Arvostelussa Ittle Dew

Asiansa ajava budjetti-Zelda

Ittle Dew on peli, josta on vaikea puhua mainitsematta Nintendon suurta suosiota saavuttanutta The Legend of Zelda ‑sarjaa, sillä indiepelin Zelda-vaikutteet ovat kirkkaita kuin Hyrulen taivas aurinkoisena päivänä. Yhtäläisyydet eivät rajoitu ainoastaan pelattavuuteen, sillä päähenkilönä on kaiken lisäksi vaaleahiuksinen nuorukainen, joka viihtyy tietysti vihreässä nutussa. Switchille rantautunut Ittle Dew ei harmillisesti aivan yllä legendaarisen esikuvansa tasolle, vaikka se tekeekin monia asioita oikein.

Suureksi seikkailijaksi itseään tituleeraava Ittle Dew haaksirikkoutuu saarelle mukanaan vain nenäkäs asenteensa sekä eläinkuntaa edustava Tippsie-apurinsa. Saari ei suinkaan ole autio, sillä pian parivaljakko kohtaa kauppiaan, jonka myyntikoju on suuri pelastus. Ainoa tapa tienata rahaa saarella on löytää tie horisontissa kohoavaan linnaan, joka on täynnä pulmia, vihollisia sekä tietenkin kahisevaa täynnä olevia arkkuja. Onneksi Ittle Dew ei ota itseään liian vakavasti, sillä neljännen seinän moukaroiminen alas antaa pelin kerronnalle sopivasti huumoria tarinan jäädessä muuten mitäänsanomattomaksi.

Vaikka saari näyttää pintapuolisesti avoimelta, on pelin konsepti melko suoraviivainen. Pelaajan on ensin kerättävä linnassa rahaa, jotta kaupasta saa ostettua linnan laajempaan tutkimiseen tarvittavia esineitä. Kun kultarahat ovat kasassa ja ostopäätös on tehty, heittää kauppias seikkailijan yhteen pelin luolastoista, josta haluttu esine löytyy. Linnaan palaaminen uusien aseiden kanssa on ideana ihan fiksu, mutta kaava alkaa toistaa itseään hyvin nopeasti. Ostettavia esineitä on vain kolme, joten linnan ja kaupan välillä ei ehdi ravata lopulta kovin montaa kierrosta, mutta väliin olisi sopinut jotain muutakin aktiviteettia.

Niin linnassa kuin luolastoissakin on rutkasti pulmia ratkaistavana, ja näissä aivopähkinöissä piileekin koko Ittle Dew’n suola. Vaikka käytettäviä työkaluja on vain kourallinen ja useimmat haasteet keskittyvät erilaisten nappien aktivoimiseen, vaativat monet huoneet ajattelua laatikon ulkopuolelta. Esimerkiksi taikasauva muuttaa työnnettävät palikat jäisiksi, mutta pelaajan vastuulle jää kokeilla, miten mekaniikkaa voisi hyödyntää ongelmanratkaisussa. Liukkaat murikat voi esimerkiksi työntää piikkien yli tai sulattaa tulisella miekalla, mikä avaa paljon käyttömahdollisuuksia näinkin yksinkertaiselle mekaniikalle. Jos pulman ratkaisuun vaadittava järkäle vahingossa tuhoutuu tai jää nurkkaan jumiin, voi koko huoneen onneksi resetoida napin painalluksella. Usein alusta aloittaminen onkin tarpeellista pienien tai suurien aivopierujen takia.

Siinä missä Ittle Dew loistaa aivopähkinöissään, jättää itse toiminta kylmäksi. Miekalla sohiminen ei koskaan tunnu kovin tyydyttävältä, koska hahmo pysähtyy jokaisen sivalluksen jälkeen toviksi. Tuntuma tuokin hieman mieleen NES:n ensimmäisen The Legend of Zeldan, mutta sitäkin hitaampana ja tökkivämpänä. Vihollisten liikeratojen ennalta-arvaamattomuus sekä niiden nopeus takaavat, että jokainen taistelu tusinavihollisia vastaan tuntuu kömpelöltä hippaleikiltä. Erilaisia vihollistyyppejä on onneksi riittävästi, mutta se ei tee taisteluista yhtään mielekkäämpiä.

Jokaisen luolaston lopussa odottaa hieman hankalampi pomovastustaja. Kuten niin moni muukin elementti pelissä, myös pomot ovat ideatasolla hyviä, mutta toteutus jättää paljon toivomisen varaa. Luolastosta löytyneet esineet ovat välttämättömiä näiden vastusten peittoamiseen, minkä lisäksi vahingon tuottaminen itsessään on pienimuotoinen pulma. Teleportaatiosauvan avulla voi esimerkiksi käyttää ison kihon omaa taikaa sitä itseään vastaan, kunhan löytää sopivan ikkunan liikeratojen välissä. Vain tietyistä iskuista vahingoittuvia pomoja vastaan taisteleminen muistuttaa kuitenkin hieman liikaa pikkutarkkaa suorittamista, sillä välillä uutta mahdollisuutta iskeä on odotettava pitkiä aikoja. Loppujen lopuksi käteen ei jää kovin paljoa, sillä pomotaistelut ovat hyvästä ensivaikutelmastaan huolimatta lyhyitä mutta pitkäveteisiä.

Käsinpiirretty ulkoasu antaa Ittle Dew’lle paljon omalaatuista karismaa, eikä jälki näytä ollenkaan hullummalta. Hieman jatkuvasti elävä piirrosjälki tekee hahmoista elävän tuntuisia, vaikka animaatioissa olisikin hieman petrattavaa. Sen sijaan usein hyvin palikkamaiset ympäristöt ovat hieman halvan näköisiä, mutta toisaalta lokaalit pysyvät aina selkeinä ja helposti navigoitavina. Sen sijaan harmillisempi juttu on, että ruudunpäivitys ei pysy koko ajan tasaisena, vaikka toiminta ei olisikaan poikkeuksellisen näyttävää. Seikkailuhenkinen musiikki tukee maailmaa ja pelattavuutta hyvin, mutta kourallinen kappaleita ei kanna kovin pitkälle. Reilut pari tuntia kestävää teosta ei tosin muutenkaan ole liiallisella pituudella pilattu, vaikka arkkuihin piilotettujen keräilykorttien etsiminen jonkin verran vaihtoehtoista tekemistä tarjoaakin.

Yhteenveto

Ittle Dew yrittää kovasti kaapata Zelda-sarjan loiston omilla vivahteillaan, mutta ei onnistu ihan joka osa-alueella. Siinä missä pelin sopivan haastavat ja oivaltavat pulmat maistuvat makealta, jää toiminnasta ja pomovastuksista vain karvas jälkimaku suuhun. Kovin pitkää seikkailua peliltä ei kannata odottaa, mutta onneksi myös kympin hinta on kohtuullinen. Ittle Dew 2+ ‑nimisessä jatko-osassa on enemmän vastinetta rahoille.

Hyvää:
– Kekseliäät pulmat
– Sarjakuvamainen ulkoasu

Huonoa:
– Kankea toiminta
– Pomovastukset
– Itseään toistava rakenne