Arvostelussa Lollipop Chainsaw RePOP

Zombimbo!

Grasshopper Manufacture työsti 2000-luvun alkupuolella useita räävittömiä 3D-toimintapelejä visionäärinä häärineen Suda51:n johdolla. Sittemmin julkaisutahti on hidastunut, ja viime vuosina japanilaisstudiolta onkin tullut ulos pääasiassa vain vanhojen pelien päivitettyjä versioita ja pienimuotoisempia spin-offeja. Nintendo-pelaajat tuntevat Suda-sarjoista parhaiten tietysti No More Heroesin, mutta Xbox 360:n ja PlayStation 3:n omistajat saattavat muistella kaiholla enemmän K18-ikärajan Lollipop Chainsawia, jossa huumori vietiin vielä hävyttömämpään suuntaan. Nyt kyseinen hack and slash -kulttihitti on löytänyt tiensä ensimmäistä kertaa Nintendo-alustalle RePOP-lisänimellä. Tervetuloa aikamatkalle vuoteen 2012.

Lollipop Chainsawin tähti on tikkareita rakastava Juliet Starling (äänenä Tara ”Harley Quinn” Strong), joka opiskelee kuvitteellisessa San Romeron high schoolissa ja kuuluu myös koulun cheerleading-joukkueeseen. Julietilla on kuitenkin myös salaisuus, sillä hän on muiden perheenjäseniensä tavoin zombienmetsästäjä. Zombit päättävätkin lähteä San Romeron kaduille kuin tilauksesta juuri Julietin 18-vuotissyntymäpäivänä, mikä pakottaa päähenkilön tarttumaan moottorisahaan ja paljastamaan salaisen sivutyönsä Nick-nimiselle poikakaverille. Nuori lempi on lähellä päättyä lyhyeen Nickin jouduttua alkuhässäkän keskellä zombin puremaksi, mutta Juliet onnistuu pelastamaan hänen… päänsä. Alkujärkytyksen jälkeen Nick kuitenkin hyväksyy kehottomuutensa, sillä loppuelämän viettäminen Julietin hameessa kiinni roikkuen ei enää kuulostakaan nuoren miehen mielestä pahalta.

Juliet ja Nick ovat siis yhdessä parivaljakko, jossa Juliet hoitaa zombien silppuamisen ja Nick kommentoi taustalla – silloin tällöin muutakin kuin Julietin pakaroita. Kielenkäyttö on varsin estotonta muillakin hahmoilla, mutta toistuvat alapäävitsit eivät enää naurata 2024, ellei ole itse lukiolaisteini. Parhaissa vitseissä kommentoidaan jollain tapaa alakulttuureja: osansa kuittailusta saavat niin 2000-luvun emobändien fanit kuin maalaisjuntit ja opiskelijahipit. Kaikki pomovastustajatkin edustavat jotain musiikkigenreä. Alkuperäisessä käsikirjoitustiimissä oli mukana Marvel- ja DC-mieheksi ryhtynyt James Gunn.

Käsikirjoituksen hulluus on siis syy sille, miksi Lollipop Chainsawista ylipäätänsä kiinnostutaan, mutta välillä meno on niin lennokasta, ettei tarinassa ole kokonaisuutena juurikaan järkeä. Julietin ja alun jälkeen taka-alalle häipyvän antagonistin voimien taustoja ei liiemmin selitellä, vaan monta asiaa perustellaan taikuudella. Pomozombitkin vain tupsahtavat paikalle ulottuvuusportaalin läpi. On kuitenkin todettava, että peli paranee loppua kohti sitä mukaa kun sudamainen outous pääsee laukalle kenttäsuunnittelussa. Erityisesti retropelihalliin sijoittuva kenttä pomotaisteluineen on ikimuistoinen, vaikka sen minipelimäiset osuudet ovatkin todella helppoja.

Yhteensä kenttiä on vain seitsemän, ja niiden pituus vaihtelee noin vartista vajaaseen tuntiin. Läpipeluun jälkeen avautuu yksi vaikeusaste lisää, mutta muuta tekemistä ei jää, mikäli Julietin vaatekaapin täyttäminen ja läpäisyaikojen vertaileminen muiden pelaajien kanssa kiinnosta. Kouluympäristöön sijoittuvat kaksi ensimmäistä kenttää ovat visuaalisesti aika tylsiä, eivätkä anna muutenkaan kovin positiivista kuvaa pelistä, sillä alussa Julietin liikevalikoiman rajallisuus tarkoittaa sitä, etteivät taistelutkaan voi olla kovin monipuolisia. Juoksukyvyn ja sahan haulikkolisäosan avauduttua peli nousee onneksi yhden pykälän korkeammalle quick time event -painotteisesta parin nappulan beat ’em upista. Pyssyllä räiskiminen on lopulta tehokkaampaa kuin lähikontaktiin zombien kanssa pyrkiminen, vaikka kamera sekoileekin välillä vihollisiin lukittautuessa. Ammuksiin saa täydennystä kioskeista ja isompien taisteluiden yhteydessä.

