Arvostelussa Mario Party Superstars

Aihetta juhlaan

Ensimmäinen Mario Party -peli näki päivänvalon Nintendo 64:llä yli 20 vuotta sitten. Virtuaalisen lautapelin, vuorojen välissä pelattavien minipelien ja konsolin neljän ohjainpaikan yhdistelmä osoittautui menestyksekkääksi reseptiksi heti alusta alkaen. Pelisarja sai jatkoa liki vuosittain aina kahdeksannen numeroidun Mario Partyn julkaisuun asti. Wiillä bileväsymystä kokeneen Marion paikan ottivat hiljalleen Mii-hahmojen tähdittämät liikuntapelit. Vanha viiksivallu palasi takaisin baanalle muutaman vuoden tauon jälkeen, mutta moni asia oli muuttunut. Kehitysvastuu vaihtui ongelmiin ajautuneelta Hudson Softilta Nintendon omistamalle Nd Cubelle, jonne siirtyi myös osa vanhoista Mario Partyn tekijöistä.

Hudsonin aikaiset Mario Partyt ovat luonnostaan jokaiselle pelaajalle epäreiluja lautapelejä, joissa huonoa tuuria on kuitenkin mahdollista kompensoida voittamalla minipelejä ja taktikoimalla esineiden tai reittivalintojen kanssa. Säännöt muuttuivat Nd Cuben ottaessa valtikan haltuun. Toisen sukupolven Mario Partyissa ei ole mahdollista kääntää pelitilannetta ympäri uhkapelaamalla tähdillä ja kolikoilla. Tasapuolistaminen ja yksinkertaistaminen vietiin jopa niin pitkälle, että jonkin aikaa kaikki pelaajat kiersivät pelilaudalla samassa ryhmässä. Käsikonsoliversioissa nähtiin rohkeita uusia pelimuotoja, joista ei ollut kuitenkaan korvaamaan klassisen kaoottista moninpeliä, minkä lisäksi hauskojen minipelien määrä väheni.

Muutaman vuoden takainen Super Mario Party otti aiheellisesti askeleen takapakkia kohti Nintendo 64:n ja GameCuben Mario Partyjen sääntöjä, mutta pelaajia häiritsi muun muassa sisällön vähäinen määrä ja yhdellä Joy-Conilla pelattavat vemputuspelit. Nintendo yllätti myös lisäämällä peliin nettipelitilan reippaasti jälkijunassa, sillä koronakaranteeneista ei niin vain poistuta pelaamaan kaverin olohuoneeseen. Näin jälkikäteen tarkasteltuna Super Mario Party päivityksineen toimi eräänlaisena betatestinä Mario Party Superstarsille, joka on ainakin paperilla juuri sitä, mitä vanhempien Mario Partyjen ystävät ovat jo vuosia toivoneet.

Superstars on paluu pelisarjan juurille monella tapaa. Neljä pelaajaa kilvoittelee siitä, kenellä on hallussa vähintään puoli tuntia ja 10 vuoroa kestävän lautapelin päätteeksi eniten tähtiä tai tasatilanteessa ratkaisevia kultakolikoita. Alussa tärkeintä on kerätä mahdollisimman nopeasti rahaa sinisistä karttaruuduista tai kierroksen päättäviä minipelejä voittamalla, koska yksi tähti maksaa 20 kolikkoa. Pelkkä korkeiden silmälukujen heittäminen ei siis ole avain voittoon, jos taskussa ei ole tarpeeksi pätäkkää. Rahalla voi myös ostaa omaa peliä helpottavia tai kavereita kiusaavia erikoisnoppia, teleporttilaatikoita, tähden paikkaa vaihtavan pillin ja muita esineitä. Tilanne pysyy jännittävänä usein viimeiseen vuoroon asti, sillä tähtiä ja kolikoita voi myös yrittää varastaa muilta pelaajilta tiettyjen ruutujen kohdalla. Tämä tarkoittaa tietysti sitä, että dominoiva ilonpilaaja joutuu äkkiä taistelemaan kolmea muuta juhlijaa vastaan. Ilmaisen tähden kiskominen yllätyslaatikostakaan ei ole täysin tavatonta.

Oman mausteensa tuovat myös pelin lopussa jaettavat bonustähdet. Perinteisillä säännöillä palkitaan eniten minipelejä voittanut, joukon massikeisari sekä eniten tapahtumaruutuihin osunut pelaaja. Vaihtoehtoisilla säännöillä arvotaan kaksi satunnaista palkintokategoriaa, jolloin myös eniten rahaa menettänyt tai pienimpiä silmälukuja heittänyt voi ansaita lisätähtiä. Peliä voi halutessaan pelata myös täysin ilman bonuksia. Itse suosin pidemmissä sessioissa Mario Partyn klassisia sääntöjä, mutta puolen tunnin pikapeleissä erot pelaajien välillä ovat usein niin pieniä, ettei satunnaistähdistä ole haittaa. Juhlien isäntä voi myös päättää, pelataanko heittokierroksen päätteeksi enemmän yksilö-, tiimi-, taito- vai tuuripelejä.

