvien teknisten parannusten lisäksi. Koska Sonic 3 & Knuckles on kahden pelin yhdistymä, joita ei voi tässä paketissa pelata erikseen, on Origins-versioon yhdistetty molempien uniikkeja puolia. Esimerkiksi pelkässä Sonic 3:ssa mukana ollut viimeinen ja eeppinen Big Arms -pomo on pelattavissa tässä julkaisussa kaikilla hahmoilla, vaikka näin ei ollut alun perin. Joitain vanhoista peleistä löytyviä bugeja on korjattu, esimerkiksi ensimmäisessä pelissä ei enää kuole automaattisesti piikkien päälle hypätessä. Eräs kolmannesta seikkailusta tuttu karnevaalikentän painajaismainen tynnyrikohtaus on saanut pientä visuaalista päivitystä, josta toivon mukaan on apua uusille pelaajille…

Vaikeustasoon ei ole muutoin koskettu, ja kenttäsuunnittelu on myös täten pysynyt ennallaan, sillä uskollisuus vaikuttaa olevan julkaisun kantava avainsana. Esimerkiksi Sonic Jam -kokoelman helpotettuja kenttävaihtoehtoja ei ole mukana. Kaikki alkuperäisten pelien kritisoidut vaikeuspiikit ovat edelleen olemassa, joten esimerkiksi Sonic ykkösen ja kakkosen loppupomo on voitettava ottamatta kertaakaan osumaa. Minkäänlaista pikatallennusta tai -latausta ole, mutta koska kentät ovat vain parin minuutin mittaisia ja yrityksiä on loputtomasti, en pysty näkemään tätä negatiivisena puolena. Kokoelma tallentaa etenemisen kuitenkin kenttien välissä.

Löysin Originsin julkaisuversiosta kuitenkin myös sellaisia bugeja, joihin en ole alkuperäisissä peleissä koskaan törmännyt. Välillä hahmo saattoi sujahtaa seinien läpi liian kovassa vauhdissa, toisinaan vedenpinta jäädytti maailman nopeimman siilin paikoilleen muutamaksi sekunniksi. Yhden kerran lentämisen ääniefekti jäi soimaan taustalle, vaikka kenttä ehti jo vaihtua. Yksi tärkeä automatisoitu spektaakkelikohtaus sirkuskentässä oli kerran hajalla ja aiheutti ylimääräisen kuoleman. Onneksi nämä bugit eivät kuitenkaan toistuneet toisella yrittämällä tai muutamaa pelituntia tiheämmin.

Ainoa kokemusta aidosti häiritsevä bugi löytyi Sonic the Hedgehog 2:sta, jossa ongelman huomaa nopeasti, mikäli tutkii mitä tahansa kenttää tietokoneen ohjaaman Tailsin seurassa. Mikäli oma tahti on milloinkaan liian kova, jää Tails johonkin nurkkaan jumiin hyppimään tauottomasti. Riippumatta sijainnista nämä hyppyäänet kuuluvat kaiken aikaa kaiuttimista täysillä. Ei tarvinne selittää, miksi on ärsyttävää kuulla jopa neljä kertaa sekunnissa sama ääniefekti riippumatta omista toimista. Pelin päivittäminen 1.1.0-versioon, konsolin käynnistäminen uudelleen tai tallennuksen aloittaminen alusta ei poistanut ongelmaa. Miten ihmeessä tällainen on moka päätynyt julkaisuversioon asti? Kun Tailsin ottaa pois seuralaisen roolista, voi onneksi myös kakkosen pelata täysin ongelmitta loppuun asti. Kehittäjätiimin historian tuntien luotan siihen, että kaikenlaiset bugit korjataan jossain vaiheessa.

Muutoin valituksen aiheet ovat pieniä. Erilaisia pelikokemukseen vaikuttavia kustomointivaihtoehtoja voisi olla enemmän. Jokaisen pelin voi pelata modernisti kaikilla herkuilla tai klassisesti ilman mitään näitä, eli minkäänlaista välimaata ei ole. Vanhoja pelejä ei siis voi pelata laajakuvatilassa ilman Sonicin uusia liikkeitä. Olisi myös ollut hauska nähdä joitain tiettyjen pelien ominaisuuksia kaikissa osissa. Esimerkiksi Super Sonic -muotoa ei voi edelleenkään käyttää ensimmäisessä osassa, eikä kolmannen osan pikselintarkka puolustusliike toimi muissa peleissä. Sonic CD:ssä voi valita Japanin ja Amerikan ääniraitojen välillä, mutta muutoin musiikeille ei ole minkäänlaisia vaihtoehtoja. Jun Senouen säveltämät Sonic 3 -korvikekappaleet ovat valitettavasti huonompia kuin netistä löytyvät ”alkuperäiset” prototyyppiversiot, joita ei jostain syystä ole mukana. Kokoelman ainoa graafinen asetustäppä kuuluu reunanpehmennykselle, jonka tarpeellisuus itsessään on hyvin kyseenalaista 2D-pikselitaiteeseen luottavassa pelissä. Jäin kaipaamaan Sonic Manian erittäin laadukasta CRT-kuvaputkifiltteriä, joka sopi peliin täydellisesti.