Vaikka RePOP tarkoittaa lähtökohtaisesti samaa kuin remasterointi, en kutsuisi ainakaan Switch-versiota sellaiseksi ilman hampaiden kiristelyä. Peliä käynnistäessä tehdään varsin merkityksetön valinta alkuperäisen tilan ja RePOP-muutosten välillä, sillä uudelleen tasapainotetut liikkeet, Julietin hahmomallin silotellut kasvot ja ainakin kehittäjien mukaan aiempaa korkeampi resoluutio ovat silti samoja molemmilla asetuksilla.

Kaikki väitetyt parannukset ovat kuitenkin yhtä tyhjän kanssa, sillä Switch-käännös pyörii silmämääräisesti jopa 12 vuoden takaista Xbox 360 -versiota huonommin, minkä lisäksi ympäristöt ja erityisesti autot ja muut metalliromut näyttävät suorastaan järkyttävältä olemattomien varjojen ja heijastuksien puutteen vuoksi. Yleisilmeen karuus korostuu erityisesti amatöörimäisten kamera-ajojen yhteydessä aina kun maisema vaihtuu tai ruudulle ilmestyy läjä uusia vihollisia. Useimmiten leikkauksia tehdään joko turhaan muutaman askeleen välein tai sitten Juliet jää seisoskelemaan väärään paikkaan kiusallisen pitkiksi sekunneiksi juuri ennen lataustaukoa. Ongelmia on myös audiopuolella: ääniefektit toistuvat välillä viiveellä, musiikki voi jäädä junnaamaan taustalle väärässä paikassa ja dialogitekstitkin saattavat kadota silloin tällöin ruudulta. Kaikki alkuperäisjulkaisun lisensoidut kappaleet eivät ole myöskään mukana Switch-versiossa.

Vaihdoin alkuperäistilasta RePOPiin suunnilleen tarinan puolivälissä. RePOP-vaihtoehdon olemassaolo on perusteltavissa lähinnä kaikkein väkivaltaisimpien lopetusliikkeiden siistimisellä, mitä en itse suoraan sanottuna edes huomannut. Sen sijaan kiinnitin huomiota pomojen ja muiden tärkeiden hahmojen ensiesiintymistä edeltäviin sarjakuvaruutuihin, jotka ovat RePOP-asetuksilla paljon alkuperäistä näkemystä vaatimattomamman näköisiä. Näissä kohdissa sensuuri tai tyylipoliisi on myös iskenyt kaikkein mauttomimpien vitsien tekstilaatikoihin, mutta uteliaimmille lukijoille kerrottakoon, että muutaman sivuhahmon tärkeisiin harrastuksiin lukeutuvat muun muassa pikkuhousujen keräileminen ja taskubiljardi. Alkuperäistilassa teksteihin ei ole koskettu.

Yhteenveto

Lollipop Chainsawissa paukkuu purkkarock, haulikko ja Julietin hameen helmat. Pieni hölmöys kuuluu asiaan splatter-elokuvista ja popkulttuurista inspiraationsa ammentaneessa viihteessä, mutta pelkästään sillä ei toimintapeliä rakenneta. En näe oikeastaan mitään syytä hankkia juuri 40 euron hintaista Lollipop Chainsaw RePOPin Switch-käännöstä muiden sijaan, sillä remasteroiduksi julkaisuksi sen sisältämät uudistukset ovat melko mitäänsanomattomia, eikä peli ole edes teknisesti Xbox 360 -version edellä. Ja jos tikkareita tekee mieli, kannattaa pelata läpi mieluummin saman aikakauden Bayonetta.

Hyvää:
– Paranee loppua kohti
– Paljon komboja ja asuja, joista valtaosan saa avattua ensimmäisellä pelikerralla
– Käyttöliittymän ja välivideoiden sarjakuvaefektit

Huonoa:
– Näyttää kamalalta ja pyörii huonommin kuin Xbox 360 -versio
– Kaksi ensimmäistä kenttää
– Tarina on liian tyhmä ollakseen kokonaisuutena hauska