Arvostelussa Pokémon: Let’s Go, Pikachu!

Moderni paluu juurille

Pokémon-buumi nousi uuteen renessanssiin Pokémon GOn myötä, ja iso kysymys olikin, miten mobiilipelin kautta sarjaan palaavat saataisiin myös perinteisten konsolipelien pariin. Game Freak vastasi kysymykseen kehittämällä Pokémon Let’s Go ‑pelit, jotka ovat uusioversioita Game Boylle ilmestyneestä Pokémon Yellow’sta. Toimivatko Let’s Go, Pikachu!- ja Let’s Go, Eevee! ‑pelit porttina sarjaan ja tarjoavatko ne mitään vanhoille faneille?

Let’s Gossa palataan Kanto-alueelle, jossa napattavissa on klassiset 151 ensimmäistä taskuhirviöitä. Kartta ei ole muuttunut juurikaan, ja tutut juonikuviot Pokémon-tornin haamusta ja Rakettiryhmän maailmanvalloituksesta eivät ole muuttuneet. Nostalgiahuuruisiin kohtauksiin on kuitenkin tuotu uutta eloa välivideoilla ja uskomattoman värikkäällä 3D-ulkoasulla. Rakettiryhmän touhuihin osallistuvat myös animesta tutut Jessie ja James, mutta alkuperäisestä Yellow’sta peräisin olevat lisäepisodit eivät ole erityisen merkittävässä osassa tarinaa.

Yellow’sta tuttu on myös mukana kulkeva kumppani, joka on joko Eevee tai Pikachu kaupasta mukaan tarttuneesta versiosta riippuen. Partneri matkustaa koko pelin pelaajan olkapäällä, mutta sitä ei ole pakko käyttää tiimissä taisteluissa. Aloituspokémon on melkoinen monsteri, koska sillä on huomattavasti korkeammat statsit kuin muilla lajinsa edustajilla ja se oppii lievästi sanottuna ylivoimaisen vahvoja erikoisliikkeitä. Kaveria voi myös pukea ja paijailla Nintendogs-tyyliin, ja Surfin ja Cutin kaltaiset HM-liikkeet ovat nykyään partnerin Secret Moveja. Startterin ja pelaajan välistä suhdetta korostetaan jopa hieman liikaa, mutta onneksi pelaaja voi asettaa toisenkin monsterin seuraamaan perässä koko matkan ajaksi. Rapidashilla tai Snorlaxilla ratsastaminen ja mittavan kokoinen Onix ovat hienoja näkyjä varsinkin sarjaa pitkään seuranneen mielestä.

Let’s Go perii nimensä mukaisesti paljon asioita mobiilipelistä, ja sen myötä sarjan perusfilosofia kokeekin suuren muutoksen. Kaikki villit pokémonit tallustelevat Let’s Gossa nurmikoilla kaikkien nähtävillä, eikä niiden kanssa tapella lainkaan: nappaus tapahtuu GOn tavoin poképalloja heittelemällä eli Joy-Conia heilauttamalla. Tarinalle tärkeitä otuksia, kuten legendaarisia pokémoneja, täytyy pehmittää taistelussa ennen GO-tyylin toteutettua nappausta. Liikeohjausta ei saa pois muuten kuin pelaamalla kannettavassa tilassa, ja silloinkin heiton tähtäys tapahtuu gyro-ohjauksella. Ylimääräiset Rattatat ja Pidgeyt voi lähettää professorille karkkia vastaan, ja omaa hirviövalikoimaa voi tarkistella milloin vain mukana kulkevalta boksilta. Varsinaiset taistelut käydään pääasiassa vain kouluttajien kanssa, joita Kantossa riittää – välillä jopa liiaksi asti.

Pitkäaikaisena fanina moni edellä mainituista asioista tuntui aluksi kerettiläisyydeltä, ja muutoksia voi olla edelleen hankalaa allekirjoittaa. Let’s Gon idea on kuitenkin olla lähellä mobiilipelivastinettaan, ja se tarkoittaa myös keräilyn ja pokémon-massan siirtymistä. Pokédexin täyttäminen on todella mukavaa hommaa polkujen monipuolisen hirviövalikoiman takia, mutta metsästämisen jännitys puuttuu, kun Mt. Moonilla vastaan tallustelee useita Clefableja ensimmäisellä kävelykerralla. Taskussa kulkeva Pokémon Box sallii tiimin kokoonpanon vaihtamisen milloin tahansa, mutta vanhana fanina koin sen vähentävän vakituisen kuusikon merkitystä. Kaikki tiimin jäsenet saavat kokemusta kaikista nappauksista ja taisteluista. Periaatteessa on siis mahdollista vaihtaa tiimi kokonaan jopa Eliittinelikon jäsenten välissä, mikä kuulostaa omaan korvaani nihkeältä.

