Arvostelussa Haven

Bonnie ja Clyde

Nautin suuresti The Game Bakersin muutaman vuoden takaisesta Furista. Paukkujen pistäminen intensiivisen pomotaistelupelin jatko-osaan olisi ollut odotettu ja riskitön päätös, mutta ranskalaiskehittäjät päättivätkin keikauttaa veneen täysin ympäri. Havenillä ei ole lyhyen nimen ja pelkistetyn neonsävytteisen maailman ohella paljoa yhteistä Furin kanssa. Furi on haastava peli, jossa tärkeintä on pelattavuus – Haven on taas valitun vaikeustason perusteella helppo tai vielä helpompi peli, joka etenee tarinankerronta ja hahmot edellä. Toisaalta myös Havenin tarina perustuu romanttisesti riskien ottamiseen ja valmiiksi tampatulta polulta poikkeamiseen.

Vastarakastuneet Kay ja Yu ovat karanneet avaruusaluksella Source-nimiselle pikkuplaneetalle. Kyseessä ei ole mikään viaton rakkausloma, sillä karkulaiset ovat etsintäkuulutettuja kotikommuuninsa Apiaryn (Mehiläispesä) säännön numero yksi rikkomisesta. Ja mikä on pahin mahdollinen rikos? Järjestettyä avioliittoa vastaan kapinoiminen. Apiaryssa sallituista parisuhteista päättää Matchmaker-tekoäly, joka pyrkii takaamaan ihmiskunnalle onnellisen ja menestyksekkään tulevaisuuden. Myös Kay ja Yu tietävät, että algoritmi on harvoin väärässä.

Kay ja Yu viettävät Sourcella seesteistä maalaiselämää, kunnes tukikohtana toimiva Nest-alus putoaa alas jyrkänteeltä. Alus kärsii törmäyksessä mittavia vaurioita. Nuoripari hermostuu, sillä Apiaryn poliisivoimia pitäisi tarvittaessa päästä pakoon lentämällä. Onneksi biologi-Kay ja mekaanikko-Yu eivät kuitenkaan seiso tumput suorina, vaan aloittavat planeetan tutkimisen. Käy ilmi, että Sourcella on muutakin elämää, mutta ympäristö on myös täynnä punaista mönjää, jonka kaksikko nimeää ruosteeksi.

Pelin ensimmäisen tunnin aikana seurataan pääasiassa vain kaksikon flirttailua ja käsi kädessä kiitämistä pitkin turkooseja ruohoniittyjä. Alku on tarkoituksellisesti hidas, jotta myös vähemmän konsolipelejä pelanneet co-op-partnerit ehtivät totutella kolmiulotteisessa ympäristössä liikkumiseen. Ruutua ei kuitenkaan jaeta kahteen osaan missään vaiheessa. Vähänkään kokeneemmalle yksinpelaajalle driftailu ja sinisten flow-viivojen seuraaminen on taas niin selvää pässinlihaa, että tutoriaalit lähinnä turhauttavat. Olin valmis tuomitsemaan Havenin tapahtumaköyhän alun perusteella imeläksi parisuhdeterapiapeliksi, mutta onneksi peli käynnistyy kunnolla ensimmäisten ruosteen korruptoimien vihollisten ilmestyessä näkökenttään. Deittisimulaattori muuttuukin yhtäkkiä selviytymispeliksi ripauksella roolipelimäisiä ja metroidvaniamaisia mausteita!

Source koostuu kymmenistä leijuvista saarista tai pienistä maaplänteistä. Jotta korvaava osa avaruusalukseen löytyisi, voi alueita joutua putsaamaan ruosteesta tai sen korruptoimista eläinystävistä. Joitain osia on maailmassa kaksin kappalein, joten pelaajan ei tarvitse kulkea tiettyä reittiä. Myös karttaruutu vihjaisee keltaisella tekstillä juonelle merkityksellisistä maailmankolkista. Punainen ruoste katoaa automaattisesti hahmojen kävellessä sen päältä, kunhan varastossa on vain tarpeeksi flow-linjoista kerättyä energiaa. Flow yleensä myös johdattaa seuraavalle alueelle vievälle sillalle tai saaren korkeimmalle paikalle. Kun alue on siivottu ruosteesta, muuttuu sen ruutu kartalla valkoiseksi. Tämän jälkeen paikalle voi pikamatkustaa lentävän jättiläisrauskun selässä, kunhan otukselle tarjoaa ensin tarpeeksi arvokasta evästä.

