Arvostelussa Devil May Cry

Vanhassa vara parempi?

Vanhojen pelien uusioversiot ovat muodissa, sillä kaikenlaisia remasterointeja pursuaa joka tuutista. Crash Bandicoot ‑sarja tuotiin peräti kahden kokonaan uudelleenrakennetun pelin voimin takaisin, ja Nintendo itse on uusimassa The Legend of Zelda: Link’s Awakeningia. Kaikki pelit eivät kuitenkaan saa samanlaista kohtelua, vaan osa tuodaan uuden sukupolven alustoille vain pienin muutoksin, kuten nyt Switchille saapunut Devil May Cry osoittaa. Pelisarjan ensimmäistä osaa pidetään eräänlaisena kolmiulotteisten toimintapelien kummisetänä, mutta vaikuttaako ajan kuluminen Danten vetreyteen?

Devil May Cry käynnistyy harmaahiuksisen Danten kohdatessa mystisen Trishin, joka paljastaa demonimaailman pääjehun, Munduksen, suunnittelevan paluuta. Vain Dante, legendaarisen varjoritari Spardan poika, voi estää tapahtuman. Dante on sattumalta ottanut leipätyökseen demonien listimisen tavoittaakseen äitinsä murhaajan, joten kaikki ainekset kostoretkelle ovat kasassa. Mundus on avaamassa portaalia Mallet-saarelle, joten Dante suuntaa saarta sekä siellä sijaitsevaa linnaa kohti. Tarina etenee pääsääntöisesti ääninäytellyillä kohtauksilla, jotka on vedetty rohkealla kädellä överiksi toiminnallisuudellaan. Dantella on asennetta, ja se näkyy niin dialogissa kuin toiminnassakin.

Näyttävä toiminta on Devil May Cryn keskiössä. Dante kantaa miekkaa ja pistooleja, jotka pääsevät kovaan käyttöön vihollisia ollessa enemmän kuin sieniä Sienivaltakunnassa. Taistelut ovatkin onneksi Devil May Cryn paras puoli. Vihollisten väisteleminen, kevyen vahingon tuottaminen pyssyillä ja demonien rankaiseminen miekalla luovat yhdessä tyydyttävän taistelujärjestelmän. Myöhemmin Dante saa käyttöönsä myös muita aseita, kuten enemmän vahinkoa aiheuttavan haulikon tai tuliset nyrkit. Eri lyömäaseet muuttavat myös liikesarjoja, minkä lisäksi pelin sisäisistä kaupoista saa ostettua niille muutamia uusia iskuja. Tietyt iskut vaativat melko omituisia näppäinyhdistelmiä, mutta pienen totuttelun jälkeen toiminta alkaa luistaa. Hieman lisävariaatiota taisteluihin tuo myös Devil Trigger ‑kyky, joka mahdollistaa suuremman vahingon tuottamisen sekä tiettyjen erikoisiskujen käytön, mutta sen käyttämiseksi pitää täyttää ensin mittaria hakkaamalla vihollisia perinteisillä menetelmillä.

Vaikka Devil May Cryn maailma onkin verrattain avoin, on peli jaettu tehtäviin. Näissä tehtävissä pelkästään kaiken liikkuvan tuhoaminen ei riitä, sillä myös ympäristöjen tutkiminen on isossa roolissa. Pelin tapahtumapaikkana toimivassa linnassa olevia objekteja tutkimalla voi löytää tiedonmurusia mission päätepisteen oikeasta suunnasta tai esimerkiksi erilaisia kerättäviä kristalleja. Keltaiset kristallit antavat uuden yrityksen kuoleman jälkeen ilman alusta aloittamista, ja siniset voivat lisätä elämäpisteiden määrää, kun niitä on kerättynä neljä. Lisäksi joitain esineitä voi käyttää toiminnan keskellä esimerkiksi elämäpisteiden tai Devil Trigger ‑mittarin palauttamiseksi. Harmillisesti tehtävien maaleja ei ole mitenkään korostettu, jolloin kappale tulee helposti päätettyä ennen koko alueen tutkimista ja kaikkien aarteiden keräämistä.

