Arvostelussa Sigma Star Saga DX

Voitto hinnalla millä hyvänsä

Nykyään kulmakarvat eivät nouse aivan jokaisen uuden kauhuteemaisen maatilasimulaattorin tai rytmiroolipelin kohdalla, mutta vielä 2000-luvun alussa erikoiset genresekoitukset olivat huomattavasti harvinaisempia. Sigma Star Saga (2005) oli yksi tv- ja elokuvalisenssipelejä Game Boy Advancelle sovittaneen WayForwardin kokonaan omista luomuksista, joka on sittemmin saanut kulttipelin maineen. Shoot ’em up -lentelyä ja Zelda-henkistä luolastonkoluamista yhdistävä peli oli minullekin tuttu vain YouTuben piilotettu helmi -listausvideoista. Hävittäjän ohjaamoon on kuitenkin mukavampi hypätä juuri nyt, sillä Sigma Star Saga saapuu Switchille alkuperäistä aerodynaamisempana DX-versiona.

Ihmiskunta tulee yllätytyksi housut kintuissa, kun krill-muukalaisrodun avaruuslaivue saapuu Maahan ja vie suuren palan planeettaa mukanaan. Laiton maansiirto aiheuttaa ekokatastrofeja pitkin palloa, joten vastaavanlaisen onnettomuuden torjumiseksi muodostetaan Liittoutuneen Maan federaatio (Allied Earth Federation). Viiden vuosikymmenen kuluttua ekstraterrestriaalit palaavat, ja ihmisten ja krillien välille syttyy katkera sota.

Sigma-tiimiksi kutsutun lentueensa taistelussa valloittajia vastaan menettänyt AEF:n hävittäjä-ässä Ian Recker saa tilaisuuden kostoon, kun hänelle tarjotaan mahdollisuutta soluttautua vihollisen joukkoihin keräämään tietoa huhutusta planeetantappoaseesta. Toimeksiannon hyväksymistä juhlistetaan laseja kilistelemällä, mutta lasissa onkin kuohuvan sijaan myrkkyä, ja pilotti herää myöhemmin koomasta krillien avaruusaluksen lääkintämiehen hoivasta. Peitetarina menee kuitenkin läpi, ja pian agentti pukee jo vihollisen elävää parasiittiunivormua ylleen. Myyränä toimiminen asettaa miehen moraalin nopeasti koetukselle, kun hänen on todistettava uskollisuutensa arvoasteikossa edetäkseen.

Muukalaisten puolen keskeisin hahmo on äkäinen krill-neiti Psyme, jonka lupaava sotilasura otti nokkasuunnan alaspäin soluttautumista edeltäneessä taistelussa Reckerin kanssa. Tarina ei ole sieltä omaperäisimmästä päästä, mutta konflikti ei lopulta ole aivan niin mustavalkoinen kuin miltä se aluksi näyttää, ja suorastaan sotarikoksiin sortuvassa päähenkilössäkin on jotain virkistävää.

Pelillisesti Sigma Star jakautuu kahteen osa-alueeseen. Yläperspektiivistä kuvatuissa osioissa tutkitaan jalan muun muassa jää- ja tuliplaneettoja, joita voi verrata kaksiulotteisten Zelda-pelien suosikkiluolastoihin. Bumerangien ja jousipyssyjen sijaan kerätään avaruusalukseen pultattavia aseita sekä skannerin ja siipien kaltaisia vimpaimia, joita tarvitaan esimerkiksi piilotettujen painikkeiden paljastamiseen ja kuilujen yli leijumiseen. Näitä ei kuitenkaan käytetä missään vaiheessa erityisen luovasti, eikä pelissä ole varsinaista pulmanratkontaa. DX-versiossa karttaan on lisätty suunnannäyttäjä, joka vähentää turhaa haahuilua.

Planeetan pinnalla tulee vastaan tietenkin vihamielisiä olentoja ja robotteja, mutta ne ovat yleensä niin onnettomia uhkaajia, että pelaaja voi huoletta jättää ne omaan arvoonsa, elleivät ne satu tukkimaan tietä. Recker on aseistettu peruspistoolin lisäksi loputtomilla kohteeseen hakeutuvilla pommeilla, joten maan kamaralla kamppailu äityykin pelkäksi yksinkertaiseksi napin rämpyttämiseksi.