Aggressiivisen eläinystävän tai peltipoliisin kosketus käynnistää taisteluruudun, josta ei voi paeta. Havenin taistelujärjestelmä on ideatasolla mielenkiintoinen, mutta pakollisia ja vähänkään haastavia kohtaamisia on koko pelissä vain kourallinen. Pelihahmot jakavat samat neljä liikettä: fyysisen iskun, energiaiskun, suojan ja rauhoittamisen. Jokaisen liikkeen aktivoiminen vie hetken, eikä animaatioiden aikana voi suorittaa muita toimintoja. Tavallinen taktiikka on selvittää, onko vihollinen heikko nyrkille vai ammuksille, ja rauhoittaa lopuksi tainnutettu ilkimys. Jujuna on kuitenkin se, että Kay tottelee ohjaimen vasenta ja Yu oikeaa puolta. Jos kumpikin hahmo käyttää samaa liikettä yhtä aikaa, kasvaa hyökkäyksen teho. Duo-iskun täydellinen onnistuminen vaatii kuitenkin myös pyörivän onnenpyörän pysäyttämistä oikeaan kohtaan, mikä on yhdellä ohjaimella helppoa, mutta kaksinpelinä kommunikointia vaativaa. Pyörää pysäytellään myös silloin, kun toinen hahmoista on menettänyt kaikki elämäpisteensä. Onnistumisalue kuitenkin pienenee perättäisten kuolemien jälkeen ja nälän yllättäessä. Varsinainen epäonnistuminen eli molempien hahmojen yhtäaikainen kaatuminen on miltei mahdotonta, ellei ulkosalla seikkaile kymmeniä minuutteja syömättä mitään.

Tarvikkeita aterioihin ja lääkkeisiin voi kaivaa esiin Sourcen kasvustosta ja ruosteen seasta. Kokkailua voi harrastaa joko omassa tukikohdassa tai telttailupaikoissa, joita on ripoteltu sinne ja tänne. Ruokaileminen palauttaa kaksikolle elinvoimaa ja kasvattaa hieman kokemuspisteiden kaltaista tunnesidepalkkia. Kun palkki on täynnä, voi aluksella nautiskella juhlajuomia ja kaksikko voi oppia lataushyökkäyksiä tai muita taisteluvalmiutta parantavia ominaisuuksia. Myös yhteiset keskustelut ja taisteluiden voittaminen vahvistavat sidettä. Maksimitason ehtii kuitenkin saavuttaa jo tunteja ennen pelin loppua, eikä voimakkaimmista tärskyistä ole suurempaa hyötyä missään vaiheessa. Muutamaan otteeseen alukselle on myös palattava päivittämään omia flow-saappaita, jotta matka voisi jatkua.

Tukikohdassa ramppaaminen ei kuitenkaan haittaa sen keskeisen sijainnin ja pariskunnan taustojen avautumisen vuoksi. Kay (Christopher Lew Kem Hoi) ja Yu (Janine Harouni) sanovat kaikki ajatuksensa ääneen, ja sanottavaa on paljon! Törmäsin toistuviin fraaseihin lähinnä ruokailun ja rakentelun kaltaisten rutiiniaskareiden lomassa. Dialogi on välillä ällösöpöä ja välillä hyperseksuaalista, mikä selittää myös pelin K18-leiman. Dialogivalinnat vaikuttavat jonkin verran pelin loppuratkaisuun, sillä rohkea ulostulo kasvattaa aina toisen hahmon itsevarmuutta. Vaikka sankarillinenkaan lopetus ei ole suoranaisesti huono, odotin siltä enemmän ottaen huomioon kaiken kiusoittelun ja monta tuntia vievän aluksen korjausprosessin.

Jos jossain tunnelma lässähtää vielä enemmän, niin pelin kaatumisen yhteydessä. Haven kaatuu Switchillä keskimäärin kerran tunnissa. Kyseessä lienee jotenkin uusien alueiden lataamiseen liittyvä bugi, sillä muuten peli pyörii muihin konsoliversiohin verrattuna Switchilläkin nätisti, mutta graafisen karkin määrää on tietenkin karsittu. Elektroartisti Dangerin järjestämän korvakarkin määrä on kuitenkin versiosta riippumatta vakio.

Yhteenveto

Haven kannattaa pelata läpi moninpelinä, jos siihen on vain mahdollisuus. Näin keskusteluista, pohjimmiltaan yksinkertaisesta suunnistamisesta ja helpoista taisteluista saa enemmän irti. Pelattava pariskunta oppii kiinnostavia liikkeitä, mutta kaikenlaiset pulmat ja tasoloikintakohtaukset loistavat poissaolollaan. Yksityiskohtaisempi hahmonkehityskin olisi tuonut uusia elementtejä taisteluihin. The Game Bakers kunnostautuu jälleen visuaalisesti kiinnostavan maailman luomisessa, jossa saisi olla enemmänkin haasteita ja tutkittavaa. Lieneekö kyseessä sitten resurssipula, kerta ranskalaisstudion edellisenkin pelin kohderyhmä oli niin tiukasti rajattu.

Hyvää:
– Graafinen tyyli
– Musiikki
– Ääninäyttely
– Co-op

Huonoa:
– Pelimekaanisesti liian yksinkertainen
– Jatkuva kaatuilu