Arvostelussa Paper Mario: Color Splash

Tahroja paperilla

Wii U:lle on saatavilla monia hyviä Nintendon yksinoikeuspelejä, mutta tämän vuoden julkaisukalenteri on näyttänyt tyhjältä ison N:n siirtäessä resursseja hiljalleen tulevan Switch-konsolin julkaisuun. Paper Mario: Color Splash on loppuvuoden isoin Wii U -nimike ja yksi Nintendon viimeisistä mahdollisuuksista kasvattaa konsolin ikivihreiden listaa. Valitettavasti Color Splashista ei ole aivan GameCuben tai Nintendo 64:n paperi-Marioihin verrattavaksi klassikoksi, mutta se on kuitenkin piristävä väriläiskä harmaan syksyn keskellä.

Marion tie vie tällä kertaa Prism-saarelle selvittämään postissa lähetetyn värittömän Toadin tragediaa. Saaren pääkaupungista katoavat korvaamattomat väritähdet, prinsessa kidnapataan ja kaiken takana näyttävät olevan imupilleillä maalia varastavat Shy Guyt ja kukas muukaan kuin Bowser. Putkimiehen kanssa kimppaan lyöttäytyy leijuva maaliämpäri Huey. Marion ollessa mykkä hoitaa puhelias sankopää valtaosan hahmojen välisistä keskusteluista, sekä opastaa ja ohjaa pelaajaa eteenpäin. Hueyn avustuksella Mario voi myös roiskia vasarallaan maalia tyhjille pinnoille ja vaikka vastaantulijoiden päälle.

Color Splashissa tarinaa ei enää pätkitä suoraviivaisiksi episodeiksi, vaan tähdenpalasia voi etsiä näennäisesti varsin vapaassa järjestyksessä. Juonen kannalta tärkeät tehtävät ja pomotaistelut on kuitenkin muistettava suorittaa laajempien alueiden avaamiseksi. Pelin tasot on jaoteltu ympäri 2D-Marioista lainattua maailmankarttaa. Kentät ovat harvoin perinteisiä yhdensuuntaisia juoksuratoja, vaan pikemmin muutamasta huoneesta koostuva suuri arvoitus.

Pelaajan hoksottimien täytyy olla kunnossa, sillä usein ratkaisuksi kelpaa maalilla aktivoituva kytkin tai huomaamaton paperinpalan mentävä aukko. Umpikujilta näyttävissä paikoissa täytyy muistaa painaa Y-nappia, jolla aktivoidaan väliseiniä pois nipsivät sakset tai käytetään vaikkapa tuulettimen tai palosammuttimen kaltainen erikoisesine, jotka näyttävät kaikessa realistisuudessaan huvittavalta paperinukketeatterin keskellä. Joskus oikeaa esinettä tai henkilöä täytyy palata hakemaan jo tutulta alueelta.

Jokainen kenttä kertoo tavallaan myös oman pienen tarinansa saaren asukkaista. Sivuraiteilla viilettäminen ja kansalaisten jututtaminen on paljon mariomaisen konservatiivisen pääjuonen seuraamista mielenkiintoisempaa puuhaa, vieraili sankari sitten rantabileissä tai kummitustalossa. Lähes jokaisella vastaantulijalla on kerrottavana näppäriä vitsejä tai sanaleikkejä, jotka saavat Nintendon historian tuntevien pelaajien suupielet virneeseen toistuvasti.

Sivuhahmoilla on myös kiitettävästi erilaisia persoonallisuuksia. Etenkin Bowserin muksujen kajahtaneet luonteenpiirteet tuodaan Color Splashissa esiin paremmin kuin yhdessäkään aiemmassa Mario-pelissä. Myös Toad-, Goomba- ja Shy Guy -joukkojen jäsenillä on monenlaisia ammatteja ja henkilökohtaisia ongelmia. Kaikki Toadit eivät välttämättä pidä Marioa suurena pelastajana ja mieleen jää esimerkiksi myös elämäänsä kyllästynyt barista. Hahmot voisivat poiketa toisistaan enemmän kuitenkin ulkonäöllisesti, sillä reilut parikymmentä tuntia kestävän läpipeluun aikana erivärisiä sienipäitä näkee satoja, ellei jopa tuhansia kappaleita. Myös erilaisia vihollistyyppejä esitellään varsin hitaasti. Tehtävästä toiseen toistuva pelastuspartiojuonikuviokaan ei jaksa naurattaa kovin montaa kertaa peräkkäin.