Tutkiskelu keskeytyy ajoittain, kun Recker vedetään puolustamaan krillien emoalusta. Valikkoklikkailun sijaan nämä satunnaistaistelut ovat kuitenkin siuttaissuunnassa rullaavia shoot ’em up -osuuksia, joissa pelaajan täytyy ampua alas tietty määrä vihollisia voiton saavuttamiseksi – määrä vaihtelee muutamasta aina satoihin asti. Kohteita tuhotessa ruudulle ilmestyy pallukoita, joita tarpeeksi keräämällä nostetaan pelihahmon tasoa ja aluksen tehoa pysyvästi, joten mukana on pieni rpg-mekaniikkakin. Perinteisten power-upien sijaan hävittäjän arsenaalia säädetään planeetoilta löytyvien datapakettien avulla, jotka jakautuvat kolmeen eri kategoriaan: tähtäykseen, ammuksiin tai osumien efekteihin. Näistä voi muodostaa erilaisia yhdistelmiä.

Esimerkiksi suoraan ampuvan tykin sijaan voi käyttää eteen- ja taaksepäin tulittavaa versiota, ammukset voi vaihtaa kimpoileviksi, ja osumat voi saada jättämään jälkeensä rypäleräjähdyksen tai palaamaan takaisin bumerangina. Vaihtoehtoja on jokaisessa kategoriassa jopa 20–30 kappaletta, joten mahdollisia yhdistelmiä on valtava määrä. Hyväksi havaitut valinnat jäävät kuitenkin helposti käyttöön pitkäksi aikaa. Arsenaaliin kuuluu myös koko ruudun tyhjentävä pommi, jollaisia kerätään varastoon vain maasta.

Varusteita ei voi muokata uudelleen lentämisen aikana, mikä on ärsyttävää, koska tietyissä paikoissa yleispätevä vakiovarustelu voi osoittautua yllättäen epäkäytännölliseksi. Muutamaa poikkeustilannetta lukuun ottamatta voi onneksi turvautua hätävarana suoraan ampuvaan peruslaseriin.

Ohjattava avaruusalus ei aina ole sama, vaan yksi muutamasta arvotusta vaihtoehdosta, jotka eroavat toisistaan koon ja ketteryyden suhteen. Pientä turhautumista voi aiheuttaa kahta muuta selvästi suurempi ja hitaampi jättialus, jonka kanssa on välillä vaikeuksia väistellä yhtään mitään. Tämän vuoksi mahdollisuus tallentaa missä tahansa sekä takaisinkelaus ovat erinomaisia lisäyksiä, sillä ne auttavat välttelemään halpamaisia surmanloukkuja. Muuten Sigma Star Saga on viimeistä pomotaistelua lukuun ottamatta vähän turhankin helppo, mutta toisaalta se sopii siksi monenlaisille pelaajille.

Yhteenveto

Puristit eivät tietenkään pidä siitä, kun vanhaa peliä mennään sorkkimaan ja niin sanotusti modernisoimaan, mutta itse arvostan sitä, että suoran konsolikäännöksen sijaan nähdään ylimääräistä vaivaa ja korjataan asioita, jotka tekivät alkuperäisestä kokemuksesta vähemmän nautittavan. Kukaan tuskin myöntää pitävänsä parin askeleen väliin tapahtuvia satunnaistaisteluita hyvänä ideana. Tilanteen salliessa uudistukset olisi hyvä kuitenkin sisällyttää mukaan säädettävinä kytkiminä tai sujauttamalla mukaan alkuperäisversion. Tässä tapauksessa se oli tuskin mahdollista lisenssisyistä, koska Sigma Star Sagan julkaisi GBA:lle WayForwardin sijaan Namco.

Satunnaistaistelujen määrän merkittävä vähentäminen, suuntamerkin lisääminen, nopeammin liikkuva Recker ja bugikorjaukset tekevät Switchin DX-versiosta selvästi GBA-julkaisua jouhevamman kokemuksen. Joillekin Sigma Star Saga tuntuu varmasti edelleen liian yksinkertaiselta ja suoraviivaiselta, mutta vähän kevyempää seikkailua kaipaavalle lyhyt, noin 7–15 tunnissa läpäistävä “zeldalite” voi toimia hyvänä paletin puhdistajana.

Hyvää:
– Elämänlaatuparannukset
– Ekstrojen konseptitaide

Huonoa:
– Alkuperäinen versio olisi ollut hyvä lisä
– Välillä voi olla epäselvää, mitä pitäisi seuraavaksi tehdä
– Samoilla planeetoilla vieraillaan useampaan otteeseen ja emoalukselle ei voi pikamatkustaa takaisin