Arvostelussa Harvest Moon: Echoes of Teradea

Lieriöitä, kaikkialla lieriöitä

Olisipa se oikeastikin näin helppoa, että hedelmällistä maata ja kodin saisi noin vain ilmaiseksi, vaikka ei parsaa selleristä erottaisi. Maatilanhoito kun on niin huoletonta hommaa, että ylimääräistä aikaa tuntuu löytyvän ties minkä katastrofin ratkaisemiseksi. Näin on myös Natsumen Switch-konsoleille julkaisemassa uusimmassa Harvest Moon: Echoes Of Teradea -pelissä, jossa selvitetään syitä ihmisten elämää häiritseville luonnonilmiöille.

Todellisuus on kuitenkin alkuasetelmaa sen verran vähemmän dramaattinen, että isoja juonenkäänteitä odottava pelaaja pettyy pahoin asioiden edetessä kiireettömästi ja ilman suurempia jännityksen hetkiä. Kohdeyleisönä tuntuu olevan enemminkin perheen pienimmät, koska en muista nähneeni maajussipeleissä ennen näin äärimmäisen viattomaksi vedettyä partnerin hakua. Kädestä pitämistäkin on taidettu pitää liian tuhmana ruudulla esitettäväksi.

Ystävystyminen Teradean väen kanssa on ylipäätään melko iloton prosessi, koska hahmot ovat melkoisen hajuttomia nollapersoonallisuuksia, joiden nimiä tuskin muistaa, jos pelaamisesta pitää parin päivän tauon.

Farmilla työskentelemisen kanssa Echoes of Teradea noudattaa klassista kaavaa, eikä lähde keksimään pyörää uudelleen. Pelaaja kasvattaa eri satokausille sopivia lajikkeita ja kokoaa talliinsa niitä perinteisiä tuotantoeläimiä, kuten lehmiä ja lampaita, jotka tuottavat hyödykkeitä, kuten maitoa ja villaa. Pelin edetessä avautuu useampia uusia tiluksia, joilla vuodenaika ei vaihdu. Tidewindin rantahiekoilla nautitaan ikuisesta kesästä, ja vuoristoisen Quarrytopin kylän lumi ei koskaan sula. Useampaa taloa ei voi kuitenkaan omistaa, vaan vanha tönö on ainoastaan siirrettävissä. Tontit eivät ole myöskään tasa-arvoisia: joillain niistä on huomattavasti vähemmän palstatilaa, tai sitten sijainti saattaa olla työläämmin saavutettavissa, koska viimeistä tilaa lukuun ottamatta niille ei voi myöskään pikasiirtyä.

Maatilalla puurtamisen vastapainona toimii maailman tutkiskelu. Ympäristöt vaihtelevat syksyisistä kalliomaisemista aavikon hiekkadyyneihin, mutta maailma koostuu pitkälti sileistä, lieriömäisistä pinnoista, mikä luo halvan ja tympeän vaikutelman.

Paikkojen koluaminen äityy pitkälti materiaalien perässä juoksemiseksi sekä alttarien etsimiseksi. Alttareihin liittyvistä pienimuotoisista tehtävistä, kuten vaadittujen esineiden lahjoittamisesta tai alueelle ripoteltujen soihtujen sytyttelystä palkitaan hedelmillä, joilla avataan muun muassa kalastamista ja siementen kylväjän heittokättä parantavia kykyjä.

Alueet eivät vaikuttaisi niin tyhjiltä, jos pelimaailma sisältäisi jotain oikeaa nähtävääkin, kuten raunioita tai maamerkkejä. Liikkuminenkin tuntuu turhan rajoitetulta, koska pelihahmo ei osaa hypähtää alas kuin vain merkityistä paikoista. Jyväjemmarin on kuljettava pelkästään jalan kärjen korkuisten pudotusten takia ärsyttäviä kiertoreittejä pitkin.