Paperi-Mario ei littaa vihollisia pomppimalla, vaan törmäyksen tapahtuessa siirrytään saumattomasti taistelutilaan. Hyvikset ja pahikset liikkuvat vuorotellen ja halutut toiminnot suoritetaan 3DS:n Paper Mario: Sticker Starista tuttujen pelikorttien avulla. Oletuksena kortit valitaan GamePadin näyttöä tökkimällä, mutta asetuksista saa käyttöön myös perinteiset näppäimet, joilla pelaaminen sujuu mutkattomammin. Tavallisimpia hyökkäyskortteja, kuten hyppyjä, tulikukkia ja vasaroita lojuu ympäri pelimaailmaa ja niitä voi ostaa tarvittaessa lisää kaupasta. Palosammuttimet ja muut oikean maailman objektit toimivat myös aseina ja niitä onkin käytännössä pakko käyttää etenkin pomoja vastaan. Korttien tehoa voi parantaa hieman koristelemalla niitä maalilla. Ottelut eivät sinänsä ole vaikeita, sillä oikealla ajoituksella useimmat pikkunilkit voi kukistaa yhdellä iskulla.

Taisteluissa piilee myös Color Splashin suurimmat ongelmat. Ensimmäiseksi korttipelin mekaniikat ovat turhan yksinkertaiset, sillä vaikka vasara tehoaisikin paremmin tiettyyn vastustajaan, ei iskun kohdetta saa valita vapaasti, vaan Mario mäiskii vihollisia tiukasti jonon mukaisessa järjestyksessä. Tilanne turhauttaa erityisesti silloin kun kortteja on mukana vähän ja rivin ensimmäiseen hahmoon ei löydy sopivaa hyökkäystä. Toiseksi jokaista kamppailua ei edes kannata käydä läpi, sillä voitoista saatavat hyödyt ovat mitättömät. Viholliset voivat pudottaa rahaa, kortteja ja maalia, mutta näitä kaikkia voi kerätä myös lähiympäristön pusikoista, laatikoista ja värittömistä läikistä tarpeeksi ja vähemmällä vaivalla. Mariolle kertyy kyllä eräänlaisia kokemuspisteitä, mutta ne eivät kasvata viiksivallun elämäpalkkia tai muskeleita, vaan laajentavat värivasaran maalivarastoa. Vaikka väriä roiskitaan runsaasti, uhkaa se harvoin loppua kesken pienemmälläkään tankilla. Otteluista on kuitenkin mahdollista juosta karkuun ja pakeneminen onnistuu ensimmäisellä yrityksellä suunnilleen joka toinen kerta.

Nintendo osoittaa Paper Mario: Color Splashilla jälleen sen, ettei hyvältä näyttävien pelien loihtiminen vaadi aina tehokkainta alustaa. Värikkäällä Prism-saarella on huikea määrä pieniä yksityiskohtia ja ulkoisesti peli muistuttaa vanhanaikaista pala-animaatiota. Musiikkipuoli on hilpeää ja rytmikästä, sopivasti retro-Marioista lainaavaa jammailua.

Yhteenveto

Väriloistostaan huolimatta Paper Mario: Color Splash ei oikein sovellu perheen pienimmille, sillä välillä dialogia on tutkittava erittäin tarkkaan vinkkien vuoksi ja parhaat heitot aukeavat vain aikuisille. Klassisia roolipelielementtejä on karsittu action-painotteisemman suuntauksen ottaessa enemmän valtaa. Peli kuitenkin korjaa Sticker Starin suurimmat kömmähdykset, haastaa pelaajat käyttämään aivojaan ja onnistuu viihdyttämään nokkelalla huumorillaan.

Hyvää:
– Erinomainen dialogi
– Yllättävät tempaukset
– Ulkoasu

Huonoa:
– Taistelusysteemi
– Toadit pursuavat korvista