Erilaisia pelilautoja on juuri ja juuri tyydyttävät viisi kappaletta. Kaikki laudat ovat peräisin Nintendo 64:n Mario Party -trilogian peleistä. Laudat ovat Switchillä aavistuksen verran kompaktimpia, sillä ruutujen kokonaismäärä on laskenut muutamalla, mutta oikeastaan kaikki keinot vauhdittaa vuorojen kulkua ovat tervetulleita. Muuten kentät toimivat yksilöllisine erikoisruutuineen kutakuinkin samalla tavalla kuin 20 vuotta sitten, lukuun ottamatta muutamaa valikoimasta poistunutta esinettä. Itse en tosin pidä Woody’s Woodsia ja Yoshin saarta yhtä legendaarisena Mario Party -karttana kuin esimerkiksi kakkosen merirosvomaata ja junarataa tai kolmosen jäätikköä. Myös tuoreemmilla osilla olisi ollut annettavaa kenttäosastolla, mutta onneksi laudat sentään eroavat kunnolla toisistaan. Tähti ei esimerkiksi vaihda paikkaa Peachin syntymäkakun päällä, eikä kummitusmaan kaupoissa myydä teleportteja.

Minipelejä on valittu mukaan laajemmin jokaisesta numeroidusta Mario Partysta. Laadullisesti kyseessä on sarjan historian laadukkain minipelikattaus, sillä etenkin viiden ensimmäisen osan edustus on erittäin vahvaa. Liikeohjauspelejä ei ole huolittu mukaan, joten pelaaminen onnistuu myös GameCube-ohjaimella ja Switch Litellä. Nintendo selvitti japanilaisten fanien suosikkiminipelejä sarjan 20-vuotispäivän yhteydessä, joten Bumper Balls, Hot Rope Jump, Eatsa Pizza, Dungeon Duos ja kumppanit eivät päätyneet sadan pelin joukkoon sattumalta. Taitoa ja tuuria vaaditaan tasapuolisesti. Vähäiset hutivalinnat ovat kaikki epätasapainoisia 1 vs. 3 -pelejä, joista harva vaikuttaa aidosti pitävän. Minipelejä voi pelata myös vapaasti lautapelitilan ulkopuolella tai kategorioihin jaetussa haasteputkessa.

Jos peliseuraa ei löydy omasta takaa, voi juhlat järjestää myös Switchin kaverilistalle mahtuvien tai satunnaisten pelaajien kanssa. Verkkoon kytkeytyminen tai offline-tilaan lennosta vaihtaminen on toteutettu vähän kummallisesti, sillä peli pakottaa käymään läpi samat alkuintrot ja valikot joka kerta. Myöskään minkäänlaista chat-tukea ei ole, mutta tämä tuskin on yllätys Nintendo-yksinoikeudesta puhuttaessa. Pelaamisen lomassa voi kuitenkin lähettää kannustavia tai trollaavia tarranaamoja, joita voi myös ostaa lisää peleistä tienatuilla kolikoilla. Lisäksi avattavana on alkuperäisiä Nintendo 64 -sävellyksiä ja profiilikortin värejä.

Muuten nettipeli toimii kelvollisesti. Peli pyrkii etsimään satunnaispelaajien joukosta samantasoista peliseuraa, eikä lautapelimuotoa tai yksittäisiä minipelejä ole suljettu verkkotilan ulkopuolelle. Ainoastaan verkossa pelattavassa Survival-pelimuodossa on tarkoituksena yrittää voittaa 10 minipeliä putkeen, mikä on todellakin helpommin sanottu kuin tehty. Häiritsevää verkkoviivettä ilmenee lähinnä valtameren toisella puolella asuvien pelaajien kanssa. Pelilaudalla ja vuoropohjaisissa minipeleissä pieni lagi ei luonnollisesti haittaa, mutta yritykset päästä taitopelien ranking-listoille kannattaa säästää offline-tilaan. Mikäli yhteys katkeaa kokonaan kesken lautapelin, siirtyy pelihahmo tekoälyn haltuun, mutta takaisin liittyminenkin on mahdollista. Ulkomailla asuvat haastajatkin pysyvät linjoilla melko uskollisesti palkintoseremoniaan saakka.

Yhteenveto

Mario Party Superstars on se Internet-aikakauden bilepeli, jota Nintendo-fanit ovat odottaneet jo monta vuotta, vaikka peli näyttää ulkoisesti samalta kuin parin vuoden takainen Super Mario Party. Pelissä ole varsinaisesti mitään uutta ja mullistavaa sisältöä, minkä vuoksi 60 euron hintalappu voi tuntua kovalta, ja sitä se onkin. Täyden hinnan vuosipäivitysten sijaan toivoisin Superstarsille jatkoa DLC-paketin muodossa, sillä hyvä Mario Party -peli vain paranee uusilla pelilaudoilla, minipeleillä ja hahmoilla.

Hyvää:
– Sarjan paras minipelikokoelma
– Nettipeli on mahtava lisä
– Ranking-listat ja muut tilastot

Huonoa:
– Vain 10 pelihahmoa
– Liian vähän pelilautoja