Peli kommunikoi myös Pokémon GOn kanssa safarialueen korvanneessa GO-puistossa. taskuhirviöiden lähettäminen on mahdollista puhelimelta isolle ruudulle mutta ei päinvastoin. Mobiilipelaaminen on myös ainoa tapa saada mainosmateriaaleissa hehkutettu myyttinen Meltan ja sen kehitysmuoto Melmetal, mikä on sangen omituinen ratkaisu. Monsuja voi myös vaihdella ja taisteluttaa netissä, jos maksullinen Nintendo Online ‑jäsenyys on voimassa. Vaihto- ja taistelupyynnöt lähetetään Switchillä kaikille koodimuodossa. Suoraa yhteyttä kaveriin ei siis netin kautta saa, ja aiemmista peleistä tuttu GTS-vaihtoasema loistaa poissaolollaan.

Pokémon-veteraanille Let’s Go on ristiriitainen kokemus. Suurin osa kouluttajista on jatkuvasti alitasoisia omaan tiimiin nähden, taskuhirviöille ei voi enää antaa esineitä ja erilaisia taktiikoita mahdollistavat abilityt puuttuvat kokonaan. Peliä on suoraviivaistettu rankalla kädellä, ja esimerkiksi säätilat ja kentälle asetettavien myrkkypiikkien ja kivien poistomahdollisuus on kuopattu. Vaikeustasoa laskee myös kaverin kanssa pelaaminen, sillä ojentamalla Joy-Conin toiselle pelaajalle muuttuvat kaikki yksi vastaan yksi ‑matsit 2v1-formaattiin pelaajien hyväksi, ja nappaaminen on helpompaa yhteisheitolla. Kakkospelaajan rooli on muuten aika merkityksetön, sillä ykköspelaaja hoitaa edelleen kaikki tärkeät asiat, eikä hahmon ulkonäköä voi muokata. Mestaruuden saavuttamisen jälkeen tekemistä on dexin täyttämisen lisäksi lähinnä mestarikouluttajien kanssa tappelemisen kanssa. Jokainen mestarikouluttaja on erikoistunut yhteen lajiin, ja kyseisen kouluttajan päihittäminen samalla hirviöllä antaa pelaajalle kyseisen pokémonin mestarikouluttajan tittelin. Taskuhirviöitä on todella nopeaa kouluttaa karkeilla. Liigassa voi teoriassa pärjätä doupatuilla pienitasoisilla monsuilla.

Yhteenveto

Pokémon: Let’s Go, Pikachu! on mystinen peli. Se iskee vanhojen pelaajien nostalgiahermoon päivittämällä legendaarisen ensimmäisen sukupolven seikkailun HD-aikakauteen ja Pokémon Adventures ‑mangasta tuttujen hahmojen kautta, mutta peli kosiskelee erityisesti uusia pelaajia yksinkertaistetulla pelattavuudella ja Pokémon GOsta tutuilla mekaniikoilla. Switchin ensimmäinen iso Pokémon-peli antaa esimakua siitä seuraavan uuden sukupolven kauneudesta, joka meitä voi odottaa tulevaisuudessa, mutta pitkäaikaisille faneille kokemus on melko kädenlämpöinen. Vasta-alkajille siirtyminen taktisempaan taisteluun ja pääsarjan pelejä vastaavaan kokemukseen voi olla hyvä aloittaa juuri tästä pelistä. On hyvä pitää mielessä, ettei Let’s Go ole pääsarjan peli ja että kaikkia ristiriitaisia uudistuksia ei tulla näkemään seuraavissa pääsarjan peleissä.

Hyvää:
– Viittaukset ja nostalgia
– Ulkoasu ja ääniraita
– Sopiva vasta-alkajille

Huonoa:
– Liikaa helpotettu
– Loppupelin tekemisen puute
– Pelimekaaninen typistäminen