Arvostelussa Pac-Man World Re-Pac

Yhden pallon haamujengi

“Waka waka waka” sanoi Pac-Man jo vuonna 1980 kun voimapellettejä pelihallissa popsi. Vuosien varrella tämä neljää kummitusta sokkelossa välttelevä pallukka on esiintynyt toki toisenlaisissakin peleissä, kuten tasoloikissa. Pac-Man pääsi maistelemaan kolmiulotteista maailmaa ensimmäisen kerran vuonna 1999, kun ikonisen sankarin 20-vuotisjuhlan kunniaksi julkaistiin Pac-Man World. Parikymmentä vuotta myöhemmin samainen peli on saanut nykyaikaisen kasvojen kohotuksen teräväpiirtoaikakauteen. Vaikka peli näyttää paremmalta kuin koskaan, on pelattavuus jämähtänyt voimakkaasti 90-luvulle.

Pac-Maniä alkuperäisestä pelistä lähtien kiusanneet kummitukset Blinky, Pinky, Inky ja Clyde iskevät ilkeyttään keltaisen palleron syntymäpäiväjuhliin ja sieppaavat hänen perheensä panttivangiksi. Isonenäinen päivänsankari on onneksi valmis tosipuuhiin, joten pakenevat ilonpilaajat saavat pian seuraa läheiselle Haamusaarelle. Värikäs saari on jaettu kuuteen eri osioon, joista jokaisessa on kolmesta neljään kenttää ja pomotaistelu. Kolme ensimmäistä maailmaa voi suorittaa haluamassaan järjestyksessä. Sen jälkeen aukeaa kaksi lisää, ja viimeiseen päästään vasta kun kaikki kentät on läpäisty.

Vaikka pelattavan maailman voi valita vapaammin, on niiden kentät päihitettävä silti tietyssä järjestyksessä. Tämän vuoksi niinä harvoina kertoina kun tasosta pitää esimerkiksi viedä mukanaan jokin esine toiseen, on se yleensä jo vahingossa mukaan poimittu. Kentät muuttuvat ulkonäöllisesti jokseenkin maailman teeman mukaan, mutta loikintatoiminta esteineen on turhan samanlaista niin linna- kuin tehdasympäristöissäkin. Suurin osa ideoista esitellään heti pelin alussa.

Kummitusvihollisten yhteydestä löytyy aina superpelletti, joka muuttaa Pac-Manin perinteiseksi ja voittamattomaksi versioksi itsestään. Tämä on myös ainoa tapa, jolla kummituksia voi tuhota. Muuta kovin yksipuoleista viholliskatrasta muilutetaan pyllähdyshyökkäyksellä, joka tehdään painamalla hyppynappia toisen kerran ilmassa. Pyllähdyksillä aktivoidaan myös kytkimiä ja trampoliineja. Varsinkin peräkkäin asetelluissa trampoliineissa ohjauksen ontuvan toteutuksen huomaa heti, sillä pyllähdys saattaa jäädä yhtäkkiä rekisteröitymättä, jolloin vanha pillerinrouskuttaja putoaa alas ja koko hyppelyosio on aloitettava alusta. Pac-Man osaa myös leijua hetken ilmassa Yoshi’s Islandin räpyttelykykyä imitoiden, mutta sitä varten täytyy painaa hypätessä toista painalluksia syövää nappia. Yoshin helppoon ohjaukseen tottuneet putoavat pohjattomaan kuiluun varmasti kerran jos toisenkin liikettä harjoitellessaan.

Vaikka pelkkä maaliin pääseminen riittää tarinassa etenemiseen, on bonusesineiden kerääminen matkalta silti suotavaa. Jokaisessa tasossa on piilossa kirjaimia, joiden kerääminen voi avata lopussa hedelmäpelin, josta voi voittaa lisäelämiä. Galaga-kuvakkeen nappaamalla päästään taas ottamaan osaa sankarille tutumpaan sokkelohaasteeseen, jossa on tarkoitus kerätä talteen kaikki voimapelletit, ennen kuin kummitukset ja muut esteet vievät kaikki elämät. Haasteissa menestyksekkäästi pärjäämällä niistä aukeaa myös vapaasti pelattavia variaatioita, ja tuleehan se aito ja alkuperäinen kolikkopelikin lopulta vastaan.

