Arvostelussa Skelly Selest

Luuranko taivaan lausui näin

Yksi viime vuosien trendikkäimmistä videopeligenreistä on niin sanotut roguelite-pelit, joissa perinteisesti niin maailma kuin hahmon kyvytkin valikoituvat näennäisen satunnaisesti joka pelikerta. Melkein loputtomasti jälleenpeluuarvoa tarjoava kokemus on konseptina houkutteleva, joten ei ole ihme, että niin moni kehittäjä haluaa apajille Binding of Isaacin ja Dead Cellsin jalanjäljissä. Myös käytännössä yhden miehen projektina kehitetty Skelly Selest on yksi näistä peleistä. Onnistuuko Skelly Selest kuitenkaan erottumaan edukseen kovien nimien joukosta, ja pärjääkö se ennen kaikkea samasta puusta veistetylle Enter the Gungeonille?

Helvetti on kirjaimellisesti pääsemässä valloilleen, joten taivaallisista joukoista lähetetään luuranko hillitsemään demonien kapinoita. Tehtävän suorittamisen luvataan takaavan sotilaalle rauhalliset eläkepäivät taivaassa. Tätä syvemmälle tarina ei etene, mutta sille ei ole tarvettakaan menon ollessa niin toiminnallista. Kukapa sitä edes kaipaisi syvällisempää syytä lähteä manalaan mestaamaan demoneita?

Luurankosoturin tavoite on kaikissa Skelly Selestin lukuisissa pelitiloissa sama: demonijoukon pääjehun listiminen. Dungeon Pilgrimage edustaa klassista luolastojen koluamista hieman Binding of Isaacin tyyliin. Suoraviivaisesti etenevässä Lichemancer Huntissa ja parissa muussakin pelitilassa käydään läpi aaltomaisesti eteneviä kamppailuja sokkeloiden sijaan suljetulla areenalla, joka muuttuu jokaisen kentän suorittamisen jälkeen, ja pelihahmo saa käyttöönsä uusia kykyjä.  Mukana on jopa eräänlainen korttipelikin hieman vaihtelua kaipaaville. Toisaalta jotkin pelitilat ovat käytännössä vain toistensa kopioita eri loppuvastustajalla, minkä lisäksi jokaisessa niistä käydään läpi samat kenttäteemat verisistä tasangoista ja vehreästä puutarhasta lähtien.

Oletuksena hahmo on varustautunut jahtiin pistoolilla ja kirveellä. Pistoolissa on vain rajallinen määrä ammuksia, mutta niitä voi kerätä lisää iskemällä vihollisiin kakkosaseella. Kahden aseen yhteispeli toimii, sillä järjestelmä kannustaa riskien ottamiseen ammuksien perässä. Niin vihollisia kaatamalla kuin aarrearkkuja löytämällä hahmo saa monenlaisia parannuksia, jotka vaihtelevat lisäelämästä jakautuviin ammuksiin tai esimerkiksi rinnalla taistelevaan liekehtivään apuriin. Erilaisia parannuksia on laaja valikoima, joten lähes jokainen yritys voi tuntua erilaiselta.

Pelitiloja tahkoamalla avautuu käyttöön muitakin hahmoja, jotka eroavat toisistaan muutenkin kuin kosmeettisesti. Yksi mutantti omaa pelkästään pistoolin mutta loputtomat ammukset, ja toinen puolestaan pystyy herättämään kuolleita pahiksia puolelleen. Eri hahmojen kokeileminen on hauskaa, ja ne sopivat hyvin erilaisiin pelityyleihin. Koska peli tarjoaa mahdollisuuden toisen tikun käyttämiseen joko pistoolille tai kirveelle, muotoutuu Skelly Selestistä täysiverinen kahden tatin räiskintä sopivalla hahmolla. Yhdessä vaihtuvien kenttien sekä satunnaisten kykyjen kanssa erilaiset hahmot tarjoavat paljon vaihtelua. Hieman yllättäen jotkut tyylitietoiset demonit pitävät päässään hattuja, jotka istuvat myös pelaajan päähän. Mikäpä sen parempaa kuin alamaailman joukkojen tuhoaminen Shovel Knightin kypärä päässään.

Vaikka Skelly Selestin teema saattaa vaikuttaa uhkaavalta, ei pelin vaikeuaste ole kovinkaan korkea. Yhden kampanjan läpäisy ei kestä pääsääntöisesti kymmentä minuuttia pidempään, mutta koska erilaisia haasteita on monia, voi pelin parissa helposti kulua tunteja. Kuolemia kyllä kertyy, mutta nopeat yritykset tekevät pelistä jopa yllättävän koukuttavan, sillä aina on aikaa vielä yhdelle yritykselle. Vaikeusaste kasvaa tasaisesti uusien pelitilojen avautuessa, mutta omaan makuuni haastetta olisi voinut olla hieman enemmänkin. Toisaalta itseään voi koetella valitsemalla hieman teknisempiä hahmoja.

Roguelite-peleille tyypillisesti suurin osa hohdosta ei kuitenkaan tule tarinan päättämisestä vaan erilaisten kokoonpanojen näkemisestä sekä parhaan pistesaldon kerryttämisestä. On harmi, että Skelly Selest ei sisällä netin kautta päivittyviä huipputuloslistoja, sillä omia pisteitä vertaisi mielellään muiden pelaajien suorituksiin. Onneksi peli kuitenkin tallentaa jokaisen pelitilan kohdalla muutaman parhaan tuloksen.

Tänä päivänä voi pitää melkein oletusarvoisena, että uunituore indiepeli käyttää pikseligrafiikkaa, eikä Skelly Selest ole poikkeus. Pelin matalaresoluutioista pikselitaidetta katsoo kuitenkin oikein mielellään, eikä väreissä olla onneksi säästelty. Joskus meno saattaa olla niin intensiivistä, että ulkoasu on hieman sekava, mutta se on enemmän poikkeus kuin sääntö. Ohjaus toimii moitteetta ohjainvalinnasta riippumatta, minkä ansiosta Skelly Selest soveltuu loistavasti myös kannettavaan pelailuun. Erityisen iso kiitos kuuluu kuitenkin musiikkitiimille, jonka loihtima chiptune-tyylinen musiikki haastaa indieskenen isommatkin tekijät. Musiikkia on myös varsin kattava valikoima, joten sormiaan voi rummuttaa monen eri kappaleen tahtiin samankin pelitilan sisällä.

Yhteenveto

Skelly Selest on onnistunut roguelite, joka loistaa etenkin monipuolisten hahmojen sekä kerättävien kykyjen variaation ansiosta. Eri pelitiloja on kattava valikoima, vaikka osa niistä eroaakin toisistaan vain pinnallisesti. En sanoisi pelin kuuluvan genren kärkinimiin, mutta nopeasti läpäistävät haasteet tekevät siitä yllättävän koukuttavan tapauksen. Loistavalla ääniraidalla ja värikkäällä ulkoasulla varustettua Skelly Selestiä onkin helppo suositella etenkin sellaisille pelaajille, jotka etsivät yksinkertaisesti helposti lähestyttävää roguelitea tai kaipaavat vaihtelua luolien putsaamiseen.

Hyvää:
– Laaja valikoima eri kykyjä
– Loistavaa musiikkia
– Paljon eri pelitiloja…

Huonoa:
– …joista osa on käytännössä samoja
– Ei niin haastava kuin voisi toivoa
– Nettilistojen ja moninpelin puute