Arvostelussa Yoshi’s Crafted World

Leikkaa, liimaa ja askartele

Kehittäjä Good-Feel on vuosien varrella ansainnut siipensä Nintendon alihankkijana onnistuneiden projektien ansiosta. Sellaiset tekeleet kuin Wario Land: Shake Dimension, Kirby’s Epic Yarn ja Yoshi’s Woolly World olivat sekä kohtalaisia arvostelu- että myyntimenestyksiä, joten ei ole mikään ihme, että myös Nintendo Switch saa vastikään kaksi vuotta täytettyään uuden pelin studiolta. Tällä kertaa firman peligurut eivät ottaneet työn alle heille uutta Nintendo-sarjaa vaan palasivat Yoshin pariin.

Kuten pelin nimestä voi jo arvailla, seikkailee dinoystävämme tällä kertaa askartelumaailmassa. Tässä värikkäässä ja mielikuvituksellisessa maailmassa kaikki paitsi vesi, viholliset ja Yoshi itse on valmistettu mitä erikoisimmista askartelutarvikkeista: nurmikko on vihreää kartonkia, talot leikattuja pahvisiivuja, kulkuputket muovipulloja ja niin edelleen. Good-Feelin kehittäjäjoukko on ollut erityisen luovalla päällä, sillä yllätyksiä piisaa ensimmäisistä kentistä viimeisiin huipennuksiin asti.

Crafted World ei ole aivan perinteisellä kaavalla tehty Yoshi-peli. Tällä kertaa painopisteenä ei ole tasoloikinta vaan keräily. Etenemistä ei ole sidottu tiukasti vain kahteen ulottuvuuteen, vaan välillä liikutaan myös syvyyssuunnassa. Loikintaa on toki yhä mukana, mutta osuudet eivät tuota missään vaiheessa vähänkään kokeneemmalle pelaajalle ongelmia. Yoshin suurin kompastuskivi on jälleen helppous. Eteneminen on suurimman osan pelistä todella vaivatonta, eikä vihollisista tai muista haasteista ole juuri vastusta. Edes kuiluun tai laavaan putoaminen ei johda suoraan kuolemaan, vaan harha-askelmasta menettää osumapisteitä samalla tavalla kuin mistä tahansa muusta osumasta. Hankalampia kenttiä tulee vastaan vasta pelin loppupuolella.

Onneksi itse pelaaminen on hauskaa. Kenttiin on piilotettu Yoshi-perinteiden mukaisesti hymykukkia, kolikoita sekä punaisia kolikoita. Aiemmin ilmestyneissä Yoshi-peleissä aarteet muutettiin pisteiksi kentän lopussa, mutta Crafted Worldissa kaikki aiemmin pisteitä kerryttäneet osiot lahjoittavat myös hymykukkia tarmokkaille pelaajille. Kukilla voi avata lisämaailmoja, mutta niitä ei tarvitse löytää kaikkia nähdäkseen koko pelin sisällön.

Askartelumaailmalla on myös kääntöpuolensa, jota kutsutaan pelissä Flip Sideksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kentän voi pelata läpi myös lopusta alkuun, toiselta puolelta katsottuna. Kulissien takana pelaajalle aukeaa näkymä teippeihin, lankoihin ja solmuihin, jotka pitävät kiehtovat lavasteet kasassa. Kääntöpuoli ei esittele pelkästään visuaalisia yksityiskohtia, sillä se toimii myös eräänlaisena speedrun-tilana, jossa on samalla tarkoitus etsiä kolme piileskelevää Poochy-koiranpentua. Palkinnoksi tarjolla on mitäpä muuta kuin hymykukkia. Pelin kaikki 40 peruskenttää sisältävät kääntöpuolen, joten Crafted Worldissa on käytännössä jonkin verran vähemmän pelattavaa kuin monissa muissa tasoloikkapeleissä, ja turbovauhtia paahtaessa tämä todennäköisesti näkyykin.