Lopputaisteluissa näkökulma on hieman erilainen. Esimerkiksi yksi pomoista hoidellaan rallia ajamalla ja toisessa tarkoituksena on räiskiä avaruuden öykkärit pois tieltä Namcon Galagan tyyliä lainaten. Älkää kysykö, miksi Galaga-symboli sitten avaa sokkelominipelin, jos shmup-klassikon henki on muutenkin läsnä toisaalla. Muutoin pomotaistelut noudattavat tasoloikkapelien peruskaavoja kytkimineen ja heikkoine kohtineen. Joidenkin pomojen heikkoudet ovat vaikeammin arvattavia kuin toisten. Näissä tilanteissa ja viimeisessä maailmassa elämiä voi kulua enemmän, mutta koska peli myös jakaa niitä avokätisesti, ei Game Over -ruutua näe todennäköisesti ikinä.

Missattuja bonuksia lukuun ottamatta kertaalleen läpäistyihin tasoihin ei ole syytä palata, ellei tarkoitus ole saavuttaa maksimipisteitä. Pisteiden määrä saattaa vaikuttaa myös pelin suoritusprosenttiin, sillä omasta mielestäni mylläsin jokaisen maailman läpikotaisin, ja prosentikseni jäi silti vain 97. Pelin läpäisee kaikki piilotetut aarteet kerätenkin noin kuudessa tunnissa.

Ruudunpäivitys saattaa nytkähtää yksinkertaisissakin kohdissa ilman hyvää syytä, mikä suuri ihmetyksen aihe alkuperäisen pelin ikä huomioiden. Tähän löytyy kuitenkin korjausratkaisu pelin oman asetusvalikon takaa. Performance Moden kytkeminen päälle saa ruudunpäivitysongelmat katoamaan sen sileän tien, eikä resoluutiokaan kärsi tästä liiaksi. Tämä saisi olla ehdottomasti myös pelin oletusasetus.

Yhteenveto

Pac-Man World Re-Pac on kaikilla mittareilla mitattuna tavanomainen peli. Heti ensimmäisestä kentästä käy ilmi, mistä peleistä inspiraatiota on haettu. Selkeinä innoittajina ovat toimineet 90-luvun menestyneimmät tasoloikkatähdet, etunenässä tietysti pyöreä putkimies ja pirteä pussikettu. Kuten kopiot yleensä, ei myöskään Pac-Man World Re-Pac yllä aivan esikuviensa tasolle.

Pac-Manin maailma ei tarjoa mitään, mitä muut 3D-tasoloikinnat eivät olisi jo aiemmin tehneet. Ohjausta koskevat ongelmat haittaavat vähän, mutta pelin lyhyen keston vuoksi niidenkin kanssa pystyy elämään. Ylimääräistä ja lopputekstien näkemisen jälkeistä pelattavaa on tarjolla todella vähän, ja sekin on pelkästään vanhan kertausta. Bandai Namco vaikuttaa joko kiirehtineen remaken markkinoille tai sitten kehityskustannuksiin ei ole investoitu pitkää penniä. Pienellä lisäpanostuksella tuskin olisi saatu ihmeitä aikaan, mutta ei tästä pelistä jää ainakaan alkuperäisversiotaan isompaa jälkeä videopelihistoriaan.

Hyvää:
– Pac-Man on siirretty hyvin kolmiulotteiseen ympäristöön hahmon juuria unohtamatta
– Värikäs ja selkeä maailma

Huonoa:
– Haastetta ja pituutta on vähänlaisesti
– Kontrolleja koskevat ongelmat
– Uudistukset ovat vain graafisia