Taistelua ei ole, mutta luonnossa liikkuu villieläimiä, jotka tulevat vainun saatuaan pelaajan luokse murisemaan ja räyhäämään. Jos niille ei ole suupalaa tarjottavana, alkavat maajussin jalat tutista ja voimat ehtyä. Lopulta tuupertuessa osa tavaroista lentää maahan. Mitään todellista uhkaa pedot eivät kuitenkaan muodosta, sillä maastosta löytyy kyllä herkkuja heitettäväksi, eikä peli edes estä hätätapauksessa pikamatkustamista pois, jos taskut sattuvat olemaan tyhjät.

Pedoista ja säyseämmistä luonnonkappaleista voi kesyttää itselleen eläinkumppaneita silittelemällä ja ruokaa tarjoamalla. Eläintoverista on muutakin kuin silmäniloa, sillä niillä on erilaisia kykyjä. Esimerkiksi linnusta voi olla apua tavaroiden siirtelyssä pelihahmon taskujen ja varaston välillä, kunhan jostain löytyy vain orsi. Kissan silittäminen puolestaan saattaa palauttaa pelihahmon puhtia.

Kaikki ei ole mennyt aivan nappiin teknisellä puolella, sillä vaatimattomasta graafisesta ilmeestä huolimatta jonkinlaista nykimistä tapahtuu liikkeessä jatkuvasti. Itseäni tämä ei varsinaisesti haitannut, koska kyse ei ole toimintapelistä, mutta hidastelu on silti huomiota herättävää. Välillä törmäsin myös ovien jumiin jäämiseen ja muihin pieniin kummallisuuksiin, kuten muutamaan totaalikaatumiseen 40 pelitunnin aikana. Vaikka ongelma ei toistunut montaa kertaa, sai se minut tallentamaan tilannetta jatkuvasti varmuuden vuoksi. Onneksi tallentaminen onnistuu melkeinpä rajoituksetta ja milloin vain.

Yhteenveto

Pelikenttä on maataloussimulaattorien osalta hedelmällinen kuin muinaisen Niilin liete, mikä tekee sinällään peruspätevästä farmipelistä vaikeasti suositeltavan. Heikkoutena tai etuna on kuitenkin se, että isoin osa sen sisällöstä on nähty kohtuullisessa ajassa, jolloin se sopii hyvin pelaajalle, joka ei ole etsimässä seuraavaa ikuisuusprojektia. Jälkimmäistä kaipaava saa tosin huomata, että rahalle on rajallinen määrä käyttökohteita, eikä pelinsisäisten saavutusten suorittamisesta avaudu minkäänlaista konkreettista palkintoa.

Suomenkielisen lokalisaation puutteen vuoksi Echoes of Teradea ei ole myöskään kaikkein lapsiystävällisen Switch-maatilasimulaattori. Välillä tuntuu siltä, että pelaajan oletetaan pelanneen jotain sarjan toista osaa aiemmin, koska esimerkiksi ruokalajeja pyydetään valmistamaan useaan otteeseen kertomatta tarkemmin, mitä aineksia niiden tekemiseen vaaditaan. Pelkkä erilaisten yhdistelmien kokeileminen ei ole tässä tapauksessa kaikkein intuitiivisin tapa päästä sisälle kokkaamisen saloihin.

Hyvää:
– Ei turhaa värkkäämistä työkaluvalikoiden kanssa
– Tehtäviin liittyvät esineet ja kerran löydetyt materiaalit voi merkitä kartalle
– Lapset varmaan tykkäävät eläinten pyydystämisestä

Huonoa:
– Tekniset ongelmat
– Tylsät persoonallisuudet
– Maailma kaipaisi enemmän yksityiskohtia
– Hiustyylejä ja muita hahmon muokkausvaihtoehtoja on todella vähän
– Paljon pieniä ärsyttäviä juttuja, kuten hyppynapin ja yhtenäisyyden puute eri kylien kauppojen aukioloajoissa