Retrokokoelmien vakiotila on taidetta, musiikkisoittimen ja videoita sisälleen kätkevä museo, jollainen on mukana myös Sonic Originsissa. Museovierailu ei ole suoranaisesti kovin opettavainen kokemus, sillä useita kohteita ei ole kommentoitu mitenkään. Esimerkiksi muissa peleissä ja tapahtumissa soineiden kappaleiden yhteydessä lukee vain julkaisuvuosi, eikä julkaisun tai tapahtuman nimeä. Suunnitteludokumentteja ei voi zoomata tarpeeksi lähelle, eikä niissä lukevia japaninkielisiä kommentteja ole käännetty. Video-osastolla ei näytetä oikein mitään muuta kuin pelin omia animaatioita, vaikka arkistojen kätköissä olisi varmasti niin kehittäjien haastatteluja kuin vanhoja tv-mainoksiakin.

Sisältöä museoon avataan pelin sisäisten saavutusten kautta tai käyttämällä kolikoita. Elämäjärjestelmä on muunnettu kolikoiksi, joten hyvin pelaamalla valuuttaa kertyy enemmän. Paras tapa kerätä kolikoita on pelata uutta tehtävätilaa, johon on luotu kymmenkunta haastetta jokaiselle neljälle pelille. Idea pelimuodon takana on loistava, sillä esimerkiksi osumien välttely ja ilmapallojen puhkominen rajattujen alueiden sisällä on todella hauskaa sivupuuhaa, mutta toisaalta useimmista tehtävistä on aivan liian helppoa napata täydellinen S-arvosana, joten haasteista riittää hupia korkeintaan tunniksi. Tehtävätilaan on mahdollista ostaa 15-30 minuutin verran lisää pelattavaa tuova tökerö DLC, jonka olisi pitänyt olla ehdottomasti osa pääpeliä.

Muita ylimääräisiä pelimuotoja ovat pomotaistelu- ja peilitilat. Pomotilassa tulee läpäistä kaikki yhden osan pomot putkeen, ja peilitilassa taas juostaan kentät läpi oikealta vasemmalle. Peilitilassa on plussaa se, että pisteet, sormuksien määrä ja muut käyttöliittymäelementit näkyvät edelleen ruudulla normaalisti, joten se on erinomainen tapa kokea vanhat klassikot uudella tavalla tai haastaa omaa lihasmuistia.

Yhteenveto

Sonic Origins on paras tapa kokea laadullisesti numeroidussa järjestyksessään nousevat Sonic-klassikot ja Sonic CD vuonna 2022. Paketti ei ole kokonaisuudessaan ihan niin täydellisesti hiottu kuin toivoin, mutta ongelmat ovat varmasti korjattavissa. Mikäli Sega päättää julkaista päivitysten jälkeen fyysisen julkaisun kaikella DLC:llä, olen valmiina nostamaan pisteet maksimiin. Ensikertaisille suosittelen Originsin sijaan kuitenkin Sonic Maniaa, sillä hintaansa nähden vielä parempi 2D-loikintapeli. Mikäli Manian jälkeen jää paloa tutustua enemmän sarjan historiaan tai haluaa muutoin vaan tukea kovalla työllä syntynyttä 2D-remasterointia, ei Sonic Origins ole millään muotoa epäoikeutettu ostos.

Hyvää:
– Laajakuvatuki ja paranneltu ruudunpäivitys
– Tekniset uudistukset
– Sonic 3 & Knuckles sai viimeinkin arvoisensa julkaisun
– Ylimääräiset pelimuodot

Huonoa:
– Kustomoinnin puute
– Museo on sisällöltään kehno
– Sisällön rajoittaminen maksullisen DLC:n taakse
– Paljon pieniä bugeja