Tehtäviä on yhteensä reilut parikymmentä, ja niihin sisältyy myös pomotaisteluita. Useimmat pomot poikkeavat toisistaan kiitettävästi, sillä henkilöauton kokoinen tulihämähäkki vaatii hyvin erilaista lähestymistapaa kuin jättimäinen Griffon-petolintu. Joitain pomoja kierrätetään muutaman kerran, mutta pakkaa sekoitetaan aina jollain tavalla. Näissä taisteluissa pelaajan väistely- ja napinhakkauskyvyt pääsevät todelliseen testiin, vaikka huomasinkin kranaatinheittimen olevan usein käytössä sen aiheuttaessa paljon vahinkoa etäältä. Joskus pelkkä raaka voima riittää.

Vaikka toiminta onkin Devil May Cryssa mielekästä ja alueita tutkii mielellään, näkyy pelin ikä niin hyvässä kuin pahassa. Etenkin pelin kamera olisi kaivannut hieman lisätyöstöä. Usein kuvakulma on täysin staattinen ja muistuttaa vanhojen Resident Evil ‑pelien lukittuja kameroita, tai rajaus hyppii todella tökkivästi paikasta toiseen. Näkymän muuttuminen on taistelujen keskellä hyvin häiritsevää, sillä tällöin Danten liikesuunta ei välttämättä enää vastaa analogitatin suuntaa. Joillain alueilla kuvakulma seuraa Danten etenemistä, mutta liian usein se ei näytä sinne, minne haluaisi. Parempi ratkaisu olisi ollut antaa pelaajan toimia omana kameramiehenään.

Devil May Cry on melko haastava mutta ei kovin pitkä kokemus. Ensimmäinen läpipeluu kesti suunnilleen viisi tuntia, mutta lisäksi peli tarjoaa läpäisyn jälkeen haastavamman vaikeusasteen kärsimyksestä nauttiville. Tietyt tehtävät sisältävät lisäksi vaihtoehtoisia poistumisteitä, joita pitkin pääsee ylimääräisiin episodeihin. Olisin toivonut mahdollisuutta palata menneisiin tehtäviin niiden läpäisyn jälkeenkin, mutta se on valitettavasti mahdollista ainoastaan aloittamalla kokonaan uuden läpipeluun.

Switchin Devil May Cry on julkaistu aiemmin osana sarjan laajempaa HD-kokoelmaa, mutta Capcom ei ole tehnyt kovin laajoja toimenpiteitä pelin modernisoimiseksi. Kuva on kyllä terävää ja peli pyörii moitteitta, mutta Playstation 2 ‑juuret näkyvät vahvasti mallinnuksissa ja tekstuureissa. Mukana on myös melko paljon esirenderöityjä videokohtauksia, joiden laatu näyttää melko hirveältä verrattuna terävään pelikuvaan. Tietyt käyttöliittymän ruudut käyttävät vanhentunutta kuvasuhdetta, joten ikä näkyy vahvasti miltei kaikkialla. Toisaalta peli pyörii moitteetta kannettavanakin, joten kyseessä on kelvollinen käännös klassikkopelistä. Musiikkiraita on nappisuoritus, sillä taistelujen aikana käyntiin pärähtää sähkökitaran ja diskojumputuksen sinfonia, siinä missä tutkiskelun aikana hieman karmivammat soinnut täyttävät linnan ympäristöt.

Yhteenveto

Devil May Cry on toimintapeli, jonka kulttimaine on oikeutettu toimivan taistelujärjestelmän, vahvan tunnelman ja loistavan musiikkiraidan ansiosta. Peli on ehdottomasti melko vanhentuneen tuntuinen, mutta sillä on paljon omaa viehätysvoimaansa, ja mikä tärkeintä, asennetta. Vaikka Switch-käännöksen kohdalla olisi voitu tehdä paljon enemmän uudistuksia ja parannuksia, on Devil May Cry vajaan 20 euron hintalapulla joka tapauksessa kokeilemisen arvoinen. Toivottavasti Dante ja ystävät pääsevät rokkaamaan Switchillä vielä jonain päivänä sarjan tuoreempien osien merkeissä.

Hyvää:
– Taistelujärjestelmä ja pomot
– Sopivasti haastetta
– Musiikit ja äänimaailma

Huonoa:
– Kömpelö kamera
– Ikä näkyy ulkoasussa, ohjauksessa ja käyttöliittymässä
– Melko lyhyt peli