Nopeaan läpäisyyn aikaa kuluu kuudesta seitsemään tuntia, mutta itse käytin sataprosenttiseen läpipeluuseen yli 30 tuntia, joten täydellisyyden tavoittelijoille tekemistä kyllä riittää. Pelitunteja kerryttää myös toisto ja vierailu samoissa maisemissa uudelleen. Kun kaikki maailman kahdesta kolmeen kenttää on läpäisty, antaa paikallinen vartijarobotti erilaisia etsintätehtäviä selvitettäväksi. Robotti siis kertoo, mitä esineitä pitää etsiä ja mistä kentästä ne löytyvät. Ohjeiden kuulemisen jälkeen lähdetään pelaamaan jo kerran selvitettyä kenttää uudelleen, samalla kun huomio kiinnittyy päätason sijaan etu- ja taka-alalla sijaitseviin esineisiin. Kun etsittävä esine löytyy, antaa robotti siitä vastineeksi yhden kukan. Täytesisältö pidentää pelin pituutta merkittävästi kuitenkaan tarjoamatta mitään koherenttia lisää. Toisaalta ylimääräisiä kukkia ei välttämättä edes tarvitse.

Samoja tasoja ei tee mieli kahlata läpi uudelleen myöskään pelin heikosta ääniraidasta johtuen. Varsinkin Yoshi’s Woolly Worldin mainion soundtrackin jälkeen uuden pelin musiikit tuottavat karvaan pettymyksen. Taustalla soi pääasiassa vain yksi kappale remixeineen milloin mihinkin teemaan sovitettuna. Musiikkimaailma on äärimmäisen yksitoikkoinen, joskaan ihan Yoshi’s New Islandin katastrofiselle tasolle ei onneksi laskeuduta. Ja kun kerran toistoista alettiin puhua, niin tarinakin on lähes sama kuin aina ennenkin: Kamek ja Baby Bowser varastavat jotain, mikä antaa Yosheille syyn lähteä seikkailemaan. Toisaalta näin iloisen näköinen peli ei monimutkaisempaa tarinaa kaipaakaan.

Kaveriporukoille voin suositella paikallista moninpelitilaa, jossa ruudulle mahtuu kaksi Yoshia loikkimaan yhtäaikaisesti. Sisällöllisesti kentät ja haasteet ovat samoja kuin yksinpelissä, mutta erityisesti suurikokoisten pomojen mäiskiminen munilla on hauskempaa kaverin kanssa. Ensimmäistä kertaa Yoshi voi ratsastaa toisella Yoshilla.

Yhteenveto

Yoshi’s Crafted World on kelpo peli, jossa pelattavaa riittää, joskin tasapaksua sellaista. Suurin osa kentistä koostuu helpohkosta ja rauhallisesta tasoloikinnasta, mutta onneksi mukana on myös muutamia erikoiskenttiä, jotka tarjoavat mukavaa vaihtelua jättirobotilla räiskimisestä kilpa-autoiluun. Matala vaikeustaso antaa sijaa nuoremmillekin pelaajalle, joskin kokeneempi väki saattaa kyllästyä. Crafted World ei yllä Woolly Worldin nerokkuuden tasolle, mutta Good-Feel on saanut rakennettua jälleen kerran graafisesti miellyttävän ja hauskan pelin. Kenties Unreal Enginen käytön opettelu vei aikaa monimutkaisempien ideoiden toteuttamiselta. Nähtäväksi jää, mitä Good-Feel tekee seuraavaksi.

Hyvää:
– Näyttävä taidetyyli
– Pyörii tasaisesti 60 ruutua sekunnissa
– Runsaasti etsittävää keräilijöille

Huonoa:
– Alhainen vaikeustaso
– Kenttien uudelleenkoluamista on liikaa

Yoshi kompastelee mutta selviää maaliin asti.

Yoshi’s Crafted World
Alusta: Switch
Ilmestynyt: 29.3.2019
Kehittäjä: Good-Feel
Julkaisija: Nintendo